Menestysresepti uutisille ääniohjautuvissa laitteissa on vielä löytymättä, vaikka laitteiden käyttö yleisesti on valtavirtaistumisen kynnyksellä ja kehitys kovaa. Kutakuinkin tämä on päällimmäinen viesti 48-sivuisesta, tänään julkaistusta Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin raportista “The Future of Voice and the Implications for News”.
Heti alkuun muistutetaan, että ne pienet boksit olohuoneissa eivät tule olemaan evoluution päätepiste, vaan pikemminkin virtuaaliapurit, jotka asuvat tulevaisuudessa todennäköisesti milloin missäkin.
Raportin taustalla on median edustajien haastatteluja sekä fokusryhmähaastatteluja ja kyselytutkimuksia Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Saksassa. Myös Amazonin, Googlen ja Applen edustajia haastateltiin. Yhtiöt eivät juuri olleet valmiita kertomaan tulevaisuudensuunnitelmistaan tai antamaan esimerkiksi uutisten kulutukseen liittyvää dataa raporttia varten.
Raportin koonneen Nic Newmanin mukaan uutisten kulutus ääniohjautuvilla laitteilla on tällä hetkellä oletettua vähäisempää. Valtaosa siitä on käytännössä hyvin lyhyitä uutiskoosteita. Kyse on ns. news briefing -ominaisuudesta (Amazon käyttää termiä ”flash briefing”, Google ”narrative newsiä” ja Apple ”audio news briefingiä”) .
Omana huomiona: Osasyynä vähäiseen kulutukseen voi olla paitsi yksinkertaisesti se että ihmiset tykkäävät kuluttaa uutisensa muussa muodossa, myös se että tarjontaa ei ole vielä kovin monipuolisesti ja se mitä on, on ollut osittain vain sisällön siirtämistä perinteisiltä alustoilta uudelle lähes sellaisenaan, mikä ei välttämättä pidemmän päälle toimi. Sama logiikka pätee myös mainoksiin, mikä seikka nousee esiin tässä teknologiasivusto Recoden katsauksessa.

Kuvakaappaus Reuters-instituutin raportista.
Newmanin mukaan ääniohjautuvien laitteiden käyttö on yleisesti ottaen vielä ”perustasolla”, koska monimutkaisemmat toiminnot turhauttavat kuluttajia. Ääniohjautuvat laitteet ovat suosituimpia 35–44-vuotiaiden keskuudessa ja myös ”huomattavasti vanhemmissa ikäryhmissä” helppokäyttöisyytensä takia.
Kysyttäessä uutiset on tärkein toiminto vain prosentille. Tärkein käyttötarkoitus on musiikin kuuntelu.
Ne jotka uutisia kuuntelevat arvostavat lyhyyttä ja kompaktiutta. Jotkut pitävät yli minuuttia liian pitkänä.
Kulutus painottuu aamuihin ja iltoihin.
Raportin mukaan harvat vaivautuvat muuttamaan laitteidensa asetuksia itse, mikä asettaa esiasennetut uutistoimijat muiden edelle, esimerkiksi Britanniassa BBC:n ja Saksassa ARD:n.
Raportin voi ladata kokonaisuudessaan täältä.