Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Viraalin kaava – kyllä, hoksaamista voi opetella

Nyt pitäisi tehdä viraalia.

Ajatus on lähtökohtaisesti väärä, jos konsepti ei ole kunnossa: Ensin pitää olla kristallinkirkkaana mielessä, mitä sisältöä ja kenelle tehdään, sen jälkeen voi alkaa miettiä muita asioita.

Yksittäisten sisältöjen tasolla tärkein asia on hoksaaminen. ”Tämä on hoksausbisnestä”, kuten eräs kollegani on viisaasti todennut somen uutisvideoista.

Kun konsepti on kunnossa, tarvitaan joku joka hoksaa, mihin tarttua. Se voi olla hetkellinen puheenaihe tai pinnan alla muhiva teema, josta some ei juuri sillä hetkellä välttämättä ole täyttynyt. Tärkeää on kyetä tarvittaessa asettumaan oman itsensä ja kuplansa ulkopuolelle: se mikä sinusta on kiinnostavaa ei välttämättä ole sitä muista. Tätä kykyä voi kehittää, kun sen tiedostaa. Data auttaa.

Tunne, yllätyksellisyys, oivaltavuus. Onnistuneen sisällön rakennuspalikat ovat kaikille tuttuja ja on oikeastaan helppo sanoa, että joo, niitä me tarvitaan. Todellista osaamista on, miten se tehdään.

Pari esimerkkiä, joiden molempien tekemistä on edeltänyt hoksaaminen, idea tai ideansiemen: tämä kannattaa tehdä näin.

  • Aihe: Arvokisojen rakennustöiden kuolonuhrit. Qatarin tilannetta suhteutetaan muihin yksinkertaisella mutta vaikuttavalla grafiikalla. Suora linkki FB-videoon. Toimisi muuten myös perinteisessä tv:ssä!

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2017-02-28-kello-13-29-33

  • Aihe: Syyrian tilanne. Tilanteen vakavuutta kuvataan ympäristössä, joka on suomalaiselle tuttu. Tunnetta voimistaa virtuaalitodellisuus, ja tätä videota katsovat näkevät ihmisten tunnereaktiot. Videolla on 500 000 näyttökertaa. Suora linkki FB-videoon.

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2017-02-28-kello-13-31-49

Uutisvideoiden maailmassa iloitsen itse eniten sellaisista sisällöistä, joissa vaikealta tai etäiseltä tuntuva asia on saatu paketoitua kiinnostavasti. Kuten vaikkapa tuo Syyria tuossa yläpuolella.

Väitän, että hoksaamistakin voi oppia, kun motivaatio on kohdallaan ja mieli avoinna. Se on kovaa ajattelutyötä, joka joskus – ironista kyllä – realisoituu timanttiseksi ideaksi vapaa-ajalla eikä työpaikan ikkunattoman kopin ideointipalaverissa (joista muuten en itse kauheasti perusta).

Toisaalta toiset ovat lahjakkaampia kuin toiset. Tässä kohtaa tullaan myös rekrytoinnin tärkeyteen: Palkkaa parhaat tyypit ja pelaa kunkin omilla vahvuuksilla.

Mitä muuta tarvitaan kuin hoksaamista?

Analytiikkayhtiö Newswhip listaa kolme seikkaa, jotka sen mielestä ovat edellytyksiä viraaliuden tunnistamiselle ennakkoon. Eihän näistä voi olla kuin samaa mieltä:

  1. Tunne yleisösi (kirjoitukseni kohderyhmän määrittämisestä löytyy täältä)
  2. Pysy ajan tasalla trendeistä ja kerrontatapojen muutoksista. (esimerkki: klikkiotsikoiden määrä on vähentynyt suurimpien viestinten parhaiten somessa menestyvissä jutuissa, kirjoitukseni aiheesta löytyy täältä)
  3. Hyödynnä dataa. (seuraa tätä blogia tai Numeroiden takaa -FB-sivua, niin pysyt kartalla!)

 

Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ”Viraalin kaava – kyllä, hoksaamista voi opetella

  1. Paluuviite: Facebook-videosi on todennäköisesti liian pitkä – kill your darlings, äläkä ainakaan hilloa parasta kamaa loppuun | Numeroiden takaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s