WTF, LOL, aiheena some. Kyllä nuorisoa kiinnostaa!

No, kaikki tiedämme, ettei se ole näin yksinkertaista. Mutta nykyään tämä on helppo todeta ihan itse.

Vaikka näin:

Kuvakaappaus Numeroiden takaa -FB-sivulla julkaistun videon käyttäjätiedoista. Videon suurin yksittäinen kohderyhmä oli 35–44-vuotiaat miehet.

Mikä tahansa analytiikka on mielenkiintoista, mutta ne ovat erityisen hienoja hetkiä, kun pääset tutkimaan, ketkä päätyvät tekemiesi sisältöjen äärelle. Tai ainakin pitäisi olla – sehän on järjestelmällisesti hyödynnettynä mieletön mahdollisuus kehittyä ja kehittää!

Miksi uutismaailmassa ylipäänsä pitäisi ajatella jonkin kohderyhmän tavoittamista? Siksi, että näin voit saada uusia yleisöjä sisällöillesi. Jos yrität tavoitella ”kaikkia” samalla tavalla, huudat tyhjiöön. Yhdenkin kohderyhmän sisällä voi olla valtavasti eroja.

Kohderyhmän ymmärtäminen ei journalismissa ole läheskään niin tuttu juttu kuin markkinoinnissa, jonka vanhimpia käsitteitä kohderyhmän määrittely on. Virallinen termi on segmentointi.

Kohderyhmän määrittelyn taustalla on ajatus siitä, että ihmisten tekemille ostopäätöksille on erilaisia perusteita, mistä syystä kaikille asiakkaille ei kannata markkinoida samalla tavalla.

Pätee muuten journalismiinkin!

Kohderyhmän määrittelyä hyödynnetään nykyään myös viestimissä, ja hyvä niin. Se voi olla joko strateginen työväline tai apu arjen sisällöntuotannossa, tai molempia.

Haasteena on, onko kohderyhmä sellainen, joka on mitattavissa – miten tiedät onnistuneesi?

Tässä yksi hyvä esimerkki vuodelta 2010: Ylen Suomalaiset verkossa -segmenttitutkimus, jota sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä piti tuolloin ”kuvaavimpana ja ajantasaisimpana ryhmittelynä suomalaisista netinkäyttäjistä”:

1.    Tyytyväiset (16%)
2.    Funktionaaliset (21%)
3.    Tiedonjanoiset  (16%)
4.    Sosiaaliset (19%)
5.    Teknologiset (15%)
6.    Aktiiviset (13%)

Lisätietoa kuuden vuoden takaisista suomalaisten verkonkäyttäjien segmenteistä löydät täältä.

Mahdollisista puutteista huolimatta kohderyhmän määrittely on oikein käytettynä hyvä työkalu. Itsekkäämpi saattaisi sanoa, että jos ongelmia on, ne eivät ole kohderyhmittämisessä sinänsä, vaan käyttäjässä.

Itse kutsun joskus kohderyhmän määrittelyä parhaaksi arvaukseksi siitä, millaisia yleisöjä haluamme tavoittaa. Se ei journalismissa ole täsmätiedettä, mikä on tärkeää oivaltaa sisältöjä tehdessä, koska muuten luovuus tukahtuu. Siksi tarvitsemme rinnalle tiedon parhaasta saatavilla olevasta todennetusta tiedosta, eli miten oikeasti kävi, ja tässä mielessä elämme äärimmäisen kiinnostavia aikoja: saamme eri alustoilta koko ajan enemmän tietoa siitä, kuka käytti ja mitä. Tietojenluovuttamisen eettisyys on sitten toinen tarina.

Matkaa on vielä. Tämän blogin ja samannimisen Facebook-sivun kohderyhmä on onnistumisen mittaamisesta, analytiikasta ja datan kansantajuistamisesta kiinnostuneet henkilöt, jotka tekevät tai eivät tee töitä journalismin parissa. Siinä on minun segmenttini, mutta paljonkohan heitä Suomessa suunnilleen on, jotta tiedän, miten monia voin tavoittaa? Hmm.

Parasta arvausta odotellessa tyydyn tutkailemaan, kuka luki ja katsoi ja mitä.