Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

NASA:lla on käsittämättömät 530 eri sometiliä – näin se pitää langat käsissään

 

Näyttökuva 2017-03-29 kello 9.13.11.png

”Pidämme kahden päivän päästä ison tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan merkittävästä aurinkokunnan ulkopuolisesta löydöstä”.

Paljon muuta ei tarvitakaan, kun some kuhisee. Yhdysvaltain avaruushallinto NASA osaa ennakkomarkkinointinsa.

Se osaa hommansa myös omissa somekanavissaan. Kaikki on tarkkaan mietittyä ja nojaa selkeään strategiaan. Tämä käy ilmi NASA:n somepomojen John Yembrickin ja Jason Townsendin haastattelusta analytiikkayhtiö Newswhipin tuoreessa blogissa.

Tavoitteena on saada kiinni ihmisiä, jotka eivät muuten päätyisi NASA:n välittämien tietojen äärelle.

– Numerot eivät valehtele. Lähetimme uusimman tiedotustilaisuutemme livenä Facebookissa ja tavoitimme sillä satojatuhansia ihmisiä, joita emme ehkä muuten tavoittaisi, Yembrick kertoo Newswhipille.

NASA:lla on eri sosiaalisen median kanavissa käsittämättömät yli 500 tiliä.

Yembrick myöntää, että hallinnointi ei ole helppoa.

– NASA on jättimäinen organisaatio, joka levittäytyy koko maahan. Sillä on 10 alueyksikköä. Päämaja on Washintonissa, missä me (Jasonin kanssa) olemme, ja sisältöä tulee sinne koko ajan eri puolilta maata.

– Jason ja minä seuraamme NASA:n sosiaalisen median kokonaisuutta. Kullakin 10 alueyksiköllä on oma sosiaalisen median pomo. Päämajassa meillä on työntekijöitä, jotka vastaavat eri aihealueiden käsittelystä somessa (Public Affairs Officers). Meillä on noin 530 sometiliä tällä hetkellä.

Onnistumisessa avainasemassa ovat ennakoivuus ja järjestelmällisyys.

– Jos meillä on iso julkistus tulossa, voimme kysyä, millaisia sisältöjä on tulossa mistäkin. Tuleeko esimerkiksi giffejä ja kuka on tekemässä lyhytvideota.

Näkyvyyttä ei osteta

Esimerkiksi Instagramissa NASA pyrkii julkaisemaan kuvan per päivä.

– Jokainen alusta on strategisesti mietitty – joko se tuo meille uusia yleisöjä, tai siinä on ominaisuuksia, joka menevät luontevasti yhteen niiden sisältöjen kanssa, joita NASA:lla jo on, kertoo Townsend.

Hiljattain NASA avasi tilin Pinterestiin, jossa käyttäjistä iso osa on naisia. Tämänkin päätöksen taustalla oli strategia.

– Yksi isoja tavoitteitamme on rohkaista tyttöjä opiskelemaan tiedettä, teknologiaa ja tekniikkaa, ja matematiikkaa koulussa – sekä myöhemmin elämässä, koska se on NASA:n tulevaisuus.

Mielenkiintoinen tieto on, että NASA ei osta millekään somesisällölleen näkyvyyttä, koska valtion virastot eivät saa Yhdysvalloissa niin tehdä.

– Luotamme täysin sisältöön.

Newswhipin blogiin pääset tästä.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s