Sisältöihminen: “Sisältö on kuningas, ilman sisältöjä ei ole MITÄÄN! Ja luotettavuus, se on tärkeetä.”

Teknologiaihminen: “Joo, mutta tekoäly, SE on pelastuksemme!”

Sisältöihminen: “Tekoälystä tulee Skynet, maailma tuhoutuu. Sitä paitsi unohdat tone of voicen ja kohderyhmän ja ja ja…”

Teknologiaihminen: “Puuh. Unohdat jakelun. Tässä jos missä ajatellaan niitä kohderyhmiä. Ja vuorovaikutusta.”

Kärjistän tietysti, mutta tiedän, että moni median tai markkinoinnin ammattilainen samaistuu yllä kuvattuun keskusteluun.

Yksi syy on kovin inhimillinen. Jos ammatillinen identiteetti tai edustamansa yrityksen liiketoiminta ovat rakentuneet tietynlaisen mallin, maailmankuvan ja arvomaailman ympärille, on ymmärrettävää, että tarkastelee maailmaa juuri sellaisesta näkökulmasta. Sen lauluja laulat, kenen leipää jne. Olen toiminut itsekin näin lukemattomia kertoja. Samasta syystä voi olla vaikeaa arvioida omaa toimintaa kriittisesti. Vai voisitko kuvitella, että juuri Kalifornian Piilaaksosta tulisi yritys, jonka liiketoimintamallin ydin on vähentää ihmisten kännykkäriippuvuutta tai someaddiktiota (no okei, jälkimmäiseen taitaa itse asiassa olla appsi)?

Jaksan toistuvasti ihmetellä, miten yksiulotteisesti median tulevaisuus nähdään. Se heijastuu alan sisällä käytäviin tulevaisuuskeskusteluihin, joita paljolti määrittävät viisi teknologista megatrendiä: puheohjaus, keskustelubotit, sekoitetut todellisuudet, tekoäly ja datalähtöisyys. Koko maailman mittakaavassa kuumimmat benchmarkit löytyvät Kiinasta, jossa teknologiamammutit Baidu, Alibaba ja Tencent sijoittavat miljardeja dollareita tutkimukseen ja tuotekehitykseen edellä mainittujen megatrendien saralla. Mittakaava, jossa nämä yhtiöt visioivat muutosta, on käsittämätön. Yksi Tencentin sloganeista on ”AI in all”, tekoäly kaikessa. Mediabisneksessä robotin kirjoittama juttu ei ole alaa seuraaville enää edes uutinen. Nyt tekoäly leikkaa jo uutisvideoita liukuhihnalta.

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö nämä ilmiöt valtavirtaistuisi, osin jo ovat.

Tämä sanottua, pidän teknologisten megatrendien voimakasta ylikorostumista median tulevaisuuskeskustelussa samalla tapaa epätasapainoisena kuin sitä vanhaa hokemaa, jossa yksinomaan sisältö on kuningas tai sitä ajattelua, jossa salaa toivotaan, että pelkästään luotettavuutta hokemalla asiakkaat jotenkin itsestään alkaisivat valua luoksemme (eivät ala).

Tarvitaan kokonaisvaltaisempi näkökulma.

Ylikorostumisella tarkoitan teknologian, tai oikeastaan minkä tahansa asian, muodostumista itseisarvoksi, jolloin saattaa unohtua kysyä tarpeeksi usein, ”miksi?”.

Esimerkiksi tässä hiljan julkaistussa jenkkifuturisti Amy Webbin 155-sivuisessa raportissa ”Report For Journalism, Media & Technology” on erittäin, erittäin teknologiapainotteinen kärki. Melkein voisi tämän perusteella kuvitella, että unohtakaa henkilöbrändit, fanikulttuuri tai arvoteot tyyliin Niken Kaepernick-kamppis.

Ja älä käsitä väärin: olen sataprosenttisesti sitä mieltä, että jos media ei ota takamatkaansa kiinni tekoälyn hyödyntämisessä (katsotaan vaikka sinne Kiinaan), peli on pelattu ennemmin kuin uskommekaan. Samoin kuin se on pelattu, jos media ei pyri koko ajan paremmin ymmärtämään yleisöjään. Mutta se ei vielä riitä, ja tässä on median tulevaisuusvääristymä: huikeinkaan AI-härveli ei yksin ole tarpeeksi, samoin kuin nykypäivän sisältötulvassa yhä harvemmin pelkkä huikeinkaan sisältö itsessään.

Sisältö- ja teknologiamaailmat voisivat yhdistyä luontevammin luovalla alalla. Se edellyttää maailman hahmottamista lisäksi pehmeämmistä näkökulmista – esimerkkinä tanskalaistutkijat, jotka kiersivät kymmenissä uutistoimituksissa ja tiivistivät yhdeksään pointtiin havaintonsa, miten länsimediat ovat kyenneet pysymään yleisöilleen merkityksellisinä pirstaloituneessa maailmassa (pointtien vapaa käännös minun, lähde):

Mitä sitten konkreettisesti vaatii, että median tulevaisuus näyttäytyisi kokonaisvaltaisemmin? Vinkkejä otetaan vastaan, mutta nähdäkseni se vaatii ainakin näitä:

• Jatkuvaa ammatillista itsereflektointia kaikissa ammattiryhmissä, jotta näkisi maailman mahdollisimman laajasti.
• Sitä, että sisältöjä tekevät ymmärtävät paremmin teknologiaa.
• Sitä, että teknologiaa tekevät ymmärtävät paremmin sisältöjä.
• Sen ymmärtämistä, että sisällön ja teknologian välinen raja alkaa olla veteen piirretty viiva.
• Sen miettimistä, mikä tai mitä ylipäänsä on sisältö, ja onko muita – teknologisia tai ei – tapoja välittää viestiä kuin se perinteinen ”juttu”.