Strategia ja liiketoiminta

Tulevaisuuden leffan- tai sarjankulutustapa? Sopranos palasteltiin 25 sekunnin jaksokoosteiksi Tiktokiin, Mean Girls -leffa pilkottiin 23 osaan

Ensimmäinen reaktio on, että eihän näin voi tehdä. Menee ihmisiltä viimeisetkin keskittymiskyvyn rippeet. Ja miten mediayhtiöt pystyvät koskaan tällaista monetisoimaan eli muuttamaan rahaksi. Toisaalta: hyvinkin luonteva kokeilu skrollattavassa pystyvideomaailmassa ja etenkin nuorten mediankäyttöön, mutta ei pelkästään nuorten.

Sopranos-mafiadraaman oikeudet omistava Warner Bros (HBO) julkaisi tammikuussa koko sarjan 25 sekunnin mittaisina episodikoosteina Tiktokiin. Sarja sai alkunsa 25 vuotta sitten.

Paradoksaalista kyllä, Sopranosin luoja David Chase antoi 25-vuotisjuhlavuoden yhteydessä haastattelun, jossa hän sanoo laatudraaman ajan olevan ohi muun muassa yleisöjen keskittymiskyvyttömyyden takia.

Vastaavia kokeiluja on tehty aiemminkin. Viime lokakuussa Paramount julkaisi Tiktokissa vuoden 2004 teinikomedian, 104-minuuttisen Mean Girlsin 23 klippinä.

Youtubeen joidenkin sarjojen jaksoja on julkaistu aiemmin tiiserimäisesti, mutta Tiktokiin pätkiminen tekee kokemuksesta erilaisen.

Osallistuin viime torstaina MTV:n TV & Media 2024 -tapahtuman keskusteluun siitä, millaisia sisältöjä kulutamme 10 vuoden kuluttua (kauhean pitkä aika). Sivusin keskustelussa muun muassa edellä mainittuja kokeiluja yhtenä kehityskulkuna muiden joukossa. Keskustelun voit katsoa MTV Katsomosta.

Normaali

Jätä kommentti