Olen työskennellyt media-alalla toimittajana, esihenkilönä tai asiantuntijana 2000-luvun alusta lähtien. On ollut hauska havaita, että tietyt trendit tai ilmiöt välillä häipyvät, välillä palaavat, kun katsoo tarpeeksi pitkälle aikajanaa taaksepäin. Joskus ilmiö palaa enemmän tai vähemmän sellaisenaan – joskus uudessa kontekstissa, jolloin aika on ehkä sille kypsempi kuin joskus.

Media-ala siis kehittyy syklisesti, eikä suoraviivaisesti. Seuraavassa on minun kolmikohtainen listani havainnollistamaan tätä.

1. Uutismedia: Yleistoimittajuus, erikoistoimittajuus, yleistoimittajuus, erikoistoimittajuus…

2000-luvun alussa, kun medioiden verkkotoiminta alkoi lähteä käyntiin, puhuttiin paljon siitä, että osapuilleen kaikkien toimituksessa olisi hyvä osata tehdä kaikkea – käytännössä siis “vanhojen” julkaisuvälineiden taitajien pitäisi opetella myös netti. Pian ymmärrettiin, että “kaikki osaavat kaiken”-ajattelu ei ole realistista, vaan on oltava tietty ydinporukka, joka hallitsee netin todella hyvin ja ympärillä on porukkaa, joka hallitsee vähintäänkin perusteet.

Mitä tulee varsinaiseen sisältöosaamiseen, 2000-luvun alussa monessa mediassa, eikä pelkästään suurissa, oli niin sanottujen yleistoimittajien rinnalla myös erikoistoimittajia, jotka saivat keskittyä tiettyihin aihepiireihin kuten luontoon tai terveyteen. Niche-medioista ei ollut tuolloin vielä kukaan kuullutkaan. Digitalisaation ja mediankin pirstaloitumisen myötä tuli tilausta hyvinkin kapeille niche-medioille, mikä osaltaan synnytti uudelleen tarvetta erikoistoimittajille myös suurissa medioissa.

Vai mitä sanotte tästä. Vuonna 2019 Washington Post haki toimittajia seuraaviin pesteihin:

– Teknologiapolitiikkaan erikoistunut toimittaja

– AI:hin ja algoritmeihin erikoistunut toimittaja

– Teknologian kulttuuriin erikoistunut toimittaja

– Automaatioon ja tulevaisuuden kulkuneuvoihin sekä kuljetustapoihin erikoistunut toimittaja

– Kuluttajaelektroniikkaan erikoistunut toimittaja

– ”Breaking-news”-teknologiatoimittaja.

Tällaiset hommat olisivat vielä joitakin vuosia taaksepäin kuuluneet teknologian yleistoimittajalle.

Mitä julkaisuvälineisiin tulee, niin yleistoimittajuus on jossain määrin palannut, kun netti ei ole enää uusi juttu. Nyt se uusi juttu on some, joskus taas jotain muuta.

2. Verkkomedian mittaaminen: Klikit, käytetty aika, klikit…

Ensin oli klikki eli sivulataus. Sitten alettiin ajatella, että ehkä pitäisi koettaa mitata myös ns. piston syvyyttä pelkän piston lisäksi. Alettiin puhua sisällöissä tai palveluissa käytetyn ajan tärkeydestä ja se päätyikin monen firman KPI-mittareihin. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg filosofoi hyvin käytetystä ajasta, time well spent. Netflixillä käytetty aika on edelleen ydinmittareissa eritysesti ulospäin viestiessä, vaikka muutakin on. 

Uutismediassa mittarit ovat viime vuosina ymmärrettävästi kehittyneet tukemaan tilaajien sitouttamista, mikä on paikoin jälleen korostanut sivulatausten merkitystä vierailutiheyden rinnalla, kuten tästä Suomen Lehdistön jutusta ilmenee. Toki monet seuraavat rinnalla myös käytettyä aikaa tai pitoa, jossa käytetty luku-, kuuntelu- tai katseluaika suhteutetaan sisällön pituuteen.

3. Mainokset tv-ruudullasi

Mainostelevisio alkoi Suomessa pyöriä omana kanavanaan 1980-luvulla (Kolmoskanava). Striimauspalveluista ei ollut vielä hajuakaan. Viime vuosina median ansaintalogiikan hype on pyörinyt pikemminkin tilausmaksujen kuin mainosten ympärillä, vaikka jälkimmäiset toki edelleen lineaaritelevisiota hallitsevat. Vaan pian saattaa koittaa aika, kun sinäkin katsot suoratoistopalveluasi mainosten kanssa, etkä ilman, kuten yleensä. Tilaajamäärän kasvun hidastumisen kanssa painiskellut Netflix ilmoitti hiljattain, että se on ottamassa käyttöön mainoksilla halpuutettua tilaajamaksua. Mainoksilla halpuuttamisen on arveltu yleistyvän suoratoistobisneksessä laajemminkin, kun tilaajamäärien kasvu ei voi jatkua loputtomiin (Netflixin kilpailijat ovat tosin käytännössä edelleen kasvaneet tilaajamäärissä).

Kuvituskuva: Unsplash.