Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

ChatGPT: Nämä asiat yhdistävät Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden suosituimpia uutisotsikoita

Analyytikon unelma lähenee, kun generatiivisen tekoälyn sovellukset kehittyvät: unelma on tietysti simppelillä käyttöliittymällä varustettu härveli, joka hoitaa duunarihommat eli tiedon raapimisen eri paikoista, jotta analyytikko voi keskittyä olennaiseen eli näkemyksen tuottamiseen (toki tekoälyn rajoitteet kriittisin silmin tiedostaen).

Kysyin ChatGPT:ltä, mikä yhdistää Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden suosituimpia uutisotsikoita. Poimin otsikot sivustojen luetuimmat-osioista, kultakin lehdeltä vajaat kaksikymmentä otsikkoa. Olen listannut ChatGPT:lle syöttämäni uutisotsikot erikseen tämän kirjoituksen loppuun.

ChatGPT:n vastaukset olivat sellaisia, joita voisi hyvin kuvitella kuulevansa myös ihmisanalyytikon tai yleisönsä hyvin tuntevan toimittajan suusta. Vaikkapa sen tunnistaminen ja sanoittaminen, mitkä otsikkoesimerkit vetoavat juuri lukijan empatiaan, oli jopa yllättävää.

Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia? (otsikot tämän kirjoituksen lopussa)

Vastaus, Ilta-Sanomat:

Ilta-Sanomien kohdalla kysyin lisäksi, “Onko otsikoiden kirjoitustavassa yhdistäviä tekijöitä?”, johon vastaus oli:

Joissakin otsikoissa käytetään dramaattista kieltä tai kysymyksiä, jotka herättävät lukijan uteliaisuuden. Esimerkiksi otsikot ”Nämä nimet uhkaavat kuolla sukupuuttoon – katso, löytyykö omasi listalta” ja ”Muistisairauden 12 hälytysmerkkiä, joihin on syytä hakea apua – yksi voi näkyä ruokapöydässä” herättävät lukijan huomion ja antavat vinkkejä siitä, että otsikon takana on tärkeää tietoa tai jotain mielenkiintoista.

Toisissa otsikoissa käytetään suoraa kieltä ja kerrotaan tapahtumasta tai tilanteesta selkeästi. Esimerkiksi otsikot ”Kiinan presidentti Venäjällä – samaan aikaan Japanin pääministeri tapaa Zelenskyin Kiovassa” ja ”Vladimir Putinista annettu pidätysmääräys” kertovat suoraan tapahtumista, joilla on merkittäviä poliittisia seurauksia.

Jotkin otsikot sisältävät henkilökohtaisia tai inhimillisiä tarinoita, kuten ”Kun 23 ihmistä kuoli, Saana selvisi hengissä – vakuutusyhtiöltä käsittämätön linjaus” ja ”Mies lähti jäljittämään latukonetta, maastossa odotti surullinen näky”. Tällaiset otsikot vetoavat ihmisten tunteisiin ja herättävät empatiaa lukijassa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että otsikoiden kirjoitustavassa on erilaisia lähestymistapoja, jotka yrittävät herättää lukijan huomion eri tavoilla.

Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia? (otsikot tämän kirjoituksen lopussa)

Vastaus, Helsingin Sanomat:

Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia? (otsikot tämän kirjoituksen lopussa)

Vastaus, Iltalehti:

ChatGPT:lle syöttämäni otsikot:

Ilta-Sanomat (tarkasteluhetkellä luetuimmat, viikko):

Kiinan presidentti Venäjällä – samaan aikaan Japanin pääministeri tapaa Zelenskyin Kiovassa

Näyttelijä Jasmin Voutilainen, 27, on kuollut

Valkoinen talo kommentoi ilmoitusta Suomen Nato-jäsenyyden etenemisestä ja lähetti kehotuksen Turkille

Nämä nimet uhkaavat kuolla sukupuuttoon – katso, löytyykö omasi listalta

Tällaista 27-vuotiaana kuolleen Jasmin Voutilaisen elämä julkisuudessa oli

Ulla voitti 100 000 markkaa Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa – näin paljon vei verottaja

Kun 23 ihmistä kuoli, Saana selvisi hengissä – vakuutusyhtiöltä käsittämätön linjaus

Näille aloille kannattaa nyt hakea, jos tuhti tilipussi kiinnostaa – palkka jopa 7 800 e/kk

Lastenhuoneesta kuului kuiskimista ja naisen ääni – äiti kurkkasi ovensuusta: ”Olin shokissa”

Mia, 26, ei käy töissä ja nukkuu päivät – ”Kukaan ei ota haaveitani todesta”

Ylilääkäri kertoo, mistä ”tappajastreptokokin” tunnistaa – bakteeri leviää nyt Suomessa, päiväkoti-ikäinen lapsi kuoli

Hjallis Harkimo poistui kesken vaalitentin – tässä syy

Muistisairauden 12 hälytysmerkkiä, joihin on syytä hakea apua – yksi voi näkyä ruokapöydässä

Mies lähti jäljittämään latukonetta, maastossa odotti surullinen näky

Vladimir Putinista annettu pidätysmääräys

Näitä tuotteita ruokakaupoista varastetaan eniten – Lidl paljastaa 5 pitkäkyntisten suosikkia, joita on pakko pitää piilossa

Helsingin Sanomat (tarkasteluhetkellä luetuimmat):

Kukaan ei katso leikkipuistossa tai metrossa kohti – Kaikkialta kuuluu hiljainen viesti, että lapseni ovat vain minun asiani

Onko tässä Sääntö-Suomen keskipiste? Hakunilan uimahallissa lähes kaikki on kielletty

Nainen piti pentutehdasta pimeissä kellarin kopeissa Helsingissä

200 ihmisen juomavesi ajautui yksityisen yrityksen hallintaan – Sitten firma ilmoitti katkaisevansa veden

Tutkimuslaitos varoittaa Suomen kituliaasta talous­kasvusta, nousu­kautta ei ole tulossa

Ukraina: Risteily­ohjuksia räjähti Krimillä – Miehitys­hallinnon neuvon­antaja syytti iskusta siviileihin

UPM:n tehtailla erikoinen onnettomuus: kauha­kuormaaja putosi ­järveen

Asiantuntijat listaavat kahdeksan merkkiä, joista tunnistat hyvän työpaikan

Onneksi Mika Tommola sai vihdoin oman ohjelman, koska tv ei tarvitse lisää suuria egoja

Sinéad O’Connor ei pysynyt hiljaa – Laadukas dokumentti kartoittaa omapäisen tähden nousun ja vaientamisen

Ylen vaalitentissä Riikka Purra pysyi edelleen koskemattomana, miksi ihmeessä? Kuuntele Lauantaikerhon reaktiot tenttiin

Ukraina: Venäjä teki maanantaina 21 ilma­iskua

Fallon Sherrock teki darts-historiaa heittämällä täydellisen sarjan

”Kerava pelasti” – Tällainen on Jokerien uusi kotihalli

Mies reputti ajokokeen viidesti Helsingissä – Sitten hän varasi kokeen syrjä­seudulta

”Tämä on hyvä työkalu” – Rekrytoinnin asiantuntijat neuvovat, miten ChatGPT auttaa työnhaussa

Iltalehti (tarkasteluhetkellä luetuimmat, viikko): 

Bloomberg: Unkari esti Putinin pidätysmääräystä tukevan julkilausuman EU:ssa – IL seuraa sotaa

Salatut elämät -tähti Jasmin Voutilainen, 27, on kuollut

Oscareiden jatkot olivat nakumekkojen ilotulitusta – Katso kuvat asuista, jotka eivät jätä mitään arvailujen varaan

Jo kolme Martina ja hengenpelastajat -kilpailijaa on kuollut

Poliisi tunnisti miehen

Oulun poliisin julkaisema kuva aiheutti kovan kohun: Huomaatko, miksi?

Lukijat kertovat, kuinka siistiytyvät seksin jälkeen – Eräs tapa ärsyttää monia

Sauli Niinistö yllättyi Unkarin Nato-ilmoituksesta – Kertoi arvion siitä, milloin Suomi on lopullisesti jäsen

Jopa miljoonalla suomalaisella on rasvamaksa – Tästä merkistä tiedät, että maksasi on terve

Penisten yllättävä kokoero paljastui tutkimuksessa: Kumpaan ryhmään kuulut?

Valkoinen talo varoittaa eskalaation vaarasta – Yhdysvallat: Venäjän hävittäjä pudotti amerikkalaisen ilma-aluksen Mustallamerellä

Venäjä veti punaisen viivan: USA:ssa ehdotettu toimi olisi sodanjulistus

Julkkikset surevat Jasmin Voutilaisen äkillistä kuolemaa: ”En tiedä mitä sanoa”

Timo luuli, että hartiat ovat jumissa – Lääkäri kirjoitti sairauden nimen paperille ja käski googlata

Alaikäinen poika kylvää kauhua Imatralla – Taas uusi tuomio

Kiovan ja koko Ukrainan kohtalo saattoi ratketa tässä taistelussa

Kalle Rovanperä meinasi ajaa lopussa ulos! Jari-Matti Latvalalle kauhea pettymys

Lue myös blogikirjoitukseni vuodelta 2017: Tällainen on hyvä otsikko (enkä tarkoita nyt tuota ←← pronominijohdannaista)

Kiinnostuitko? Seuraa minua Linkedinissä, jonne postailen havaintoja media-alalta säännöllisesti.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Näin kännykkäruudun notifikaattien merkitys uutislähteenä on muuttunut

Kuvateksti: Notifikaatteihin tiivistyy myös uutistoimitusten nopeuskilpailu: kuka kertoo uutisen ensimmäisenä.

Kävin läpi kaksi koronapandemian alkamisen jälkeen julkaistua tutkimusta uutisnotifikaateista eli kännykän ruudulle uutissovelluksesta tilatuista ilmoituksista. Tutkimukset valottavat “notskujen” merkitystä nykypäivän uutiskäytössä.

Tiivistäen: uutisnotifikaattien merkitys ei ole suurelle massalle uutistenkuluttajia tärkeyslistan kärjessä, jopa vähenee – mutta osalle nuorista se on enenevässä määrin tärkeää.

Reuters-instituutin Uutismedia verkossa 2022 -tutkimuksen mukaan Suomessa 18-24-vuotiaista yhdeksän prosenttia pitää notifikaatteja pääasiallisena tapana seurata verkkouutisia [kuva yllä, kysytty viikkokäyttöä], kun neljä vuotta sitten luku oli neljä prosenttia. Nuorissa nousu on siis merkittävä. Koko väestön tasolla tilanne ei ole Suomessa muuttunut vuosiin: kolme prosenttia pitää notifikaatteja pääasiallisena tapana seurata uutisia. Kun kysytään, käyttääkö notifikaatteja uutislähteenä ylipäänsä, osuus on viimeiset kolme vuotta ollut koko väestön tasolla Suomessa yhdeksän prosenttia.

Mikä on uutisnotifikaattien merkitys uutisten kuluttajalle näiden lukujen takana? Tätä valottaa kansainvälisen uutistoimiston Associated Pressin raportti “Creating a push alert strategy”, joka on julkaistu tänä vuonna, mutta tutkimusosiot ovat käyneet kentällä koronavuonna 2020.

AP:n raportin mukaan uutisnotifikaatit itsessään ovat hyvin pieni liikenteenlähde verkkouutisissa – niin pieni, että prosenttiosuus on yksinumeroinen, ei kaksinumeroinen. Notifikaattien hyödyn ei kuitenkaan nähdä liittyvän vain liikenteenlähteenä toimimiseen, vaan muunlaiseen arvontuottoon asiakkaalle. Jos henkilö on tietoisesti kytkenyt uutisnotifikaatit päälle, se kielii aktiivisesta päätöksestä ja kiinnostuksesta kyseisen palvelun sisältöjä kohtaan. Vaikka kännykän notifikaateista huomataan lopulta vain pieni osa ja vielä pienempi osa klikataan auki.

AP:n fokusryhmätutkimukseen osallistuneet olivat kaikki sitä mieltä, että uutisilmoitusten sisällön pitää liittyä breaking news -tilanteisiin, ja näitä raameja medioiden ei myöskään olisi hyvä liiaksi venyttää.

Ärsykkeiden täyttämässä maailmassa uutisnotifikaattien lähettäminen on tasapainoilua: jos niitä lähettää liian usein, käyttäjä kytkee ilmoitukset pois päältä. AP:n mukaan käyttäjä kuitenkin hyvin harvoin poistaa siitä syystä koko sovelluksen. Notifikaattien personointi – tai räätälöinti – on yksi tapa ehkäistä ärsytystä ja parantaa osumatarkkuutta.

AP:n raportti alleviivaa, että uutisnotifikaattien avaamisprosentti ei kerro kaikkea niiden merkityksellisyydestä. Jotkut käyttäjät kokevat saavansa kaiken tarpeellisen klikkaamatta itse uutiseen koskaan.

AP:n oma sovellus lähettää päivässä yhdestä neljään notifikaattia. Yöllisiä notifikaatteja vältetään, ellei kyse ole erittäin suuresta uutisesta.

Tärkeänä pidetään, että notifikaatin äänensävy vastaa sisältöä. Myös vakavista aiheista voi kertoa keskustelevaan sävyyn.

Yhdysvalloissa uutisnotifikaattien käyttö on koko väestön tasolla kääntynyt laskuun vuoden 2021 koronahuipusta (kuva yllä), ilmenee Reuters-instituutin Digital News Report 2022 -raportista, ollen suunnilleen koronaa edeltävällä tasolla. Huomioitavaa on, että tässä on kysytty notifikaattien uutiskäyttöä ylipäänsä, ei niiden roolia pääasiallisena uutislähteenä.

Jenkkimarkkinassa notifikaattien suosiota uutislähteenä ovat syöneet some ja sähköpostin uutiskirjeet, jotka eivät meillä Suomessa ole samalla lailla yleistyneet.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

7 kiinnostavaa kuvapoimintaa Suomen uutismedian tilasta Digital News Report 2022:n Suomen-maaraportista

Kävin aiemmin tänään julkaisemassani blogikirjoituksessa läpi maailman suurimman uutistutkimuksen, Reuters-instituutin Digital News Report 2022:n päähavainnot Suomesta ja maailmalta (voit lukea sen täältä). Raportin merkittävin havainto Suomen uutismedialle on luottamuksen kasvu.

Englanninkielisen yli 200-sivuisen raportin ohella Suomessa Media-alan tutkimussäätiö on perinteiseen tapaan julkaissut suomenkielisen ja laajemman Suomen-maaraportin nimeltään Uutismedia verkossa. Nostan siitä seitsemän kuvapoimintaa tähän kirjoitukseen (tässä Journalisti-lehden juttu maaraportista). Suomen-maaraportin on koonnut useana vuonna Tampereen yliopiston tutkija Esa Reunanen.

Hyvin harva tilaa yhtä useampaa digitaalista uutispalvelua Suomessa. Striimauspalveluissa tilanne on toinen.

Uutisia kulutetaan useimmiten tekstinä, toisinaan videoita katsoen.
Verkkouutisten maksutapoja.
Niin sanottujen vastamedioiden viikkotavoittavuus on vähäistä.
Luottamus suomalaiseen uutismediaan on kääntynyt kasvu-uralle, toisin kuin monessa muussa maassa.
Uutisten kommentointi somessa on vähentynyt paljon. Uutisten kommentointi uutissivulla on vähentynyt hieman.
Kiinnostus eri uutisaiheisiin vaihtelee esimerkiksi iän mukaan.
Normaali
Strategia ja liiketoiminta

Amy Webbin 658-sivuinen tulevaisuusraamattu julki, näin se ennakoi mediaa (Venäjä mainitaan avauskappaleessa)

Amerikkalaisen tulevaisuudentutkijan Amy Webbin Future Today -instituutin yli 600-sivuinen ”2022 Tech Trends Report” julkaistiin tänään 15:ttä kertaa. Julkaisu tapahtui Teksasin Austinissa megatapahtuma South by Southwestissä.

Hereillä on oltu, sillä Venäjän Ukrainassa aloittamaa sotaa sivutaan jo avauskappaleessa, vaikkei sen vaikutuksia esimerkiksi mediaan erikseen käsitelläkään. Ainoa varsinainen trendi, johon sodasta on poimittu esimerkki, on kybersodankäynti.

– Saattaa tuntua turhalta yrittää ennustaa tulevaa viikkojen tai kuukausienkaan päähän. Mutta strategisessa ennakoinnissa ei ole kyse ennustamisesta, vaan valmistautumisesta vaihtoehtoisiin lopputuloksiin, Webb huomauttaa.

Olisi ollut kiinnostavaa lukea syvällisemmin maailman turvallisuustilanteen pitkäaikaisen muuttumisen seurauksista mediatoimialaan, koska niitä on paljon – ei vain Euroopassa, eikä vain lyhyellä tähtäimellä: miten mediatalot alkavat parantamaan huoltovarmuuttaan, miten suhtautuminen perinteiseen mediaan ehkä muuttuu (koronapandemian alussa luottamus kasvoi), miten uutismedia pystyy selättämään kasvavan uutisahdistuksen ja doomscrolling-ilmiön, miten infosodankäynti muuttuu kun näkyvämmin myös ”hyvikset” harjoittavat sitä ja mikä on median rooli tässä, miten sosiaalisen median rooli muuttuu kun teknojättien on elettävä arvojaan todeksi aivan uudella tavalla, mikä on vaikuttajien rooli muuttuneessa turvallisuustilanteessa, muuttuuko asiakkaiden suhtautuminen tilauspohjaisiin liiketoimintamalleihin, miten ”splinternet” eli internetin geopoliittinen jakautuminen vaikuttaa tähän kaikkeen kuten suunnitelmiin metaversen globaaliudesta, mitä tapahtuu Kiinassa tai Intiassa ja niin edelleen.

Analyysin puute voi johtua siitä, että tekijätiimi on amerikkalainen eikä eurooppalainen, jolloin kriisi on sieltä katsoen kaukaisempi asia. Tai sitten sen kanssa olisi yksinkertaisesti tullut liian kiire.

Tällaisia ovat raportin mediaosion uudet tulokasilmiöt

Tiivistän seuraavaan poimintoja vain mediaa koskevasta 43-sivuisesta osiosta, en kaikkia osioita. Mediaosiostakin otan esiin vain ilmiöt, jotka nousevat katsaukseen nyt ensimmäistä kertaa (esimerkiksi mediayhtiöiden ostot ja sulautumiset on listalla jo seitsemättä vuotta, ja cancel-kulttuurin vaikutukset mediaan kolmatta vuotta).

Uudet tulokkaat eli ensimmäistä vuotta omana ilmiönään mediaosiossa mukana ovat:

Policing the Creator Economy (=Bränditurvallisuuttaan miettivät mainostajat toimivat valvovina silminä vaikuttajien/itsenäisten sisällöntuottajien markkinassa, eivätkä hyväksy esimerkiksi valeuutisia tai harhaanjohtavaa tietoa).

Teaching News Literacy (=Suomi mainittu – kansalaisten medialukutaidon kehittäminen nähdään keskeisenä kysymyksenä, myös mediabisneksen näkökulmasta: jos jaettua ymmärrystä siitä, mikä on totta, ei synny, ei oikein synny liiketoimintaakaan, vaan kaaosta)

Digital Threat Modeling (=journalististen toimijoiden häirintään ja uhkailuun aletaan varautua paremmin)

Dateline: Metaverse (=vaikka “metaverse” on osin konkretisoitumatonta, journalistien on jo syytä miettiä etukäteen, miten virtuaalisissa tiloissa toimitaan, koska ne tulevat olemaan myös valheellisen tiedon jakamispaikkoja)

Computer-directed reporting (=tekoäly on kypsymässä siihen pisteeseen, että sen avulla voidaan aidosti automatisoida tiettyjä toimintoja uutistoimituksissa).

Näistä pidin kaikessa yksinkertaisuudessaan: Webbin mielestä mediajohtajien pitäisi kysyä itseltään nämä kolme kysymystä, kun he miettivät tulevaisuutta:

  1. Miten luottamus mediaan tulee vaikuttamaan yhtiön, yhteisön tai yhteiskunnan kykyyn menestyä?
  2. Miten asiakkaat löytävät tarvitsemansa tiedon tulevaisuudessa?
  3. Miten yhtiömme pitäisi suhtautua tilaajapohjaisiin liiketoimintamalleihin?

Tämä on neljäs vuosi, kun perkaan Webbin raportin läpi. Kokonaisuus on niin suuri, että se ei ole tarkoitettukaan kerralla ahmittavaksi, vaan pikemminkin poiminnanomaiseksi työkaluksi yritysten tulevaisuustyön tueksi. Aiemmat kirjoitukseni löytyvät täältä.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Digital News Report 2020 julki – tässä päähavainnot Suomesta ja maailmalta

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.43.32

Lähde: Digital News Report 2020/ digitalnewsreport.org.

Maailman laajin uutisten kuluttamisen vertaileva tutkimus, Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2020 on julkaistu tänään. Kyselytutkimusten piirissä oli yli 80 000 ihmistä 40 maassa, uusina Kenia ja Filippiinit.

Suurin osa tutkimusmateriaalista on kerätty ennen koronapandemian alkua tammi-helmikuussa, mutta sitä on täydennetty huhtikuussa lisäkyselyillä. Pandemialla on medialiiketoimintaan ja mediankulutukseen sekä välittömiä että pitkäaikaisia vaikutuksia. Raportin luettuani ainakin itse tulkitsen, että Reuters-instituutti pitää koronan vaikutuksia mediayhtiöiden talouteen paljon isompana asiana kuin sitä, että ihmisten tavat kuluttaa mediaa muuttuisivat juuri koronan takia kovinkaan pysyvästi.

Kokoan tärkeimmät havainnot tähän kirjoitukseen ensin Suomesta ja sen jälkeen yleisesti.

Yksi tutkituista maista on siis tuttuun tapaan Suomi. Laajempi ja suomenkielinen maaraportti on julkaistu erikseen Media-alan tutkimussäätiön sivuilla. Sen on koonnut tutkija Esa Reunanen Tampereen yliopistosta.

Suomi on perinteisesti ollut koko tutkimuksen kärkimaa, kun katsotaan luottamusta uutismediaan. Niin on nytkin. Edellisvuoden lasku kuitenkin jatkui, mikä noudattelee yleistä kehitystä maailmalla. Tutkimuksen luotetuin uutismedia Suomessa on Yle.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 2.55.48

Suomi pitää kärkisijaa uutismedian ”luottamusrankingissa”, mutta laskua tuli täälläkin.

Suomi pähkinänkuoressa

  • Luottamus uutismediaan pysyi korkealla, mutta on hienoisessa laskussa (-3%-yks.) Suomessa 56% sanoo luottavansa suurimpaan osaan uutisista suurimman osan ajasta. 
  • Niin sanottujen vaihtoehtomedioiden tavoittavuus on  yhä marginaalista.
  • Verkkouutisista maksavien määrä kasvoi (+3).

    Näyttökuva 2020-6-16 kello 5.12.58

    Somen rooli uutislähteenä kasvoi Suomessa.

    Näyttökuva 2020-6-16 kello 9.48.17

    Lähde: Suomen-maaraportti.

  • Verkon ja somen rooli uutislähteenä kasvoi. Suomessa uutiset haetaan yleisimmin suoraan uutissivustolta. Television ja printin rooli uutislähteenä pieneni.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.19.49

Suomessa (vihreä käyrä) 9% kuluttaa uutisia kännykän notifikaatteina. Tutkimuksessa kysyttiin viikkokäyttöä.

  • Kännykän notifikaatit ja sähköpostin uutiskirjeet kasvoivat uutislähteenä, mutta ovat pieniä suhteessa muihin maihin.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 5.20.22

Kännykkä ohitti desktopin Suomessa.

  • Älypuhelin meni tietokoneen ohi laitteissa, joilla verkkouutisia kulutetaan.
  • Podcastien kulutus kasvoi.

Koko raportin päähavainnot

Raportin yleissävy on melko pessimistinen, vaikka toiveikkuuttakin on. Positiivinen signaali on verkkouutisista maksamisen yleistyminen edelleen.

  • Luottamus uutismediaan saattoi koronan aikana paikoin nousta, mutta tätä pidetään lähes varmasti väliaikaisena.
  • Vain kuusi maata neljästäkymmenestä yltää luottamuksessa yli 50 prosentin, mukana siis Suomi. Eniten luottamus on laskenut vuodessa Hongkongissa (-16), Chilessä (-15), Isossa-Britanniassa (-12), Meksikossa (-11) ja Tanskassa (-11).

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.18.48

Uutisista maksaminen on yleisempää Yhdysvalloissa.

  • Verkkouutisista maksaminen on kasvussa monissa maissa. Silti suurin osa ihmisistä ei edelleenkään uutisistaan maksa.
  • Uutisista halutaan maksaa, koska siten saa pääsyn sellaisen laadukkaan tiedon äärelle, jota ei saa muualta. Toisaalta moni sanoo pärjäävänsä hyvin ilmaisuutisilla. Heistä suuri osa sanoo, että eivät maksaisi uutisista missään tilanteessa.
  • Voittaja vie kaiken -logiikka vahvistuu: esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Norjassa jopa puolet kaikista digitilauksista menee muutamalle mediabrändille, tosin pienempiä nousijoitakin on.
  • Paikallisviestinten verkkosivut ovat ihmisille hyvin tärkeitä, mutta Facebook-ryhmien ja muiden sosiaalisten medioiden rooli kasvaa, mikä aiheuttaa paineita liiketoiminnalle. Paikalliset uutistoimijat ovat muutenkin ahdingossa.
  • Uutisia kulutetaan yhä useammista lähteistä ja alustoilta. Vain noin neljännes aloittaa uutisten kuluttamisensa suoraan verkkosivuilta tai sovelluksesta. Instagram on kahdessa vuodessa tuplannut merkityksensä uutislähteenä. Sen odotetaan ohittavan Twitterin uutislähteenä ensi vuonna.
  • Uutisten kuluttaminen sähköpostin uutiskirjeitse kasvaa monessa maassa. Pohjois-Euroopan maat Suomi etunenässä ovat poikkeus: meillä kulutus on vähäistä, Suomessa vain 10% käyttää uutiskirjeitä.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.21.08

Podcastien kulutus kasvoi myös Suomessa.

  • Podcastien kulutuksen kasvu on merkittävää, vaikka korona saattoi väliaikaisesti hillitä sitä. Monessa markkinassa Spotify on tärkein kuuntelun lähde.
  • TV-uutisten kulutus jatkaa laskuaan, kun katsotaan pitkää trendiä. Reuters-instituutti pitää “lähes varmana”, että koronan tuoma piikki on väliaikainen. Tutkimuksessa televisio uutislähteenä nousi koronan aikana saman verran kuin sosiaalinen media uutislähteenä.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 3.01.30

Uutiset halutaan mieluiten luettavassa muodossa.

  • Uutiset halutaan kuluttaa useammin tekstinä kuin videona tai äänenä (kun asiasta varta vasten kysytään – todellinen kulutus on eri asia). Pohjois-Euroopan maissa luettavaa muotoa suositaan enemmän kuin Aasiassa tai Pohjois-Amerikassa. Tutkimuksen mukaan yllättävänä voi pitää, että ”useissa maissa kuten Isossa-Britanniassa, Australiassa, Ranskassa ja Etelä-Koreassa nuoremmat (alle 35-vuotiaat) sanovat suosivansa tekstiä enemmän kuin videota”.

Näyttökuva 2020-6-16 kello 4.34.17

Älykaiuttimien käyttö yleistyy kovinta vauhtia Isossa-Britanniassa.

  • Älykaiuttimien käyttö kasvaa edelleen mutta on suhteessa melko pientä, markkinakohtaiset erot ovat suuria.

Ohessa tekemäni tiivistykset aiempien vuosien Digital News Reporteista: 2019, 2018.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Uutispodcasteista julki tähän asti laajin tutkimus – “nuorista varakkaat ja koulutetut kuuntelevat”

Screen Shot 2019-12-05 at 9.59.03

Kuvan lähde: News Podcasts and the Opportunities for Publishers -tutkimus.

Uutispodcastit eivät ole vielä mainstreamia, mutta niiden määrä ja yleisöt kasvavat, kuten myös mainostajien kiinnostus – tosin alueelliset erot ovat suuria. Muun muassa tämä käy ilmi Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin tutkimuksesta, joka julkaistiin tällä viikolla. Instituutin mukaan kyse on laajimmasta uutispodcasteihin keskityvästä tutkimuksesta koskaan. Tutkitut maat olivat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Australia, Ranska ja Ruotsi.

Tutkimuksen pääkirjoittaja Nic Newman luonnehtii podcasteja “harvinaiseksi valopilkuksi uutisbisneksessä”. Etsikkoajasta on siirrytty orastavan kasvun aikaan. Yleisesti ottaen podcasteista on viime vuosina tullut suositumpia, kun sisältö on lisääntynyt ja parantunut ja jakelu helpottunut, mutta uutisissa niiden potentiaalia ei ole vielä kyetty kovin hyvin hyödyntämään.

Tutkimuksen mukaan mainostajien kiinnostus uutispodcasteihin on huomattavasti kovempaa Yhdysvalloissa kuin muissa maissa, “joissa myös on investoitu vähemmän alkuperäissisältöön uutispodcasteissa”. Myös mittaamisen parantuminen edistää kiinnostusta (podcastien mittaamisesta lisää aiemmassa kirjoituksessani).

Ja – tämä oli kiinnostava huomio:

“Vaikka uutispodcastit kiinnostavat nuoria yleisöjä, nämä ovat usein varakkaampia ja koulutetumpia. Kuten radiosta, podcasteista ei ole vielä tullut mainstreamia.”

Screen Shot 2019-12-05 at 9.57.53

Kuvan lähde: News Podcasts and the Opportunities for Publishers -tutkimus.

Tutkimuksen mukaan uutispodcastien yleisimmät alakategoriat ovat puhe- ja haastatteluohjelmat sekä tarinalliset sarjat, mutta päivittäisten uutiskoosteiden määrä on kasvussa. Oma huomioni: tämä voi liittyä siihen, että podcastien yleissuosio on kasvanut tiettyyn pisteeseen, mikä ylipäänsä kasvattaa päivittäistuotteiden potentiaalia. Päivittäiset uutispodcastit puolestaan jaetaan tutkimuksessa kolmeen alakategoriaan: minitietoiskut (kesto 1–5 min, kuten BBC Minute), uutiskertaukset (kesto 6–15 min, kuten NPR:n Up First) ja syväsukellukset (kesto 15–30 min, kuten The New York Timesin The Daily).

Kansainvälisessä vertailussa suosituimpien uutispodcastien kärki on laajentunut, mutta yhä kapea. The New York Timesin The Daily – joka työllistää 15 henkilöä – on miljoonaluokassa, mutta harvat pääsevät tähän rajapyykkiin.

Screen Shot 2019-12-05 at 9.58.09

Pelkästään podcastien ympärille perustetut tuotantoyhtiöt ovat vielä pieniä toimijoita alalla. Kuvan lähde: News Podcasts and the Opportunities for Publishers -tutkimus.

Selvää on, että uutispodcasteihin investoidaan mediataloissa juuri nyt voimakkaasti. Oma tulkintani tämän tutkimuksen perusteella on, että podcastsatsauksissa on mukana enemmän suhteellisuudentajua kuin muutaman vuoden takaisessa videohuumassa, jossa eräät mediatalot kompuroivat omiin jalkoihinsa siirrettyään suurin piirtein kaikki resurssinsa videoihin (Fast Companyn jutun ilmaus “pivot to video bloodbath” kertoo olennaisen). Reuters-instituutin tutkimuksen mukaan monissa medioissa pelätään, että ne auttavat nyt alustayhtiöitä kasvuun podcast-sisällöillään, ja pian ollaan samassa tilanteessa kuin somen kanssa: kun pääsy dataan katoaa, katoaa todennettu yhteys yleisöihin. Osin tästä syystä jotkut mediatalot satsaavat omiin alustoihinsa.

Verkkomarkkinoinnin etujärjestö IAB määrittelee podcastin näin: Podcast on verkossa julkaistu, digitaalisten äänitiedostojen sarja tai yksittäinen jakso, jonka voi ladata, tilata ja kuunnella.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Näin nuoret kuluttavat uutisia – tuore Reuters-raportti listaa, miten perinteisen median on muututtava

Näyttökuva 2019-9-3 kello 22.15.09

Reuters-instituutin raportti alle 35-vuotiaiden uutiskulutuksesta julkaistiin maanantaina 2. syyskuuta. 

Raportissa esitetään viisi strategista suuntaa sekä kolme keinoa, jotka mediatalojen on otettava huomioon tavoitellessaan nuoria yleisöjä. Käyn ne lyhyesti läpi tässä kirjoituksessa.

Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin 58-sivuisen raportin pääviesti ei ole erityisen yllättävä: sen mukaan nuoret – tässä alle 35-v. – etsiytyvät yhä harvemmin uutisten ääreen mediatalojen verkkosivuille tai sovelluksiin. He viettävät pääosin aikaansa muualla verkossa tai somessa. Tämä ei tarkoita, etteivätkö nuoret olisi kiinnostuneet uutisista. Heille ei kuitenkaan riitä uutisen yhteiskunnallinen arvo, vaan henkilökohtainen arvo korostuu, raportissa todetaan. Siis kosketuspinta omaan elämään. Tätä mediatalot eivät voi raportin mukaan jättää huomiotta, mikä tarkoittaa myös uutisen määritelmän uudelleen miettimistä:

”Perinteinen uutismedia pitää uutisena sitä, minkä sinun pitäisi tietää. Nuoret yleisöt pitävät uutisena sitä, mikä sinun pitäisi tietää (tiettyyn pisteeseen asti), mutta myös, mikä on hyödyllistä tietää, mikä on kiinnostavaa tietää, ja mikä on hauska tietää.”

Raportti korostaa, että yhtä patenttiratkaisua nuorten tavoittamiseksi uutisilla ei ole, koska heissä on erilaisten ihmisten kirjo siinä missä muissakin, mutta esittää silti kolme tapaa, joilla perinteisen median on muututtava nuoria tavoittaakseen: 

  1. Käyttäjäkokemuksen tulisi olla yhtä vaivaton kuin Facebookilla ja Netflixillä. Tiedon löytäminen ei saa olla hankalaa. Myös oikea äänensävy on tärkeää.
  2. Uutistoimijoiden on kyettävä tekemään jutut niin, että ne vastaavat nuorten odotuksiin, ja niiden on osuttava hetkiin, jolloin nuoret ovat alttiita vastaanottamaan uutisia. Tämä tarkoittaa mm. uusien esitystapojen kokeilua somessa ja näiden kokemusten tuomista omille alustoille ennen kaikkea mobiiliin ympäristöön.
  3. Uutisjuttujen tekotapaa saattaa täytyä muuttaa merkittävästi. Pelkkä negatiivisuus ahdistaa: nuoret eivät halua sulkea silmäänsä vakavilta tai vaikeilta aiheilta, mutta kaipaavat rinnalle toiveikkuutta ja polkuja kohti ratkaisuja: mitä juuri he voivat tehdä asialle. Aitous, reiluus, monimuotoisuus ja syrjimättömyys ovat keskeisiä arvoja.

Raportti listaa myös viisi strategista suuntaa, joiden ympärille nuorten tavoittamista voi pyrkiä rakentamaan. Nämä ovat osin päällekkäisiä edellä mainittujen kanssa. Raportti sisältää esimerkkejä eri medioista.

  1. Vaivaton käyttäjäkokemus
  2. Kolmansien osapuolien alustat
  3.  Tapakäytön rakentaminen
  4.  Henkilökohtainen merkitys
  5.  Näkökulma (tässä: näkökulmien moninaisuus – osa tutkimukseen haastateltavista katsoi, että mediat edustavat vain tiettyä ajattelutapaa)
Normaali