Sisällöntuottajien yhä kasvava haaste nykyaikana on, miten saada jengiä omalle alustalle, jotta siellä voisi tehdä rahaa. Turhan usein tämä tarkoittaa skeptisyyttä somea kohtaan. Näin ei tarvitse olla.
Somen hyötyjä brändille voi ajatella joko epäsuorasti tai suorasti, mieluummin sekä-että.
Epäsuorasti:
Vaikuttava, tavoittava ja mielellään massasta erottuva somepresenssi vahvistaa jo itsessään mielikuvaa brändistä ja parhaimmillaan saa kiinni sellaisia yleisöjä, jotka olisivat muuten tavoittamattomissa.
Suorasti:
Natiivi eli sosiaalisen mediaan suoraan ladattava sisältö on tehokkainta, koska se tulee suoraan lukijan/katsojan/kuulijan luokse, eikä tätä tarvitse houkutella oman sisällön luokse. Vaikuttava, tavoittava ja massasta erottuva natiivisisältö on somessa paras tapa kasvattaa seuraajamääriä, mitä kautta kasvaa myös potentiaalisten omalle alustalle somesta klikkaavien määrä. Klikkaaminen voi tapahtua pelkästä linkkijaosta, vaikka algoritmit eivät siitä kauheasti pitäisikään: sisältö on kuningas, mikä on hyvä muistaa somekiimassakin (kyllä, sitä on liikkeellä).
Klikkaaminen voi tapahtua Facebook-videon jakotekstiin liitetystä linkistä – ja tässä on se pihvi – JOS linkin takana on sisältöä, joka aidosti tuo lisäarvoa natiiville sisällölle (sitä EI ole, että tässä sulle tiiseri, katso loput sieltä-ja-sieltä). Klikkaaminen voi tapahtua Youtube-videon kuvaustekstistä, tai Instagramin Stories-toiminnosta, josta on jonkin aikaa pystynyt linkkaamaan ulospäin.
Haasteena on, että somen kautta palveluun tulleet jäävät huomattavasti harvemmin palveluun ”hengaamaan” kuin ne, jotka tulevat sinne muuta kautta.
Omalla alustalla pitää olla niin kovaa kamaa, että sinne halutaan tulla ja siellä halutaan olla. Ideaalitilanteessa tietysti niin, että sinne halutaan tulla uudelleen ja uudelleen.
Erinomaisia esimerkkejä ovat minusta ruokavideot. Intohimoisena ruokaharrastajana seuraan erityisesti uutistoimijoiden ruokabrändejä myös muusta kuin ammatillisesta syystä. Jonkin asian tai ilmiön yleistäminen toimivaksi pelkän oman kuplan perusteella on yksi pahimmista virheistä mitä voi tehdä, mutta here goes siitä huolimatta:
Näen koukuttavan ruokavideon esimerkiksi Facebookissa, ja pidän sitä niin kiinnostavana että päätän tehdä ohjeella ruokaa kotona. Video ei ole resepti: Tarvitsen reseptin, ja se löytyy videon jakotekstistä – tai kommenteista. Resepti sijaitsee sisällöntuottajan omalla alustalla. Huomaan klikkaavani sinne vaivattomasti, koska sisällöllä on minulle niin suuri arvo: haluan sen reseptin tehdäkseni herkullisen aterian. Vaikka olen uutisfriikki, niin tämä on sanottava: paljon harvemmassa ovat ne tilanteet, että uutinen saa minut klikkaamaan somesta jonnekin saitille kuin resepti.
Oma käyttäytymiseni menee niin, että tallennan Facebookiini useita ruokavideoita ja hyödynnän niitä sieltä tarpeen mukaan, usein paljon myöhemmin kuin katsomishetkellä. Toinen tapa on lähettää reseptejä itselleni joko Messengerissä tai sähköpostilla (tekeeköhän joku muukin näin?).
Tässä muutama esimerkki, miten ruokabrändit hyödyntävät videoissaan ohjausta omalle saitille.
Kannattaa erityisesti huomioida, että menestyvimmillä toimijoilla on ruokavideoissakin tunnistettava äänensävy, tone of voice. Kaikkein parhaimmilla se erottuu muista. Äänensävy määritellään strategiassa tavoitteiden, arvojen jne ohella.
Munchies (omistaja: Vice) – oma huomioni: pidempään videoon linkkaaminen jakotekstissä on hieman outoa, missä resepti? Ei pidempi video ole läheskään aina merkittävän lisäarvon tuomista.
Tasty (omistaja: Buzzfeed)
Facessa Tasty linkkaa reseptiin videon jakotekstissä – kommenteissa vinkataan, että hei, olemme myös Pinterestissä, tallenna myöhemmäksi.
Tubessa Tastyn koko resepti on linkitetty videon alle: ei tarvitse mennä muualle. Linkin takana on kauppa, josta voi ostaa mm. keittokirjoja.
Foodbeast, ”ruokauutisten TMZ”
Omalta saitilta löytyvään reseptiin linkataan videon kommenteissa.
Linkki omalta saitilta löytyvään reseptiin on jakotekstissä.
Numeroiden takaa 