Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Väestön tuijottamisesta meni teho – yksilö on nyt kuuminta hottia, sanoo Buzzfeedin datapomo

Näyttökuva 2017-04-27 kello 22.04.01.png

Demografioiden tuijottaminen tasapäistää sisällöt. Sillä on saavutettu mitä saavutettavissa on. Se ei kuvasta ihmisten erilaisuutta, eikä näin ollen tarjoa hedelmällisintä perustaa menestyvien sisältöjen tekemiselle.

Suurin piirtein näin kuuluu Buzzfeedin uusi mantra. Amerikkalainen mediajätti tavoittaa brändiperheellään valtavan määrän pääkohderyhmäänsä milleniaaleja eli noin vuosina 1980-2000 syntyneitä. Sen mukaan uusin trendi on nyt yksilön nouseminen keskiöön myös datassa.

Asiasta kirjoittava markkinointijulkaisu Adweek toteaa, että Buzzfeedin mielestä demografian rinnalla pitäisikin puhua psykografiasta: miten ihmiset käyttäytyvät, mitkä ovat heidän arvonsa, millainen on heidän persoonansa, elämäntyylinsä, kulttuurinsa ja niin edelleen. Ja hyväksyä, että niitä on valtava määrä erilaisia.

”Meiltä on viety pois ihmisenä olemisen kauneus”

Buzzfeedin analytiikasta ja tutkimuksesta vastaava johtaja Edwin Wong antaa ymmärtää Adweekin haastattelussa, että liian pitkälle menevien yleistyksien tekeminen johtaa sisällöntuotannossa tehottomuuteen. ”Normia” ei ole olemassa. Ei ole ”nuoria”, joille voisi tehdä sisältöä jotenkin yhdellä reseptillä (oma huomioni).

– Meiltä on viety pois ihmisenä olemisen kauneus, Wong sanoo.

Nyt pitäisi siis määritellä uusi normaali. Wong uskoo, että markkinointi- ja muiden sisältöjen vaikuttavuutta voidaan edelleen maailmassa kasvattaa, kun ihmisten uniikkius oivalletaan.

Kohti mikrolokerointia

Juuri tähän liittyy mediamaailman jo hieman pidempiaikainen trendi maailmalla, focus on a niche. Suomenkielistä vastinetta ei tässä yhteydessä taida olla, joten kutsun sitä mikrolokeroinniksi. Ennen tehtiin isoille massoille, nyt mennään marginaaliin. Ja syvälle.

Amerikkalainen Mic julkisti juuri uudet alabrändinsä, joilla on tarkoitus täsmäiskeä nimenomaan milleniaaleihin. Niche-esimerkkejä on muitakin. Buzzfeedin Wong tuntuu kuitenkin puhuvan vielä huomattavammasti spesifimmästä tulevaisuuden ajattelutavasta, jos oikein tulkitsen: pitää mennä vielä paljon syvemmälle kuin siihen, että tehdään esimerkiksi oma FB-sivu feminismistä kiinnostuneille. Tulee aika, kun se ei enää riitä. Minä haluan seurata vain niitä asioita, jotka minua kiinnostavat, minun tavallani. En muuta. Mutta tiedän, että on muitakin, jotka ajattelevat kuin minä ja se on siistiä.

Uutta tietoa sisällöntekijöiden tueksi

Adweek kertoo Wongin vetämästä kyselyihin ja dataan perustuvasta tutkimuksesta, jonka tuloksia on juuri alettu käyttää strategisena tukena Buzzfeedin sisällöntuotannossa. Ydinlöydös oli tämä: useimmat milleniaalit ja Buzzfeedin kuluttajat pitivät sisällön jakamista samanlaisena kokemuksena kuin jakaisivat palan itsestään. He ovat tulleet nirsommiksi jakajiksi. Sisällöntekijöille tämä tarkoittaa, että heidän pitää entistä paremmin pystyä puhumaan sellaisella äänellä, tone of voice, joka koskettaa juuri minua.

– Kaiken tekemisemme ytimessä on, että haluamme ihmisten reagoivan sisältöihimme niin että he sanovat ”hei tuohan olen minä!”, toteaa Wong.

Lähde: Adweek

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

2017 – vihdoin pelkkien klikkien ohi ja kohti uusia tapoja mitata menestystä

Näyttökuva 2017-02-25 kohteessa 13.02.08.png

Kuvalähde: Wikipedia

Mitä kristallipallossa näkyy? Tekee aina hyvää katsoa ensin taaksepäin! Vertailin journalismin tulevaisuutta pohtivan Nieman Labin perinteisiä Tätä uskomme tapahtuvan ensi vuonna -ennusteita vuosille 2016 ja 2017 onnistumisen mittaamisen näkökulmasta.

Vuodelle 2016 ennustettua (ja näinhän siinä on suunnilleen käynyt!):

• ”Muistatteko ajan, kun halusimme vain tietää, miten juttu menestyi? Kyse oli vain klikeistä, mutta viime vuosina olemme alkaneet oppia mittaamaan menestystä paremmin.”

• ”Vuosi 2016 tulee muuttamaan painopistettä. Opimme ymmärtämään, mitä menestys todella on ja ymmärrämme, että sillä on monenlaisia ilmenemismuotoja, ja että eri alustoilla on erilaisia yleisöjä.”

• ”Journalismi vuonna 2016 ei ole todellakaan heikkohermoisten työtä. Vain määrätietoiset ja intohimoiset menestyvät. Teknologiset työkalut, joita hyödynnämme sitouttaaksemme ja kasvattaaksemme yleisöjämme, ovat ihmisten käyttämiä. Omistautunut ja ahkera työyhteisö on suurin voimavaramme.”

• ”Sosiaalisesta mediasta viestinten palveluihin tulevan liikenteen helpon kasvun aika on ohi.”

Vuodelle 2017 ennustettua (jää nähtäväksi!):

• ”Tiedätkö miten päästä niiden lukijoiden fiideihin, jotka eivät luota tai vihaavat uutisorganisaatiotasi? ——- Journalistit oppivat vihdoin ymmärtämään, miten heidän juttunsa matkaavat informaatioekosysteemin läpi.”

• ”Alalla käytettävät mittaustavat ovat edelleen aika kauheita, ja tyydymme niihin. Uutisorganisaatiot alkavat oikeasti käydä vakavaa keskustelua mittaamisesta. Alamme miettiä tapoja, joilla juttujen elinikää parannetaan ja rakentaa vuorovaikutuksellisia suhteita niiden yleisöjen kanssa, jotka välittävät jutuistamme. ”

• ”Miljardit ihmiset pystyvät käyttämään virtuaalitodellisuutta, eivät enää miljoonat.” (ja mitä mahdollisuuksia VR:n käyttäjien kokemusten mittaamisessa onkaan…)”

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Pikakatsaus: Linkedin-analytiikka

Linkedinin karvalakkiversio (se ilmainen) tarjoaa ihan ok perustiedot yksittäisen postauksen tavoittavuudesta.

Tällä esimerkkipäivityksellä oli 196 näyttöä – sitähän luku ei kerro, kuinka moni oikeasti luki tai katsoi, mutta ainakin mahdollisuus siihen oli olemassa.

Linkedinissä tykätään usein seurata, kuka on käynyt kurkkaamassa omaa profiilisivua. Sitä tietoa ei Linkedinistä saa irti, miten pitkään henkilö on profiilissasi viihtynyt. Usein kyse lienee pikaisista vilkaisuista.

Normaali