Kirjainyhdistelmä FAST on jonkin aikaa ollut todella kuuma peruna suoratoistobisneksessä, ja nyt myös yhä useammat uutistoimijat yrittävät katsoa, mihin trendi kantaa. Washington Post on juuri julkaissut oman FAST-uutiskanavansa Amazon Freeveessä, joka on amerikkalainen mainospohjainen suoratoistopalvelu.
Free ad-supported streaming television. FASTissa on kyse netin kautta älytelkkarista tai kännykästä katsottavista puhtaasti mainosrahoitteisista kanavista (yksi suurimmista on Paramountin Pluto TV), jotka ovat logiikaltaan lineaarisia, eli ohjelmat katsotaan silloin, kun ne esitetään. Netflixistä FAST eroaa siinä, että sitä ei tarvitse tilata, vaan se on vapaasti katsottavissa.
FAST voi olla joko täysin samaa lähetysvirtaa kaikille lineaarisen telkun tapaan tai personoitu, eli näyttäytyä eri käyttäjille erilaiselta, tämän kiinnostuksen kohteiden mukaan painottuen.
Teknologiajulkaisu Verge on pitänyt FASTia ”television tulevaisuutena”. Suoratoistopalvelujen tilausmäärät eivät voi loputtomiin kasvaa, ja kasvua etsitään muualta. Toisaalta kotitalouksissa mietitään, mistä tilauksista voidaan säästää, kun talousnäkymät synkkenevät.
FAST-kanavien määrä kasvaa rajusti, ja Youtubekin on lähtenyt niitä kokeilemaan. Kansainvälisissä julkaisuissa puhutaan kolmenumeroisista kasvuprosenteista lyhyessä ajassa, mutta absoluuttisia lukuja näkee vähemmän: toistaiseksi on siis vielä arvoitus, missä määrin FASTeista on toimijoille rahasammoksi, mutta kanavan pystyttämisen panos-tuotos on mitä ilmeisimmin hyvä.
FASTien kasvun yhtenä tulevaisuuden haasteena lienee ainakin löydettävyys: miltä käyttäjien laitteet näyttävät, kun valikot ovat jo nyt melko lailla täynnä ”kanavasillisalaattia”. Personointi ei tätä välttämättä täysin ratkaise.
Mistä ne fastit sitten käytännössä löytyvät? Jos esimerkiksi omistat Samsungin älytelkkarin kuten minä, FAST-kanavat löytyvät ilmaisesta Samsung TV Plus -palvelusta. Palvelu toimii myös kännykällä. FAST-kanavilta löytyy mm. lastenohjelmia, toimintaa ja draamaa. Sisällön laatu vaihtelee melkoisesti. Uutisia sieltä löytyy myös, nimittäin ainakin Guardian-lehden FAST-kanava, joka perustettiin loppuvuonna 2022. Brittiläinen media-alan julkaisu Press Gazzette kertoo, että useilla mediatoimijoilla on jo omat FAST-kanavansa, kuten Sky Newsillä, Al Jazeeralla, NBC Newsillä tai Bloombergilla. Press Gazzetten mukaan Guardian-lehti on ilmeisesti ainoa lehtitaustainen toimija Washington Postin ohella, jolla on oma FAST-kanava.
Mutta uutiset ja FAST? Hieman skeptinen olen. Millaista erottuvuutta tai lisäarvoa uutis-FAST tarjoaa muuhun valtavaan valikoimaan verrattuna? Miksi valitsisin telkustani juuri 24/7-tyyppisen uutis-suoratoiston miljoonasta vaihtoehdosta, etenkin jos mitään isoa uutistapahtumaa ei ole päällä? Uutiset eivät historiallisesti ole olleet kovin hyvää suoratoistobisnestä, ainakaan pääasiallisena liiketoimintamallina. Hyvässä muistissa on mm. CNN:n suoratoistoseikkailu CNN+, joka kuopattiin alkumetreillä.
Uutismedian FAST-kokeiluja kyllä puoltaa hyvä panos-tuotos: jos halvalla saa, miksei kannattaisi kokeilla. Veikkaan kuitenkin, että monesta kokeilusta ei tule pysyvää.
Media-alaa seuraava Semafor-uutispalvelu kertoo, että amerikkalaisten Huffington Postin ja Fox Newsin verkkoliikenne suoraan palvelujen etusivuille on “voimakkaassa” kasvussa ja samalla hakukone- ja someliikenteen osuus pysynyt pienenä.
Viime viikolla kerrottiin verkon uutistoiminnan amerikkalaisen pioneerin Buzzfeed Newsin loppumisesta kannattamattomana. Buzzfeed News luotti alkuvaiheessa paljolti sosiaaliseen mediaan liikenteenlähteenä, mutta sittemmin alustajätit alkoivat kehittyä voimakkaammin suuntaan, jossa ne pitävät asiakkaat omien “suljettujen puutarhojensa” sisällä.
Buzzfeedin taustayhtiön omistama Huffington Post on kertonut satsaavansa aiempaa enemmän palvelun etusivuun.
Edellä mainitut esimerkit voivat johtaa siinä mielessä harhaan, että pienemmillä uutistoimijoilla hakukoneet ja some voivat olla huomattavasti merkittävämpiä liikenteenlähteitä kuin suurilla tekijöillä, joilla esimerkiksi Facebook-liikenteen osuus on reippaasti alle 10%. Metan myös tiedetään arvottavan uutisia algoritmissaan aiempaa vähemmän.
Signaalit uutisetusivujen suoran liikenteen kasvusta ovat silti kiinnostavia. Semafor rinnastaa ilmiön 2000-luvun alkuun, jolloin kotisivuliikenne, blogit ja erityisesti Yhdysvalloissa uutiskirjeet olivat pinnalla.
“Aivan kuten suoratoistopalvelut alkavat näyttää enemmän lineaariselta televisiolta, uutiset ovat palanneet tulevaisuuteen. Monet toimijat ovat huomanneet, että lukijat eivät enää löydä niiden juttuja Facebookista tai Twitteristä. Lukijat tulevat suoraan uutistoimijoiden verkkopalveluhin puhelimillaan tai läppäreillään”, Semafor kirjoittaa.
No, realistisesti ajatellen 20 vuotta vanhaan mediamaailmaan ei tietysti ole paluuta, eikä sitä vihjaillakaan – medioiden digisiirtymien rinnalle on syntynyt painetta muuttua eri tavoin myös digin sisällä. Semafor toteaakin, että digimedian seuraava suurempi evoluution vaihe ansainnan vinkkelistä on vielä hämärän peitossa, vaikka metaverseistä ja generatiivisistä tekoälyistä pöhistäänkin.
Analyytikon unelma lähenee, kun generatiivisen tekoälyn sovellukset kehittyvät: unelma on tietysti simppelillä käyttöliittymällä varustettu härveli, joka hoitaa duunarihommat eli tiedon raapimisen eri paikoista, jotta analyytikko voi keskittyä olennaiseen eli näkemyksen tuottamiseen (toki tekoälyn rajoitteet kriittisin silmin tiedostaen).
Kysyin ChatGPT:ltä, mikä yhdistää Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden suosituimpia uutisotsikoita. Poimin otsikot sivustojen luetuimmat-osioista, kultakin lehdeltä vajaat kaksikymmentä otsikkoa. Olen listannut ChatGPT:lle syöttämäni uutisotsikot erikseen tämän kirjoituksen loppuun.
ChatGPT:n vastaukset olivat sellaisia, joita voisi hyvin kuvitella kuulevansa myös ihmisanalyytikon tai yleisönsä hyvin tuntevan toimittajan suusta. Vaikkapa sen tunnistaminen ja sanoittaminen, mitkä otsikkoesimerkit vetoavat juuri lukijan empatiaan, oli jopa yllättävää.
Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia? (otsikot tämän kirjoituksen lopussa)
Vastaus, Ilta-Sanomat:
Ilta-Sanomien kohdalla kysyin lisäksi, “Onko otsikoiden kirjoitustavassa yhdistäviä tekijöitä?”, johon vastaus oli:
Joissakin otsikoissa käytetään dramaattista kieltä tai kysymyksiä, jotka herättävät lukijan uteliaisuuden. Esimerkiksi otsikot ”Nämä nimet uhkaavat kuolla sukupuuttoon – katso, löytyykö omasi listalta” ja ”Muistisairauden 12 hälytysmerkkiä, joihin on syytä hakea apua – yksi voi näkyä ruokapöydässä” herättävät lukijan huomion ja antavat vinkkejä siitä, että otsikon takana on tärkeää tietoa tai jotain mielenkiintoista.
Toisissa otsikoissa käytetään suoraa kieltä ja kerrotaan tapahtumasta tai tilanteesta selkeästi. Esimerkiksi otsikot ”Kiinan presidentti Venäjällä – samaan aikaan Japanin pääministeri tapaa Zelenskyin Kiovassa” ja ”Vladimir Putinista annettu pidätysmääräys” kertovat suoraan tapahtumista, joilla on merkittäviä poliittisia seurauksia.
Jotkin otsikot sisältävät henkilökohtaisia tai inhimillisiä tarinoita, kuten ”Kun 23 ihmistä kuoli, Saana selvisi hengissä – vakuutusyhtiöltä käsittämätön linjaus” ja ”Mies lähti jäljittämään latukonetta, maastossa odotti surullinen näky”. Tällaiset otsikot vetoavat ihmisten tunteisiin ja herättävät empatiaa lukijassa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että otsikoiden kirjoitustavassa on erilaisia lähestymistapoja, jotka yrittävät herättää lukijan huomion eri tavoilla.
Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia? (otsikot tämän kirjoituksen lopussa)
Vastaus, Helsingin Sanomat:
Kysyin: Mitkä seikat tekevät näistä uutisotsikoista kiinnostavia?(otsikot tämän kirjoituksen lopussa)
Kun laitetaan riviin yli 300 mediapomoa yli 50 maasta ja kysytään heiltä, mitkä ovat uutismedian menestyksen kannalta tärkeimmät kysymykset vuonna 2023, niitä syntyy viisi (lähde: Reuters-instituutin vuosiennakointi):
Kuinka uutismedia kykenee selviämään talouden taantumasta?
Miten uutismedia kykenee ehkäisemään uutisten välttelyä ja tekemään uutisista merkityksellisempiä?
Jos ihmiset enenevässä määrin pettyvät teknologiajätteihin, tarjoaako se medialle mahdollisuuksia?
Kykeneekö uutismedia kehittämään uusia tuotteita, jotka osuvat aiempaa paremmin asiakastarpeisiin?
Kun tekoäly helpottaa luovan sisällön tuotantoa, kykeneekö uutismedia sitä kautta tekemään tehokkaammin ja merkityksellisempää sisältöä?
YKKÖNEN: Kuinka uutismedia kykenee selviämään talouden taantumasta?
Ykkönen on no-brainer: vaikka uutismedia on pystynyt vähentämään riippuvuuttaan mainosrahoitteisuudesta kehittämällä tilauspohjaisia ansaintamalleja, on selvää, että talouden vaikeat ajat vähentävät mainontaa. 2008–2009 finanssikriisi ja taantuma johtivat Suomessa siihen, että mediamainonnan määrä laski 15 prosenttia.
Kotitalouksissa mietitään, voidaanko tilausmaksuista säästää. Tässä suhteessa tilanne voisi olla pahempikin: esimerkiksi suoratoistopalvelujen tilauksia ei ole lopetettu siihen malliin kuin kuluttajat joissakin viime vuonna tehdyissä tutkimuksissa arvioivat. Tätä voi pitää valopilkkuna tummalla taivaalla.
Esimerkiksi Sanoman medialiiketoimintahaaran mainosmyynti kasvoi viime vuonna digitaalisissa kanavissa ja radiossa samalla, kun painetun median ja televisiomainonnan myynti ”laski pitkän aikavälin kehityksen mukaisesti”, kuten yhtiö vuosikertomuksessaan asian muotoilee. Mainonnan kokonaismyynnille tämä tarkoitti laskua. Sanoman tilausmyynti pysyi sen sijaan vakaana, vaikka painettujen tilausten määrä laski: kasvu tuli digitilauksista.
Painetulle uutismedialle taloustilanne on erityisen hankala, koska lehtien jakelu hankaloituu ja paperi kallistuu.
Talouskuri tarkoittaa kulujen karsimista ja perusasioihin keskittymistä, etenkin pienemmillä toimijoilla. Perusasioihin keskittymisessä on se riski, että uusien tuotteiden kehittämiseen ei satsata.
Asiakkaalle taloustilanne voi näkyä ainakin lisääntyvinä tarjouksina ja eri tuotteiden niputtamisena aiempaa enemmän.
Henkilökohtaisesti, puhtaasti maksavan asiakkaan näkökulmasta, olen harmitellut, miksi suomalainen kaupallinen media ei ole saanut mikromaksuja toimimaan: yhden-kahden verkkojutun tai yhden näköislehden ostaminen on edelleen käsittämättömän monen klikkauksen takana. Mutta lienee niin, että jos mikromaksaminen olisi ansainnan vinkkelistä kestävää, joku olisi jo saanut sen toimimaan.
Tilauspohjaisuudessa on se hyvä puoli, että sen kyllääntymispistettä ennakoitiin jo useampi vuosi sitten, mutta niin ei ole käynyt. Ja nyt myös sosiaalisen median seuraava iso trendi näyttää olevan maksullisuus.
KAKKONEN: Miten uutismedia kykenee ehkäisemään uutisten välttelyä ja tekemään uutisista merkityksellisempiä?
Kaksi brittiläisen tv-kanava Sky Newsin pomoa antoi hiljattain ymmärtää, että väitteet uutisten välttelyn yleistymisestä ovat liioiteltuja. He vetosivat korkeisiin tavoittavuuslukuihin, jotka eivät laske. Sky-pomoilla meni tässä nyt puurot ja vellit sekaisin: kyllä uutisia voi tietoisesti vältellä ja silti tulla tavoitetuksi jollain aikavälillä. En suhtautuisi uutisten välttelyyn ihan näin huolettomasti. Jossain vaiheessa huolettomuus kostautuu tavoittavuusluvuissakin.
Suomessa uutisia kokee välttelevänsä joka viides, monessa muussa maassa useampi. Yleisimmät syyt vältellä uutisia Suomessa ovat, tässä järjestyksessä: tiettyjen aiheiden liiallinen käsittely, uutisten negatiivinen vaikutus mielialaan, uutisten määrän kuluttavuus sekä uutisten pitäminen puolueellisina tai epäluotettavina.
Ratkaisuina uutisten välttelyyn pidetään esimerkiksi ns. selittävän tai ratkaisukeskeisen journalismin lisäämistä sekä toiveikkuutta herättävien tai positiivisia tuntemuksia synnyttävien sisältöjen lisäämistä.
Kauppalehdeltä löytyy näistä tuoreet esimerkit uutiskirjeistään – tosin täytyy sanoa, etten ole aivan varma, onko ratkaisukeskeisyyden tai positiivisuuden alleviivaaminen näin selkeästi asiakkaalle se kaikista tehokkain tapa. Analytiikka näyttää.
Uutiskirjeitä isompi asia on, pystyykö uutismedia pitämään kiinni neutraaliuden ihanteesta. Esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin bilevideouutisoinnin yhteydessä Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä oli havaittavissa eri medioiden toimittajien henkilökohtaisia kannanottoja tapaukseen. Toimittajien edustamien medioiden näkökulmasta ilmiötä voi pitää hankalana.
KOLMONEN: Jos ihmiset enenevässä määrin pettyvät teknologiajätteihin, tarjoaako se medialle mahdollisuuksia?
Tästä en osaa sanoa mitään järkevää. Samankaltaisia toiveita on erilaisissa ennakointiraporteissa ollut vuosikaudet.
NELONEN: Kykeneekö uutismedia kehittämään uusia tuotteita, jotka osuvat aiempaa paremmin asiakastarpeisiin?
Uutismedian kannalta tässä on ainakin kaksi kulmaa: tuote voi olla puhtaasti uutisiin liittyvä, tai sitten se voi olla mitä tahansa muutakin, jolla sitten osaltaan rahoitetaan myös journalismia. Yhdysvalloissa New York Times kukoistaa paitsi uutisillaan, myös ristikoillaan ja ruoalla. Suomesta tulee tuoreimpana mieleen Helsingin Sanomista kaksi esimerkkiä: muutama vuosi sitten lanseerattu HS Visio ja hiljattain esitelty uusi verkkoluennointikonsepti HS Mestarikurssi, joka ei ole journalismia laisinkaan.
VITONEN: Kun tekoäly helpottaa luovan sisällön tuotantoa, kykeneekö uutismedia sitä kautta tekemään tehokkaammin ja merkityksellisempää sisältöä?
Olen ilahtunut, että uutismedia ei ole menettänyt suhteellisuudentajuaan niin sanotun generatiivisen tekoälyn mahdollisuuksien edessä – esimerkkinä vaikkapa Wired-tekkilehden generatiivisen tekoälyn käytön periaatteet. Fiksulla kokeilemisella ja holtittomalla satsaamisella on ero. Holtittoman satsaamisen riski on tietysti siinä, että etenkin journalismissa luottamuksen voi menettää vain kerran.
Mutta kyllä kyynisempikin alkaa olla sitä mieltä, että vuosikaudet povattu tekoälyn läpimurto journalismin tukiälynä näyttää vihdoin olevan käsillä ja se on todella innostavaa. Vuosi sitten olisi tuntunut epätodelliselta kuulla tekoälyn täysin pyörittämästä radiokanavasta.
Tärkein kysymys ei ole se, mitä kaikkea teknologian avulla voi tehdä, vaan mitä kaikkea sen avulla kannattaa tehdä. Joku joskus intoili, miten uutisia voidaan tulevaisuudessa lukea jääkaapin ovesta, mutta olisi ehkä kannattanut pysähtyä miettimään, miksi ihmeessä kukaan haluaisi lukea uutisia jääkaapin ovesta.
Kiinnostuitko? Seuraa minua Linkedinissä, jonne postailen havaintoja media-alalta säännöllisesti.
Kuvateksti: Notifikaatteihin tiivistyy myös uutistoimitusten nopeuskilpailu: kuka kertoo uutisen ensimmäisenä.
Kävin läpi kaksi koronapandemian alkamisen jälkeen julkaistua tutkimusta uutisnotifikaateista eli kännykän ruudulle uutissovelluksesta tilatuista ilmoituksista. Tutkimukset valottavat “notskujen” merkitystä nykypäivän uutiskäytössä.
Tiivistäen: uutisnotifikaattien merkitys ei ole suurelle massalle uutistenkuluttajia tärkeyslistan kärjessä, jopa vähenee – mutta osalle nuorista se on enenevässä määrin tärkeää.
Reuters-instituutin Uutismedia verkossa 2022 -tutkimuksen mukaan Suomessa 18-24-vuotiaista yhdeksän prosenttia pitää notifikaatteja pääasiallisena tapana seurata verkkouutisia [kuva yllä, kysytty viikkokäyttöä], kun neljä vuotta sitten luku oli neljä prosenttia. Nuorissa nousu on siis merkittävä. Koko väestön tasolla tilanne ei ole Suomessa muuttunut vuosiin: kolme prosenttia pitää notifikaatteja pääasiallisena tapana seurata uutisia. Kun kysytään, käyttääkö notifikaatteja uutislähteenä ylipäänsä, osuus on viimeiset kolme vuotta ollut koko väestön tasolla Suomessa yhdeksän prosenttia.
Mikä on uutisnotifikaattien merkitys uutisten kuluttajalle näiden lukujen takana? Tätä valottaa kansainvälisen uutistoimiston Associated Pressin raportti “Creating a push alert strategy”, joka on julkaistu tänä vuonna, mutta tutkimusosiot ovat käyneet kentällä koronavuonna 2020.
AP:n raportin mukaan uutisnotifikaatit itsessään ovat hyvin pieni liikenteenlähde verkkouutisissa – niin pieni, että prosenttiosuus on yksinumeroinen, ei kaksinumeroinen. Notifikaattien hyödyn ei kuitenkaan nähdä liittyvän vain liikenteenlähteenä toimimiseen, vaan muunlaiseen arvontuottoon asiakkaalle. Jos henkilö on tietoisesti kytkenyt uutisnotifikaatit päälle, se kielii aktiivisesta päätöksestä ja kiinnostuksesta kyseisen palvelun sisältöjä kohtaan. Vaikka kännykän notifikaateista huomataan lopulta vain pieni osa ja vielä pienempi osa klikataan auki.
AP:n fokusryhmätutkimukseen osallistuneet olivat kaikki sitä mieltä, että uutisilmoitusten sisällön pitää liittyä breaking news -tilanteisiin, ja näitä raameja medioiden ei myöskään olisi hyvä liiaksi venyttää.
Ärsykkeiden täyttämässä maailmassa uutisnotifikaattien lähettäminen on tasapainoilua: jos niitä lähettää liian usein, käyttäjä kytkee ilmoitukset pois päältä. AP:n mukaan käyttäjä kuitenkin hyvin harvoin poistaa siitä syystä koko sovelluksen. Notifikaattien personointi – tai räätälöinti – on yksi tapa ehkäistä ärsytystä ja parantaa osumatarkkuutta.
AP:n raportti alleviivaa, että uutisnotifikaattien avaamisprosentti ei kerro kaikkea niiden merkityksellisyydestä. Jotkut käyttäjät kokevat saavansa kaiken tarpeellisen klikkaamatta itse uutiseen koskaan.
AP:n oma sovellus lähettää päivässä yhdestä neljään notifikaattia. Yöllisiä notifikaatteja vältetään, ellei kyse ole erittäin suuresta uutisesta.
Tärkeänä pidetään, että notifikaatin äänensävy vastaa sisältöä. Myös vakavista aiheista voi kertoa keskustelevaan sävyyn.
Yhdysvalloissa uutisnotifikaattien käyttö on koko väestön tasolla kääntynyt laskuun vuoden 2021 koronahuipusta (kuva yllä), ilmenee Reuters-instituutin Digital News Report 2022 -raportista, ollen suunnilleen koronaa edeltävällä tasolla. Huomioitavaa on, että tässä on kysytty notifikaattien uutiskäyttöä ylipäänsä, ei niiden roolia pääasiallisena uutislähteenä.
Jenkkimarkkinassa notifikaattien suosiota uutislähteenä ovat syöneet some ja sähköpostin uutiskirjeet, jotka eivät meillä Suomessa ole samalla lailla yleistyneet.
Kävin aiemmin tänään julkaisemassani blogikirjoituksessa läpi maailman suurimman uutistutkimuksen, Reuters-instituutin Digital News Report 2022:n päähavainnot Suomesta ja maailmalta (voit lukea sen täältä). Raportin merkittävin havainto Suomen uutismedialle on luottamuksen kasvu.
Englanninkielisen yli 200-sivuisen raportin ohella Suomessa Media-alan tutkimussäätiö on perinteiseen tapaan julkaissut suomenkielisen ja laajemman Suomen-maaraportin nimeltään Uutismedia verkossa. Nostan siitä seitsemän kuvapoimintaa tähän kirjoitukseen (tässä Journalisti-lehden juttu maaraportista). Suomen-maaraportin on koonnut useana vuonna Tampereen yliopiston tutkija Esa Reunanen.
Hyvin harva tilaa yhtä useampaa digitaalista uutispalvelua Suomessa. Striimauspalveluissa tilanne on toinen.
Uutisia kulutetaan useimmiten tekstinä, toisinaan videoita katsoen.Verkkouutisten maksutapoja.Niin sanottujen vastamedioiden viikkotavoittavuus on vähäistä.Luottamus suomalaiseen uutismediaan on kääntynyt kasvu-uralle, toisin kuin monessa muussa maassa.Uutisten kommentointi somessa on vähentynyt paljon. Uutisten kommentointi uutissivulla on vähentynyt hieman.Kiinnostus eri uutisaiheisiin vaihtelee esimerkiksi iän mukaan.
Olen työskennellyt media-alalla toimittajana, esihenkilönä tai asiantuntijana 2000-luvun alusta lähtien. On ollut hauska havaita, että tietyt trendit tai ilmiöt välillä häipyvät, välillä palaavat, kun katsoo tarpeeksi pitkälle aikajanaa taaksepäin. Joskus ilmiö palaa enemmän tai vähemmän sellaisenaan – joskus uudessa kontekstissa, jolloin aika on ehkä sille kypsempi kuin joskus.
Media-ala siis kehittyy syklisesti, eikä suoraviivaisesti. Seuraavassa on minun kolmikohtainen listani havainnollistamaan tätä.
2000-luvun alussa, kun medioiden verkkotoiminta alkoi lähteä käyntiin, puhuttiin paljon siitä, että osapuilleen kaikkien toimituksessa olisi hyvä osata tehdä kaikkea – käytännössä siis “vanhojen” julkaisuvälineiden taitajien pitäisi opetella myös netti. Pian ymmärrettiin, että “kaikki osaavat kaiken”-ajattelu ei ole realistista, vaan on oltava tietty ydinporukka, joka hallitsee netin todella hyvin ja ympärillä on porukkaa, joka hallitsee vähintäänkin perusteet.
Mitä tulee varsinaiseen sisältöosaamiseen, 2000-luvun alussa monessa mediassa, eikä pelkästään suurissa, oli niin sanottujen yleistoimittajien rinnalla myös erikoistoimittajia, jotka saivat keskittyä tiettyihin aihepiireihin kuten luontoon tai terveyteen. Niche-medioista ei ollut tuolloin vielä kukaan kuullutkaan. Digitalisaation ja mediankin pirstaloitumisen myötä tuli tilausta hyvinkin kapeille niche-medioille, mikä osaltaan synnytti uudelleen tarvetta erikoistoimittajille myös suurissa medioissa.
Vai mitä sanotte tästä. Vuonna 2019 Washington Post haki toimittajia seuraaviin pesteihin:
– Teknologiapolitiikkaan erikoistunut toimittaja
– AI:hin ja algoritmeihin erikoistunut toimittaja
– Teknologian kulttuuriin erikoistunut toimittaja
– Automaatioon ja tulevaisuuden kulkuneuvoihin sekä kuljetustapoihin erikoistunut toimittaja
– Kuluttajaelektroniikkaan erikoistunut toimittaja
– ”Breaking-news”-teknologiatoimittaja.
Tällaiset hommat olisivat vielä joitakin vuosia taaksepäin kuuluneet teknologian yleistoimittajalle.
Mitä julkaisuvälineisiin tulee, niin yleistoimittajuus on jossain määrin palannut, kun netti ei ole enää uusi juttu. Nyt se uusi juttu on some, joskus taas jotain muuta.
2. Verkkomedian mittaaminen: Klikit, käytetty aika, klikit…
Ensin oli klikki eli sivulataus. Sitten alettiin ajatella, että ehkä pitäisi koettaa mitata myös ns. piston syvyyttä pelkän piston lisäksi. Alettiin puhua sisällöissä tai palveluissa käytetyn ajan tärkeydestä ja se päätyikin monen firman KPI-mittareihin. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg filosofoi hyvin käytetystä ajasta, time well spent. Netflixillä käytetty aika on edelleen ydinmittareissa eritysesti ulospäin viestiessä, vaikka muutakin on.
Uutismediassa mittarit ovat viime vuosina ymmärrettävästi kehittyneet tukemaan tilaajien sitouttamista, mikä on paikoin jälleen korostanut sivulatausten merkitystä vierailutiheyden rinnalla, kuten tästä Suomen Lehdistön jutusta ilmenee. Toki monet seuraavat rinnalla myös käytettyä aikaa tai pitoa, jossa käytetty luku-, kuuntelu- tai katseluaika suhteutetaan sisällön pituuteen.
3. Mainokset tv-ruudullasi
Mainostelevisio alkoi Suomessa pyöriä omana kanavanaan 1980-luvulla (Kolmoskanava). Striimauspalveluista ei ollut vielä hajuakaan. Viime vuosina median ansaintalogiikan hype on pyörinyt pikemminkin tilausmaksujen kuin mainosten ympärillä, vaikka jälkimmäiset toki edelleen lineaaritelevisiota hallitsevat. Vaan pian saattaa koittaa aika, kun sinäkin katsot suoratoistopalveluasi mainosten kanssa, etkä ilman, kuten yleensä. Tilaajamäärän kasvun hidastumisen kanssa painiskellut Netflix ilmoitti hiljattain, että se on ottamassa käyttöön mainoksilla halpuutettua tilaajamaksua. Mainoksilla halpuuttamisen on arveltu yleistyvän suoratoistobisneksessä laajemminkin, kun tilaajamäärien kasvu ei voi jatkua loputtomiin (Netflixin kilpailijat ovat tosin käytännössä edelleen kasvaneet tilaajamäärissä).
Amerikkalaisen tulevaisuudentutkijan Amy Webbin Future Today -instituutin yli 600-sivuinen ”2022 Tech Trends Report” julkaistiin tänään 15:ttä kertaa. Julkaisu tapahtui Teksasin Austinissa megatapahtuma South by Southwestissä.
Hereillä on oltu, sillä Venäjän Ukrainassa aloittamaa sotaa sivutaan jo avauskappaleessa, vaikkei sen vaikutuksia esimerkiksi mediaan erikseen käsitelläkään. Ainoa varsinainen trendi, johon sodasta on poimittu esimerkki, on kybersodankäynti.
– Saattaa tuntua turhalta yrittää ennustaa tulevaa viikkojen tai kuukausienkaan päähän. Mutta strategisessa ennakoinnissa ei ole kyse ennustamisesta, vaan valmistautumisesta vaihtoehtoisiin lopputuloksiin, Webb huomauttaa.
Olisi ollut kiinnostavaa lukea syvällisemmin maailman turvallisuustilanteen pitkäaikaisen muuttumisen seurauksista mediatoimialaan, koska niitä on paljon – ei vain Euroopassa, eikä vain lyhyellä tähtäimellä: miten mediatalot alkavat parantamaan huoltovarmuuttaan, miten suhtautuminen perinteiseen mediaan ehkä muuttuu (koronapandemian alussa luottamus kasvoi), miten uutismedia pystyy selättämään kasvavan uutisahdistuksen ja doomscrolling-ilmiön, miten infosodankäynti muuttuu kun näkyvämmin myös ”hyvikset” harjoittavat sitä ja mikä on median rooli tässä, miten sosiaalisen median rooli muuttuu kun teknojättien on elettävä arvojaan todeksi aivan uudella tavalla, mikä on vaikuttajien rooli muuttuneessa turvallisuustilanteessa, muuttuuko asiakkaiden suhtautuminen tilauspohjaisiin liiketoimintamalleihin, miten ”splinternet” eli internetin geopoliittinen jakautuminen vaikuttaa tähän kaikkeen kuten suunnitelmiin metaversen globaaliudesta, mitä tapahtuu Kiinassa tai Intiassa ja niin edelleen.
Analyysin puute voi johtua siitä, että tekijätiimi on amerikkalainen eikä eurooppalainen, jolloin kriisi on sieltä katsoen kaukaisempi asia. Tai sitten sen kanssa olisi yksinkertaisesti tullut liian kiire.
Tällaisia ovat raportin mediaosion uudet tulokasilmiöt
Tiivistän seuraavaan poimintoja vain mediaa koskevasta 43-sivuisesta osiosta, en kaikkia osioita. Mediaosiostakin otan esiin vain ilmiöt, jotka nousevat katsaukseen nyt ensimmäistä kertaa (esimerkiksi mediayhtiöiden ostot ja sulautumiset on listalla jo seitsemättä vuotta, ja cancel-kulttuurin vaikutukset mediaan kolmatta vuotta).
Uudet tulokkaat eli ensimmäistä vuotta omana ilmiönään mediaosiossa mukana ovat:
Policing the Creator Economy (=Bränditurvallisuuttaan miettivät mainostajat toimivat valvovina silminä vaikuttajien/itsenäisten sisällöntuottajien markkinassa, eivätkä hyväksy esimerkiksi valeuutisia tai harhaanjohtavaa tietoa).
Teaching News Literacy (=Suomi mainittu – kansalaisten medialukutaidon kehittäminen nähdään keskeisenä kysymyksenä, myös mediabisneksen näkökulmasta: jos jaettua ymmärrystä siitä, mikä on totta, ei synny, ei oikein synny liiketoimintaakaan, vaan kaaosta)
Digital Threat Modeling (=journalististen toimijoiden häirintään ja uhkailuun aletaan varautua paremmin)
Dateline: Metaverse (=vaikka “metaverse” on osin konkretisoitumatonta, journalistien on jo syytä miettiä etukäteen, miten virtuaalisissa tiloissa toimitaan, koska ne tulevat olemaan myös valheellisen tiedon jakamispaikkoja)
Computer-directed reporting (=tekoäly on kypsymässä siihen pisteeseen, että sen avulla voidaan aidosti automatisoida tiettyjä toimintoja uutistoimituksissa).
Näistä pidin kaikessa yksinkertaisuudessaan: Webbin mielestä mediajohtajien pitäisi kysyä itseltään nämä kolme kysymystä, kun he miettivät tulevaisuutta:
Miten luottamus mediaan tulee vaikuttamaan yhtiön, yhteisön tai yhteiskunnan kykyyn menestyä?
Miten asiakkaat löytävät tarvitsemansa tiedon tulevaisuudessa?
Miten yhtiömme pitäisi suhtautua tilaajapohjaisiin liiketoimintamalleihin?
Tämä on neljäs vuosi, kun perkaan Webbin raportin läpi. Kokonaisuus on niin suuri, että se ei ole tarkoitettukaan kerralla ahmittavaksi, vaan pikemminkin poiminnanomaiseksi työkaluksi yritysten tulevaisuustyön tueksi. Aiemmat kirjoitukseni löytyvät täältä.
Täällä länsimaissa vaipuu helposti mediatoimialan seurannan kuplaan yksinomaan länsimaisesta näkövinkkelistä, vaikka muuallakin tapahtuu paljon seuraamisen arvoista.
Puhetta toki riittää esimerkiksi Kiinasta ja teknologiajäteistä kuten Tencentistä, Alibabasta tai Baidusta, mutta nyanssit jäävät usein kieli- ja muiden muurien peittoon. Siksi olikin virkistävää kuunnella tänään Reuters-instituutin webinaarissa Daisuke Furutaa, joka on Buzzfeed Japanin perustaja ja entinen Asahi Shimbunin verkkopomo. Asahi on Japanin suurimpia sanomalehtiä. Furuta työskentelee nyt Googlen News Initiative -hankkeessa.
Furutan viesti oli yllättävä: hänen puheenvuoronsa perusteella Euroopassa ollaan median digitalisaatiossa valovuoden pidemmällä kuin Japanissa. Arvelin tilanteen olevan enemmän tasoissa.
– Japani on edelleen hyvin printtikeskeinen maa. Uutispuolella häviävän pieni osa liikevaihdosta tulee digistä, Furuta kertoi. Japanilaiset uutismediat myös hinnoittelevat harvat digituotteensa hyvin korkealle, Furutan mukaan Japanissa on maailman kalleimmat digiuutislehdet.
– Isoin ongelma on, että uutislehdet edelleen epäröivät digi-investointeja. Japanissa myös luottamus uutismediaan on alhaalla, mikä mielestäni osaltaan johtuu uutismedian erittäin hitaasta reagoinnista digitalisaatioon eikä niinkään polarisaatiosta, Furuta kertoi.
– It is not so big in Japan, Furuta vastasi kysymykseen, missä määrin Japanissa on polarisaatiota, ääripäistymistä.
Mediakritiikki on käytännössä hallitsevan pääpuolueen kannattajien kritiikkiä hallituksen toimia kritisoivia mediasisältöjä vastaan, mikä ns. kuuluu asiaan.
Havahduttavaa oli Furutan kuvailu japanilaisten sanomalehtien takapajuisuudesta länsimaista taustaa vasten – monet mediat esimerkiksi kieltävät toimittajan läsnäolon sosiaalisessa mediassa kokonaan, mikä vaikuttaa tietoisuuteen puheenaiheista. Verkkojournalismi on usein sitä, että “artikkelit kopioidaan printistä sellaisenaan Japanin Yahoosta löydettäväksi”. Yahoo on Japanissa vahva toimija.
– Se ei ole mielestäni lainkaan kestävää. Uutismedia ei ole ollenkaan optimoitu internetiä varten Japanissa, Furuta sanoi.
Työvoimasta valtaosa on sidottu perinteiseen printtiin, digiin vain murto-osa.
Jottei tässä olisi tarpeeksi, Japanin uutismedia on johdoltaan hyvin miehistä, naisia ei löydy oikein mistään.
Lähde: Digital News Report 2020/ digitalnewsreport.org.
Maailman laajin uutisten kuluttamisen vertaileva tutkimus, Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2020 on julkaistu tänään. Kyselytutkimusten piirissä oli yli 80 000 ihmistä 40 maassa, uusina Kenia ja Filippiinit.
Suurin osa tutkimusmateriaalista on kerätty ennen koronapandemian alkua tammi-helmikuussa, mutta sitä on täydennetty huhtikuussa lisäkyselyillä. Pandemialla on medialiiketoimintaan ja mediankulutukseen sekä välittömiä että pitkäaikaisia vaikutuksia. Raportin luettuani ainakin itse tulkitsen, että Reuters-instituutti pitää koronan vaikutuksia mediayhtiöiden talouteen paljon isompana asiana kuin sitä, että ihmisten tavat kuluttaa mediaa muuttuisivat juuri koronan takia kovinkaan pysyvästi.
Kokoan tärkeimmät havainnot tähän kirjoitukseen ensin Suomesta ja sen jälkeen yleisesti.
Yksi tutkituista maista on siis tuttuun tapaan Suomi. Laajempi ja suomenkielinen maaraportti on julkaistu erikseen Media-alan tutkimussäätiön sivuilla. Sen on koonnut tutkija Esa Reunanen Tampereen yliopistosta.
Suomi on perinteisesti ollut koko tutkimuksen kärkimaa, kun katsotaan luottamusta uutismediaan. Niin on nytkin. Edellisvuoden lasku kuitenkin jatkui, mikä noudattelee yleistä kehitystä maailmalla. Tutkimuksen luotetuin uutismedia Suomessa on Yle.
Suomi pitää kärkisijaa uutismedian ”luottamusrankingissa”, mutta laskua tuli täälläkin.
Suomi pähkinänkuoressa
Luottamus uutismediaan pysyi korkealla, mutta on hienoisessa laskussa (-3%-yks.) Suomessa 56% sanoo luottavansa suurimpaan osaan uutisista suurimman osan ajasta.
Niin sanottujen vaihtoehtomedioiden tavoittavuus on yhä marginaalista.
Verkkouutisista maksavien määrä kasvoi (+3).
Somen rooli uutislähteenä kasvoi Suomessa.
Lähde: Suomen-maaraportti.
Verkon ja somen rooli uutislähteenä kasvoi. Suomessa uutiset haetaan yleisimmin suoraan uutissivustolta. Television ja printin rooli uutislähteenä pieneni.
Suomessa (vihreä käyrä) 9% kuluttaa uutisia kännykän notifikaatteina. Tutkimuksessa kysyttiin viikkokäyttöä.
Kännykän notifikaatit ja sähköpostin uutiskirjeet kasvoivat uutislähteenä, mutta ovat pieniä suhteessa muihin maihin.
Kännykkä ohitti desktopin Suomessa.
Älypuhelin meni tietokoneen ohi laitteissa, joilla verkkouutisia kulutetaan.
Podcastien kulutus kasvoi.
Koko raportin päähavainnot
Raportin yleissävy on melko pessimistinen, vaikka toiveikkuuttakin on. Positiivinen signaali on verkkouutisista maksamisen yleistyminen edelleen.
Luottamus uutismediaan saattoi koronan aikana paikoin nousta, mutta tätä pidetään lähes varmasti väliaikaisena.
Vain kuusi maata neljästäkymmenestä yltää luottamuksessa yli 50 prosentin, mukana siis Suomi. Eniten luottamus on laskenut vuodessa Hongkongissa (-16), Chilessä (-15), Isossa-Britanniassa (-12), Meksikossa (-11) ja Tanskassa (-11).
Uutisista maksaminen on yleisempää Yhdysvalloissa.
Verkkouutisista maksaminen on kasvussa monissa maissa. Silti suurin osa ihmisistä ei edelleenkään uutisistaan maksa.
Uutisista halutaan maksaa, koska siten saa pääsyn sellaisen laadukkaan tiedon äärelle, jota ei saa muualta. Toisaalta moni sanoo pärjäävänsä hyvin ilmaisuutisilla. Heistä suuri osa sanoo, että eivät maksaisi uutisista missään tilanteessa.
Voittaja vie kaiken -logiikka vahvistuu: esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Norjassa jopa puolet kaikista digitilauksista menee muutamalle mediabrändille, tosin pienempiä nousijoitakin on.
Paikallisviestinten verkkosivut ovat ihmisille hyvin tärkeitä, mutta Facebook-ryhmien ja muiden sosiaalisten medioiden rooli kasvaa, mikä aiheuttaa paineita liiketoiminnalle. Paikalliset uutistoimijat ovat muutenkin ahdingossa.
Uutisia kulutetaan yhä useammista lähteistä ja alustoilta. Vain noin neljännes aloittaa uutisten kuluttamisensa suoraan verkkosivuilta tai sovelluksesta. Instagram on kahdessa vuodessa tuplannut merkityksensä uutislähteenä. Sen odotetaan ohittavan Twitterin uutislähteenä ensi vuonna.
Uutisten kuluttaminen sähköpostin uutiskirjeitse kasvaa monessa maassa. Pohjois-Euroopan maat Suomi etunenässä ovat poikkeus: meillä kulutus on vähäistä, Suomessa vain 10% käyttää uutiskirjeitä.
Podcastien kulutus kasvoi myös Suomessa.
Podcastien kulutuksen kasvu on merkittävää, vaikka korona saattoi väliaikaisesti hillitä sitä. Monessa markkinassa Spotify on tärkein kuuntelun lähde.
TV-uutisten kulutus jatkaa laskuaan, kun katsotaan pitkää trendiä. Reuters-instituutti pitää “lähes varmana”, että koronan tuoma piikki on väliaikainen. Tutkimuksessa televisio uutislähteenä nousi koronan aikana saman verran kuin sosiaalinen media uutislähteenä.
Uutiset halutaan mieluiten luettavassa muodossa.
Uutiset halutaan kuluttaa useammin tekstinä kuin videona tai äänenä (kun asiasta varta vasten kysytään – todellinen kulutus on eri asia). Pohjois-Euroopan maissa luettavaa muotoa suositaan enemmän kuin Aasiassa tai Pohjois-Amerikassa. Tutkimuksen mukaan yllättävänä voi pitää, että ”useissa maissa kuten Isossa-Britanniassa, Australiassa, Ranskassa ja Etelä-Koreassa nuoremmat (alle 35-vuotiaat) sanovat suosivansa tekstiä enemmän kuin videota”.
Älykaiuttimien käyttö yleistyy kovinta vauhtia Isossa-Britanniassa.
Älykaiuttimien käyttö kasvaa edelleen mutta on suhteessa melko pientä, markkinakohtaiset erot ovat suuria.
Ohessa tekemäni tiivistykset aiempien vuosien Digital News Reporteista: 2019, 2018.
Numeroiden takaa 