Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Maailman luetuimmat jutut mediassa 2019 – human interest jyrää, mutta ei välttämättä niin kuin luulisi

Näyttökuva 2019-12-19 kello 5.24.15.png

Analytiikkayhtiö Chartbeat on listannut jutut, joiden lukemiseen käytettiin eniten aikaa vuonna 2019. Kyse ei siis ole eniten auki klikatuista jutuista vaan niistä, joiden parissa on viihdytty pisimpään – pelkkien sivulatausten perusteella tehty lista olisi varmasti erilainen. Chartbeatin aineisto on massiivinen, 54 miljoonaa artikkelia.

TOP10:een mahtuu kahdeksan englanninkielistä, yksi japaninkielinen ja yksi espanjankielinen juttu. Jos jotain merkittävää Chartbeatin verkostosta puuttuu, ajattelisin, että niitä voisivat olla kiinankieliset jutut, joilla kuvittelisi olevan myös jättiyleisöjä.

Vuoden luetuin juttu Chartbeatin listauksessa on The Atlanticin ”What Really Happened to Malaysia’s Missing Airplane”, joka pureutuu vuonna 2014 tapahtuneeseen malesialaislentokoneen katoamismysteeriin. Lukijat käyttivät jutun parissa aikaa yli 30 miljoonaa minuuttia eli 500 000 tuntia, mikä on valtava määrä. Chartbeat luokittelee tämän ja monet muut jutut human interestiksi. Termiä on vaikea kääntää, mutta sillä tarkoitetaan ihmisten kautta tapahtuvaa tunteisiin vetoavaa kerrontaa. Analytiikkayhtiön mukaan human interest jyrää listalla perinteiseen tapaan, mutta tänä vuonna ei aivan niin kuin aiemmin: nimittäin julkkisjutut ovat vähentyneet viime vuodesta. Sen sijaan listalla on esimerkiksi ESPN:n yksityiskohtainen kuvaus entisen NBA-tuomarin sopupelikuvioista ja New York Timesin juttu intialaisesta aristokraattiperheestä, joka ei ollut aivan sitä miltä näyttää.

Näyttökuva 2019-12-19 kello 5.41.06.png

Näille listoille eivät lyhyet breaking news -jutut juuri nouse, koska käyttötarkoitus ei aina ole sellainen, että niissä vietettäisiin paljon aikaa, mutta Chartbeat pitää merkillepantavana tutkivan journalismin menestyksen mainiten erikseen mm. Vice:n jutun eräästä Airbnb-huijauksesta. Yleisimmät teemat uutisjutuissa tällä listalla koskevat Trumpia tai Brexitiä. On myös paljon juttuja, jotka tulevat polttavien ajankohtaisten asioiden ja ilmiöiden ulkopuolelta.

Chartbeat teki listauksen neljättä vuotta peräkkäin. Vuonna 2018 eniten luettiin CNN:n juttua julkkiskokki Anthony Bourdainin kuolemasta.

Tässä eri vuosien listat (voit jäsentää niitä aihealueittain alasvetovalikosta):

2019

2018

2017

2016

Normaali