
Tekoälyagenttien yleistymisen vaikutukset media-alaan ja esimerkiksi tutkivien journalistien tekoälytyökaluihin ovat tämänkin kokeilun perusteella ilmeiset. Riskitkin on helppo nähdä.
Tekoälybotit on suunniteltu pääasiassa vuorovaikutukseen ihmisten kanssa, kun taas tekoälyagentit pystyvät suorittamaan monimutkaisia ja peräkkäisiä tehtäviä itsenäisesti – käytännössä esimerkiksi käymään erilaisissa tietokannoissa puolestasi ja parhaimmillaan lähettämään tulokset ajastettuna sähköpostiisi vaikka maanantaiaamuisin kello 9.
En ole itse teknologian syväosaaja, vaan pikemminkin teknologiaan kriittis-innostuneesti suhtautuva umpihumanisti, joten päätin kirjata kokeiluni talteen myös tänne blogiin.
Kokeilin tekoälyagentin luomiseen ensin Zapier AI -nimistä palvelua, mutta se oli omaan makuuni hieman liian monimutkainen. Hollannin yleisradion strategiajohtajan Ezra Eemanin Wayfinder-uutiskirjeestä bongasin brittiläisen startupin Convergence AI:n Proxy-nimisen uuden palvelun, joka osoittautui käytettävyydeltään niin helpoksi, että se hakkasi Zapierin mennen tullen. Proxyä voi toistaiseksi käyttää useamman kerran päivässä ilmaiseksi.
Maksullisista tekoälytyökaluista käytän itse tällä hetkellä päivittäin Perplexityä (noin 20e/kk), mutta siinä ei vielä tällaista agentinluomismahdollisuutta ole – tosin veikkaan, että pian on, sillä alusta päivittää mm. kielimallejaan ja ominaisuuksiaan koko ajan, viimeisimpänä Deep Researchillä, joka leipoo aiheesta kuin aiheesta pelottavan hyviä akateemisen tason analyysejä lähdeviitteineen.
Convergence AI:n Proxy toimii pelkistettynä näin:
- Mene osoitteeseen Convergence.ai.
- Luo tunnus ja salasana, kirjaudu.
- Kuvaile chat-ikkunassa, mitä haluat tehdä. Lähtöteksti on englanniksi, mutta voit keskustella normaalisti suomeksi. Valittavana on myös oletustehtäviä, kuten erilaiset uutistiivistelmät.
- Voit täsmentää ohjeita matkan varrella.
- Harrastan sukututkimusta, joten kokeilin siihen liittyvällä esimerkillä. Pyysin Proxyä hakemaan tietoa Kansalliskirjaston vanhojen lehtien digitoidusta tietokannasta siten, että saisin tiivistelmän aina tuoreimmista lisäyksistä, joissa sukunimeni mainitaan. Näin keskusteluni eteni:
“Mene osoitteeseen digi.kansalliskirjasto.fi, etsi tietoa nimellä “Pirhonen”, jäsennä tulokset muotoon “viimeksi lisätyt” ja kerro tuoreimmat 3 tulosta bullet pointeina niin, että mainitset lehden nimen, lehden julkaisupäivämäärän sekä lyhyesti kontekstin, jossa nimi Pirhonen esiintyy.”
Tällä komennolla sain ensin englanninkielisen tuloksen, joten täsmensin:
“Voisitko antaa tulokset suomen kielellä”.
Tämän jälkeen sain tuloksen, joka ei kuitenkaan ole aivan sitä mitä tarkoitin eli viimeksi lisätyt eivät ole ensin:

Täsmensin komentoa lisää:
“Muuta hakuasetuksia oikeasta yläkulmasta muotoon ’Viimeksi’ lisätyt, jolloin hakutuloksissa näkyy viimeksi lisätty tulos.”
Tämän jälkeen sain tuloksen, joka oli muuten ok, mutta halusin konteksti-kohdasta vielä hieman selkeämmän:
“Kerro kontekstista hieman tarkemmin niin, että asiayhteyden ymmärtää paremmin.”
Tämän jälkeen Proxy antoi juuri oikeanlaisen ja kaipaamani tuloksen:

Halutessani voisin pyytää Proxyä tekemään saman haun vaikkapa joka maanantai ja lähettämään tulokset sähköpostiini. Tämä toiminto ei kuitenkaan näytä käytännössä toimivan ainakaan vielä täydellisesti, vaikka joihinkin oletustehtäviin Proxy sitä jo tarjoaa. Tuloksen Proxy kyllä lähettää sähköpostiin, mutta ei ajastettuna, vaan pienellä viiveellä kunkin haun jälkeen.

Uhkia ja mahdollisuuksia
Joka tapauksessa on helppo nähdä, millaisia sekä mahdollisuuksia että uhkia tekoälyagentit tuovat media-alalle. Tulevaisuudessa agenttimaisten sisällönkuluttajien osuus epäilemättä kasvaa – mistä tiedät, onko taustalla oikea ihminen vai ei, suoraan tai välillisesti? Agentit myös käyttävät surutta medioiden tekijänoikeudellista sisältöä, mikä taitaa valitettavasti olla tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Kyyninen voisi myös sanoa, että joissain medioissa tekoälyn tekemää sisältöä kuluttaa pian – tekoäly. Mihin jäi ihminen.
Riskinä on myös tietoturva. Jotta agentit pystyvät toimimaan, niille on annettava pääsy niihin järjestelmiin joissa haluat niiden toimivan, kuten vaikkapa kalenteriisi. Tässä kohtaa huomaan itse, että raja tulee vastaan, kun käytän kaupallisia ei-suljetussa järjestelmässä olevia työkaluja: en mielelläni anna niille pääsyä mihinkään, mihin ei ole pakko, koska en luota niihin tarpeeksi.
Mitä tulee mediaan ja etenkin journalismiin, agenteissa on helppo nähdä isoja mahdollisuuksia esimerkiksi tutkivien toimittajien työkaluihin: voit rakentaa helposti esimerkiksi agentin, joka kahlaa puolestasi tietoa haluamaltasi seuranta-alueelta. Tähän suuntaan jotkut mediat ovatkin jo omia tekoälytyökalujaan vieneet. Mahdollisuuksia on myös esimerkiksi personoitujen uutiskirjeiden tuunaamisessa – sellainen kun on helppo rakentaa jo nyt itse täysin haluamakseen, kuten tämäkin kokeilu osoitti.
Lue myös: Dagens Media listasi ruotsalaismedian TOP15 tekoälytyökalut – tässä esimerkit linkkeineen.