Strategia ja liiketoiminta, työelämä

Miten pysyä järjissään, kun (media)bisnesretoriikassa kaikki on kuningas tai uusi musta?

”Asiakaskokemus on uusi musta”

“Vastuullisuus on tärkein kilpailutekijäsi”

”Sisältö on kuningas”

”Konteksti on kuningas”

”Työntekijäkokemus on uusi musta”

”Asiakasdialogi on uusi musta”

“Tekoäly muuttaa kaiken”

”Yrityskulttuuri on kuningas”

Näillä ilmauksilla voi paitsi pelata bingoa Linkedin-virrassa, niistä löytyy myös kosolti Google-osumia. Viimeksi mainittu on lisäksi tuoreehkon kirjan nimi.

Jos strategialla tarkoitetaan valintoja kohti haluttua päämäärää, herää kysymys, voivatko kaikki valinnat olla samanarvoisia.

Miten näihin mantroihin pitää suhtautua? “Pitää suhtautua maalaisjärjellä ja terveellä kyynisyydellä”, kommentoi kollegani, kun satuin lounaskeskustelussa kysymään hänen kantaansa asiaan.

“Ilmiöllä rahastaminen on uusi kuningas”, tokaisi toinen puolikyynisesti. Hän viittasi siihen, että kulloisistakin muotivirtauksista pyritään usein repimään irti – sinänsä ihan loogisesti – kaikki kaupallinen hyöty.

Akateemisissa piireissä ei ole jäänyt huomiotta tämä uusien kuninkaiden probleema. Hallintotieteen professori emeritus Risto Harisalo kirjoittaa Helsingin Sanomissa 26. lokakuuta, että organisaatioiden ongelma on kykenemättömyys nähdä kokonaisuutta, “koska jokainen lähestyy sitä omasta näkökulmastaan”.

“Organisaatiotutkijat korostavat suosimiaan ajatuksia. Yhdelle se on strategia, toiselle kulttuuri ja kolmannelle tehokkuus. Keskittymällä vain johonkin niistä menetetään ymmärrys organisaatioiden monista erilaisista tarpeista, jotka tulisi samanaikaisesti ottaa huomioon”, toteaa Harisalo.

”Niihin pitää suhtautua maalaisjärjellä ja terveellä kyynisyydellä.”

Kollega työelämän mantroista

“Oletamme, että organisaatiot ovat huippuunsa viritettyjä koneita ymmärtämättä, että ne ovat aina joissain suhteissa epätäydellisiä ja siksi jatkuvasti kehittyviä. Meidän tulisi opetella johtamaan organisaatioiden potentiaalia ‘hyperorganisoidun sfäärin’ sijasta”, hän sanoo.

Veikkaan, että erilaisten työelämän muotivirtausten yhteentörmäykset, tai positiivisesta vinkkelistä limittymiset, tulevat yleistymään. Tämä johtuu siitä, että yhä kompleksisemmassa maailmassa koetaan suurta tarvetta kokonaisvaltaisille malleille tai maailmanselityksille. Kääntöpuolena on tietenkin vaara lipsahtaa hopealuotiajatteluun, jossa on kulloinkin vain yksi kuningas.

Palaan tuohon alun kysymykseen. Voivatko kaikki olla kuninkaita? Ja myös, voiko kaikki liittyä kaikkeen? Logiikka menee esimerkiksi niin, että hyvä työntekijäkokemus mahdollistaa asiakaskokemuksen rakentamisen, jossa huomioidaan myös vastuullisuusnäkökulmat.

Pitääkö kaikki liittää kaikkeen? “Mutta kaikkihan liittyy kaikkeen”, tuumasi eräs kollegani viisaasti ja epäröimättä ihmettelyyni. On se niinkin. Nykyään esimerkiksi vastuullisuuden käsite on laajentunut siitä mitä se on joskus ollut. Asiakaskokemuksen käsite ymmärretään nykyään laajemmin kuin aikoinaan, ja niin edelleen.

Jäin miettimään. Minun vastuullani ei ole liiketoiminnan pyörittämistä, joten voin helposti viisastella, mutta itselleni mielenrauhaa tuo kolme ajatusta. Ensimmäinen on, että mieti kahdesti, ennen kuin seuraat sitä, joka huutaa kovimmin. Toinen on, että kyllä strategisessa mielessä täytyy voida uskaltaa sanoa, että yksi asia on toista tärkeämpi, vaikka kaikki liittyisi kaikkeen. Kolmas on, että jos kaikki liittyy kaikkeen, etene tarpeeksi pieni pala kerrallaan.

Kuva: Unsplash. Kuvankäsittely: minä.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Demografiat tai mallilukijat keskiarvoistavat ihmisiä – miten kuvata nopeasti liikkuvia ja pirstaloituvia yleisöjä?

rob-curran-396488-unsplash (1).jpg

Kuva: Unsplash.

Teenkö minä tämän jutun alle 45-vuotiaalle vai teenkö minä tämän jutun 6-vuotiaan kalliolaispojan äidille?

Digimaailman sisältöbisneksessä tunnetaan uskoakseni jo aika hyvin viisaus, että kaikkea kaikille on ei mitään kenellekään. Vaikeampaa on vastata kysymykseen, millaisista rakennuspalikoista tuo “kaikki” koostuu.

Yleisöjen ymmärtämisen trendi on jo useamman vuoden ollut pyrkimyksessä ymmärtää yksilöiden vaikuttimia, tarpeita ja käyttäytymistä, sen sijaan että ihmiset keskiarvoistettaisiin esimerkiksi ikään tai sukupuoleen perustuvan ryhmittelyn alle. Tämä sanottua, on olemassa eräitä ihmisen elämänvaiheisiin liittyviä kysymyksiä, jotka ovat tietyille ikäryhmille tärkeämpiä kuin joillekin toisille: kotona asuminen vs. omilleen muuttaminen, opiskelu, lapsen saaminen ja niin edelleen.

Mutta ei yksilöiden vaikuttimien, tarpeiden ja käyttäytymisen kartoittaminenkaan helppoa ole, sillä ne ovat koko ajan liikkeessä. Sisältöjen kuluttamisessa tämä korostuu.

Konkreettinen esimerkki: Jos minä päätän tänään seurata sosiaalisessa mediassa brändiä, joka keskittyy kulinaristimaailman uutisiin, edes minä en osaa sanoa, tulenko seuraamaan sitä enää ensi viikolla. Facebookissa minut on tosin jo tämän perusteella mikrolokeroitu ja mainostajat voivat kohdentaa uutisvirtaani vaikka paistinpannumainontaa.

Mediataloissa yleisöjen ymmärtämisen tarve korostuu, koska koska ihmisten arvot, elämäntavat ja kulttuuri pirstaloituvat. Pirstaloistumista nopeuttaa osaltaan digitalisaatio, joka mahdollistaa viestin tai mielipiteen kulkemisen nopeasti minne tahansa, hyvässä tai pahassa. “Yleisö” ei ole monoliitti, jos se sitä koskaan oikeasti on ollutkaan.

Yksi tapa jäsentää yleisöjä on perinteisesti ollut kohderyhmittäminen eli segmentointi, jossa usein pyritään näkemään demografian yli, esimerkiksi tarpeisiin ja motiiveihin, jotka sisällönkulutusta ohjaavat: viihtyminen, sivistyminen, nopeus, rauhoittuminen ja niin edelleen. Segmentoinnin lopputuote on jonkinlainen tiivistys tai yleistys yhdistävistä piirteistä ja tekijöistä. Joissakin medioissa yhtenä työkaluna tässä toimivat niin kutsutut mallilukijat, jotka auttavat juttujen kohdentamisessa. Mallilukijoiden haasteena on tiedon saattaminen tekijöiden arkeen niin, että se konkreettisesti auttaa kehittämään sisältöjä. Mallilukijat ovat mielestäni myös yhtä lailla yleisöjen keskiarvoistamista, vaikka se menettelytapana meneekin demografioiden ylitse. Ennen kaikkea mallilukijat ovat pysäytyskuvia jostain hetkestä – pahimmillaan siis valmistuessaan jo vanhentuneita varsinkin, jos aineisto on hankittu vain haastatteluin. Hyvää on se, että ne kuitenkin parhaimmillaan lisäävät ymmärrystä yleisöistä.

Mitä siis tehdä? Valmista kokonaisratkaisua ei ole. Ehkä tärkeintä on jatkuva henkinen valmius yleisöjen ymmärtämiseen monipuolisesti, valmius jatkuvaan muutokseen ja kyky reagoida muutoksiin. Mediatalossa tämä edellyttää joustavuutta strategialta ja johtamiselta.

Mitä tulee sisältöjen kehittämiseen, yksi vastaus on jatkuvasti oppien hyödyntää rinnakkain sekä kysyttyä tietoa (joka mallilukijoiden pohjanakin usein on) sekä mitattua tietoa eli tietoa siitä, miten ihmiset lopulta käyttäytyivät. Ideaalitilanteessa näitä voidaan verrata toisiinsa.

On myös pyrittävä myös sanoittamaan selkeästi, mitä erilaisiin tarpeisiin vastaaminen tarkoittaa aivan sisältöjen tekijöiden tasolla. Monitulkintaisuus ei ole hyvästä. Selkeyden tarvetta kuvaa hyvin American Press Instituten analyysi tuoreessa raportissaan How to build a metrics-savvy newsroom”:

”Toimittajilla on maine, että he sivuuttavat datan työssään. Mutta tämä maine ei ole ansaittua. Journalistit eivät inhoa dataa. He vain kaipaavat dataa, jota on helppo ymmärtää, dataa joka antaa heille heti tarvittavan tiedon miten palvella yleisöjä paremmin, sekä vahvistusta sille, että heidän työllään on merkitystä.”

Palaan vielä lopuksi alun esimerkkiin. On hyvä muistaa, että vaikka tarkastelemme tuota kalliolaispojan äitiä yksilönä omine mediankäyttötapoineen ja sisällönkulutusmotiiveineen, hän on mittareiden näkökulmasta silti samalla myös se “alle 45-vuotias” (voisi tietysti olla ylikin). Pointti: Älä välttämättä syytä mittareita, jos on mahdollista, että käytät niitä väärin.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta

Median tulevaisuusharha: Pelkkä teknologia ei pelasta, vaan se ja jokin muu yhdessä

Näyttökuva 2018-9-17 kello 10.39.26.png

Ote amerikkalaisfuturisti Amy Webbin raportin ”Report For Journalism, Media & Technology” sisällysluettelosta.

Sisältöihminen: “Sisältö on kuningas, ilman sisältöjä ei ole MITÄÄN! Ja luotettavuus, se on tärkeetä.”

Teknologiaihminen: “Joo, mutta tekoäly, SE on pelastuksemme!”

Sisältöihminen: “Tekoälystä tulee Skynet, maailma tuhoutuu. Sitä paitsi unohdat tone of voicen ja kohderyhmän ja ja ja…”

Teknologiaihminen: “Puuh. Unohdat jakelun. Tässä jos missä ajatellaan niitä kohderyhmiä. Ja vuorovaikutusta.”

Kärjistän tietysti, mutta tiedän, että moni median tai markkinoinnin ammattilainen samaistuu yllä kuvattuun keskusteluun.

Yksi syy on kovin inhimillinen. Jos ammatillinen identiteetti tai edustamansa yrityksen liiketoiminta ovat rakentuneet tietynlaisen mallin, maailmankuvan ja arvomaailman ympärille, on ymmärrettävää, että tarkastelee maailmaa juuri sellaisesta näkökulmasta. Sen lauluja laulat, kenen leipää jne. Olen toiminut itsekin näin lukemattomia kertoja. Samasta syystä voi olla vaikeaa arvioida omaa toimintaa kriittisesti. Vai voisitko kuvitella, että juuri Kalifornian Piilaaksosta tulisi yritys, jonka liiketoimintamallin ydin on vähentää ihmisten kännykkäriippuvuutta tai someaddiktiota (no okei, jälkimmäiseen taitaa itse asiassa olla appsi)?

Näyttökuva 2018-9-17 kello 10.33.18

Jaksan toistuvasti ihmetellä, miten yksiulotteisesti median tulevaisuus nähdään. Se heijastuu alan sisällä käytäviin tulevaisuuskeskusteluihin, joita paljolti määrittävät viisi teknologista megatrendiä: puheohjaus, keskustelubotit, sekoitetut todellisuudet, tekoäly ja datalähtöisyys. Koko maailman mittakaavassa kuumimmat benchmarkit löytyvät Kiinasta, jossa teknologiamammutit Baidu, Alibaba ja Tencent sijoittavat miljardeja dollareita tutkimukseen ja tuotekehitykseen edellä mainittujen megatrendien saralla. Mittakaava, jossa nämä yhtiöt visioivat muutosta, on käsittämätön. Yksi Tencentin sloganeista on ”AI in all”, tekoäly kaikessa. Mediabisneksessä robotin kirjoittama juttu ei ole alaa seuraaville enää edes uutinen. Nyt tekoäly leikkaa jo uutisvideoita liukuhihnalta.

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö nämä ilmiöt valtavirtaistuisi, osin jo ovat.

Tämä sanottua, pidän teknologisten megatrendien voimakasta ylikorostumista median tulevaisuuskeskustelussa samalla tapaa epätasapainoisena kuin sitä vanhaa hokemaa, jossa yksinomaan sisältö on kuningas tai sitä ajattelua, jossa salaa toivotaan, että pelkästään luotettavuutta hokemalla asiakkaat jotenkin itsestään alkaisivat valua luoksemme (eivät ala).

Tarvitaan kokonaisvaltaisempi näkökulma.

Ylikorostumisella tarkoitan teknologian, tai oikeastaan minkä tahansa asian, muodostumista itseisarvoksi, jolloin saattaa unohtua kysyä tarpeeksi usein, ”miksi?”.

Esimerkiksi tässä hiljan julkaistussa jenkkifuturisti Amy Webbin 155-sivuisessa raportissa ”Report For Journalism, Media & Technology” on erittäin, erittäin teknologiapainotteinen kärki. Melkein voisi tämän perusteella kuvitella, että unohtakaa henkilöbrändit, fanikulttuuri tai arvoteot tyyliin Niken Kaepernick-kamppis.

Ja älä käsitä väärin: olen sataprosenttisesti sitä mieltä, että jos media ei ota takamatkaansa kiinni tekoälyn hyödyntämisessä (katsotaan vaikka sinne Kiinaan), peli on pelattu ennemmin kuin uskommekaan. Samoin kuin se on pelattu, jos media ei pyri koko ajan paremmin ymmärtämään yleisöjään. Mutta se ei vielä riitä, ja tässä on median tulevaisuusvääristymä: huikeinkaan AI-härveli ei yksin ole tarpeeksi, samoin kuin nykypäivän sisältötulvassa yhä harvemmin pelkkä huikeinkaan sisältö itsessään.

Sisältö- ja teknologiamaailmat voisivat yhdistyä luontevammin luovalla alalla. Se edellyttää maailman hahmottamista lisäksi pehmeämmistä näkökulmista – esimerkkinä tanskalaistutkijat, jotka kiersivät kymmenissä uutistoimituksissa ja tiivistivät yhdeksään pointtiin havaintonsa, miten länsimediat ovat kyenneet pysymään yleisöilleen merkityksellisinä pirstaloituneessa maailmassa (pointtien vapaa käännös minun, lähde):

Näyttökuva 2018-9-17 kello 10.34.38Näyttökuva 2018-9-17 kello 10.35.35

Mitä sitten konkreettisesti vaatii, että median tulevaisuus näyttäytyisi kokonaisvaltaisemmin? Vinkkejä otetaan vastaan, mutta nähdäkseni se vaatii ainakin näitä:

  • Jatkuvaa ammatillista itsereflektointia kaikissa ammattiryhmissä, jotta näkisi maailman mahdollisimman laajasti.
  • Sitä, että sisältöjä tekevät ymmärtävät paremmin teknologiaa.
  • Sitä, että teknologiaa tekevät ymmärtävät paremmin sisältöjä.
  • Sen ymmärtämistä, että sisällön ja teknologian välinen raja alkaa olla veteen piirretty viiva.
  • Sen miettimistä, mikä tai mitä ylipäänsä on sisältö, ja onko muita – teknologisia tai ei – tapoja välittää viestiä kuin se perinteinen ”juttu”.
Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Kaikkea kaikille on ei mitään kenellekään, muistuttaa Milttonin some- ja digistrategiapomo Niku Hooli

NikuHooli-0385.jpg

Niku Hooli. Kuva: Lauri Hannus.

Puhumme Milttonin Niku Hoolin kanssa mm. arvojen pirstaloitumisesta, strategiasta, somesta, somen ROI:sta, henkilöbrändeistä ja vaikuttajamarkkinoinnista.

Se on TAAS täällä, Numeroiden takaa -blogihaastis!

Terve Niku! Työskentelet asiantuntijatalo Milttonissa tittelillä Social Media and Digital Strategy Director. Mitä vastuihisi ja arkeesi kuuluu?

”Mun työ on varmistaa, että Milttonilla ja meidän asiakkailla on käytettävissä paras mahdollinen tieto, osaaminen ja työkalut digitaalisissa kanavissa toimimiseen. Milttonin toimintakenttä on nykyään valtavan monipuolinen, minkä seurauksena on kyettävä arvioimaan tekemistä todella monesta kulmasta ja yrittää pysyä koko ajan askeleen edellä. Itse olen kiinnostunut erityisesti siitä, miten median kehitys ohjaa sisältöä. Parin viime vuoden aikana on esimerkiksi somessa siirrytty yhä enemmän uutisvirtapohjaisesta sisällönjakelusta story-muotoon, mitä monet yritykset eivät ole vielä ihan huomanneet. Itse tekemässäni asiakastyössä painottuu strateginen suunnittelu: vastaan siitä, että asiakas saa oikeita tavoitteita tukevaa sisältöä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.”

Sisällön suunnittelussa lähdetään yleensä liikkeelle kohdeyleisön tuntemisesta. Milleniaalien kohdalla puhutaan paljon arvojen korostumisesta. Tiedämme myös, että ihmisten arvomaailma pirstaloituu. Millainen haaste arvojen moninaistuminen on isolle yritykselle, jonka pitäisi tavoittaa ja sitouttaa laaja joukko potentiaalisia asiakkaita? Tämä liittyy dataankin: analytiikan tulevaisuus on yksilön ymmärtämisessä, poispäin ihmisten keskiarvoistamisesta.

”Tulee mieleen vanha viisaus: ’kaikkea kaikille on ei mitään kenellekään’. Kaupan siirtyessä yhä enemmän nettiin on isoilla firmoilla haaste siinä, miten ne perustelevat merkityksensä ja arvonsa kuluttajille jatkossa. Jo nyt on nähtävissä merkkejä, että geneeriset isot brändit ovat menettäneet jalansijaansa pitkän hallinnan jälkeen, kun markkinoille on tullut pienempiä haastajia, jotka ovat vallanneet tietyn kohderyhmän heille merkityksellisellä arvolupauksella (esim. Oatly) tai paremmalla palvelulla (esim. Dollar Shave Club). Isojen yritysten ratkaisu onkin viime aikoina ollut usein ostaa pienempiä, kiinnostavampia alabrändejä, kuten Unilever teki Dollar Shave Clubin tapauksessa.”

Totesit nimitysuutisesi yhteydessä joulukuussa 2017, että “Kuluttajat vaativat brändeiltä aitoa dialogia, ja tekemisen fokus siirtyy somessa vielä vahvemmin jatkuvaan vuorovaikutukseen. Voittajia ovat ne yritykset, jotka uskaltavat kokeilla vuorovaikutteista tarinankerrontaa sekä ottaa kantaa myös yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin.” Miltä maailma näyttää tässä suhteessa elokuussa 2018? Ainakin tuntuu, että aiempaa useammat yritykset uskaltavat ylipäänsä olla julkisesti jotakin mieltä, kun ennen sitä oikein välteltiin?

”Kyllä. Milttonin viime vuonna tekemässä tutkimuksessa peräti 75% suomalaisista halusi yritysten osallistuvan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ongelmien ratkaisuun. Virossa ja Ruotsissa luku oli vielä korkeampi. Tässä on tapahtunut selkeä muutos viime vuosina. Eräänlaisena käännekohtana pidän muutaman vuoden takaista #metahdomme yrityshaastetta, joka johti osaltaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Sen jälkeen yritykset tuntuivat toden teolla heräävän tähän asiaan.”

Nykyään puhutaan paljon henkilöbrändien merkityksestä. Voivatko isot brändit pärjätä somessa “kasvottomina”? Riippunee myös tuotteesta? En ole itse ns. päälleliimatun vaikuttajamarkkinoinnin fani, sitäkin näkee…

”Tässä on monta käsitettä ja asiaa. Henkilöbrändejä voi olla monenlaisia – joskus yhtiön tunnetuin sanansaattaja on sen pääjohtaja, joskus yksittäinen asiantuntija talon sisältä.
Toisaalta monet hyödyntävät ulkoisia vaikuttajia, jotka ovat heidän kohderyhmänsä parissa merkittäviä mielipidevaikuttajia. Kuten sanoit, riippuu tämä hyvin paljon toimialasta ja tuotteesta, one size fits all -ratkaisua on vaikea nimetä. Pahimmillaan sisäinen henkilöbrändäys menee siihen, että yrityksellä on tuhat sanansaattajaa Twitterissä, mutta kaikki postaavat samat linkit samalla saatetekstillä kuin botit konsanaan.”

”Vaikuttajamarkkinoinnissa on myös jonkin verran ylikuumenemisen merkkejä: brändit palkkaavat vaikuttajan, joka ei ole sitoutunut tuotteeseen tai brändiin tekemään sisältöä, jota vaikuttaja ei oikeastaan tunne omakseen. Olen joskus nähnyt saman vaikuttajan tekemässä yhden kalenterivuoden aikana somekampanjaa saman tuotekategorian kilpaileville brändeille. Ei kovin uskottavaa. Henkilöbrändäys ärsyttää monia, koska se on usein niin helvetin ärsyttävää. Mutta se mikä on toiselle ärsyttävää, resonoi toiselle todella vahvasti – siksi näemme myös paljon provosoivia, pullistelevia ja kehuskelevia henkilöbrändejä. Jokaisen kannattaa miettiä, millainen brändi toimii itselle ja minkä takana voi aidosti seistä. Feikkiä brändiä on aika raskasta pitää yllä pidemmän päälle.”

”Somevaikuttajien kanssa tehtävä markkinointi toimii silloin, kun palvelu tai tuote toimii aidosti vaikuttajan omissa kanavissa tehtävässä sisällössä. Usein sanotaan, että vaikuttajalle pitäisi antaa sisällön suhteen vapaat kädet. Tämä on jossain määrin totta, mutta jos käytössä on vaikuttajakanavat hyvin tunteva suunnittelija tai toimisto, voi vaikuttajalle ehdottaa omasta mielestään hyvää ideaa. Parhaimmillaan tämä auttaa vaikuttajaa tekemään sisällöstä entistä paremman – kaikki vaikuttajat eivät ole mestareita kaupallistamaan omaa, sinänsä erittäin laadukasta sisältöään. Huolellinen briiffaus ja tavoitteiden selittäminen vaikuttajalle on joka tapauksessa ensiarvoisen tärkeää. Jos sisällöstä tulee päälleliimattu olo, on se yleensä epäonnistunut yhteistyö.”

Mitkä ovat yleisimmät haasteet, kun lähdette rakentamaan asiakkaan kanssa sosiaalisen median strategiaa? Miten tarkastelette somestrategian suhdetta yrityksen kokonaisstrategiaan? Millainen on hyvä sosiaalisen median strategia?

”Hyvä sosiaalisen median strategia tukee asiakkaan liiketoiminnan tavoitteita ja kokonaisstrategiaa. Kaikki muut suunnitelmat ovat ajan- ja rahanhukkaa. Yllättävän usein nämä tavoitteet ovat edelleen yrityksille vähän hähmäisiä tai niitä ei osata muotoilla sellaiseen muotoon, jolla onnistumista voitaisiin mitata. Tämä on ehkä yleisin haaste alkuvaiheessa. Toinen käytännön haaste on se, että somen tekeminen on voinut pirstaloitua useaan yksikköön. Viestintä ja markkinointi saattavat esimerkiksi vastata eri kanavista eivätkä muista toteuttaa yhtenäistä suunnitelmaa. Somestrategina saakin usein ratkoa myös ihan liikkeenjohdollisia ja työn organisointiin liittyviä kysymyksiä.”

”Hyvän somestrategian ei tarvitse olla 50 sivua pitkä eikä monimutkainen. Yksinkertaisimillaan siitä selviää miksi, kenelle, milloin, missä ja miten. Viimeinen kohta on tärkeä: Olen joskus nähnyt strategioita, jotka kuulostavat ja näyttävät hyviltä, mutta joita ei tarkemmin tarkasteltuna voi viedä käytäntöön esimerkiksi resurssisyistä johtuen. Onneksi niitä on koko ajan vähemmän.”

Mitkä ovat keskeisimmät seikat, kun mietitte onnistumisen mittaamista somessa? Homma lähtee varmaankin liikkeelle tavoitteista?

”Jep, tässäkin tavoitteet ohjaavat tekemistä paljon. Mutta erityisesti viestinnän puolella on kaikesta datasta huolimatta edelleen välillä vaikeaa osoittaa vedenpitävästi joidenkin asioiden kausaliteettia. Toisaalta, jos tavoitteet ovat vaikkapa suoraan myynnillisiä, niin
silloinhan ostoputken näkee erittäin tarkasti ensimmäisestä kontaktista konversioon  ainakin yleensä. Myös mittaaminen kannattaa suunnitella hyvin etukäteen. Tähän olemme panostaneet tänä vuonna ja palkanneet siihen erikoistuneita asiantuntijoita. Yllättävän monet eivät edelleenkään mittaa sosiaalisen median onnistumista lainkaan tai käyttävät liiketoiminnan kannalta epärelevantteja mittareita, kuten esimerkiksi tykkääjien määrän kasvua.”

Kuvitteellinen tilanne: Sinulta kysytään epäilevään äänensävyyn, kannattikohan tämä satsaus oikeasti eli mikä on sosiaalisen median ROI (investoinnin tuotto). Mitä vastaat ja vieläkö tätä nykypäivänä usein kysellään?

”Minusta ROI:ta pitäisi peräänkuuluttaa yhä enemmän. Yksi mielenkiintoisimpia työtehtäviä on tehdä sosiaalisen median auditointi, jossa imaisemme paria maksullista työkalua käyttäen datan asiakkaan somekanavista ja katsomme, mitä tilin konepellin alta löytyy ja miten se tukee määriteltyjä tavoitteita. Sieltä voi selvitä nopeasti asioita, jotka muuttavat koko tekemisen suunnan.”

Sinulla on taustallasi mm. vahvaa sisältömarkkinointiosaamista. Jo useamman vuoden on puhuttu siitä, että somessa erottautuminen on vaikeampaa, koska sisällön määrä on lisääntynyt. Mitä luulet, mihin tämä kehitys johtaa? Väheneekö sisältötulva koskaan ja jos, mitä sen jälkeen tapahtuu? Uutismedian sarallahan esimerkiksi mediatalojen Facebookiin tekemän natiivisisällön määrä on viime aikoina ollut joiltain osin vähenemään päin.

”Sisällön määrä kasvaa, ihmisten käytettävissä oleva aika ei. Voi olla, että sisältömarkkinoinnin kovin buumi volyymin osalta on jo nähty ja pian keskitytään tekemään vähemmän mutta laadukkaampaa sisältöä yhä rajatummille kohderyhmille ja spesifeihin tarpeisiin.”

Sosiaalisen median asiantuntijatyössä voi tulla paineita siitä, että hallussa pitäisi koko ajan olla kasvava määrä kanavia. On seurattava useita lähteitä tai putoaa kärryiltä. Itse tein muutama vuosi sitten tietoisen valinnan erikoistua onnistumisen mittaamisen saralla muutamaan someen (ettei pää hajoa…). Teki hyvää kun ei tarvinnut enää päivittäin avata Snapchatia, heh. Pääasia, että tietää mistä tai keneltä tiedon tarvittaessa saa. Miten sinä pysyttelet kartalla kaikesta uudesta tiedosta mitä työssäsi tarvitset?

”Huhhuh, nyt kuvailit työni ehkä keskeisimmän haasteen! Minun on ymmärrettävä paitsi digikenttää, myös kaikkia Milttonin asiantuntija-alueita ja pyrittävä yhdistämään nämä kaksi työssäni. Olen itse pyrkinyt keskittymään kokonaisuuden ja strategian ymmärtämiseen, ns. suuriin linjoihin ja siihen, miten nämä yhdistetään luovaan sisältöön. Spesifien analytiikan ja mittaamisen kysymysten osalta voin tukeutua työkavereihini. On kuitenkin sanottava, että usein ollaan tilanteessa, jossa jotain asiaa tai
sisältöformaattia tehdään ihan ensimmäistä kertaa. Tällöin ei auta kuin alkaa selvittää asiaa itse tai porukalla, mikä onkin usein tosi mielenkiintoinen vaihe duunissa! Ala muuttuu edelleen sellaista tahtia (kliseistä mutta totta), että on pakko pysyä uteliaana ja kokeilla uusia sisältöjä vaikka sitten omissa kanavissaan.”

Loppuun muutama nopea:

Short form vai long form?
”Ihan sama, kunhan se on kiinnostavaa.”
Onko IGTV olemassa vuoden päästä?
”Kyllä, mutta erilaisena kuin nyt.”
Onko Facebook Watch olemassa viiden vuoden päästä?
”Sanotaanko näin, että uskon FB:n tuottavan omaa sisältöä silloin jossain muodossa, kyllä.”
Someloma, harrastatko?
”Päivän-pari kerrallaan muutaman kerran vuodessa. Yllättävän vaikeaa. Suosittelen kaikille!”

PS. Niku löytyy Instasta ja Twitteristä handlella @Nikuhooli.

Milttonin Niku Hooli on Numeroiden takaa -blogin yhdeksäs blogivieras.

Aiemmat blogivieraat: Professor of Practice & senior advisor Atte Jääskeläinen, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula LaineUnited Screens -Youtube-verkoston Suomen-maajohtaja Sami TörmäIlta-Sanomien vt. toimituspäällikkö Panu Karhunen, YleX:n ja Yle Kioskin digistrategi Anne SalorantaYlen Head of Customer Experience Jaakko LempinenAllerin datapomo Sini Kervinen ja Very Finnish Problemsin luoja Joel Willans.

Numeroiden takaa on helmikuussa 2017 perustamani blogi, joka käsittelee onnistumisen mittaamista kansantajuisesti. Julkaisen blogin FB-sivulla myös materiaalia, josta en erikseen bloggaa, käyhän seuraamassa!

Minusta eli kirjoittajasta löydät lisätietoa tämän blogin esittelysivulta.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

5 postausta per viikko ei ole strategia – somestrategia yhdessä kuvassa näyttää tältä

Näyttökuva 2018-02-08 kello 11.22.11

Tämä kuva on ollut oma tapani hahmottaa somestrategia – mukana on paljon matkan varrelta itse opittua ja hieman muiltakin oivallettua. Tämä ei ole ainoa oikea tapa, kyse on myös makuasioista ja semantiikastakin (olemassa olon syy vai asiakaslupaus/palvelulupaus jne).

Itselleni on ollut keskeistä hahmottaa toimintasuunnitelman ja vision ero selkeästi, vaikka strategia-sanan etymologia sinänsä liittyykin melko simppelisti vain ”jonkin päämäärän saavuttamiseksi laadittavaan suunnitelmaan”.

Oikeastaan tuosta voisi ottaa some-etuliitteen pois, muistan jonkun kollegani joskus miettineen. Pätee siis soveltuvin osin myös muuhun ja osaksi kokonaisstrategiaa.

”Visio” saattaa kuulostaa konsulttikieleltä, jolle on helppo tuhahdella. Se ehkä on vaikein määritellä kirkkaaksi, mutta kuitenkin kaikista tärkein palanen. Somestrategiassa visio voi mielestäni olla eri kuin kokonaisstrategiassa, mutta toki niiden on oltava sukua toisilleen (”Maailman paras XX-toimija somessa vrt. YY).

On myös hyvä hahmottaa, että viisi julkaisua per viikko ei ole strategia, vaan vasta pieni osa toimintasuunnitelmaa. Jos iso maali on hähmäinen, ei tone of voicen eli äänensävyn määrittäminen paljon lohduta. Datan ja sen analysoinnin rooli on tietysti myös tärkeä – kuvassa ”mittarit”.

PS. Millainen on hyvä asiakaslupaus? Esimerkiksi tällä jo hieman hiipuneella Insta-tilillä se oli loistava – tiesit täsmälleen, mitä saat, kun seuraat, ja siksi seurasit! Lupaus rakentuu sisällöistä, ei sloganeista.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Kaksi random-ennustusta vuodelle 2018

letters-2742643_1920

2018 – paluu suljetumpiin ympyröihin? Kuva: Creative Commons. 

Internet alkaa täyttyä ennustuksista. Yksi povaa yhtä, toinen toista. En ottaisi näitä listoja liian orjallisesti. Lähinnä ne ovat tapa jäsentää ajatuksia.

Joten – halusitte tai ette – tässäpä meikäläisen hyvinkin random-ennuste vuodelle 2018! Vuoden päästä on kiva katsoa, menikö ns. vihkoon.

1. SOSIAALINEN JA MEDIA VOIVAT EHKÄ EROTA, MUTTA

Tämän vuoden lopulla on alettu väläytellä, erotetaanko sosiaalinen ja media toisistaan (lähteitä: 1, 2, 3). Voi olla, mutta haluaisin silti uskoa, että jos sisältö on hyvää, se löytää myös ensi vuonna väylänsä tavalla tai toisella, on kyse sitten suljetuista yhteisöistä, viestisovelluksista tai ääniohjatuista palveluista. Kyllä, meidän työmme sisältöbisneksessä voi käydä vaikeammaksi, mutta onko muita vaihtoehtoja kuin yrittää sopeutua? Fiksuimmat pysyvät kartalla siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Terveen varauksellisesti, liikaa hötkyilemättä jokaisen muutoksen perässä. Tiedän että tämä saattaa kuulostaa hieman naivilta. Mutta kassellaan vuoden päästä!

2. SISÄLLÖN OIKEA AJOITUS JA AJANKESTÄVYYS NOUSEVAT TÄRKEÄMPÄÄN ROOLIIN

Keksin kolme syytä.

1) Koska algoritmit näyttävät edelleen kehittyvän suuntaan, jossa näemme yhä vähemmän juuri nyt tai vähän aikaa sitten julkaistua sisältöä.

2) Koska kilpailu on kiristynyt niin paljon – se tekee erottautumisesta entistäkin vaikeampaa.

3) Koska näyttää siltä, että Googlen osuus liikenteenlähteenä kasvaa ja Facebookin laskee (Mikä sitten on syy ja mikä seuraus. Mutta veikkaan, että ensi vuonna FB:n osuus ei välttämättä koko ajan laske, mutta heilahtelee ennustamattomasti). (lähteitä: 1, 2)

+ Bonusennustus: Media-ala ei ole valmis blockchainin läpimurtoon. Tämä ei nyt perustu oikein mihinkään laajempaan, mutta en usko lohkoketjuteknologian lyövän läpi journalismissa ainakaan vielä ensi vuonna. Keksin siihen maalaisjärjellä yhden syyn: lohkoketjuteknologian ja journalismin kombo on vielä toistaiseksi niin vaikeasti selitettävä, että sille lämmetään tooodella hitaasti. Olisitko valmis sijoittamaan tuotteeseen, jota et ymmärrä? (lähteitä: 1).

Normaali