Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Tällaisia ovat suoratoistojättien tärkeimmät omat katselumittarit

Miltä näyttävät suoratoistopalveluiden tärkeimmät katselua kuvaavat mittarit? Lyhyt vastaus: melkoiselta viidakolta.

Toimijat itse eivät mittareitaan kovin auliisti esittele, ja jos esittelevät, ne ovat valikoituja välähdyksiä. Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin. Ne on lueteltu lopussa.

Mittarit eivät ole keskenään verrattavissa, mikä näyttää olevan myös toimijoiden itsensä mieleen. Eihän ole kivaa, jos vertailtavissa olevat viralliset luvut näyttävät pienemmiltä kuin naapurilla. Esimerkiksi Netflix on kritisoinut kansainvälisen tv-mittausyhtiön Nielsenin striimauslukuja vedoten siihen, että ne eivät ota huomioon kaikkea käyttöä, kuten kännykkäkulutusta. Sinänsä kritiikissä on perääkin, koska televisionkatselun pirstaloituminen moneen paikkaan vaikeuttaa mittaamista.

Yleisesti ottaen suoratoistopalvelujen tärkeimmät mittarit kuvaavat asiakassuhteen lujittamista. Asiakas halutaan koukuttaa käyttäjäksi niin hyvin, ettei hän halua lähteä. Poistuvien tilaajien määrä halutaan pitää mahdollisimman pienenä. Tätä poistumaa kuvaavaa prosenttilukua kutsutaan englanniksi churn rateksi, joka on tuttu termi suoratoistobisnestä tai ylipäänsä tilausliiketoimintaa seuraaville.

Tilaajien määrä on kuitenkin toissijainen mittari vähän samaan tapaan kuin mielestäni jonkin somepalvelun seuraajamäärä. Seuraaja- tai tilaajamäärän kasvu ei vielä kuvaa sisältöjen kulutusta, vaan on sen seuraus. Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings on todennut, että suoratoistopalvelun tilaajamäärän seuraamisessa mittarina ei ole mieltä, koska eri palvelut niputtavat niitä eri tavoin. Tarjoukset ja ilmaistilaukset vääristävät todellisuutta. Samassa haastattelussa useampi vuosi sitten Hastings totesi, että Netflixin tärkein mittari on palvelussa käytetty aika. Näin näyttää edelleen olevan.

Netflix

Aloitan Netflixin osalta niillä tiedoilla, jotka vaikuttavat kaikkein luotettavimmilta. Tiedot perustuvat Netflixin Ison-Britannian parlamentille syyskuussa 2019 lähettämään kirjeeseen, joka on julkinen. Sen mukaan tärkeimpiä katselun mittareita oli yhtiössä tuolloin kolme: starters, watchers ja completers eli aloittajat, katselijat ja loppuunkatselijat.

  • Aloittajat katsovat vähintään kaksi minuuttia elokuvaa tai sarjan jaksoa.
  • Katselijat katsovat vähintään 70% elokuvaa tai sarjan jaksoa.
  • Loppuunkatselijat katsovat vähintään 90% elokuvaa tai sarjan jaksoa.

Näitä kolmea asiaa Netflix mittaa seitsemän ja 28 päivän jälkeen julkaisusta. Netflixin kirjeen mukaan aloittajat ja loppuunkatselijat ovat tärkeimmät kaksi lukua, ja niistä yhtiö viestii ohjaajille ja tuottajille. Katselijat puolestaan on “yleisempi” luku, jota Netflix on viestinyt julkisuuteen ja mm. osavuosikatsauksissaan – tai, näin se teki ainakin vuoteen 2020 asti. Nimittäin, lukuisten sittemmin kerrottujen lehtitietojen mukaan Netflix määrittelee vuodesta 2020 alkaen katsotuksi (“watched”) elokuvan tai sarjan, jota on katsottu vähintään kaksi minuuttia, eikä 70 prosenttia kuten aiempi määritelmä kuului.

Näyttää siis käytännössä siltä, että Netflix on vaihtanut julkisuuteen viestimänsä luvun katselijoista aloittajiin, tai sitten vaihtanut sisäisissä määritelmissäänkin aloittajat katselijoiksi. Oli miten oli, Netflix on kertonut pitävänsä kahta minuuttia riittävänä aikana sen osoittamiseen, että katsojan tekemä ”valinta oli tietoinen”, mutta on lehtitietojen mukaan myöntänyt, että tämä määritelmä suurentaa lukuja kymmenillä prosenteilla verrattuna sen aiemmin julkisuudessa käyttämään lukuun.

Teknologiajulkaisu The Verge laski, että kahdessa minuutissa ei ehdi edes katsoa loppuun The Witcherin alkutekstejä – fantasiasarjan, jota Netflix viime tammikuussa kertoi 76 miljoonan ihmisen katselleen. Eli: vaikka katsot hädin tuskin ensimmäisen kohtauksen sarjan ensimmäisestä jaksosta, sinut lasketaan yhdeksi The Witcher – Noituri -sarjan katsojaksi.

No, onhan 76 miljoonaa joka tapauksessa aivan hemmetin paljon.

Amazon

Amazon Prime Videon mukaan Sacha Baron Cohenin Borat-elokuvan jatko-osalla oli avausviikonloppunaan lokakuussa “kymmeniä miljoonia asiakkaita”. Tämä on alaa seuraavien uutislähteiden perusteella se tarkkuustaso, jolla Amazon striimauspalvelunsa luvuista ulos kertoo. Eli ei käytännössä mitään. Miten Amazon määrittelee tässä asiakkaan tai katselun? Netflixin tapaan vai eri tavalla? Emme tiedä. Amazonia on luonnehdittu Netflixiä nihkeämmäksi striimauslukujen kertomisessa, ja Netflixiäkin pidetään nihkeänä.

HBO

HBO on avoimuudessaan Amazonin linjoilla. Lokakuun lopussa osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä yhtiö kertoi uusimman suoratoistopalvelunsa HBO Maxin (vanhemmat ovat HBO Go ja Now), että asiakkaiden sitouttaminen, consumer engagement, Maxissa nousi 60 prosenttia Now’hon verrattuna. Tästäkään emme tiedä, mitä se tarkemmin tarkoittaa.

Tämän vuoden heinäkuussa elokuvajulkaisu Variety kertoi, että HBO:n mukaan Maxin katsotuin ohjelma oli Frendit, mutta mitään lukuja yhtiö ei kertonut.

Disney

Disney ei ole ollut halukas julkistamaan Disney+:n katselulukuja (vinkatkaa, jos löydätte jostain, minä en löytänyt). Yhtiöstä kerrottiin viime vuoden lopulla, ettei se aio kertoa katselumääriään julkisuuteen. Loppuvuodesta 2019 julkistettu Disney+ on tilaajamäärällä mitattuna ylittänyt sekä omat että asiantuntijoiden odotukset.

Mitä väliä tällä kaikella on?

Kriittisesti ajatellen, suoratoistopalvelujen ilmoittamilla luvuilla on vaikutusta sijoittajien ja suuren yleisön mielikuvaan yhtiöstä. Jotta mielikuvat perustuvat todellisuuteen, on toivottavaa, että luvut ovat todenmukaisia ja läpinäkyviä.

Positiivisesti ajatellen, nämä yhtiöt hyödyntävät dataa ja mittareita hyvin tehokkaasti kehittääkseen sisältöjään ja palveluitaan, mistä sopii ottaa mallia.

Jos Netflixin suosittelujärjestelmä ja mittarit kiinnostavat syvemmin, kuuntele minun ja Jaakko Lempisen Olutta ja analytiikkaa -podcastin jakso, jossa haastattelemme Netflixin koneoppimisinfraa johtavaa suomalaista Ville Tuulosta. 

Lähteitä:

Netflix tracks shows by measuring ‘starters,’ ‘watchers,’ and ‘completers’ (TheVerge.com)

Every viewing statistic Netflix has released so far (whatsonnetflix.com)

The Big Problem With Ratings From Netflix, Amazon and Other Streamers (observer.com)

Subscribers, revenue worthless in measuring Disney+, Apple TV+, HBO Max success (nscreenmedia.com)

Netflix reveals that 76 million people watched at least two minutes of The Witcher (TheVerge.com)

Netflix’s Big Viewership Numbers Mean Very Little (Wired.com)

‘Friends’ Is ‘No. 1 Show’ on HBO Max, Says HBO Max (Variety.com)

HBO Max hits 28.7M subscribers in Q3, but few are over-the-top (Techcrunch.com)

HBO’s programming president says ’think pieces’ are a good measure of a show’s success (Businessinsider.com)

Disney won’t share ratings for original Disney+ titles despite industry push to do so (TheVerge.com)

Normaali
Strategia ja liiketoiminta

Strateginen vs. ei strateginen? Strategiajargon–suomi-sanakirja, osa 2

Strategisen johtamisen käsitteen taustaa. Kuvien lähde: Aalto-yliopisto.

Jos kaikki alkaa olla strategista, kärsiikö termi inflaation?

Nykyajan yrityskielessä aika moni asia voi saada etuliitteekseen sanan strateginen. Yksi asia kuitenkin lienee kiistaton: ihan kaikki ei voi oikeasti olla strategista, koska strategia on valintoja.

Yritän avata asiaa tässä kirjoituksessa muutaman esimerkin kautta (erityisesti ja myös itselleni, nämä kun ovat tulkinnasta riippuvaisia, joten saa luonnollisestikin kyseenalaistaa).

Lue täältä aiempi kirjoitukseni Kyvykkyyksistä purposeen – strategiajargon–suomi-sanakirja

Strateginen johtaminen vs. johtaminen

Strategisella johtamisella, englanniksi strategic management, ei ole yhtä tiivistä määritelmää. Organisaatiotieteissä määritelmiä alettiin kehitellä eräiden amerikkalaisyritysten toisen maailmansodan jälkeisten käytäntöjen pohjalta 1960-luvulla (ks. pääkuva, lähde Fundamentals of Strategic Management, Aalto-yliopisto), mutta yksi tapa ilmaista asia on, että strateginen johtaminen tarkoittaa niiden päätösten ja tekojen ketjua, joiden tuloksena yrityksen tavoitteet saavutetaan. Voi tietysti myös kysyä, eikö kaikki johtaminen yrityksen eri tasoilla tähtää tavoitteiden saavuttamiseen jollain lailla, mutta kyse on myös suunnan näyttämisestä ja siinä mielessä erityisesti ylimmän johdon vastuulla olevasta asiasta.

Strateginen kyvykkyys vs. kyvykkyys

Strategian toteutumisen kannalta erityisen merkittävä tai kriittinen kyvykkyys. Yhden määritelmän mukaan kyvykkyys tarkoittaa osaamisen, prosessien ja resurssien komboa. Mitä ne puolestaan tarkoittavat, löytyy sanakirjani osasta 1. Konkreettisesti, strategisen kyvykkyyden parantaminen voi tarkoittaa esimerkiksi tietyn uuden teknologian haltuun ottamista tai johtamisen vahvistamista tietyllä tavalla.

Strateginen tavoite vs. tavoite

Strategian toteutumisen kannalta erityisen tärkeä tavoite. Iso, aika usein pitkällä aikavälillä tapahtuva asia. Tavoite-termillä voi olla yrityksessä lukuisia eri merkityksiä, ks. sanakirjani osa 1.

Esimerkiksi Coca-Colan keskeinen strateginen tavoite on tulonlähteiden monipuolistaminen. Virvoitusjuomista tulee enää hieman reilu puolet yrityksen liikevaihdosta. Ruokatalo HKScanin tärkein strateginen tavoite on yhtiön kannattavuuden parantaminen. Yhtiöllä on eri syistä mennyt pitkään huonosti. Invalidiliiton yksi strateginen tavoite puolestaan on laadukkaiden ja esteettömien palvelujen turvaaminen sen jäsenistölle eri elämäntilanteissa.

Strateginen asiakkuus vs. asiakkuus

Liiketoiminnan tulevan kehityksen kannalta erityisen tärkeä asiakkuus, mikä ei pelkästään tarkoita parhaita ”lypsylehmiä”.

Strateginen viestintä vs. viestintä

Yrityksen strategisia, siis tärkeimpiä, tavoitteita edistävää viestintää. Pitkällä aikavälillä jatkuvaa hommaa. Erotuksena, strategiaviestintä on strategiasta viestimistä. Nämä voivat mennä toki päällekkäin, jos tärkeimmät tavoitteet tulevat strategiasta.

Joskus viestinnässä halutaan erotella kolme tasoa, strateginen, taktinen ja operatiivinen. Hommaa ei helpota se, että viestintätoimistot sanovat, että kaikki viestintä on nykyään strategista. Joidenkin mielestä kaikki arkinen päivittäisviestintä (tai operatiivinen viestintä) asiakkaiden tai sidosryhmien kanssa ei olisi strategista viestintää. Mutta toisaalta, jos laajemmin kaikki viestintä halutaan nähdä strategiaa edistävänä toimintana, niin onko silloin enemmän tai vähemmän kaikki viestintä lopulta tosiaankin myös strategista? Tämä alkaa jo olla filosofinen kysymys, jota pohtiessa ei tule hullua hurskaammaksi.

Mielenkiintoista on, että vuonna 2019 julkaistun pro gradu -tutkielman mukaan strategisen viestinnän määritelmästä ei ole olemassa yhtä näkemystä edes viestinnän tutkimuksessa saati viestintää työkseen johtavilla, joita graduun haastateltiin.

Strateginen suunnittelu vs. suunnittelu

Ei mitä tahansa suunnittelua, vaan strategian laatimisen suunnittelua laajasti käsittäen. Jos menet opiskelemaan strategista suunnittelua, tutustut muun muassa tapoihin ennakoida tulevaa. Sillä voidaan tarkoittaa myös suunnitelmaa strategiassa määriteltyjen tai siitä johdettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Termiä käytetään melko löyhästi myös muissa yhteyksissä lähempänä ruohonjuuritasoa.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta

Kyvykkyyksistä purposeen – strategiajargon–suomi-sanakirja

Vaikeaselkoiselle strategiakielelle kääntää helpommin selkänsä kuin selkeälle sellaiselle. Kuva: Unsplash.

Kuten tätä blogia lukevat tietävät, pyrkimys selkeään kieleen on minulle tärkeää, mikä lienee toimittaja-aikojen perua. Kyse on myös siitä, on pitänyt itse itsellensä selvittää juurta jaksain asioita, joita ei yksinkertaisesti ole heti tajunnut.

Selkeä kieli tarkoittaa selkeää ajattelua. Epäselvän kielen taustalla ei välttämättä ole epäselvää ajattelua, kyse voi olla kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta pukea ajatukset sanoiksi tai kuviksi tarpeeksi selvästi.

Kokemukseni mukaan vaikeaselkoisen pöhinäkielen taakse on helppo piiloutua, jos niin haluaa tehdä vaikkapa siksi, että tahtoo vakuuttaa myyntipuheidensa kohteet. Harva kehtaa tyhmäksi leimautumisen pelossa kysyä, mitä mikäkin ihan oikeasti tarkoittaa, terveisin nimimerkki kokemusta on. Siksipä ajattelin jakaa tämän kirjoituksen teidän kanssanne, jotka ette ehkä ole vielä kovin hyvin sisällä strategiakielessä. Jargonhan sanakirjamääritelmän mukaan tarkoittaa paitsi erikoiskieltä, myös vaikeaselkoista puhetta.

Joten, tässä se tulee, strategiajargon–suomi-sanakirja!

Strategia = Miten pääset siihen isoon tavoitteeseen, jonka olet koko hommalle asettanut. Miten menestyt. Valintoja.

Missio = Tarkoitus. Olemassaolon syy.

Tarkoitus = Olemassaolon syy.

Purpose = Tarkoitus, olemassaolon syy (huokaus).

Visio = Suunta. Se iso tavoite, johon tähtäät, vaikka sitä ei olisi mahdollista edes täysin saavuttaa.

Tavoite = Pirun hankala termi. Riippuu, millaisesta konkretiatasosta puhutaan. Visiokin on yhdenlainen tavoite. Sitten on siihen tähtääviä strategisia tavoitteita, jotka voivat olla astetta konkreettisempia toteutettavia asioita.

Painopiste = Mihin satsataan, kun aivan kaikkeen ei voida satsata samalla lailla. Joidenkin mielestä painopisteetkin ovat tavoitteita…

Arvo(t) = Vähän liiankin monimerkityksinen termi. Voi olla arvoa asiakkaalle tai osakkeenomistajalle, tai laajemmin ihmisille ja jopa yhteiskunnalle. Lisäarvon käsite se vasta hähmäinen onkin, ei mennä siihen.

Arvoketju puolestaan on Michael Porter -nimisen tyypin 80-luvulla keksimä käsite, jolla tarkoitetaan raaka-aineen tai muun hyödykkeen matkaa tuotteeksi asti ja mitä steppejä siinä välissä on.

Monikkomuodossa puhuttaessa arvoilla viitataan yleensä yrityksen arvoihin eli periaatteisiin joiden mukaan se ilmoittaa toimivansa. 

Kyvykkyydet = Osaaminen, prosessit ja resurssit (muitakin määritelmiä on, ja menevät osin limittäin).

Osaaminen = Työntekijöiden osaaminen tou-della laajasti käsittäen. Osaaminen tarkoittaa akateemisen tutkimuksen mukaan tietoja, taitoja, kokemusta, jopa asennetta.

Prosessit = Miten homma toimii.

Resurssit = Häilyvärajainen termi. Työvoimaa, rahaa, voimavaroja, jopa luonnonvaroja, you name it.

Toimintaympäristö = Miltä maailma näyttää ympärilläsi, suhteessa kilpailijoihin tai mihin tahansa muuhunkin. Toimintaympäristöön vaikuttavat tekijät voivat olla esimerkiksi poliittisia, kulttuurisia tai lainsäädännöllisiä.

Skenaario = Vaihtoehtoinen tulevaisuudenkuva.

Brändi = Riippuu keneltä kysyt. Yhdelle se on mielikuva yrityksestä, toiselle about kaikki mitä yritys tekee. Vähän makuasia.

Ketteryys = Ohjelmistoyhtiöistä alkunsa saanut ajattelutapa, jolla pyritään muuttamaan yrityksen toimintaa vähemmän kankeaksi. Paradoksaalista kyllä, ketterä filosofia on täynnä kankeaa vieraskielistä terminologiaa. Keskeisiä käsitteitä ovat mm. Lean, agile tai Scrum (MOT).

Asiakaskeskeisyys = Muotitermi, joka alkaa kuulostaa pöljältä siinä vaiheessa, kun jokikinen firma ilmoittaa nostavansa “asiakaskeskeisyyden keskiöön”. Vakavammin ottaen, ennen asiakaskeskeisyyden aikaa oltiin ehkä enemmän tuotekeskeisiä. Edellä mainituissa ketterissä tavoissa toimia korostetaan paljon juuri asiakkaan tuntemista. Mikä on siis hyvä asia, jos ei mene överiksi.

Vastuullisuus = Miten yritys ottaa huomioon sen sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristövaikutukset. Ensimmäinen viittaa ihmisiin ja ihmisryhmiin, toinen mm. siihen, että firma pidetään kannattavana ja tehokkaana ja kolmas siihen, että vaikutukset ympäristöön huomioidaan aina raaka-aineista tuotekehitykseen, valmistukseen ja niin edelleen. Mitä paremmin nämä asiat hoitaa, sitä vastuullisempi yritys. Aika moni on sitä mieltä, että vastuullisuus voi auttaa yritystä erottumaan kilpailijoista.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Vaikuttavuuden mittaaminen mediassa – teoria(t), käytäntö ja tulevaisuus

Kuvakaappaukset Veko Vähämäen kirjassa Value-Driven Healthcare esitetystä ”arvontuottokaavasta”, jonka laatuosiossa (Q) on haluttuihin vaikutuksiin (lyhyt aikaväli) ja vaikuttavuuteen (pitkä aikaväli) liittyviä elementtejä. Kirjasta lisää alempana tässä kirjoituksessa.

Aluksi

Entä jos voisit konkreettisesti osoittaa, että juuri sinun mediasisältöjesi tai palveluidesi ansiosta niin-ja-niin-moni ihminen sai uusia oivalluksia arkeensa, niin-ja-niin monen ymmärrys maailmasta kasvoi tai että niin-ja-niin monen elämässä tapahtui täyskäännös parempaan? Tai peräti, että mediasisältöjesi tai palveluidesi ansiosta hyvinvointi yhteiskunnassa lisääntyi näin-ja-näin?

Median nykyiset mittarit, katsoja-, kuuntelija- tai lukijamäärät, eivät tämän kaltaisia asioita kerro – toisaalta, ja tätä haluan korostaa: ilman tavoittavuutta ei ole vaikuttavuuttakaan, mutta laaja tavoittavuus ei ole välttämättä yhtä kuin laaja vaikuttavuus. Ja vaikuttavuus voi olla myös negatiivista.

On kerrottava, että vaikuttavuudesta tuli yksi lempiaiheistani, kun aloitin uudessa työssäni pari vuotta sitten. Pidän sitä ikään kuin perinteisen asiakkuustutkimuksen ja asiakasymmärryksen jatkumona, eräänlaisena päätepisteenä, jota on varmaankin mahdoton täysin koskaan saavuttaa. Tämän teeman pariin en olisi koskaan päätynyt ilman kollegaani Kirsi Brückiä (kiitos Kirsi), jota pidän yhtenä Suomen parhaista julkisen palvelun median asiantuntijoista.

Mutta siis: mitä se vaikuttavuus mediassa edes tarkoittaa ja voiko sitä mitata?

Termit ja määritelmä – kaikki ei ole vaikuttavuutta

Vaikuttavuudella useimmiten tarkoitetaan tässä yhteydessä muutoksia, jotka tapahtuvat pitkällä, jopa vuosien aikavälillä, ihmisissä tai yhteiskunnassa.

Vaikuttavuus ei siis tarkoita samaa asiaa kuin vaikuttaminen.

Vaikuttavuus ei myöskään tarkoita samaa asiaa kuin merkitys tai merkityksellisyys.

Vaikuttavuus ei tarkoita vastuullisuuttakaan. Mutta vastuullisuus voi synnyttää vaikuttavuutta.

Vaikuttavuus ei tarkoita sitäkään, montako klikkausta somesta tuli verkkokauppaan tai sitä, lukiko jutun miljoona ihmistä vai kaksi ihmistä.

Englannin kielen ilmaus “impact” on suomalaista vastinettaan täsmällisempi. How to measure impact, kuinka mitata vaikuttavuutta.

Jos organisaatio lähtee arvioimaan vaikuttavuutta, ensimmäinen askel on että se itse miettii, mitä vaikuttavuus sille tarkoittaa. Teoreettisia kehikkoja kyllä löytyy.

Teoria(t) – kuvia voi piirtää ja kaavoja rakentaa, mutta entä sitten

Kuvalähde: Sitra

Suomessa vaikuttavuuden arviointia on nostanut esille muun muassa Sitra, jonka materiaaleja voi hyödyntää, jos tavoitteena on hahmottaa oman toiminnan vaikuttavuutta. Tärkeää on mielestäni mallintaa vaikuttavuutta tavalla, joka sopii juuri omalle organisaatiolle, joten tapoja voi olla muitakin. Erityisen tärkeänä pidän, että mallintaminen tehdään mahdollisimman ymmärrettävästi ja kansantajuisesti, koska kyse on hyvin abstraktista käsitteestä, joka jo pelkästään termin tasolla tulkitaan monin eri tavoin.

Yksi simppeli tapa alkaa jäsentää kokonaisuutta on erottaa kaksi asiaa: yrityksen tuotteiden vaikutukset sekä yritysorganisaation toiminnan vaikutukset (mediataloissa tuotteet = sisällöt ja palvelut, toiminta = esim. työllistämisen taloudelliset vaikutukset suoraan ja välillisesti). Tämä jäsennystapa esitellään Pennsylvanian yliopiston Wharton Business Schoolin hyödyllisellä kurssilla Business Strategies for Social Impact.

On hyvä huomioida, että yritysten vaikuttavuuden akateeminen tutkimus on hyvin nuorta, käytännössä sitä on tehty laajemmassa mitassa vasta vuosikymmen. On olemassa erilaisia tapoja jäsentää vaikuttavuutta. Tässä kirjoituksessa keskityn pääasiassa tuotteisiin eli sisältöihin ja palveluihin, koska niiden vaikuttavuuden todentaminen on mielestäni ainakin sisältötalossa vaikeinta.

Otan kuvitteellisen esimerkin omista tekemisistäni, jotta kävisi ilmi, mitä tarkoitan vaikuttavuuden “mallilla” tai “mallinnuksella”. Joku ehkä puhuisi vaikuttavuuspolustakin:

Toisen esimerkin otan terveydenhoidosta. Yhdysvalloissa työskentelevän suomalaisen lääkärin Veko Vähämäen kirjassa ”Value-Driven Healthcare” esitellään malleja, joilla voidaan todentaa terveydenhuollon arvoa niin, että se ei perustu pelkästään rahalliseen tuottavuuteen, mitä hän pitää ongelmallisena.

Oheisessa (tämän kirjoituksen pääkuva) Vähämäen kirjassaan esittelemässä arvontuottokaavassa ”Q” viittaa qualityyn eli laatuun. Itse rinnastan laadun käsittämään tässä ainakin osittain sekä lyhyen aikavälin vaikutuksia että pitkän aikavälin vaikuttavuutta: terveydenhuollon tai sairaanhoidon todellista arvoa laskettaessa on huomioitava paitsi kustannukset myös vaikkapa se, onko potilas tai hänen perheensä tyytyväinen hoitoon, tai miten hyvin hoitoon ylipäänsä pääsee.

Tähän tapaan logiikan pitäisi nähdäkseni kulkea myös median vaikuttavuutta mitattaessa, mutta helppoa se ei tietysti ole, koska tuote on eri.

Käytäntö – idealisti turhautuu, realisti ei

Idealisti ajattelee, että journalismia ja muuta mediaa joskus tulevaisuudessa mitataan täysin uudenlaisilla mittareilla, jotka täysipainoisesti kuvastavat sitä kuuluisaa “laatua” tai yhteiskunnalle pidemmällä ajalla kertynyttä “hyvää”. Ja että nämä mittarit ovat jotain ihan muuta kuin euroja tai muita “kovia” numeroita.

Tuskin tule tapahtumaan.

Mutta realisti ajattelee, että ok, näin ei tule ehkä täysin tapahtumaan, mutta silti hän ajattelee, että jostain se vaikuttavuuden mittaaminen täytyy aloittaa. Uskoen, että siitä mahdollisesti syntyy vielä jotain sellaista, joka synnyttää uudenlaista arvoa asiakkaille ja mainostajille.

Yksinkertaisinta on mielestäni aloittaa tavoitteista eli siitä, millaisia toivottuja pitkän aikavälin muutoksia toiminnalla halutaan saada aikaan, jäsentää tämä ajattelu näkyväksi eli esimerkiksi piirtää se mahdollisimman helposti ymmärrettäväksi kuvaksi ja vasta sitten miettiä, millä keinoin toivottuja muutoksia voitaisiin milläkin aikavälillä yrittää todentaa, vaikka syy-seuraussuhteiden todentaminen olisi vaikeaa tai mahdotontakin. Näistä todentamispisteistä muodostuu yksi tai useampi indikaattori, jotka muodostavat vaikuttavuuden mittaamisen ytimen.

Vaikuttavuuden mittaamisen kannalta keskeisiä asioita on mielestäni ainakin viisi:

1. Tavoitteet. Mitä halutaan saada aikaan.

2. Määritelmä. Mitä vaikuttavuudella tarkoitetaan ja mitä ei tarkoiteta. Määrittele se organisaatiosi/sidosryhmiesi kanssa.

3. Käyttötarkoitus. Jos vaikuttavuutta määritellään, arvioidaan tai mitataan, niin mitä tällä tiedolla tehdään ja ketkä sitä käyttävät? Kenelle tehdään?

4. Metodit. Laadullista tutkimusta, määrällistä tutkimusta, kovaa analytiikkaa, näiden yhdistelmiä, visualisointeja, jotain muuta?

5. Tiedosta miinat. Jokin tulos ei välttämättä vielä kerro syy-seuraussuhteesta: toisin sanoen aiheutunut muutos ei ehkä ole toimintasi ansiota, vaan jonkun muun.

Tulevaisuus

Vaikuttavuuden mittaaminen ei voi näyttäytyä vain toimintana, jossa silloin tällöin organisaation toiminnasta pullautetaan ulos kauniisti kasattuja infografiikoita, jotka on survottu täyteen omalle toiminnalle mahdollisimman edukkaasta näkökulmasta pyöriteltyjä numeroita.

Vaikuttavuuden mittaaminen ei myöskään pidemmän päälle voi näyttäytyä toimintana, jossa vaikuttavuus on asia, jonka voi joka maanantai tarkistaa dashboardilta, jonka konepellin alla sykkii tekoäly. Se on epärealistista.

Luulen, että realistinen tulevaisuus on jossain näiden kahden asian välimaastossa. Se tarkoittaa, että sisältöjä ja palveluita pystytään kehittämään vaikuttavimmiksi nojaten muihinkin suureisiin kuin katseluihin, tavoittavuuksiin, ajankäyttöön tai klikkeihin – kuitenkaan väheksymättä niitä, jos ne kertovat, että sisällöt ja palvelut saavuttavat yleisönsä luoden näin potentiaalin vaikuttavuudelle. Parhaimmillaan tästä yleisöjen saavuttamisen jälkeen syntyvästä vaikuttavuudesta voidaan kertoa ulospäin olemassa oleville ja potentiaalisille mainostajille ja muille sidosryhmille: hei katsokaas, tällaista me oikeasti saadaan aikaan, tehtäisiinkö jotain yhdessä.

Vaikuttavuudenkin saralla eksaktius kiinnostaa, joten yrityksiä luoda vaikuttavuudesta kertovia jonkinlaisia indeksilukuja ehkä mediassakin joskus nähdään. Eri asia on, kyetäänkö niistä saamaan niin ymmärrettäviä ja läpinäkyviä, että ne ovat käyttökelpoisia. Suomalainen startup Upright on tässä mielessä äärimmäisen mielenkiintoinen firma, joka tekoälyn avulla pyrkii mallintamaan ja mittaamaan, pisteyttämäänkin, yritysten vaikutuksia ympäristöönsä. Esimerkiksi Aktia-pankki on mitannut sijoitustensa vaikuttavuutta Uprightin kanssa. Jos Uprightin toimintamalli kiinnostaa, suosittelen kuuntelemaan sen perustajan Annu Niemisen haastattelun Leadcast-podcastista. Upright pyrkii todentamaan nettovaikutusta, mikä tarkoittaa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten erotusta.

Lopuksi

Lienee aiheellista muistuttaa vielä asiasta, joka itseltäni tuppaa aina unohtumaan, vaikka kuinka sen yrittäisi muistaa:

Älä. Mittaa. Kaikkea. Aivan kaikkea ei tarvitse mitata. Etenkään sisältötalossa, jonka menestyminen perustuu luovuuteen.
Professori Alnoor Ebrahim toteaa vaikuttavuuden mittaamisesta Harvard Business Review’n julkaisussa ”Let’s Be Realistic About Measuring Impact” vuodelta 2013: ”Vaikuttavuuden mittaamisesta on tullut mantra. Ei enää riitä, että väittää, vaan on pystyttävä osoittamaan. Tämä on tervetullut trendi – – – Mutta onko todella järkevää, että kaikki tarkoitusorientoituneet yritykset mittaavat niiden pitkän aikavälin vaikutuksia yhteiskuntaan? – – – keskeistä on ymmärtää, milloin on järkevää mitata vaikuttavuutta ja milloin on ehkä järkevää pysyttäytyä tulosten mittaamisessa – erityisesti silloin, jos organisaation mahdollisuudet kontrolloida vaikuttavuutta ovat rajalliset, ja syy-seuraussuhteita ei ymmärretä hyvin.”

Lisäys 29.9.2020.

Tämän blogikirjoituksen tehtyäni törmäsin Pennsylvanian yliopiston Wharton Business Schoolin kurssilla Business Strategies for Social Impact niin selkeään esimerkkiin median vaikuttavuudesta, että haluan lisätä sen tähän. Amerikkalaisen tv-kanavan MTV:n ohjelma ”16 and pregnant” vähensi tietyillä alueilla merkittävästi teiniraskauksien määrää. Syy-seuraussuhde pystyttiin todentamaan kattavalla tutkimuksella – vähentymistä tapahtui nimenomaan ohjelmaa katsoneiden keskuudessa.

Business Strategies for Social Impact -kurssi lähestyy vaikuttavuuden mittaamista seuraavien kysymysten avulla…

…ja tulokset jäsennetään viisportaisen asteikon mukaan, jossa tasolla yksi todisteet vaikuttavuudesta ovat vähäisimmät, käytännössä olemassa on vain vaikuttavuuden malli:

Näiden jälkeen on vielä taso ”Q”, jossa kyetään jopa laskemaan SROI, eli yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen sijoitetun pääoman tuotto. Suomeksi: kannattiko satsaus.

Törmäsin aihetta penkoessani myös IRIS-järjestelmään, joka on vaikutusten ja vaikuttavuuden eräänlainen ”mittaripankki”, tai yksi niistä. ”Mittarikatalogin” mittariesimerkkejä saat esiin täppäämällä jonkin toimialan (mediatoimialaa tuolla ei ole):

Normaali
työelämä

Työurani parhaiden pomojen top-5-ominaisuudet

jasur-jiyanbaev-_1GTYsefyi4-unsplash
Kuvituskuva: Unsplash.

”Narsisti kulmahuoneessa.”

”Miten pärjätä hirviöpomon kanssa.”

”Onko pomosi negatiivinen inttäjä?”

Tarinat työpaikkojen kauhujohtajista nousevat helposti otsikoihin. Näin kesäloman loppumetreillä teki mieli ajatella toisin päin. Olen työskennellyt sekä kaupallisessa että julkisen palvelun mediassa 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Pomojen kanssa minulla on sattunut hyvä tuuri – niin hyvä, että varoittavat tarinat painajaispomoista tuntuvat usein etäisiltä.

Esimieskokemusta on itsellänikin useamman vuoden ajalta. Huomaan, että parhaimpina pitämäni esihenkilöt – about fifty-fifty naisia ja miehiä – ovat olleet luonteiltaan keskenään melko erilaisia, mutta yhdistäviä ominaisuuksia löytyy. Ajattelen myös, että minun hyvinä pitämäni ominaisuudet voivat olla joillekin toisille jotain muuta. Joka tapauksessa, tässä tulee:

  1. Näkemyksellisyys. Tärkein asia. On näkemystä näyttää ja sanoittaa suuntaa, eli mitä kohti ollaan menossa ja millaisilla askeleilla. Ei tarkoita, että olisi vastaus kaikkeen. Viestit alaisille voivat jopa olla joskus epäselviä tai vaikeasti tulkittavia, mikä on ihan ok, jos ei tapahdu ihan koko ajan. Visionääreille se sallittakoon, tulokset ratkaisevat. Näkemyksellisyyttä toki tukee organisaation strategia, jonka olisi hyvä olla selkeä. Itselläni näkemyksellisyys menee jopa sen edelle, onko henkilö ns. hyvä ihmisjohtaja vai hieman vajavaisempi sellainen.
  2. Tiukka tavoitteellisuus – mutta samalla kyky antaa tekijöille tarpeeksi vapauksia miettiä, miten tavoitteisiin päästään. Tavoitteille on mielestäni asetettava selkeät mittarit. Ei mikromanageerausta, mikä on tärkeää erityisesti asiantuntijatyössä. Suorittavammassa operatiivisessa työssä ote voi mielestäni joskus olla erilainen, jopa mikromanageeraava jos se tarkoittaa pientenkin asioiden onnistumisen varmistamista. Liika suurpiirteisyys ei aina ole hyvästä.
  3. Ennakoitavuus. Näkemyksellisyyden voi nähdäkseni pilata johtamalla poukkoillen niin, että ihmiset eivät yhtään tiedä, mitä tuleman pitää ja turhautuvat. Parhaat esimieheni ovat olleet ennakoitavia – pitäneet ajan tasalla ja luoneet ilmapiirin, jossa suunnilleen tietää, mitä tulevaisuus tuo, vaikka yllätyksiäkin tietysti aina tulee.
  4. Työntekijän vahvuuksien huomioiminen työtehtävissä ja heikkouksien kehittäminen. Tosi tärkeä juttu. Viestii myös siitä, että esihenkilö tuntee alaisensa.
  5. Mutkattomuus ja lähestyttävyys. Tätä on vaikea pukea sanoiksi, mutta parhaat pomoni ovat olleet sellaisia, että ei ole tarvinnut miettiä, kehtaako sitä-tai-tätä tyhmää kysymystä kysyä. Itselleni on jostain syystä ollut aina tärkeää, että pomo on hyvin ja nopsaan tavoitettavissa vaikka viestitse jos on jotain kysyttävää. En välttämättä niinkään aina ole kaivannut kasvokkaista säännöllistä läsnäoloa.

Ps. Entä ne huonot ominaisuudet? Onhan niitä tietysti ollut, kaikilla hyvilläkin pomoilla. Ihmisiähän tässä ollaan. Mutta jos henkilöllä on näkemyksellisyyttä, niitä huonojakin puolia jaksaa paremmin. Paljon on myös kiinni omasta asenteesta.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Digital News Report 2020 julki – tässä päähavainnot Suomesta ja maailmalta

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.43.32

Lähde: Digital News Report 2020/ digitalnewsreport.org.

Maailman laajin uutisten kuluttamisen vertaileva tutkimus, Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2020 on julkaistu tänään. Kyselytutkimusten piirissä oli yli 80 000 ihmistä 40 maassa, uusina Kenia ja Filippiinit.

Suurin osa tutkimusmateriaalista on kerätty ennen koronapandemian alkua tammi-helmikuussa, mutta sitä on täydennetty huhtikuussa lisäkyselyillä. Pandemialla on medialiiketoimintaan ja mediankulutukseen sekä välittömiä että pitkäaikaisia vaikutuksia. Raportin luettuani ainakin itse tulkitsen, että Reuters-instituutti pitää koronan vaikutuksia mediayhtiöiden talouteen paljon isompana asiana kuin sitä, että ihmisten tavat kuluttaa mediaa muuttuisivat juuri koronan takia kovinkaan pysyvästi.

Kokoan tärkeimmät havainnot tähän kirjoitukseen ensin Suomesta ja sen jälkeen yleisesti.

Yksi tutkituista maista on siis tuttuun tapaan Suomi. Laajempi ja suomenkielinen maaraportti on julkaistu erikseen Media-alan tutkimussäätiön sivuilla. Sen on koonnut tutkija Esa Reunanen Tampereen yliopistosta.

Suomi on perinteisesti ollut koko tutkimuksen kärkimaa, kun katsotaan luottamusta uutismediaan. Niin on nytkin. Edellisvuoden lasku kuitenkin jatkui, mikä noudattelee yleistä kehitystä maailmalla. Tutkimuksen luotetuin uutismedia Suomessa on Yle.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 2.55.48

Suomi pitää kärkisijaa uutismedian ”luottamusrankingissa”, mutta laskua tuli täälläkin.

Suomi pähkinänkuoressa

  • Luottamus uutismediaan pysyi korkealla, mutta on hienoisessa laskussa (-3%-yks.) Suomessa 56% sanoo luottavansa suurimpaan osaan uutisista suurimman osan ajasta. 
  • Niin sanottujen vaihtoehtomedioiden tavoittavuus on  yhä marginaalista.
  • Verkkouutisista maksavien määrä kasvoi (+3).

    Näyttökuva 2020-6-16 kello 5.12.58

    Somen rooli uutislähteenä kasvoi Suomessa.

    Näyttökuva 2020-6-16 kello 9.48.17

    Lähde: Suomen-maaraportti.

  • Verkon ja somen rooli uutislähteenä kasvoi. Suomessa uutiset haetaan yleisimmin suoraan uutissivustolta. Television ja printin rooli uutislähteenä pieneni.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.19.49

Suomessa (vihreä käyrä) 9% kuluttaa uutisia kännykän notifikaatteina. Tutkimuksessa kysyttiin viikkokäyttöä.

  • Kännykän notifikaatit ja sähköpostin uutiskirjeet kasvoivat uutislähteenä, mutta ovat pieniä suhteessa muihin maihin.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 5.20.22

Kännykkä ohitti desktopin Suomessa.

  • Älypuhelin meni tietokoneen ohi laitteissa, joilla verkkouutisia kulutetaan.
  • Podcastien kulutus kasvoi.

Koko raportin päähavainnot

Raportin yleissävy on melko pessimistinen, vaikka toiveikkuuttakin on. Positiivinen signaali on verkkouutisista maksamisen yleistyminen edelleen.

  • Luottamus uutismediaan saattoi koronan aikana paikoin nousta, mutta tätä pidetään lähes varmasti väliaikaisena.
  • Vain kuusi maata neljästäkymmenestä yltää luottamuksessa yli 50 prosentin, mukana siis Suomi. Eniten luottamus on laskenut vuodessa Hongkongissa (-16), Chilessä (-15), Isossa-Britanniassa (-12), Meksikossa (-11) ja Tanskassa (-11).

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.18.48

Uutisista maksaminen on yleisempää Yhdysvalloissa.

  • Verkkouutisista maksaminen on kasvussa monissa maissa. Silti suurin osa ihmisistä ei edelleenkään uutisistaan maksa.
  • Uutisista halutaan maksaa, koska siten saa pääsyn sellaisen laadukkaan tiedon äärelle, jota ei saa muualta. Toisaalta moni sanoo pärjäävänsä hyvin ilmaisuutisilla. Heistä suuri osa sanoo, että eivät maksaisi uutisista missään tilanteessa.
  • Voittaja vie kaiken -logiikka vahvistuu: esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Norjassa jopa puolet kaikista digitilauksista menee muutamalle mediabrändille, tosin pienempiä nousijoitakin on.
  • Paikallisviestinten verkkosivut ovat ihmisille hyvin tärkeitä, mutta Facebook-ryhmien ja muiden sosiaalisten medioiden rooli kasvaa, mikä aiheuttaa paineita liiketoiminnalle. Paikalliset uutistoimijat ovat muutenkin ahdingossa.
  • Uutisia kulutetaan yhä useammista lähteistä ja alustoilta. Vain noin neljännes aloittaa uutisten kuluttamisensa suoraan verkkosivuilta tai sovelluksesta. Instagram on kahdessa vuodessa tuplannut merkityksensä uutislähteenä. Sen odotetaan ohittavan Twitterin uutislähteenä ensi vuonna.
  • Uutisten kuluttaminen sähköpostin uutiskirjeitse kasvaa monessa maassa. Pohjois-Euroopan maat Suomi etunenässä ovat poikkeus: meillä kulutus on vähäistä, Suomessa vain 10% käyttää uutiskirjeitä.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.21.08

Podcastien kulutus kasvoi myös Suomessa.

  • Podcastien kulutuksen kasvu on merkittävää, vaikka korona saattoi väliaikaisesti hillitä sitä. Monessa markkinassa Spotify on tärkein kuuntelun lähde.
  • TV-uutisten kulutus jatkaa laskuaan, kun katsotaan pitkää trendiä. Reuters-instituutti pitää “lähes varmana”, että koronan tuoma piikki on väliaikainen. Tutkimuksessa televisio uutislähteenä nousi koronan aikana saman verran kuin sosiaalinen media uutislähteenä.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 3.01.30

Uutiset halutaan mieluiten luettavassa muodossa.

  • Uutiset halutaan kuluttaa useammin tekstinä kuin videona tai äänenä (kun asiasta varta vasten kysytään – todellinen kulutus on eri asia). Pohjois-Euroopan maissa luettavaa muotoa suositaan enemmän kuin Aasiassa tai Pohjois-Amerikassa. Tutkimuksen mukaan yllättävänä voi pitää, että ”useissa maissa kuten Isossa-Britanniassa, Australiassa, Ranskassa ja Etelä-Koreassa nuoremmat (alle 35-vuotiaat) sanovat suosivansa tekstiä enemmän kuin videota”.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.34.17

Älykaiuttimien käyttö yleistyy kovinta vauhtia Isossa-Britanniassa.

  • Älykaiuttimien käyttö kasvaa edelleen mutta on suhteessa melko pientä, markkinakohtaiset erot ovat suuria.

Ohessa tekemäni tiivistykset aiempien vuosien Digital News Reporteista: 2019, 2018.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Miten kulutetaan koronan jälkeen? Tältä näyttävät ensiarviot

Näyttökuva 2020-5-2 kello 12.51.28

Ennakointia tekevän suomalaisyrityksen Futures Platformin päivittyvä ja näppärästi klikkailtava ”koronatutka” näyttää tältä. Sisimmällä kehällä on alkusokkiin liittyviä tulevaisuudentutkijoiden havaintoja ja arvioita, toisella kehällä toipumiseen liittyviä havaintoja ja arvioita, kolmannella kehällä havaintoja ja arvioita maailmasta koronan jälkeen. Yhtiö on tarjonnut kartan kenen tahansa käyttöön veloituksetta. Vihreä väri edustaa voimistuvaa ilmiötä, sininen heikkenevää, harmaa heikkoa signaalia ja punainen niin kutsuttua villiä korttia.

Kun ihmisten arvot ja asenteet muuttuvat, muuttuu myös osto- ja kulutuskäyttäytyminen. Monet väittävät, että koronan jälkeen muutos on totaalinen.

Vai onko?

Marketing Week -julkaisun kolumnistin Mark Ritsonin kommentti ravistelee: ”Arvioihin siitä, mikä [kuluttamisessa] muuttuu perinpohjaisesti koronan jälkeen, vaikuttavat suuresti arvioiden tekijöiden värittyneet [tai puolueelliset, biased] näkemykset – todellisuudessa palaamme pitkälti entiseen.”

No, Ritson on vain yksi kolumnisti, London Business Schoolissa ja MIT:ssä opettanut markkinoinnin ammattilainen.

Mutta on hänellä pointti: toimialalla X on toki yleensä intressissään korostaa omissa ennakoinneissaan juuri sille suotuisia asioita.

Ritsonista huolimatta on syytä tarkastella, millaisia arvioita ihmisten osto- ja kulutuskäyttäytymisen muuttumisesta on esitetty. Joskus vuosien päästä voi sitten todeta, menikö oikein vai väärin.

Rahankäyttö

Toisin kuin ehkä voisi kuvitella, iso joukko suomalaisia on kriisin aikana alkanut säästää esimerkiksi sijoittamalla osakkeisiin. Säästämistrendin vahvistumista tulevaisuudessa tukee markkinointialalla toimivan Hasanin tuore The Next New -raportti, joka pohjautuu osittain väestöedustavaan kyselytutkimukseen.

Toisaalta, jos tulevaisuudessa edessä on suurtyöttömyyttä, se tarkoittaa luonnollisesti myös suurta joukkoa ihmisiä, joiden ei ole mahdollista säästää suuria summia.

Verkkokauppojen kysyntä on kriisissä noussut huimasti, mutta mitä tapahtuu sitten, kun sosiaalisia tilanteita kipeästi kaivanneet ihmiset pääsevät taas takaisin kivijalkoihin? Digital Commerce 360 -sivuston mukaan korona antaa verkkokaupalle piristysruiskeen pitkäksi aikaa, mutta samalla se tuo uusia riskejä, kuten sen, että isot toimijat voivat jyrätä pienemmät, tai kuluttajien ostovoima heikkenee taantuman tullessa.

Lähteitä: Euroclear, Hasan/Cision, DigitalCommerce360.

Syöminen

Lähi- ja paikallisen ruuan suosion voi olettaa kasvavan. Eksoottisten ruoka-ainesten kysyntä heikkenee. Ulkona syömisen tavat varmasti muuttuvat, mutta ulkona syöminen tuskin loppuu. Noutoruokailun suosion voi olettaa ainakin hieman laantuvan lockdownien höllennyttyä.

Näin siis kehittyneissä maissa – esimerkiksi monissa Afrikan maissa ruokapulan ennakoivan aiheuttavan nälänhätää.

Lähteitä: Time, Forbes, Guardian.

Mediankulutus

Digiloikka vauhdittuu. Konkreettinen esimerkki: miestenlehti Playboy ilmoitti aivan kriisin alussa jättävänsä printin kokonaan ja siirtyvänsä vain digiin. Lehti oli suunnitellut siirtymää jo aiemmin, mutta korona ratkaisi asian.

Yleisöjen liikkeet menevät kärjistäen näin: akuuteimman kriisin aikana median murroksen tähänastinen suunta on ottanut ikään kuin kaksi askelta taakse, kun ihmiset menevät palveluiden luo varmennetun tiedon, viihteenkin, perässä, sen sijaan, että median tarvitsisi mennä ihmisten luo. Itse uskon, että tässä asiassa on pian edessä paluu ns. entiseen, kun medioiden yleisömäärät normalisoituvat koronarajoitusten höllentymisen vanavedessä. Ehkä jopa striimauspalveluidenkin. Alkuvuonna tuottonsa tuplannut Netflix huomautti jo, ettei usko loppuvuoden tuovan yhtä paljon uusia tilaajia.

Kriisi on myös tilaisuus muuttaa käsitystä journalismista. Kirjoitukseni toivon merkityksestä löydät täältä. Veikkaan, että tässäkään asiassa ei lopulta kovin paljon muutu.

Mikä muuttunee kiihtyvän digiloikan myötä on se, että aiemmin harvemmin digipalveluita käyttäneet ovat nyt tottuneempia niihin ja näin ollen myös monille yrityksille potentiaalisempia asiakkaita digissä.

Matkailu

Etelän lomien osteluun voi perustellusti povata pysyvämpiä muutoksia, mutta voiko rokote normalisoida tilannetta lopulta myös tältä osin? Microsoftin perustaja, koronahyväntekijänä profiloitunut Bill Gates arvioi hiljattain, että on ”joitakin asioita”, jotka eivät koskaan palaa normaaliin, ja yksi niistä on liikematkustaminen: ”Sitä tulee kyllä jatkossakin olemaan, mutta vähemmän kuin ennen.”

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Toivon pitäisi ylittää uutiskynnys myös normaalioloissa

daniele-levis-pelusi-E37ulnh8Obg-unsplash

Kuvituskuva: Unsplash

Tiedotusvälineiden tehtävä on välittää varmennettua tietoa maailmasta. Koronan aikaan tarve luotettavalle tiedolle on valtava. Esimerkiksi analytiikkayhtiö Comscoren laajassa asiakasverkostossa korona näkyy massiivisena kävijäpiikkinä (katso graafit) niin yleis-, talous-, terveys- kuin paikallisuutissivustoissa verkossa.

Kotisohvilla kuitenkin jo kuiskutellaan, että alkaa kyllästyttää. Ei tässä jaksa pelkkää koronaa seurata. Ja kukapa jaksaisi: uutissisältöjen koronakävijäpiikit kyllä tasoittuvat, ehkä nopeastikin.

Mediataloissa on kovimman kävijäryntäyksen jälkeen tasapainoilun paikka. Tärkeät asiat koronasta pitää yhä kertoa, isoa kuvaa maalata, skuuppeja kaivella, mutta tarjoilla ne niin, että asiakkaat pysyvät. Mutta riittääkö se?

Itse toivon, että toivo ja toiveikkuus, joiden ympärille nyt rakentuu erilaisia sisältöjä ja ilmiöitä kaiken synkkyyden rinnalla, ylittäisivät useammin uutiskynnyksen myös normaalioloissa sitten kun ne palaavat. Enkä nyt tarkoita pelkästään nalleja ikkunoissa, mutta niitäkin.

Ennen koronaa tämä keskustelu ajautui toisinaan poteroihin. Saatettiin todeta, että uutiset nyt vain usein sattuvat olemaan epäkohtia, eivätkä uutiset ole positiivisia asioita. Tietenkin epäkohdista on kerrottava myös jatkossa. Kyse onkin balanssista: miten tasapainoisen kuvan maailmasta media välittää.

Jos kerran uutinen on muutos, niin kai se voi olla sitä myös parempaan suuntaan.

Kriisien yhteydessä media kyllä muistaa toivon toisinaan. Itselleni on jäänyt elävästi mieleen Pariisin vuoden 2015 tuhoisan terrori-iskun yhteydessä kerrotut jutut siitä, miten pariisilaiset avasivat kotioviaan terroristeja pakeneville ihmisille.

Jos on toivoa, analytiikkakin kiittää. Jos lukijoissa, katsojissa, kuulijoissa pystyy herättämään toivoa, se on vahva tunne. Todettakoon, että en kaipaa toivoa uutisiin analytiikan vuoksi, vaan uutisten seuraajien, ihmisten.

Usein sanotaan, että mediassa pelko myy. Toivo on vahva tunne. Toivottavasti joskus myös toivo myy.

Korona järisyttää median liiketoimintamalleja, mutta jää nähtäväksi, kykeneekö se muuttamaan journalismia. Koronan jälkeen seuraava koetinkivi medialle tässä mielessä tulee olemaan mahdollisesti edessämme oleva lama.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Television kuolemasta

Näyttökuva 2020-4-1 kello 16.55.58

Esimerkkejä koronan vaikutuksista mediankäyttöön. Lähteet lopussa.

Nyt kun korona on pompsauttanut televisionkatselun poikkeuksellisiin ennätyslukemiin, on hyvä sauma käsitellä aihetta, joka herättää media-alalla intohimoja. Kahvipöytä- ja julkisessakin keskustelussa erilaiset sisältöjen julkaisukanavat ja -tavat kärjistyvät joskus toistensa vastapuoliksi, jossa väitellään siitä, kumpi voittaa, niin sanottu perinteinen tapa vai uusi. Pelinappuloina ovat sekä yleisöt että mainostajien rahat. Voin suoraan myöntää syyllistyneeni tällaiseen väittelyyn itsekin, mutta en ole siitä erityisen ylpeä.

Keskusteluun vaikuttaa, että kun puhumme televisiosta, puhumme joskus toistemme ohi, hieman eri näkökulmista. Siksi koetan tässä kirjoituksessa jäsentää kokonaisuutta kolmesta näkökulmasta.

Selvennykseksi:

Televisio ei ole kuollut eikä se ollut sitä ennen koronaakaan (väitteessä on mukana ripaus olkiukkoa, vaikka onhan niitä kuolemankin ennustajia ollut). Mutta muotoaan se muuttaa, minkä nopeudesta on erilaisia näkemyksiä. Tämä on luonnollisesti mediayhtiöille iso strateginen kysymys: mihin laittaa paukkuja enemmän, mihin vähemmän.

Näkökulma 1: Mistä puhutaan, kun puhutaan “televisiosta”

Provosoivalla televisio on kuollut -heitolla viitattaneen ensinnäkin lineaariseen televisioon eli siihen jakelutapaan, jossa et voi itse vaikuttaa, milloin tietyn ohjelman katsot. Suomalaisten lineaarisen television ääressä käyttämä aika on ollut useamman vuoden laskusuunnassa (Finnpanel, TV-vuosi 2020, slide 6, siniset palkit). Tämä on loogista, sillä ihmisten ajasta kilpailevat nykyään lukemattomat muut palvelut ja alustat. Laskeva trendi ei tarkoita, että isoja ihmisjoukkoja lineaarisen töllön ääreen keräävät yhteisölliset kokemukset olisivat tyystin loppuneet. Ennätyslukemia yksittäisille lähetyksille on synnytelty viime vuosinakin. Perinteistä televisiotakin katsotaan Suomessa yhä paljon päivittäin, lähes kolme tuntia, mutta ajankäyttöä katsottaessa trendi on tosiaankin kiistatta laskeva, erityisesti nuoremmissa. Koronanjälkeinen tulevaisuus näyttää, miten tämän käy, mutta yleisömassoja isompi asia alan kannalta on se, palaako mainosraha televisioon (tästä enemmän kohdassa 3.).

Mikä siis on televisiota, mikä ei? Riippuu, keneltä kysyy. Määritelmäkysymyksen kanssa joutuu asiaan perehtynytkin olemaan tarkkana, kun eri tutkimuslähteitä seuraa. Finnpanelin mukaan suomalaisten televisioruudun ääressä käyttämä aika kaikkiaan on kasvanut, kun lineaarisen päälle lasketaan muu tv-ruudun käyttö kuten suoratoistopalvelut, vanhat tallenteet ja pelaaminen (vihreät palkit slidellä 6).

Termi nettitelevisio alkaa muuten olla jo painunut unholaan, ja se on hyvä asia. Se saa mielestäni asian kuulostamaan siltä, että sama sisältö toimisi aina sellaisenaan uudella alustalla. Näin voi toki olla, muttei aina ole. Useammin logiikka menee niin, että alustalla on toimittava kyseisen alustan tavalla ja pelisäännöillä, jos haluaa yleisönsä saavuttaa. Asiakaskokemus rakentuu siis eri lailla. On uusia vuorovaikutuksen tapoja ja niin edelleen.

Näkökulma 2: Eri julkaisuvälineiden yleisölukujen vertailu on omenat ja melonit -vertailua 

Telkussa miljoona katsojaa, netissä kymmenentuhatta, telkku voitti? TV:n voima on kiistatta suuri, mutta asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Vaikka käytettäisiinkin yhteismitallista mittaustapaa (esim. tv-ohjelmia ja verkkovideoita voi periaatteessa verrata toisiinsa keskikatsojamäärällä), helposti unohtuu, että perinteisemmän ja uudemman julkaisutavan välillä on tapahtunut valtava median murros. Se tarkoittaa, että median käyttötavat ja -tilanteet ovat ihmisillä erilaisia, sisällön kuluttamisen intensiteetti voi vaihdella (silmäiletkö vai seuraatko ajatuksella, käytkö jääkaapilla vai eksytkö selaimessasi toiselle välilehdelle jne), ja tätä intensiteettiä ei osata vielä kovin hyvin mitata. Puoleen ja toiseen. Sivumennen sanoen, jos juuri nyt kyettäisiin mittaamaan uutis- ja ajankohtaisohjelmien katsomisen intensiteettiä Suomessa, se olisi varmasti poikkeuksellisen korkea verrattuna rauhallisempaan aikaan, jos on katsojamääräkin.

Kun vertailuja tehdään, on hyvä ymmärtää, että eri julkaisuvälineitä mitataan eri tavoin. TV:n mittaus pohjaa TV-mittaritutkimukseen, jossa katsomista seurataan sähköisesti tutkimusperheiden koteihin asennetun elektroniikan avulla. Radion kuuntelua mitataan päiväkirjamenetelmällä, jossa ”tutkimushenkilöt kirjaavat radionkuuntelunsa vetämällä viivan oikean kellonajan ja kanavan kohdalle”. Verkkoa mitataan niin monilla eri tavoilla – joskus yhteismitallisuuteen pyrkien ja joskus ei – että en niitä kaikkia tähän edes jaksa luetella. Somen mittaaminen on, no, villi länsi.

Mitä tulee mainontaan, usein kuulee, että tehokkain muoto on kombo, eikä joko–tai. Siis yhdistellä eri kanavia, esimerkiksi televisiota ja verkkoa sen sijaan, että laittaa kaikki munat samaan koriin. Tämä vaihtelee varmasti sen mukaan, mitä tavoittelee. Mutta en tunne asiaa sen tarkemmin osatakseni analysoida tämän enempää.

Näkökulma 3: Television(kin) tulevaisuutta määrittää, minne mainosraha menee koronan jälkeen

Korona on aiheuttanut sikäli paradoksaalisen tilanteen, että tv-yleisöt ovat paisuneet, mutta mainostajat vetäneet rahojaan pois. Tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on, minne mainostajien rahat menevät, kun elpyminen alkaa. Televisioon? Radioon? Ulkomainontaan? Verkkoon? Someen? Hakukoneisiin? Kaikkiin? Suomeen? Ulkomaille? Vuonna 2019 mainosrahan määrä mediaan Suomessa laski edellisvuodesta televisiossa hieman ja printissä enemmän – kasvua oli mm. radiossa, ulko- ja elokuvamainonnassa ja erityisesti some- ja hakukonemainonnassa.

Mediaan ja yleisöihin liittyviä juttuja koronan ajalta:

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Huomiomittareiden loppu häämöttää, sanoo Amy Webb journalismista ja mediasta

Näyttökuva 2020-2-28 kello 14.38.44

Tech Trends 2020 -raportissa mittaamiselle on omistettu sivun verran asiaa.

Tunnettu amerikkalainen futuristi Amy Webb ennakoi tänään julkaistussa Tech Trends 2020 -raportissaan “huomiomittarien” (attention metrics) lopun alkua. Hän ei ole ensimmäinen. Asiasta on puhuttu useampi vuosi, mutta aika on ehkä nyt otollisempi muutokselle. Huomiomittari-termi viittaa vakiintuneisiin tapoihin todentaa näkyvyyttä, sitä, missä määrin ihmisten mielenkiinto heräsi – ei sitä, mitä syvempää aktiviteettia tuon näkyvyyden saavuttamisen jälkeen saatiin aikaan. Mediassa yleisin esimerkki huomiomittarista lienee tavoittavuus eli montako silmäparia saatiin kiinni, ja verkossa lisäksi klikit eli sivulataukset.

Kyse ei ole siitä, että huomiomittarit pitäisi kokonaan sivuuttaa. Ongelman yksi ydin on, kuka laskee ja mitä laskee. Digitaalinen ympäristö ei ole niin helposti mitattavissa kuin ehkä aikoinaan otaksuttiin.

Netflix ja isot luvut

Raportti muistuttaa, että verkon kävijämääristä iso osa saattaa olla epäaitoa, siis ei oikeiden ihmisten suoraan aikaansaamaa. On olemassa myös muunlaista huijaamista. Asialla on merkitystä, sillä digitalous rakentuu tiedolle siitä, kuinka paljon kuluttajat mitäkin käyttävät. Potentiaalisille yhteistyökumppaneille on tietysti kivempi ilmoittaa isompia lukuja kuin pienempiä.

Kun vertailtavuus katoaa, katoaa myös kyky suhteuttaa asioita toisiin. Raportti mainitsee esimerkin Netflixistä, joka kertoi elokuvalleen paljon suuremman katsojaluvun kuin mitä tv-alan perinteinen, Netflixin sivuuttama mittaustapa olisi antanut. Netflix ei sinänsä ole peitellyt erilaista laskentatapaansa, jos kohta ei ole sitä kovin läpinäkyvästikään avannut, mutta tällaiset ilmiöt muuttavat ihmisten mielissä käsitystä, mikä on suosittua ja mikä ei.

Mielikuvamittareita kylmien numeroiden rinnalle?

Raportti toteaa, että jos kerran ongelmia on näin paljon, miksi emme siirtyisi aikaan, jossa analytiikkajärjestelmät eivät pyri mittaamaan määrättömän paljon asioita, vaan ainoastaan sellaisia asioita, jotka enemmän tai vähemmän tiedämme todeksi: “Varautukaa tarkkanäköisempien reaaliaikaisten analytiikkajärjestelmien tuloon sekä omatekoisiin (=ei ulkoa ostettuihin) sitoutumismittareihin, jotka kuvastavat ihmisten sisällöistä kokemaa arvoa”, toteaa raportti.

Äkkiseltään Webbin näkemys kuulostaa sekä toivottavalta että epärealistiselta. Kuka näyttäisi esimerkkiä, koska raha puhuu.

Tulkitsen Webbiä median osalta myös niin, että ”kylmän numeraalisten” nykymittareiden rinnalla korostuvat jatkossa enemmän koetun arvon tai laadun mittarit, jotka ovat käytännössä ihmisten mielikuviin perustuvia. Esimerkkejä on ollut jo pidempään olemassa, Suomestakin – esimerkiksi yksittäisten verkkojuttujen yhteydessä saatetaan kysyä eri tavoin, olivatko ne lukijoiden mieleen. Mutta kertovatko nekään aidosti yleisöjen syvemmästä ajatusmaailmasta, on toinen juttu. Mielikuviin perustuu myös NPS-suositteluindeksi eli Net Promoter Score, joka on ehkä tunnetuin asiakastyytyväisyyden mittari, mutta hyödyiltään kiistanalainen, eikä vähiten median kontekstissa.

Webbistä ja huomiomittareista lisää minun ja Jaakko Lempisen Olutta ja analytiikkaa -podcastissa täällä.

Näyttökuva 2020-2-28 kello 14.41.11

Kuvakaappaus: Tech Trends 2020 -raportti.

Mediabisneksessä yksi ajankohtaisista teemoista on raportin mukaan jatkossakin yritysostot ja yritysten välinen yhteistyö. Voimavaroja on keskitettävä, jotta kilpailussa voi pärjätä. Tästä meillä on tuore esimerkki Suomesta, kun Sanoma hiljattain osti Alman maakuntalehdet.

Lue myös: ”Amy Webbin vuotuinen trendijärkäle julki: 9 tärkeintä havaintoa”.

Normaali