Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Demografiat tai mallilukijat keskiarvoistavat ihmisiä – miten kuvata nopeasti liikkuvia ja pirstaloituvia yleisöjä?

rob-curran-396488-unsplash (1).jpg

Kuva: Unsplash.

Teenkö minä tämän jutun alle 45-vuotiaalle vai teenkö minä tämän jutun 6-vuotiaan kalliolaispojan äidille?

Digimaailman sisältöbisneksessä tunnetaan uskoakseni jo aika hyvin viisaus, että kaikkea kaikille on ei mitään kenellekään. Vaikeampaa on vastata kysymykseen, millaisista rakennuspalikoista tuo “kaikki” koostuu.

Yleisöjen ymmärtämisen trendi on jo useamman vuoden ollut pyrkimyksessä ymmärtää yksilöiden vaikuttimia, tarpeita ja käyttäytymistä, sen sijaan että ihmiset keskiarvoistettaisiin esimerkiksi ikään tai sukupuoleen perustuvan ryhmittelyn alle. Tämä sanottua, on olemassa eräitä ihmisen elämänvaiheisiin liittyviä kysymyksiä, jotka ovat tietyille ikäryhmille tärkeämpiä kuin joillekin toisille: kotona asuminen vs. omilleen muuttaminen, opiskelu, lapsen saaminen ja niin edelleen.

Mutta ei yksilöiden vaikuttimien, tarpeiden ja käyttäytymisen kartoittaminenkaan helppoa ole, sillä ne ovat koko ajan liikkeessä. Sisältöjen kuluttamisessa tämä korostuu.

Konkreettinen esimerkki: Jos minä päätän tänään seurata sosiaalisessa mediassa brändiä, joka keskittyy kulinaristimaailman uutisiin, edes minä en osaa sanoa, tulenko seuraamaan sitä enää ensi viikolla. Facebookissa minut on tosin jo tämän perusteella mikrolokeroitu ja mainostajat voivat kohdentaa uutisvirtaani vaikka paistinpannumainontaa.

Mediataloissa yleisöjen ymmärtämisen tarve korostuu, koska koska ihmisten arvot, elämäntavat ja kulttuuri pirstaloituvat. Pirstaloistumista nopeuttaa osaltaan digitalisaatio, joka mahdollistaa viestin tai mielipiteen kulkemisen nopeasti minne tahansa, hyvässä tai pahassa. “Yleisö” ei ole monoliitti, jos se sitä koskaan oikeasti on ollutkaan.

Yksi tapa jäsentää yleisöjä on perinteisesti ollut kohderyhmittäminen eli segmentointi, jossa usein pyritään näkemään demografian yli, esimerkiksi tarpeisiin ja motiiveihin, jotka sisällönkulutusta ohjaavat: viihtyminen, sivistyminen, nopeus, rauhoittuminen ja niin edelleen. Segmentoinnin lopputuote on jonkinlainen tiivistys tai yleistys yhdistävistä piirteistä ja tekijöistä. Joissakin medioissa yhtenä työkaluna tässä toimivat niin kutsutut mallilukijat, jotka auttavat juttujen kohdentamisessa. Mallilukijoiden haasteena on tiedon saattaminen tekijöiden arkeen niin, että se konkreettisesti auttaa kehittämään sisältöjä. Mallilukijat ovat mielestäni myös yhtä lailla yleisöjen keskiarvoistamista, vaikka se menettelytapana meneekin demografioiden ylitse. Ennen kaikkea mallilukijat ovat pysäytyskuvia jostain hetkestä – pahimmillaan siis valmistuessaan jo vanhentuneita varsinkin, jos aineisto on hankittu vain haastatteluin. Hyvää on se, että ne kuitenkin parhaimmillaan lisäävät ymmärrystä yleisöistä.

Mitä siis tehdä? Valmista kokonaisratkaisua ei ole. Ehkä tärkeintä on jatkuva henkinen valmius yleisöjen ymmärtämiseen monipuolisesti, valmius jatkuvaan muutokseen ja kyky reagoida muutoksiin. Mediatalossa tämä edellyttää joustavuutta strategialta ja johtamiselta.

Mitä tulee sisältöjen kehittämiseen, yksi vastaus on jatkuvasti oppien hyödyntää rinnakkain sekä kysyttyä tietoa (joka mallilukijoiden pohjanakin usein on) sekä mitattua tietoa eli tietoa siitä, miten ihmiset lopulta käyttäytyivät. Ideaalitilanteessa näitä voidaan verrata toisiinsa.

On myös pyrittävä myös sanoittamaan selkeästi, mitä erilaisiin tarpeisiin vastaaminen tarkoittaa aivan sisältöjen tekijöiden tasolla. Monitulkintaisuus ei ole hyvästä. Selkeyden tarvetta kuvaa hyvin American Press Instituten analyysi tuoreessa raportissaan How to build a metrics-savvy newsroom”:

”Toimittajilla on maine, että he sivuuttavat datan työssään. Mutta tämä maine ei ole ansaittua. Journalistit eivät inhoa dataa. He vain kaipaavat dataa, jota on helppo ymmärtää, dataa joka antaa heille heti tarvittavan tiedon miten palvella yleisöjä paremmin, sekä vahvistusta sille, että heidän työllään on merkitystä.”

Palaan vielä lopuksi alun esimerkkiin. On hyvä muistaa, että vaikka tarkastelemme tuota kalliolaispojan äitiä yksilönä omine mediankäyttötapoineen ja sisällönkulutusmotiiveineen, hän on mittareiden näkökulmasta silti samalla myös se “alle 45-vuotias” (voisi tietysti olla ylikin). Pointti: Älä välttämättä syytä mittareita, jos on mahdollista, että käytät niitä väärin.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Vuonna 2019 sisältöjen määrä sekä vähenee että lisääntyy, ja tästä se johtuu

_AA_7544 (1).JPG

Meikäläinen se tässä yrittää kurkkia tulevaisuuteen. Kuva: Pete Aarre-Ahtio.

Kuulostaako otsikon ennuste ensi vuodelle hassulta? Perustelen. Perussyy on se, että sisältöä on monenlaista.

1. Miksi lisääntyy?

Koska tietyntyyppistä sisältöä voidaan tuottaa ja tuotetaan jo nyt automatisoidusti niin, että panos–tuotos-suhde on hyvä. Media-alalla esimerkistä käyvät vaikkapa Ylen Voitto-robotin tekemät jutut tai Kiinassa uutisvideoita liukuhihnalta leikkaava tekoäly. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n innovaatiopuolen pomo hahmotteli hiljattain Helsingissä, millaiset sisällöt ovat helpommin automaattisesti tuotettavissa ja millaiset välttämättä eivät. Aiheesta lisää blogissani täällä.

2. Miksi vähenee?

Sisältöä on eri kanavissa ennennäkemättömän paljon. Joskus sisältötulvan on tyynnyttävä. Näin voi käydä, jos ihmisten tarpeissa tapahtuu aito muutos: jo useamman vuoden on puhuttu tarpeesta kontrolloida paremmin arjen sähköisiä ärsykkeitä ja teknologiaa. Veikkaan tämän konkretisoituvan ainakin jollain tavalla ensi vuonna. Yhdenlaisia signaaleja vuonna 2018 olivat sekä FB-sovelluksen että Applen iOS-käyttöjärjestelmän lanseeraamat uudet ominaisuudet, joilla voit hallita tai jopa rajoittaa omaa ruutuaikaasi.

“Nouseva teema on digitaalinen hyvinvointi. Mobiililaitteita ja muun muassa sosiaalista mediaa halutaan kuluttaa järkevämmin”, toteaa Social Media Specialist Tiina Ratilainen sisältöstrategia- ja sometoimisto Somecon Sosiaalinen media Suomessa 2019 -katsauksessa.

“Sosiaalisessa mediassa vuosia jyllännyt ‘fear of missing out’ muuttuu peloksi hukkua someroskaan”, maalailee samassa katsauksessa Social Media Specialist Lotta Kinnunen.

“Mitä jos hillittömään tekstitulvaan vastattaisiin määrällisellä niukkuudella? Mitä jos julkaistaisiin vähemmän, mutta parempaa?”, heruttelee puolestaan Jani Halme Suomen Lehdistön näkökulmakirjoituksessaan “Maailma täyttyy tekstistä”. Sanat on kohdistettu erityisesti uutismedialle.

Huomionarvoista on sekin, että tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan erityisesti nuorten mielikuva sosiaalisen median laadukkuudesta uutismediana on romahtanut. Somen käyttöön tämä ei kuitenkaan välttämättä ainakaan heti heijastu.

Entäpä videot, mitä niille on käynyt? Itselleni vuosi 2018 on jäänyt mieleen vuotena, jolloin pahin videokiima hieman rauhoittui. Edellämainitussa Somecon 23-sivuisessa katsauksessa sana video mainitaan muuten vain kuusi kertaa, kuvaavaa ehkä sekin. Videoiden määrittämässä maailmassa toki edelleenkin elämme. Reuters listasi hiljattain kuusi kuuminta tai lupaavinta videoalustaa: Youtube (”rulettaa edelleen”), Facebook Watch, IGTV, Reddit, Twitch ja Dtube. Jälkimmäinen oli minulle uusi tuttavuus. Dtube on ”kuin Youtube, mutta lohkoketjuteknologian päälle rakennettuna”. Dtubesta voit lukea lisää mm. täältä.

Ennustuksia tehtäessä on hyvä katsoa myös taaksepäin. Vuosi sitten, joulukuussa 2017, heitin puolitosissani 2+1 ennustusta vuodelle 2018. Väittäisin, että kaikki kolme ovat toteutuneet suunnilleen esittämälläni tavalla, eli 1) ”sosiaalinen” ja ”media” eivät ole täysin eronneet toisistaan, kuten pelättiin, 2) sisällön oikea ajoitus ja ajankestävyys ovat nousseet tärkeämpään rooliin ja 3) media-ala ei vielä ole valmis lohkoketjuteknologian läpimurtoon.

PS. Rauhallista Joulua ja hyvää uutta vuotta! -Kalle.

Normaali