Tämä(kään) tekoälytyökalu ei ajattele puolestasi, mutta kyllä se lupaamansa asian kieltämättä pienin varauksin tehokkaasti hoitaa.
Kokeilin SlidesAI-työkalua, joka ladataan Google Slides -esitysohjelman laajennusosaksi, ruokitaan sitten haluamillaan teksteillä ja painetaan Enteriä. Prese syntyi tässä tapauksessa alle minuutissa – jos siis lasketaan vain tuo Enterin jälkeinen ruksuttaminen.
Olen liittänyt tämän kirjoituksen loppuun muokkaamattomina ne 5 slideä, jotka SlidesAI teki antamani lähdetekstin pohjalta suoraan Google Slides -muotoon. Myös lähdeteksti on mainittu lopussa.
Miinukset:
Alkusäätäminen vei 5–10 minuuttia. En mielestäni ihan tumpelo ole tietokoneiden kanssa, mutta tästä en olisi selvinnyt ilman varmistavaa kyselyä valistuneemmalle kaverilleni. Isoin ongelma: uskaltaako juuri tähän ohjelmaan luottaa? Ovatko sen esittämät vaateet tietojeni käytöstä “normi” vai ei? Jouduin myös lopulta avaamaan SlidesAI:lla rikastetun Google Slidesin eri selainohjelmassa kuin yleensä, koska se ei tykännyt kahdesta yhtä aikaa kirjautuneena olevasta sähköpostitilistä. Incognito-moodi olisi ollut toinen vaihtoehto.
Työkaluun ei voi eikä kannata syöttää mitä tahansa, koska se voi periaatteessa päätyä minne tahansa. Syötä vain sellaista tietoa, jonka julkisuuteen päätyminen ei itseäsi haittaisi. Vrt. SlidesAI:n tietoturvasivu: We make every effort to protect your personal information and keep it secure. However, please be aware that no internet transmission is 100% secure, and we cannot guarantee the security of your information. By using our Add-On, you accept the inherent risks of providing information online and will not hold us responsible for any breach of security.
Lopputuloksen suomi ei ole aivan täydellistä (Helposti toki itse muokattavissa).
Plussat:
Hoitaa lupaamansa homman nopeasti, vaikkei täydellistä teekään.
Helppo käyttöliittymä.
Presen manuaalinen viimeistely on helppoa.
Kuvien vaihtaminen toisiin tekoälyllä luotuihin on helppoa. Ylipäänsä visun kanssa ei tarvitse välttämättä käsin venkslata lainkaan. Tämä on iso syy, miksi voisin kuvitella käyttäväni tällaista työkalua jatkossakin, ei välttämättä niinkään tekstit.
Kun laitetaan riviin yli 300 mediapomoa yli 50 maasta ja kysytään heiltä, mitkä ovat uutismedian menestyksen kannalta tärkeimmät kysymykset vuonna 2023, niitä syntyy viisi (lähde: Reuters-instituutin vuosiennakointi):
Kuinka uutismedia kykenee selviämään talouden taantumasta?
Miten uutismedia kykenee ehkäisemään uutisten välttelyä ja tekemään uutisista merkityksellisempiä?
Jos ihmiset enenevässä määrin pettyvät teknologiajätteihin, tarjoaako se medialle mahdollisuuksia?
Kykeneekö uutismedia kehittämään uusia tuotteita, jotka osuvat aiempaa paremmin asiakastarpeisiin?
Kun tekoäly helpottaa luovan sisällön tuotantoa, kykeneekö uutismedia sitä kautta tekemään tehokkaammin ja merkityksellisempää sisältöä?
Nämä slidet SlidesAI putkautti ulos (olin määrittänyt slidejen määräksi viisi kappaletta):
Analyytikon unelma lähenee, kun generatiivisen tekoälyn sovellukset kehittyvät: unelma on tietysti simppelillä käyttöliittymällä varustettu härveli, joka hoitaa duunarihommat eli tiedon raapimisen eri paikoista, jotta analyytikko voi keskittyä olennaiseen eli näkemyksen tuottamiseen (toki tekoälyn rajoitteet kriittisin silmin tiedostaen).
Kysyin ChatGPT:ltä, mikä yhdistää Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden suosituimpia uutisotsikoita. Poimin otsikot sivustojen luetuimmat-osioista, kultakin lehdeltä vajaat kaksikymmentä otsikkoa. Olen listannut ChatGPT:lle syöttämäni uutisotsikot erikseen tämän kirjoituksen loppuun.
ChatGPT:n vastaukset olivat sellaisia, joita voisi hyvin kuvitella kuulevansa myös ihmisanalyytikon tai yleisönsä hyvin tuntevan toimittajan suusta. Vaikkapa sen tunnistaminen ja sanoittaminen, mitkä otsikkoesimerkit vetoavat juuri lukijan empatiaan, oli jopa yllättävää.
Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia? (otsikot tämän kirjoituksen lopussa)
Vastaus, Ilta-Sanomat:
Ilta-Sanomien kohdalla kysyin lisäksi, “Onko otsikoiden kirjoitustavassa yhdistäviä tekijöitä?”, johon vastaus oli:
Joissakin otsikoissa käytetään dramaattista kieltä tai kysymyksiä, jotka herättävät lukijan uteliaisuuden. Esimerkiksi otsikot ”Nämä nimet uhkaavat kuolla sukupuuttoon – katso, löytyykö omasi listalta” ja ”Muistisairauden 12 hälytysmerkkiä, joihin on syytä hakea apua – yksi voi näkyä ruokapöydässä” herättävät lukijan huomion ja antavat vinkkejä siitä, että otsikon takana on tärkeää tietoa tai jotain mielenkiintoista.
Toisissa otsikoissa käytetään suoraa kieltä ja kerrotaan tapahtumasta tai tilanteesta selkeästi. Esimerkiksi otsikot ”Kiinan presidentti Venäjällä – samaan aikaan Japanin pääministeri tapaa Zelenskyin Kiovassa” ja ”Vladimir Putinista annettu pidätysmääräys” kertovat suoraan tapahtumista, joilla on merkittäviä poliittisia seurauksia.
Jotkin otsikot sisältävät henkilökohtaisia tai inhimillisiä tarinoita, kuten ”Kun 23 ihmistä kuoli, Saana selvisi hengissä – vakuutusyhtiöltä käsittämätön linjaus” ja ”Mies lähti jäljittämään latukonetta, maastossa odotti surullinen näky”. Tällaiset otsikot vetoavat ihmisten tunteisiin ja herättävät empatiaa lukijassa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että otsikoiden kirjoitustavassa on erilaisia lähestymistapoja, jotka yrittävät herättää lukijan huomion eri tavoilla.
Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia? (otsikot tämän kirjoituksen lopussa)
Vastaus, Helsingin Sanomat:
Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia?(otsikot tämän kirjoituksen lopussa)
Näillä ilmauksilla voi paitsi pelata bingoa Linkedin-virrassa, niistä löytyy myös kosolti Google-osumia. Viimeksi mainittu on lisäksi tuoreehkon kirjan nimi.
Jos strategialla tarkoitetaan valintoja kohti haluttua päämäärää, herää kysymys, voivatko kaikki valinnat olla samanarvoisia.
Miten näihin mantroihin pitää suhtautua? “Pitää suhtautua maalaisjärjellä ja terveellä kyynisyydellä”, kommentoi kollegani, kun satuin lounaskeskustelussa kysymään hänen kantaansa asiaan.
“Ilmiöllä rahastaminen on uusi kuningas”, tokaisi toinen puolikyynisesti. Hän viittasi siihen, että kulloisistakin muotivirtauksista pyritään usein repimään irti – sinänsä ihan loogisesti – kaikki kaupallinen hyöty.
Akateemisissa piireissä ei ole jäänyt huomiotta tämä uusien kuninkaiden probleema. Hallintotieteen professori emeritus Risto Harisalo kirjoittaa Helsingin Sanomissa 26. lokakuuta, että organisaatioiden ongelma on kykenemättömyys nähdä kokonaisuutta, “koska jokainen lähestyy sitä omasta näkökulmastaan”.
“Organisaatiotutkijat korostavat suosimiaan ajatuksia. Yhdelle se on strategia, toiselle kulttuuri ja kolmannelle tehokkuus. Keskittymällä vain johonkin niistä menetetään ymmärrys organisaatioiden monista erilaisista tarpeista, jotka tulisi samanaikaisesti ottaa huomioon”, toteaa Harisalo.
”Niihin pitää suhtautua maalaisjärjellä ja terveellä kyynisyydellä.”
Kollega työelämän mantroista
“Oletamme, että organisaatiot ovat huippuunsa viritettyjä koneita ymmärtämättä, että ne ovat aina joissain suhteissa epätäydellisiä ja siksi jatkuvasti kehittyviä. Meidän tulisi opetella johtamaan organisaatioiden potentiaalia ‘hyperorganisoidun sfäärin’ sijasta”, hän sanoo.
Veikkaan, että erilaisten työelämän muotivirtausten yhteentörmäykset, tai positiivisesta vinkkelistä limittymiset, tulevat yleistymään. Tämä johtuu siitä, että yhä kompleksisemmassa maailmassa koetaan suurta tarvetta kokonaisvaltaisille malleille tai maailmanselityksille. Kääntöpuolena on tietenkin vaara lipsahtaa hopealuotiajatteluun, jossa on kulloinkin vain yksi kuningas.
Palaan tuohon alun kysymykseen. Voivatko kaikki olla kuninkaita? Ja myös, voiko kaikki liittyä kaikkeen? Logiikka menee esimerkiksi niin, että hyvä työntekijäkokemus mahdollistaa asiakaskokemuksen rakentamisen, jossa huomioidaan myös vastuullisuusnäkökulmat.
Pitääkö kaikki liittää kaikkeen? “Mutta kaikkihan liittyy kaikkeen”, tuumasi eräs kollegani viisaasti ja epäröimättä ihmettelyyni. On se niinkin. Nykyään esimerkiksi vastuullisuuden käsite on laajentunut siitä mitä se on joskus ollut. Asiakaskokemuksen käsite ymmärretään nykyään laajemmin kuin aikoinaan, ja niin edelleen.
Jäin miettimään. Minun vastuullani ei ole liiketoiminnan pyörittämistä, joten voin helposti viisastella, mutta itselleni mielenrauhaa tuo kolme ajatusta. Ensimmäinen on, että mieti kahdesti, ennen kuin seuraat sitä, joka huutaa kovimmin. Toinen on, että kyllä strategisessa mielessä täytyy voida uskaltaa sanoa, että yksi asia on toista tärkeämpi, vaikka kaikki liittyisi kaikkeen. Kolmas on, että jos kaikki liittyy kaikkeen, etene tarpeeksi pieni pala kerrallaan.
Kuvassa poimintoja Amy Webbin 2021 Tech Trend Report -raportin mediaa koskevan osuuden trendeistä.
Amerikkalaisfuturisti Amy Webbin Future Today -instituutin vuosittainen Tech Trends -raportti julkaistiin eilen 14:ttä kertaa. Raportti on teknologia- ja media-alan odotetuimpia laajuutensa ja yksityiskohtaisuutensa vuoksi.
Näin tiivistämismielessä täytyy sanoa, että laajuutta on jo vähän liikaa, nimittäin sivuja on sata enemmän kuin viimeksi, yli 500, ja trendiraportteja ei tällä kertaa ole yhtä, vaan 12. No, kaikkea ei olekaan tarkoitettu kerralla luettavaksi vaan apuvälineeksi esimerkiksi yritysten tulevaisuustöihin.
Tiivistän tähän kirjoitukseen vain raportin numero kolme (”New Realities”) ja siitäkin vain sen osan, joka käsittelee mediaa. Eli minkä asioiden ennakoidaan nousevan mediassa tämän vuoden aikana. Webb ei tarkoita, että kaikki trendit nousevat vuonna 2021 välttämättä valtavirtaan, vaan alleviivaa, että niihin olisi viimeistään nyt hyvä herätä. Raportissa on eriasteisia toimintakehotuksia kunkin trendin yhteydessä, kuten “seuraa tarkasti”, ”informoi strategiaa” tai “toimi nyt”.
Kritiikkinä silti todettakoon, että moni teema on toistunut Webbin raportissa vuodesta toiseen nousematta kuitenkaan koskaan aidosti valtavirtaan ainakaan mediassa – esimerkkinä virtuaalitodellisuus tai älylasit. Viime vuonna Webb myös ennakoi median huomiomittareiden (attention metrics) loppua tai lopun alkua, samoin tänä vuonna. Mutta aika hiljaista on isossa kuvassa ollut. Tärkeä pointti siitä huolimatta. Ehkä joskus näin tapahtuu.
Ohessa vapaasti käännetty tiivistelmä vuoden 2021 mediaosuuden pääpointeista, joita on raportissa yhdeksän.
– Kun koronadigiloikan digivälitteisen todellisuuden muodot kehittyvät ja tulee uusia, ne väistämättä omaksuvat keinoja virtuaalitodellisuuden kirjosta.
– Häivytetty todellisuus (diminished reality, DR) on lisätyn todellisuuden (AR) muoto, joka keskittyy fyysisten ympäristömme olemassaolevien elementtien typistämiseen sen sijaan että sinne digitaalisin keinoin lisättäisiin jotain uutta. Häivytetty todellisuus tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia lisätyn todellisuuden sovellusten kehittämiseen.
– Siirtymä käsillä käytettävistä laitteista kuten älykännyköistä silmillä käytettäviin laitteisiin kuten älylaseihin vauhdittuu.
– 5G:n yleistyminen, silmillä käytettävien älylaitteiden yleistyminen ja internetin virtuaalitilaratkaisujen yleistyminen mahdollistavat aidosti vaikuttavan metatodellisuuden luomisen, joka nivoutuu fyysiseen todellisuuteen.
– Silmillä käytettävät älylaitteet osaltaan nojaavat kehittyneeseen ääniteknologiaan, joten voimme odottaa aiempaa enemmän investointeja esimerkiksi luonnollisen kielen prosessoinnin (NLP) menetelmiin. Virtuaali- ja lisätyn todellisuuden yhteenlaskettu liiketoiminnallinen arvo seuraavan vuosikymmenen aikana nousee satoihin miljardeihin dollareihin.
– Synteettisestä mediasta tulee aiempaa kiinteämpi osa tulevaisuuden laajennetun todellisuuden (XR, kattotermi joka kattaa VR:n ja AR:n) sovelluksia ja kokemuksia.
– Väärissä käsissä synteettinen media voi olla voimakas ja vaarallinen ase väärän tiedon levittämiseen, tahattomasti tai tahallisesti.
– Mediatoimialalla yritysostot ja sulautumiset jatkuvat, mikä tuo paineita journalistiselle riippumattomuudelle.
– Uutistoimijat saavat yhä useammin kilpailijoita mediatoimialan ulkopuolelta, kun tilauspohjaiset liiketoimintamallit yleistyvät maailmalla, ja valtava määrä yrityksiä kilpailee ihmisten huomiosta, ajasta ja rahasta.
Cancel-kulttuurista
Kuka saa päättää, kenen mielipide on “väärä”, vai pitäisikö kenenkään? Voimakkaan tiedostavuuden ilmentymästä cancel-kulttuurista raportti toteaa osuvasti, että sosiaalinen media on mahdollistanut superlatautuneen oravanpyörän, jossa ensin raivostutaan, sitten boikotoidaan sen jälkeen tulee vastareaktio. Raportti pitää cancel-kulttuuria disruptiivisena eli markkinoiden hämmentämiseen tai hajottamiseen pystyvänä muutosvoimana, jonka suhteen on toimittava nyt.
Yhtälö on vaikea ratkaistavaksi. Kuten raportissa todetaan, toisella puolella on joukko vaikutusvaltaisia tai etuoikeutettuja ihmisiä, jotka saattavat syyttää cancel-kulttuuria aiheettomasta ajojahdista, vaikka aihetta kritiikille olisikin. Toisaalta voidaan sanoa, että tietyt cancel-kulttuuriin luettavat ilmiöt ovat lähteneet liikkeelle vääristä motiiveista kuten kostonhalusta ja seurauksena joku tai jotkut joutuvat oikeusmurhan uhriksi.
Tekoälyn suhteesta journalismin tulevaisuuteen on tällä viikolla julkaistu kaksi laajaa tutkimusta, joiden pääpointit käyn lyhyesti läpi tässä kirjoituksessa.
146-sivuinen “The Next Newsroom” on Euroopan yleisradioliiton EBU:n julkaisu, jonka ovat tehneet LUT-yliopiston työelämäprofessori Atte Jääskeläinen ja mediakonsultti Maike Olij.
111-sivuinen “New Powers, New Responsibilities” puolestaan on London School of Economicsin ajatushautomon Polisin julkaisu, joka on tehty Googlen News Initiative -hankkeen rahoituksella. Sen on toimittanut LSE:n professori Charlie Beckett.
Kumpaankin on haastateltu lukuisia mediabisneksen huippuosaajia eri puolilta maailmaa konkreettisin esimerkein. Next Newsroom pitää datan ja tekoälyn laajamittaista hyödyntämistä “journalismin digitalisaation neljäntenä aaltona” verkon, mobiilin ja somen jälkeen. Tällä on vaikutusta sekä journalismin tekemiseen että sen saattamiseen asiakkaille ja näiden kautta journalismin arvolle yhteiskunnassa. New Powers, New Responsibilities puolestaan korostaa, että journalistien pitäisi rohkeasti katsoa tekoälyhypen ja ennakkokäsitysten yli ymmärtääkseen, mistä termien takana oikeasti on kyse. Kumpikin tutkimus punnitsee sekä uhkia että mahdollisuuksia. Tekoälyn mahdollisuuksiin tarttumisen tärkeyttä juuri nyt alleviivaavat kummatkin. Tärkeää on myös määritellä, mistä puhutaan, kun puhutaan tekoälystä.
Next Newsroomin keskeisiä johtopäätöksiä:
Jotta journalismin digitalisaation neljännessä aallossa voi menestyä, on ratkaistava sekä työkulttuuriin että teknologiaan liittyviä haasteita.
Perusteettomat pelot uusista teknologioista ja kohtuuttomat odotukset uusia teknologioita kohtaan elävät rinta rinnan.
Ihmiset pelkäävät journalistisen identiteetin sekä autonomian menettämistä. Organisaatio voi jäädä muista jälkeen, jos se ei pysty ylittämään näitä pelkoja.
Vain tietyt osat journalismista voidaan automatisoida (esimerkiksi, että robotti kirjoittaa uutisia). Kuitenkin, käytännöllisesti katsoen kaikki työnkuvat tulevat jossain määrin muuttumaan. Toimitusten teknologiaymmärryksen on parannuttava.
Journalismin jakelun parantamisen kannalta on keskeistä panostaa personointiin sekä ihmisten henkilökohtaisiin tarpeisiin vastaamiseen. Vaikka asian ympärillä on myös epäilyksiä, se voi kasvattaa journalismin arvoa, koska se parantaa hyödyllisen sisällön löydettävyyttä. Jos korkealaatuista sisältöä ei löydetä, sitä ei voida kuluttaa. Julkisen palvelun median omaleimaisuus on kirjoitettava sisään algoritmeihin, jotta voidaan varmistaa sen arvo yhteiskunnalle sekä välttää sudenkuopat ja sidonnaisuudet.
Tekoäly tarjoaa uusia mahdollisuuksia läpivalaista algoritmista vallankäyttöä yhteiskunnassa. Se voi myös auttaa faktantarkistuksessa.
Tekoälyn hyödyntämisessä on suuria mahdollisuuksia myös mm. kääntämisen automatisoinnissa, äänentunnistuksessa sekä äänen generoimisessa tekstiksi.
Toimitusten pitäisi nopeasti siirtyä pelkän tavoittavuuden mittaamisesta muihin mittareihin, jotka paremmin kuvaavat niiden suhdetta yleisöihin.
Menestyksekkäitä tekoälyhankkeita yhdistää se, että niillä on vahva omistus ylimmässä johdossa, toteuttava porras on talon sisältä, ja ne ovat sellaista kaliiperia, joka on linjassa strategisten tavoitteiden kanssa. Johdon on korostettava tavoitteita, mutta annettava tekijöille tarpeeksi vapauksia näihin pääsemiseksi.
New Powers, New Responsibilitiesin keskeisiä johtopäätöksiä:
Tekoälyn eri muotojen hyödyntäminen on jo nyt merkittävä osa journalismia, mutta tämä jakautuu alalla epätasaisesti. Strateginen suunnittelu on vajavaista tai olematonta.
Edistyksellisimmätkin tekoälyä hyödyntävät uutistoimijat kuvaavat sitä ”lisäkkeeksi”, kyse ei ole vielä kokonaisvaltaisesta muutoksesta.
On tärkeää määritellä, mitä tekoäly organisaatiossa tarkoittaa, jotta sen suhde strategiaan voidaan miettiä. Tämä helpottaa myös viestimistä.
Kolme tärkeintä motiivia tekoälyn hyödyntämiseen ovat [tutkimuksen kyselyssä], että journalistit voisivat työskennellä tehokkaammin, asiakkaat saisivat heille merkityksellisempiä sisältöjä, ja kustannustehokkuutta voitaisiin parantaa.
Erityisesti pienet uutistoimijat ovat huolissaan, että jäävät muista jälkeen.
Tekoälyn merkitys korostuu tulevaisuudessa yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Journalismin pitäisi ottaa oppia muilta toimialoilta, miten teknologiaa voidaan hyödyntää.
New Powers, New Responsibilities -tutkimuksen esimerkeistä löytyy mm. Ylen Voitto-robotti.
Nämä termit korostuvat eniten tämänvuotisessa raportissa.
Seuraavassa vapaasti käännettynä t-o-d-e-l-l-a karsittu tiivistys amerikkalaisfuturisti Amy Webbin uunituoreen 381-sivuisen teknologiatrendiraportin tiivistelmäosion seitsemästä pääpointista.
12:tta kertaa julkistettu rapsa sisältää tänä vuonna 315 trendiä ja 48 skenaariota eli vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa. Sivuilta löytyy konkretiaa älyvöistä vihreään teknologiaan ja nanobottisairaanhoitajiin, mutta tässä siis hyvin karsittu tiivistelmä.
1. Yksityisyys on kuollut.
”Meillä ei ole enää odotusarvoa täydellisestä yksityisyydestä. Vuonna 2019 luot dataa pelkästään olemalla elossa, ja sitä dataa louhitaan, rikastetaan, tuotteistetaan ja sillä ansaitaan rahaa.”
2. Äänihakuoptimointi on uusi hakukoneoptimointi.
”Pian puhut useammin kuin näppäilet.”
3. Iso Ysi, The Big Nine.
”Kuusi amerikkalaista ja kolme kiinalaista suuryritystä määrittävät pitkälti tekoälykehityksen suunnan. USA:ssa Google, Amazon, Microsoft, Apple, IBM, Facebook – Kiinassa BAT eli Baidu, Alibaba ja Tencent. Lännessä tekoälykehittäjien on käytännössä pian valittava, ottaako kumppanikseen Googlen, Amazonin vai Microsoftin.”
4. Henkilökohtaisen datan keruuvarastot tulevat.
”PDR, Personal Data Records. Sisältää kaiken digitaalisen datan, jota luomme, mutta myös muuta tietoa, kuten koulu- tai työhistorian. Big Ninella on keskeinen rooli tietojen hallinnoinnissa. ”PDR:si tulee olemaan periytyvä – voit välittää sen lapsillesi.”
5. Kiinan nousu jatkuu, eikä vain tekoälyssä.
”Se on käynnistänyt avaruuskilvan ei vain viedäkseen ihmisen takaisin Kuuhun, vaan rakentaakseen elämisen ja viljelyksen mahdollistavat tilat Kuuhun. Kiina kehittää infraa Kaakkois-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Olisi virhe tarkastella näitä trendejä erillään, koska niiden välillä on yhteys. Jotain isompaa on tapahtumassa.”
6. Lainsäätäjät eivät pysy tieteen ja teknologian kehityksen tuomien uusien haasteiden perässä.
”Uusia sääntelyehdotuksia varmasti tulee vuonna 2019, mutta niiden laajempia vaikutuksia ei ymmärretä.
7. Konsolidaatio eli yritysostot tai yritysten yhdistymiset on vuoden 2019 avainteemoja.
”Tätä on jo tapahtunut teknologiassa ja mediassa ja odotamme kehityksen jatkuvan. Siitä yleensä seuraa voimavarojen keskittymistä, mikä usein kiihdyttää kehitystä.”
PS. Raportissa julkistettiin myös parhaiden älykaupunkien ranking (sivu 333): ykkösenä on Kööpenhamina. Paras suomalaiskaupunki on Turku sijalla 7.
Google tärkeä, Facebook ei enää. Katseet takaisin omiin alustoihin. Katseet tilauksiin, mutta rajat saattavat tulla jo vastaan. Irtisanomisaalto häämöttää.
Muun muassa tältä kuulostavat alkavan vuoden satsaukset, pelot ja toiveet noin kahdensadan kv-digimediassa työskentelevän esimiehen silmin. Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin 50-sivuinen raportti ”Journalism, Media and Technology Trends and Predictions 2019” julkaistiin keskiviikkona.
Raportin pääviesti on aavistuksen pessimistisempi kuin viime kesänä julkaistu laajempi Digital News Report 2018. Siinä keskeinen viesti oli, että uutispalveluista maksaminen ja maksuhalukkuus olivat kasvaneet, mikä luo alalle toivoa. Näin on toki nytkin, mutta:
”Vale- harhaanjohtavat ja äärisisällöt kaivavat edelleen maata demokratian alta. – – – Mediatoimijat suuntaavat katseet tilausmaksuihin korvatakseen mainostulojen pudotusta, mutta on todennäköistä, että rajat tai rajoitteet alkavat tulla vastaan vuonna 2019. Kaikki tämä huomioiden on todennäköistä, että tänä vuonna on edessä suurin journalististen irtisanomisten aalto vuosiin – – –”, raportti ennustaa.
Ja:
”Tämä vuosi tulee olemaan vuosi, kun alustayhtiöiden sääntely alkaa toden teolla näkyä. – – – Apple-johtaja Tim Cookia mukaellen, jokin jota ei aiemmin osattu edes ajatella on nyt vääjäämätöntä – tosin yksityiskohdat tulevat olemaan sotkuisia, taisteluiden sävyttämiä ja seurausten havaitseminen kestää aikansa.”
Keskeisimmiksi raportti nostaa mm. nämä 10 asiaa (vapaat käännökset minun):
Tilaus- ja jäsenyysmaksut ovat nousseet ansaintalogiikan ytimeen, mikä on iso muutos media-alalle. Yhä harvempi pitää näyttömainontaa, natiivimainontaa tai lahjoituksia kaikista tärkeimpänä kehityskohteena ansaintamalleissa, tärkeänä kyllä edelleen. Erilaisia tukirahoitusmuotoja pidetään yhä hyväksyttävämpinä tietyntyyppiseen uutistoimintaan.
Uutismedia alkaa olla kyllästynyt Facebookiin, katseita suunnataan muualle. Alle puolet vastaajista katsoi, että FB on tärkeä tai erittäin tärkeä alusta heille tänä vuonna. Lukemat ovat Apple Newsin ja Youtuben luokkaa. Youtuben omistajaan Googleen sen sijaan suhtaudutaan luottavaisemmin. Sitä pitää tärkeänä tai erittäin tärkeänä, yleensä kävijäliikennesyistä, 87%.
Henkilöstön jaksaminen ja diversiteetti mietityttävät.
Kolme neljäsosaa vastaajista oli sitä mieltä, että personointi on kriittisen keskeinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin. Yhtä moni piti tärkeänä sijoittaa enemmän voimavaroja tekoälyyn, kuitenkin niin, että resurssit eivät saa olla pois journalistisesta työstä. Tekoäly mahdollistaa henkilökohtaisemman ja käyttäjälle merkityksellisemmän uutispalvelun.
Audion merkitys sisältö- ja kaupallisessa strategiassa korostuu (vielä se ei ole hääppöinen – lisää aiemmassa blogikirjoituksessani).
Virtuaaliassistenttien roolin uskotaan tulevan lähivuosina tärkeämmäksi uutisille.
Tavat kertoa siitä, miksi uutistoimijoiden sisällöt ovat luotettavia, muuttuvat selittävämmiksi ja konkreettisemmiksi ja läpinäkyvyys paranee.
Aidosti merkityksellinen sisältö korostuu, kun “digitaaliset detox-kuurit” yleistyvät.
“Slow news” eli “hitaat uutiset” nousee keskusteluun (“ei breaking-newseja, vähemmän journalismia, enemmän vaikuttavuutta”). Epäselvää on toistaiseksi, kuinka monia se lopulta kiinnostaa ja ennen kaikkea, missä määrin siitä ollaan valmiita maksamaan.
Ihmisille saattaa iskeä maksumuuriväsymys. Ärsytyskynnys on jo noussut.
Teknologian saralla yleistyvät taitettavat puhelimet, 5G ja vihdoin itseohjautuvat ajoneuvopalvelut. Lohkoketjuteknologian potentiaalista mediassa puhutaan, mutta käytännön toteutukset ovat edelleen osin auki.
Tällaisessa ympäristössä uutisorganisaatioilla pitää olla entistä kirkkaampana mielessä, minkä asioiden puolesta ne toimivat ja millaisia yleisöjä ne palvelevat, raportti summaa.
Meikäläinen se tässä yrittää kurkkia tulevaisuuteen. Kuva: Pete Aarre-Ahtio.
Kuulostaako otsikon ennuste ensi vuodelle hassulta? Perustelen. Perussyy on se, että sisältöä on monenlaista.
1. Miksi lisääntyy?
Koska tietyntyyppistä sisältöä voidaan tuottaa ja tuotetaan jo nyt automatisoidusti niin, että panos–tuotos-suhde on hyvä. Media-alalla esimerkistä käyvät vaikkapa Ylen Voitto-robotin tekemät jutut tai Kiinassa uutisvideoita liukuhihnalta leikkaava tekoäly. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n innovaatiopuolen pomo hahmotteli hiljattain Helsingissä, millaiset sisällöt ovat helpommin automaattisesti tuotettavissa ja millaiset välttämättä eivät. Aiheesta lisää blogissani täällä.
2. Miksi vähenee?
Sisältöä on eri kanavissa ennennäkemättömän paljon. Joskus sisältötulvan on tyynnyttävä. Näin voi käydä, jos ihmisten tarpeissa tapahtuu aito muutos: jo useamman vuoden on puhuttu tarpeesta kontrolloida paremmin arjen sähköisiä ärsykkeitä ja teknologiaa. Veikkaan tämän konkretisoituvan ainakin jollain tavalla ensi vuonna. Yhdenlaisia signaaleja vuonna 2018 olivat sekä FB-sovelluksen että Applen iOS-käyttöjärjestelmän lanseeraamat uudet ominaisuudet, joilla voit hallita tai jopa rajoittaa omaa ruutuaikaasi.
“Nouseva teema on digitaalinen hyvinvointi. Mobiililaitteita ja muun muassa sosiaalista mediaa halutaan kuluttaa järkevämmin”, toteaa Social Media Specialist Tiina Ratilainen sisältöstrategia- ja sometoimisto Somecon Sosiaalinen media Suomessa 2019 -katsauksessa.
“Sosiaalisessa mediassa vuosia jyllännyt ‘fear of missing out’ muuttuu peloksi hukkua someroskaan”, maalailee samassa katsauksessa Social Media Specialist Lotta Kinnunen.
“Mitä jos hillittömään tekstitulvaan vastattaisiin määrällisellä niukkuudella? Mitä jos julkaistaisiin vähemmän, mutta parempaa?”, heruttelee puolestaan Jani Halme Suomen Lehdistön näkökulmakirjoituksessaan “Maailma täyttyy tekstistä”. Sanat on kohdistettu erityisesti uutismedialle.
Huomionarvoista on sekin, että tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan erityisesti nuorten mielikuva sosiaalisen median laadukkuudesta uutismediana on romahtanut. Somen käyttöön tämä ei kuitenkaan välttämättä ainakaan heti heijastu.
Entäpä videot, mitä niille on käynyt? Itselleni vuosi 2018 on jäänyt mieleen vuotena, jolloin pahin videokiima hieman rauhoittui. Edellämainitussa Somecon 23-sivuisessa katsauksessa sana video mainitaan muuten vain kuusi kertaa, kuvaavaa ehkä sekin. Videoiden määrittämässä maailmassa toki edelleenkin elämme. Reuters listasi hiljattain kuusi kuuminta tai lupaavinta videoalustaa: Youtube (”rulettaa edelleen”), Facebook Watch, IGTV, Reddit, Twitch ja Dtube. Jälkimmäinen oli minulle uusi tuttavuus. Dtube on ”kuin Youtube, mutta lohkoketjuteknologian päälle rakennettuna”. Dtubesta voit lukea lisää mm. täältä.
Ennustuksia tehtäessä on hyvä katsoa myös taaksepäin. Vuosi sitten, joulukuussa 2017, heitin puolitosissani 2+1 ennustusta vuodelle 2018. Väittäisin, että kaikki kolme ovat toteutuneet suunnilleen esittämälläni tavalla, eli 1) ”sosiaalinen” ja ”media” eivät ole täysin eronneet toisistaan, kuten pelättiin, 2) sisällön oikea ajoitus ja ajankestävyys ovat nousseet tärkeämpään rooliin ja 3) media-ala ei vielä ole valmis lohkoketjuteknologian läpimurtoon.
PS. Rauhallista Joulua ja hyvää uutta vuotta! -Kalle.
Ote amerikkalaisfuturisti Amy Webbin raportin ”Report For Journalism, Media & Technology” sisällysluettelosta.
Sisältöihminen: “Sisältö on kuningas, ilman sisältöjä ei ole MITÄÄN! Ja luotettavuus, se on tärkeetä.”
Teknologiaihminen: “Joo, mutta tekoäly, SE on pelastuksemme!”
Sisältöihminen: “Tekoälystä tulee Skynet, maailma tuhoutuu. Sitä paitsi unohdat tone of voicen ja kohderyhmän ja ja ja…”
Teknologiaihminen: “Puuh. Unohdat jakelun. Tässä jos missä ajatellaan niitä kohderyhmiä. Ja vuorovaikutusta.”
Kärjistän tietysti, mutta tiedän, että moni median tai markkinoinnin ammattilainen samaistuu yllä kuvattuun keskusteluun.
Yksi syy on kovin inhimillinen. Jos ammatillinen identiteetti tai edustamansa yrityksen liiketoiminta ovat rakentuneet tietynlaisen mallin, maailmankuvan ja arvomaailman ympärille, on ymmärrettävää, että tarkastelee maailmaa juuri sellaisesta näkökulmasta. Sen lauluja laulat, kenen leipää jne. Olen toiminut itsekin näin lukemattomia kertoja. Samasta syystä voi olla vaikeaa arvioida omaa toimintaa kriittisesti. Vai voisitko kuvitella, että juuri Kalifornian Piilaaksosta tulisi yritys, jonka liiketoimintamallin ydin on vähentää ihmisten kännykkäriippuvuutta tai someaddiktiota (no okei, jälkimmäiseen taitaa itse asiassa olla appsi)?
Jaksan toistuvasti ihmetellä, miten yksiulotteisesti median tulevaisuus nähdään. Se heijastuu alan sisällä käytäviin tulevaisuuskeskusteluihin, joita paljolti määrittävät viisi teknologista megatrendiä: puheohjaus, keskustelubotit, sekoitetut todellisuudet, tekoäly ja datalähtöisyys. Koko maailman mittakaavassa kuumimmat benchmarkit löytyvät Kiinasta, jossa teknologiamammutit Baidu, Alibaba ja Tencent sijoittavat miljardeja dollareita tutkimukseen ja tuotekehitykseen edellä mainittujen megatrendien saralla. Mittakaava, jossa nämä yhtiöt visioivat muutosta, on käsittämätön. Yksi Tencentin sloganeista on ”AI in all”, tekoäly kaikessa. Mediabisneksessä robotin kirjoittama juttu ei ole alaa seuraaville enää edes uutinen. Nyt tekoäly leikkaa jo uutisvideoita liukuhihnalta.
Ei ole epäilystäkään, etteivätkö nämä ilmiöt valtavirtaistuisi, osin jo ovat.
Tämä sanottua, pidän teknologisten megatrendien voimakasta ylikorostumista median tulevaisuuskeskustelussa samalla tapaa epätasapainoisena kuin sitä vanhaa hokemaa, jossa yksinomaan sisältö on kuningas tai sitä ajattelua, jossa salaa toivotaan, että pelkästään luotettavuutta hokemalla asiakkaat jotenkin itsestään alkaisivat valua luoksemme (eivät ala).
Tarvitaan kokonaisvaltaisempi näkökulma.
Ylikorostumisella tarkoitan teknologian, tai oikeastaan minkä tahansa asian, muodostumista itseisarvoksi, jolloin saattaa unohtua kysyä tarpeeksi usein, ”miksi?”.
Esimerkiksi tässä hiljan julkaistussa jenkkifuturisti Amy Webbin 155-sivuisessa raportissa ”Report For Journalism, Media & Technology” on erittäin, erittäin teknologiapainotteinen kärki. Melkein voisi tämän perusteella kuvitella, että unohtakaa henkilöbrändit, fanikulttuuri tai arvoteot tyyliin Niken Kaepernick-kamppis.
Ja älä käsitä väärin: olen sataprosenttisesti sitä mieltä, että jos media ei ota takamatkaansa kiinni tekoälyn hyödyntämisessä (katsotaan vaikka sinne Kiinaan), peli on pelattu ennemmin kuin uskommekaan. Samoin kuin se on pelattu, jos media ei pyri koko ajan paremmin ymmärtämään yleisöjään. Mutta se ei vielä riitä, ja tässä on median tulevaisuusvääristymä: huikeinkaan AI-härveli ei yksin ole tarpeeksi, samoin kuin nykypäivän sisältötulvassa yhä harvemmin pelkkä huikeinkaan sisältö itsessään.
Sisältö- ja teknologiamaailmat voisivat yhdistyä luontevammin luovalla alalla. Se edellyttää maailman hahmottamista lisäksi pehmeämmistä näkökulmista – esimerkkinä tanskalaistutkijat, jotka kiersivät kymmenissä uutistoimituksissa ja tiivistivät yhdeksään pointtiin havaintonsa, miten länsimediat ovat kyenneet pysymään yleisöilleen merkityksellisinä pirstaloituneessa maailmassa (pointtien vapaa käännös minun, lähde):
Mitä sitten konkreettisesti vaatii, että median tulevaisuus näyttäytyisi kokonaisvaltaisemmin? Vinkkejä otetaan vastaan, mutta nähdäkseni se vaatii ainakin näitä:
Jatkuvaa ammatillista itsereflektointia kaikissa ammattiryhmissä, jotta näkisi maailman mahdollisimman laajasti.
Sitä, että sisältöjä tekevät ymmärtävät paremmin teknologiaa.
Sitä, että teknologiaa tekevät ymmärtävät paremmin sisältöjä.
Sen ymmärtämistä, että sisällön ja teknologian välinen raja alkaa olla veteen piirretty viiva.
Sen miettimistä, mikä tai mitä ylipäänsä on sisältö, ja onko muita – teknologisia tai ei – tapoja välittää viestiä kuin se perinteinen ”juttu”.
Atte Jääskeläinen. Kuva: Lappeenrannan teknillinen yliopisto.
Media, journalismi ja onnistumisen mittaaminen. Olin kiinnostunut kuulemaan, mitä tästä teemasta nykyään ajattelee Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan entinen (2007–2017) johtaja Atte Jääskeläinen, joka oli kauden 2017–18 vierailevana tutkijana journalismin tutkimuksen ehkä arvostetuimmassa lokaatiossa, Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa. Jääskeläisen kanssa Ylessä työskennelleenä tiesin, että aihepiiri kiinnostaa häntä, ja luonnollisesti se kiinnostaa myös itseäni.
Jääskeläinen työskentelee nykyään Professor of Practice -tehtävässä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä senior advisorina konsultointitoimisto Fourkindissa, jonka ydinosaamista ovat tekoälyyn liittyvät ratkaisut.
Miten onnistumisen määrittelyä journalismissa tulisi mielestäsi lähestyä? Tässä yhteydessä puhutaan joskus kattokäsitteenä vaikuttavuudesta tai yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, joka kuvaa laajasti kaikkea, mitä on saatu aikaan, mutta sen mittaaminen on monimutkaista, ei aina pelkillä numeroilla näytettävissä.
”Journalismia on monenlaista, mikä uutistoimituksissa usein unohtuu. Aikoinaan, joidenkin mielestä ”vanhoina hyvinä aikoina”, journalismi oli sitä mitä journalistit päättivät tehdä. Nyt kun journalismi joutuu yhä enemmän taistelemaan olemassaolostaan markkinoilla, mittaristossa korostuu, millaisia tuloja se tuottaa. Tämä on realiteetti varsinkin rajun kilpailun markkinoilla, mutta kirkasotsaisille journalisteille kauhistus tai tabu.
Vaikuttavuuden käsite on käytössä ennen kaikkea siinä osassa journalismia, jossa korostetaan sen arvoa demokratialle ja yhteiskunnalle kokonaisuutena. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sekin on vaikuttavuutta, että saa aikaan maailmansodan. Yhden vaikuttavuus on toiselle kauhistus tai rikos. Ei ole ihan helppo määritellä, milloin journalismin pitäisi ajaa jotain asiaa ja milloin sen pitäisi raportoida ja antaa muiden päättää.”
“Laatujournalismi” on sana, jota kuulee alan sisällä usein vaativin äänenpainoin – että kun tehdään Laatua, niin se kyllä myy. Joskus samassa lauseessa naureskellaan vähättelevästi tietyntyyppisille viihdemedioille, mitä pidän hieman ylimielisenä, kapeakatseisena ja yleisöjä aliarvioivana. Yleisöistä päästäänkin siihen, kenelle mikäkin on The Laatua. Itse lähtisin liikkeelle omista tavoitteista ja asiakkaiden näkökulmasta, koska miellän laadun tarkoittavan merkityksellisyyttä sisällön kohteelle eikä tekijälle. Siis: journalismin laatu, voiko sitä mielestäsi mitata, kun käsitys siitä on subjektiivinen?
”Itse käytän mieluummin käsitettä arvo. Journalismilla on arvoa käyttäjilleen, mutta sillä on myös yhteistä arvoa tai julkista arvoa, joka voi olla olemassa riippumatta siitä käyttääkö sisältöä kukaan. Journalismin arvo muodostuu siis yksilöille syntyvien arvojen summasta, mutta ei yksin siitä: mutta siihen pitäisi lisätä myös tämä julkisen arvon komponentti, ja sen mittaaminen on haastavaa. Silti sitä pitäisi yrittää, koska muutoin siitä puhuminen jää pelkäksi hötöksi ja on pohjimmiltaan joko ideologista paatosta tai lobbaamista.”
Voiko sellaista journalismia mielestäsi kutsua laadukkaaksi, josta yleisö ei kiinnostu? (riippuen toki siitä, miten kiinnostuminen määritellään).
”Jos journalismi on yhdellekin ihmiselle laadukasta, se on hänelle laadukasta. Arvoa journalismi sen sijaan tuottaa sitä enemmän, mitä laajempi yleisö sillä on. Ja oikeastaan vielä enemmän: Se, että journalismin yleisö kasvaa voi kasvattaa sen laatua eksponentiaalisesti: Arvo syntyy myös siitä että muutkin ovat tämän sisällön nähneet ja voivat siitä keskustella. Se synnyttää yhteisöllistä arvoa.”
Journalismilla ei ainakaan tietääkseni ole akateemisesti yhteisesti sovittuja tapoja mitata onnistumistaan. Mistä se johtuu, ja olisiko syytä olla?
”Osittain se johtuu varmaan siitä, että journalismilla on ollut erilaisia kulta-aikoja, jolloin yleisöistä ei ole tarvinnut niin paljon välittää. Journalismille on ollut tilausta tai ainakin rahoitusta muutoinkin. Nyt tilanne on erilainen: Koko ala supistuu ja vain parhaat jäävät henkiin. Silloin on hyvä olla hyvät mittarit, mutta eihän sekään vielä menestystä takaa.”
Niinkin sanotaan, että ihan kaikkea ei pidä eikä tarvitse mitata. Mitä journalismissa ei tarvitse mitata?
”Mittareiden avulla pyritään pääsemään päämäärään joka tiedetään. Mutta journalismissa pitäisi päätyä myös tuntemattomille poluille. Niiltä löytyvät kaikkein arvokkaimmat asiat. Sellaiset, joita kukaan ei ole ennen tehnyt eikä kukaan tiennyt tarvitsevansa.”
Jos mennään mediatalojen tekemien journalististen sisältöjen kulutuksen mittaamiseen ihan arjen tasolle, se on yleisesti ottaen melko repaleista: televisiolle on omat mittaustapansa, radiolle omansa, verkolle omansa, somelle omansa – ja tulevaisuuden jakelukanaville taas omansa. Lukuja ei voi verrata yksi yhteen, ja jo yhdenkin jakelukanavan sisällä on eri käytäntöjä. Kaikissa mittareissa on heikkoutensa, joista ehkä suurin on, että ne harvoin kertovat kovinkaan täydellisesti katsomisen, lukemisen tai kuuntelemisen todellisesta intensiteetistä (mittari ei tiedä, katsoitko tv:tä ajatuksella vai oliko se vain auki, tai luitko pitkästä verkkojutusta oikeasti vain yhden otsikon, vaikka skrollasitkin loppuun). Mitä ajattelet tästä? Itse haluaisin ajatella, että kun tavoite on asetettu, valitut mittarit ovat heikoista vaihtoehdoista parhaita, ja eteenpäinkin koko ajan mennään.
”Asia on juuri noin. Osittain alalla myös halutaan suojella numeroiden luomaa illuusiota suuresta yleisöstä käyttämällä lahoja mittareita. Parempia mittareita kannattaa kuitenkin kehittää ja pikku hiljaa teknologia tekee sen mahdolliseksi. Ja mainostajatkin niitä vaativat.”
Mitä ajattelet kysytyn ja mitatun tiedon suhteesta? Vähän kärjistäen viittaan siihen alalla melko tuttuun haasteeseen, että jos ihmisiltä kysytään sisältöjen kulutuksesta, he vastaavat että eivät lue iltapäivälehtiä ja katsovat historiadokumentteja, kun totuus mitatun tiedon valossa saattaa olla päinvastainen.
”Kysymällä ihmisiltä ei saada selville heidän oikeata käyttöään saati oikeita tarpeitaan. Tarvitaan lisäksi dataa, laadullista analyysiä ja monia muita menetelmiä. Lisäksi tarvitaan ammattitaitoa, intuitiota, valmiuksia kokeilla ja kasvattaa siten tietoa siitä mikä on arvokasta ja mikä ei. Usein kaikkein arvokkainta on sellainen sisältö jota yleisö ei itse tiennyt kaipaavansa, koska se avartaa heidän maailmaansa. Mutta mittarit kyllä kertovat jälkikäteen onnistuttiinko, ja siitä voi oppia. Seuraava arvaus on parempi.”
Millainen on hyvä tavoite? Millainen on hyvä mittari?
”Hyvä tavoite on se mitä oikeasti tavoitellaan, ei mikään strategiapalaverissa ahdistuksessa keksitty hätäversio. Sen oivaltaminen mitä tavoitellaan, voi olla joskus yllättävän vaikeaa. Hyvä mittari muistetaan, ja se on esillä joka päivä. Hyvä mittari kertoo siitä, saavutettiinko oikea tavoite, ja sen lisäksi se on riittävän tarkka ja mielellään liikkuu niiden toimenpiteiden seurauksena joilla sitä yritetään liikuttaa. Hyvän mittarin kehitys voidaan piirtää kuvaksi. Liian usein palkinnot saavutetaan sillä, että mittari värähtää tilasto- tai mittausvirheen vuoksi, ei siksi että asiat muuttuisivat paremmiksi. Ja liian usein mittarit on niin heikosti mietitty, että kolmen kuukauden päästä niitä ei enää muista tai ne jopa hävettävät. Ja lopulta palkitaan tuloksesta jota enää edes haluttaisi, koska maailma on muuttunut.”
Journalismin yhtenä tehtävänä pidetään demokratian tukemista, ja yksi keinoista voi olla pyrkiä lisäämään ihmisten välistä ymmärrystä. Voiko sellaista mitata? Pitääkö sen olla mitattavissa?
”Ihmisten välinen rakentava dialogi ja ymmärrys on journalismin yksi julkisen arvon komponentti, ja sitä pitäisi pyrkiä mittaamaan. Ei se ole helppoa, mutta uskon että kun riittävän paljon älyä laitetaan sitä miettimään, se on mahdollista. Voi olla, että jos tähän löytyisi hyvä mittari, paljastuisi että journalismi ei välttämättä tuota tätä arvoa, vaan tuhoaa sitä. Entä jos journalismi heikentääkin dialogia ja ymmärrystä? Ei kai se niin voi olla, eihän? Eihän?”
Miten tekoäly tulee muuttamaan onnistumisen mittaamista mediassa ja journalismissa?
”Dramaattisesti. Mittareiden avulla on helpompi tehdä sisältöjä jotka vastaavat ihmisten tarpeisiin. Mittaaminen tulee osaksi ihan jokapäiväistä journalistista työtä, samoin tekoälyä hyödyntävät toimitus- ja julkaisujärjestelmät ja sisällön valikointi ihmisten saataville.
Sanoisin, että tekoälyyn pätee jännällä tavalla sama jako kuin Daniel Kahnemanin pelkistämissä kahdessa ajatteluprosessissa: On toisaalta hidasta, energiaa ja keskittymistä vaativaa ajattelua ja sitten nopeaa, automaattista, intuitiivista. Tekoäly tulee ensin sille alueelle jossa se korvaa tai tukee intuitiivista päätöksentekoa. Ikävä totuus on kuitenkin se, että moni journalisti tekee työtä juuri intuition varassa, toistamalla aiemmin tehtyä aivojensa oppimien alitajuisten sääntöjen avulla. Uuden luominen on vielä pitkään, ellei ikuisesti, ihmisten vaativinta ajattelua ja siksi niin kovin, kovin arvokasta.”
Atte Jääskeläinen on Numeroiden takaa -blogin kahdeksas blogivieras.
Numeroiden takaa on helmikuussa 2017 perustamani blogi, joka käsittelee onnistumisen mittaamista kansantajuisesti. Julkaisen blogin FB-sivulla myös materiaalia, josta en erikseen bloggaa, käyhän seuraamassa! Lisää mielenkiintoisia blogivieraita on luvassa aivan lähiaikoina.
Minusta eli kirjoittajasta löydät lisätietoa tämän blogin esittelysivulta.
Numeroiden takaa 