Strategia ja liiketoiminta

Median arvoketjun muutoksesta “liquid contentiin” – Hesarin tekoälypomo avasi lehden tekoälyajattelua Tampereen yliopiston luennolla

Helsingin Sanomien kehitysjohtaja Esa Mäkinen avasi Tampereen yliopiston luennolla tiistaina, missä tekoälyn kehityksessä yleisesti mennään ja erityisesti, miten se vaikuttaa media-alaan nyt ja tulevaisuudessa.

Luento oli osa journalistiikan työelämäprofessori Laura Saarikosken Journalismin iltapäivä -luentosarjaa, joka on kuunneltavissa suorana yliopiston paikallisradiosta Radio Moreenista.

Tiivistän tähän blogiin väliotsikoiksi eräitä teemoja, joista Mäkinen puhui. Otsikoiden jälkeiset sitaatit ovat Mäkisen.

Median arvoketjun muutos & tekoäly ja tulevaisuus

“Journalistinen prosessi pitää pilkkoa palasiksi, jotta voidaan keskustella, mitä tekoäly mahdollistaa tai ei mahdollista. Olemme hahmotelleet [HS:ssä] tällaista karkeaa jakoa, jossa toimittajan työvaiheista ideointiin kuluu 10 prosenttia, tiedonhankintaan ja haastatteluihin 40 prosenttia, jutun kirjoitukseen tai muuhun tuottamiseen noin 30 prosenttia, editointiin 10 prosenttia ja julkaisuun 10 prosenttia ajasta. Jos tästä katsotaan, mitä voidaan automatisoida, se on etenkin tuo tiedonhankinta. Monissa medioissa on nykyään esimerkiksi jonkinlainen vehje, jolla litteroidaan haastatteluja – HS:llä ja Almalla Good Tape ja Ylellä itserakennettu systeemi.”

“Mutta toimittajan työprosessi ei ole suinkaan ainoa asia [arvoketjussa]. Kyse on siitä, miten median koko arvoketju muuttuu. Arvoketjussa on tiedonhankintaa, tuotantoa, jakelua ja kulutusta. Tiedonhankinta ja sisällöntuotanto olivat tuolla toimittajan työprosessissa, mutta kun mennään jakeluun ja kulutukseen, niin siellä mediataloilla ei ole välttämättä paljoa vaikutusmahdollisuutta siihen. Tekoälyn kehitys ei välttämättä vie meitä tulevaisuuteen, jossa olemme jonkin arvoketjun osia esimerkiksi niin, että käyvätkö ihmiset meidän palveluissamme, jotta voimme myydä heille tilauksia tai mainoksia.”

Mitä media itse juuri nyt tekoälyllä tekee, tapahtuu etenkin tiedonhankinnan ja sisällöntuotannon saralla. Hyvin vähän näkyy jakeluun ja kulutukseen liittyviä innovaatioita. Esimerkiksi Samsungin kännyköissä on nyt vakiona selain, joka tekee artikkeleista tiivistelmiä. Tekoälyn avulla tiivistelmiä teki myös Artifact-sovellus, mutta sen toiminta on loppunut. Tämä on ehkä se keskeinen kysymys, johon en osaa vastata, että miltä se hevoskärryistä autoksi muuttuminen [viittaus aiempaan alustukseen] media-alalla tulee näyttämään. Jonkinlainen muutos varmasti tapahtuu 3–5 vuoden säteellä, mutta jos joku sanoo, että hänellä on varmaa tietoa, sanoja vähintäänkin liioittelee omaa osaamistaan.”

Miten toimittajan kannattaisi varautua näihin muutoksiin?

[tätä vastausta edelsi taustoitus digimuutoksesta kuten printti-digi-siirtymästä digin muutokseen, jossa digin sisällä tapahtuu paljon kehityskulkuja]

”Pitäisi katsoa paljon pystyvideoita ja tehdä niitä itse, pitäisi kuunnella paljon podcasteja ja tehdä niitä itse, ja kolmanneksi pitäisi opetella käyttämään Anthropicin Claudea tai muita vastaavia tekoälytyökaluja itse [läsnäolleista opiskelijoista noin puolet oli käyttänyt tekoälytyökaluja]. Eli suosittelen hankkimaan maksullisen chatpalvelun ja käyttämään sitä opiskelussa mahdollisimman paljon.”

Liquid Content vs. pink slime

Mäkinen viittasi alustuksessaan syväoppivaa tekoälyä tutkivan Googlen Deepmindin luovan johtajan Matthie Lorrainin ajatukseen “liquid contentista” eli käytännössä sisältöjen muokkautuvuuteen eri päätelaitteilla. Lorrainin ajattelussa tämä mullistaa sen, miten mediaa jaellaan tai kulutetaan tulevaisuudessa. Mäkinen:

Liquid contentiin liittyvä esimerkki on intialainen startup, joka lupaa tuottavansa videon mistä tahansa artikkelista viidessä minuutissa, joka sisältää myös ihmistoimittajan faktantarkistukseen käyttämän ajan. Norjalainen VG tekee jo aika paljon tämänkaltaista. Oslossa junissa ja kuntosaleilla on VG:n videotauluja, joissa on heidän artikkeleistaan tehtyä sisältöä. Lopputuotteet ovat aika yksinkertaisia, eivät valtavan ihmeellisiä asioita, mutta todennäköisesti katsojan kannalta riittävän hyviä. Ja ne pitävät paikkansa.

”Tekoäly mahdollistaa sisällön muodon muuttamisen toiseen suhteellisen helposti. Kunnianhimoisimmassa ajattelussa se on kuluttajan päätelaite, joka määrittelee, miten sisältö mukautuu kulloiseenkin käyttötarpeeseen osittain tai täysin automaattisesti.”

”Toinen puoli on ’pink slime’, eli ajatus jossa internet täyttyy geneerisestä roskasta. Jenkeissä on paljon sivustoja, jotka ottavat jotain random urheilutuloksia tai tiedotteita paikallisilta alueilta ja leipovat niistä semiuskottavan näköisen median. Instassa näkyy paljon sisältöjä, joista huomaa, että ne on tehty tekoälyllä…on blurrit taustat ja etualalla virheetön ihminen. Pink slime tulee täyttämään ensimmäiseksi todennäköisesti somen. Kun kysytään miten pärjäämme tulevaisuudessa, niin tuollaisessa maailmassa, jossa kaikki sisältö on vapaasti liikkuvaa, medioiden rooli kapenee yhdenlaiseksi. Voi toisaalta olla sellainenkin tilanne, että luotettava sisältö päätyykin yhtäkkiä merkittävään asemaan.”

”Kuvan todistusvoima on jo hävinnyt”

Helsingin Sanomat on aiemmin linjannut, että se ei julkaise tekoälyllä tehtyjä kuvia, mutta Mäkisen mukaan lopulta tuli eteen tapaus, jossa ”sellainen oli pakko julkaista”. Tässä tapauksessa kuvan päälle poltettiin merkintä, josta asia selviää. Näin merkintä näkyy myös, jos kuvaan päätyy suoraan hakukoneen kautta.

Mäkisen mielestä kielimallit olivat jo vuosi sitten kehittyneet siihen pisteeseen, että se tekee niin sanotusti virheetöntä jälkeä.

”Ne ovat niin hyviä, että ei ole mitään keinoa enää erottaa…kuvan todistusvoima on jo hävinnyt, mutta emme ole vielä sitä yhteiskuntana konkreettisesti ymmärtäneet.”

Mihin toimittajia tarvitaan?

”Kehitys, jossa tehdään vähemmällä enemmän, johtaa uusiin ammatteihin ja innovaatioihin, joita emme osaa tällä hetkellä kuvitella. Tällä hetkellä toimittajia tarvitaan keksimään niitä uusia toimenkuvia. Työmäärä ei välttämättä vähene, mutta työn luonne tulee muuttumaan toisenlaiseksi.
Toinen vastaus on klassiset journalistiset hyveet. Toimittajia tarvitaaan edelleen siihen, kun maailmassa tapahtuu paljon asioita, joista ei ole saatavissa digitaalista jälkeä, kuten läsnäolo Ukrainassa. Ne jotka ovat olleet keikoilla, tietävät, että se on hidasta ja aikaavievää. Uskon, että saamme tehdä tulevaisuudessa enemmän [tätä], kun taas koneet tekevät töitä, joita emme oikeastaan haluaisikaan tehdä.”

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Pitopisteytyksestä timanttikonversioon – Hesarin uutispäällikkö avasi lehden mittaamista Tampereen yliopiston luennolla

Helsingin Sanomien tilauksista vastaava uutispäällikkö Jaakko Kangasluoma avasi Tampereen yliopiston luennolla tiistaina, millä eri tavoilla lehdessä mitataan ja analysoidaan sisältöjä.

Luento oli osa journalistiikan työelämäprofessori Laura Saarikosken Journalismin iltapäivä -luentosarjaa, joka on kuunneltavissa suorana yliopiston paikallisradiosta Radio Moreenista.

Käynnit (Jaakko Kangasluoman sitaatit luennolta radiolähetyksessä kuullun pohjalta)

“Perusyksikkö. Varsinkin jos teemme isotöisen jutun, sen pitää löytää lukijansa. [Mainitsee esimerkkijutun, jonka käyntimäärät ‘vuoden kovimpia’] tässä oli 429 000 käyntiä – joka ei siis vielä tarkoita eri ihmisiä – ja mukana on myös muuritörmäyksiä eli heitä jotka ovat avanneet mutta jättäneet lukematta jutun, mutta jutun lukeneita suomalaisia oli arviolta 250–300 000, mikä on todella hyvä.”

Timantit

Timanttiluku kertoo, miten jutun maksumuuri on tuottanut tilauksia. [esimerkkijuttu tuotti] 1560 timanttia, joka on jo tosi hyvä. 100–200 timanttia katsotaan jo onnistuneeksi jutuksi. Lähtökohta on että yksi näytetilaus, joka on ilmainen, on yhden timantin arvoinen. Yksi maksullinen tilaus voi tuottaa 5–50 timanttia, [koska tilausvaihtoehtoja on erilaisia]. Jos ihminen maksumuuriin törmättyään ottaa jonkun muun kuin kaikkein halvimman ja lyhimmän tilauksen, voi ehkä ajatella, että hänellä on jonkinlainen ajatus myös pysyä tilaajana. Jos me julkaistaan 100–130 maksullista juttua viikossa, tilauksia tulee hyvin pieninä virtoina. Koko potti ratkaisee.”

Timanttikonversio

“Timanttikonversio on luku, jota seuraamme tosi tarkkaan. Se kertoo muuritörmäysten ja timanttien suhteen. Se auttaa ymmärtämään, miten juttu osui tilaajiin. Siinä on tosi isoja sisällöllisiä eroja, joita seuraamalla voidaan oppia paljon esimerkiksi siitä, millaiset aiheet kolahtavat tai minne maksumuuri pitää jutussa laittaa.”

Käytetty aika

“Käsitys lukemisen laadusta on se, mistä me paljon puhutaan. Kaiken ei tarvitse olla massaa ja vyöryttää meille timantteja. [Tässä esimerkkijutussa] tilaajien keskimääräinen lukuaika oli 7–8 minuuttia, mikä on hyvä lukuaika. Se oli 13 000 merkin juttu, joka piti tilaajat hyvin otteessaan.”

Skrollisyvyys

“Skrollisyvyys tarkoittaa, kuinka pitkälle lukijat lukevat juttuja – esimerkiksi, kuinka suuri osa loppuun asti. Oleellista on, että pääsemme vertailemaan juttujen eroja ja pohtimaan sitä, että jos esimerkiksi jossain jutussa lukeminen on alkanut hyvin ja otsikko on kiinnostanut, mutta sitten romahtanut puolessavälissä, niin minkä takia lukeminen on jätetty kesken. Sieltä löytyy kerronnallista parannettavaa ja muuta oppia. Kerran romahdus johtui siitä, että oli laitettu kolme kuvaa peräkkäin jutun keskelle, jolloin lukija luuli, että juttu loppuu siihen.”

Pitopisteet

“Olemme luoneet tällaisen kuin pitopisteiden mittarin. Sillä mitataan tilaajien tyytyväisyyttä. Eli jos tietty määrä tilaajia käy lukemassa, lukee sitä riittävän pitkään [ajallisesti] ja lukee sitä loppuun, juttu saa silloin täydet pitopisteet. Hyvien pitopisteiden jutut voivat olla hyvin erilaisia.”

Kuten alalla yleensäkin, Kangasluoman mukaan Helsingin Sanomissa seurataan myös reaaliaikaista analytiikkaa, kuten sitä, montako ihmistä jutuissa on ollut edellisten viiden minuutin aikana, tai sitä, moniko selain on nähnyt etusivun otsikon edellisten viiden minuutin aikana. Otsikointiin käytetään paljon aikaa. Yhdestä jutusta saattaa pyöriä etusivulla 6–7 eri otsikkoversiota ja datasta voidaan katsoa, kuinka monta prosenttia otsikon nähneistä klikkaa sitä. 

“Se on tavallaan armotonta, mutta ilman mittaamista emme ymmärrä, mitä tilaajat haluavat. Samaan aikaan tulee myös epäonnistumisia, ja nekin pitää vaan lusia. On tehty suurella panoksella isoja juttuja, joihin kukaan ei ole koskenutkaan. Se on pelin henki, mutta epäonnistuminen on kivempi ottaa vastaan yhdessä porukalla”.

Kuvituskuva: Stable Diffusion.

Normaali