
Helsingin Sanomien tilauksista vastaava uutispäällikkö Jaakko Kangasluoma avasi Tampereen yliopiston luennolla tiistaina, millä eri tavoilla lehdessä mitataan ja analysoidaan sisältöjä.
Luento oli osa journalistiikan työelämäprofessori Laura Saarikosken Journalismin iltapäivä -luentosarjaa, joka on kuunneltavissa suorana yliopiston paikallisradiosta Radio Moreenista.
Käynnit (Jaakko Kangasluoman sitaatit luennolta radiolähetyksessä kuullun pohjalta)
“Perusyksikkö. Varsinkin jos teemme isotöisen jutun, sen pitää löytää lukijansa. [Mainitsee esimerkkijutun, jonka käyntimäärät ‘vuoden kovimpia’] tässä oli 429 000 käyntiä – joka ei siis vielä tarkoita eri ihmisiä – ja mukana on myös muuritörmäyksiä eli heitä jotka ovat avanneet mutta jättäneet lukematta jutun, mutta jutun lukeneita suomalaisia oli arviolta 250–300 000, mikä on todella hyvä.”
Timantit
“Timanttiluku kertoo, miten jutun maksumuuri on tuottanut tilauksia. [esimerkkijuttu tuotti] 1560 timanttia, joka on jo tosi hyvä. 100–200 timanttia katsotaan jo onnistuneeksi jutuksi. Lähtökohta on että yksi näytetilaus, joka on ilmainen, on yhden timantin arvoinen. Yksi maksullinen tilaus voi tuottaa 5–50 timanttia, [koska tilausvaihtoehtoja on erilaisia]. Jos ihminen maksumuuriin törmättyään ottaa jonkun muun kuin kaikkein halvimman ja lyhimmän tilauksen, voi ehkä ajatella, että hänellä on jonkinlainen ajatus myös pysyä tilaajana. Jos me julkaistaan 100–130 maksullista juttua viikossa, tilauksia tulee hyvin pieninä virtoina. Koko potti ratkaisee.”
Timanttikonversio
“Timanttikonversio on luku, jota seuraamme tosi tarkkaan. Se kertoo muuritörmäysten ja timanttien suhteen. Se auttaa ymmärtämään, miten juttu osui tilaajiin. Siinä on tosi isoja sisällöllisiä eroja, joita seuraamalla voidaan oppia paljon esimerkiksi siitä, millaiset aiheet kolahtavat tai minne maksumuuri pitää jutussa laittaa.”
Käytetty aika
“Käsitys lukemisen laadusta on se, mistä me paljon puhutaan. Kaiken ei tarvitse olla massaa ja vyöryttää meille timantteja. [Tässä esimerkkijutussa] tilaajien keskimääräinen lukuaika oli 7–8 minuuttia, mikä on hyvä lukuaika. Se oli 13 000 merkin juttu, joka piti tilaajat hyvin otteessaan.”
Skrollisyvyys
“Skrollisyvyys tarkoittaa, kuinka pitkälle lukijat lukevat juttuja – esimerkiksi, kuinka suuri osa loppuun asti. Oleellista on, että pääsemme vertailemaan juttujen eroja ja pohtimaan sitä, että jos esimerkiksi jossain jutussa lukeminen on alkanut hyvin ja otsikko on kiinnostanut, mutta sitten romahtanut puolessavälissä, niin minkä takia lukeminen on jätetty kesken. Sieltä löytyy kerronnallista parannettavaa ja muuta oppia. Kerran romahdus johtui siitä, että oli laitettu kolme kuvaa peräkkäin jutun keskelle, jolloin lukija luuli, että juttu loppuu siihen.”
Pitopisteet
“Olemme luoneet tällaisen kuin pitopisteiden mittarin. Sillä mitataan tilaajien tyytyväisyyttä. Eli jos tietty määrä tilaajia käy lukemassa, lukee sitä riittävän pitkään [ajallisesti] ja lukee sitä loppuun, juttu saa silloin täydet pitopisteet. Hyvien pitopisteiden jutut voivat olla hyvin erilaisia.”
Kuten alalla yleensäkin, Kangasluoman mukaan Helsingin Sanomissa seurataan myös reaaliaikaista analytiikkaa, kuten sitä, montako ihmistä jutuissa on ollut edellisten viiden minuutin aikana, tai sitä, moniko selain on nähnyt etusivun otsikon edellisten viiden minuutin aikana. Otsikointiin käytetään paljon aikaa. Yhdestä jutusta saattaa pyöriä etusivulla 6–7 eri otsikkoversiota ja datasta voidaan katsoa, kuinka monta prosenttia otsikon nähneistä klikkaa sitä.
“Se on tavallaan armotonta, mutta ilman mittaamista emme ymmärrä, mitä tilaajat haluavat. Samaan aikaan tulee myös epäonnistumisia, ja nekin pitää vaan lusia. On tehty suurella panoksella isoja juttuja, joihin kukaan ei ole koskenutkaan. Se on pelin henki, mutta epäonnistuminen on kivempi ottaa vastaan yhdessä porukalla”.
Kuvituskuva: Stable Diffusion.
Tosi mielenkiinoista kamaa, kiitti.
-rami
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos!
TykkääTykkää