Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Vaikuttavuuden mittaaminen mediassa – teoria(t), käytäntö ja tulevaisuus

Kuvakaappaukset Veko Vähämäen kirjassa Value-Driven Healthcare esitetystä ”arvontuottokaavasta”, jonka laatuosiossa (Q) on haluttuihin vaikutuksiin (lyhyt aikaväli) ja vaikuttavuuteen (pitkä aikaväli) liittyviä elementtejä. Kirjasta lisää alempana tässä kirjoituksessa.

Aluksi

Entä jos voisit konkreettisesti osoittaa, että juuri sinun mediasisältöjesi tai palveluidesi ansiosta niin-ja-niin-moni ihminen sai uusia oivalluksia arkeensa, niin-ja-niin monen ymmärrys maailmasta kasvoi tai että niin-ja-niin monen elämässä tapahtui täyskäännös parempaan? Tai peräti, että mediasisältöjesi tai palveluidesi ansiosta hyvinvointi yhteiskunnassa lisääntyi näin-ja-näin?

Median nykyiset mittarit, katsoja-, kuuntelija- tai lukijamäärät, eivät tämän kaltaisia asioita kerro – toisaalta, ja tätä haluan korostaa: ilman tavoittavuutta ei ole vaikuttavuuttakaan, mutta laaja tavoittavuus ei ole välttämättä yhtä kuin laaja vaikuttavuus. Ja vaikuttavuus voi olla myös negatiivista.

On kerrottava, että vaikuttavuudesta tuli yksi lempiaiheistani, kun aloitin uudessa työssäni pari vuotta sitten. Pidän sitä ikään kuin perinteisen asiakkuustutkimuksen ja asiakasymmärryksen jatkumona, eräänlaisena päätepisteenä, jota on varmaankin mahdoton täysin koskaan saavuttaa. Tämän teeman pariin en olisi koskaan päätynyt ilman kollegaani Kirsi Brückiä (kiitos Kirsi), jota pidän yhtenä Suomen parhaista julkisen palvelun median asiantuntijoista.

Mutta siis: mitä se vaikuttavuus mediassa edes tarkoittaa ja voiko sitä mitata?

Termit ja määritelmä – kaikki ei ole vaikuttavuutta

Vaikuttavuudella useimmiten tarkoitetaan tässä yhteydessä muutoksia, jotka tapahtuvat pitkällä, jopa vuosien aikavälillä, ihmisissä tai yhteiskunnassa.

Vaikuttavuus ei siis tarkoita samaa asiaa kuin vaikuttaminen.

Vaikuttavuus ei myöskään tarkoita samaa asiaa kuin merkitys tai merkityksellisyys.

Vaikuttavuus ei tarkoita vastuullisuuttakaan. Mutta vastuullisuus voi synnyttää vaikuttavuutta.

Vaikuttavuus ei tarkoita sitäkään, montako klikkausta somesta tuli verkkokauppaan tai sitä, lukiko jutun miljoona ihmistä vai kaksi ihmistä.

Englannin kielen ilmaus “impact” on suomalaista vastinettaan täsmällisempi. How to measure impact, kuinka mitata vaikuttavuutta.

Jos organisaatio lähtee arvioimaan vaikuttavuutta, ensimmäinen askel on että se itse miettii, mitä vaikuttavuus sille tarkoittaa. Teoreettisia kehikkoja kyllä löytyy.

Teoria(t) – kuvia voi piirtää ja kaavoja rakentaa, mutta entä sitten

Kuvalähde: Sitra

Suomessa vaikuttavuuden arviointia on nostanut esille muun muassa Sitra, jonka materiaaleja voi hyödyntää, jos tavoitteena on hahmottaa oman toiminnan vaikuttavuutta. Tärkeää on mielestäni mallintaa vaikuttavuutta tavalla, joka sopii juuri omalle organisaatiolle, joten tapoja voi olla muitakin. Erityisen tärkeänä pidän, että mallintaminen tehdään mahdollisimman ymmärrettävästi ja kansantajuisesti, koska kyse on hyvin abstraktista käsitteestä, joka jo pelkästään termin tasolla tulkitaan monin eri tavoin.

Yksi simppeli tapa alkaa jäsentää kokonaisuutta on erottaa kaksi asiaa: yrityksen tuotteiden vaikutukset sekä yritysorganisaation toiminnan vaikutukset (mediataloissa tuotteet = sisällöt ja palvelut, toiminta = esim. työllistämisen taloudelliset vaikutukset suoraan ja välillisesti). Tämä jäsennystapa esitellään Pennsylvanian yliopiston Wharton Business Schoolin hyödyllisellä kurssilla Business Strategies for Social Impact.

On hyvä huomioida, että yritysten vaikuttavuuden akateeminen tutkimus on hyvin nuorta, käytännössä sitä on tehty laajemmassa mitassa vasta vuosikymmen. On olemassa erilaisia tapoja jäsentää vaikuttavuutta. Tässä kirjoituksessa keskityn pääasiassa tuotteisiin eli sisältöihin ja palveluihin, koska niiden vaikuttavuuden todentaminen on mielestäni ainakin sisältötalossa vaikeinta.

Otan kuvitteellisen esimerkin omista tekemisistäni, jotta kävisi ilmi, mitä tarkoitan vaikuttavuuden “mallilla” tai “mallinnuksella”. Joku ehkä puhuisi vaikuttavuuspolustakin:

Toisen esimerkin otan terveydenhoidosta. Yhdysvalloissa työskentelevän suomalaisen lääkärin Veko Vähämäen kirjassa ”Value-Driven Healthcare” esitellään malleja, joilla voidaan todentaa terveydenhuollon arvoa niin, että se ei perustu pelkästään rahalliseen tuottavuuteen, mitä hän pitää ongelmallisena.

Oheisessa (tämän kirjoituksen pääkuva) Vähämäen kirjassaan esittelemässä arvontuottokaavassa ”Q” viittaa qualityyn eli laatuun. Itse rinnastan laadun käsittämään tässä ainakin osittain sekä lyhyen aikavälin vaikutuksia että pitkän aikavälin vaikuttavuutta: terveydenhuollon tai sairaanhoidon todellista arvoa laskettaessa on huomioitava paitsi kustannukset myös vaikkapa se, onko potilas tai hänen perheensä tyytyväinen hoitoon, tai miten hyvin hoitoon ylipäänsä pääsee.

Tähän tapaan logiikan pitäisi nähdäkseni kulkea myös median vaikuttavuutta mitattaessa, mutta helppoa se ei tietysti ole, koska tuote on eri.

Käytäntö – idealisti turhautuu, realisti ei

Idealisti ajattelee, että journalismia ja muuta mediaa joskus tulevaisuudessa mitataan täysin uudenlaisilla mittareilla, jotka täysipainoisesti kuvastavat sitä kuuluisaa “laatua” tai yhteiskunnalle pidemmällä ajalla kertynyttä “hyvää”. Ja että nämä mittarit ovat jotain ihan muuta kuin euroja tai muita “kovia” numeroita.

Tuskin tule tapahtumaan.

Mutta realisti ajattelee, että ok, näin ei tule ehkä täysin tapahtumaan, mutta silti hän ajattelee, että jostain se vaikuttavuuden mittaaminen täytyy aloittaa. Uskoen, että siitä mahdollisesti syntyy vielä jotain sellaista, joka synnyttää uudenlaista arvoa asiakkaille ja mainostajille.

Yksinkertaisinta on mielestäni aloittaa tavoitteista eli siitä, millaisia toivottuja pitkän aikavälin muutoksia toiminnalla halutaan saada aikaan, jäsentää tämä ajattelu näkyväksi eli esimerkiksi piirtää se mahdollisimman helposti ymmärrettäväksi kuvaksi ja vasta sitten miettiä, millä keinoin toivottuja muutoksia voitaisiin milläkin aikavälillä yrittää todentaa, vaikka syy-seuraussuhteiden todentaminen olisi vaikeaa tai mahdotontakin. Näistä todentamispisteistä muodostuu yksi tai useampi indikaattori, jotka muodostavat vaikuttavuuden mittaamisen ytimen.

Vaikuttavuuden mittaamisen kannalta keskeisiä asioita on mielestäni ainakin viisi:

1. Tavoitteet. Mitä halutaan saada aikaan.

2. Määritelmä. Mitä vaikuttavuudella tarkoitetaan ja mitä ei tarkoiteta. Määrittele se organisaatiosi/sidosryhmiesi kanssa.

3. Käyttötarkoitus. Jos vaikuttavuutta määritellään, arvioidaan tai mitataan, niin mitä tällä tiedolla tehdään ja ketkä sitä käyttävät? Kenelle tehdään?

4. Metodit. Laadullista tutkimusta, määrällistä tutkimusta, kovaa analytiikkaa, näiden yhdistelmiä, visualisointeja, jotain muuta?

5. Tiedosta miinat. Jokin tulos ei välttämättä vielä kerro syy-seuraussuhteesta: toisin sanoen aiheutunut muutos ei ehkä ole toimintasi ansiota, vaan jonkun muun.

Tulevaisuus

Vaikuttavuuden mittaaminen ei voi näyttäytyä vain toimintana, jossa silloin tällöin organisaation toiminnasta pullautetaan ulos kauniisti kasattuja infografiikoita, jotka on survottu täyteen omalle toiminnalle mahdollisimman edukkaasta näkökulmasta pyöriteltyjä numeroita.

Vaikuttavuuden mittaaminen ei myöskään pidemmän päälle voi näyttäytyä toimintana, jossa vaikuttavuus on asia, jonka voi joka maanantai tarkistaa dashboardilta, jonka konepellin alla sykkii tekoäly. Se on epärealistista.

Luulen, että realistinen tulevaisuus on jossain näiden kahden asian välimaastossa. Se tarkoittaa, että sisältöjä ja palveluita pystytään kehittämään vaikuttavimmiksi nojaten muihinkin suureisiin kuin katseluihin, tavoittavuuksiin, ajankäyttöön tai klikkeihin – kuitenkaan väheksymättä niitä, jos ne kertovat, että sisällöt ja palvelut saavuttavat yleisönsä luoden näin potentiaalin vaikuttavuudelle. Parhaimmillaan tästä yleisöjen saavuttamisen jälkeen syntyvästä vaikuttavuudesta voidaan kertoa ulospäin olemassa oleville ja potentiaalisille mainostajille ja muille sidosryhmille: hei katsokaas, tällaista me oikeasti saadaan aikaan, tehtäisiinkö jotain yhdessä.

Vaikuttavuudenkin saralla eksaktius kiinnostaa, joten yrityksiä luoda vaikuttavuudesta kertovia jonkinlaisia indeksilukuja ehkä mediassakin joskus nähdään. Eri asia on, kyetäänkö niistä saamaan niin ymmärrettäviä ja läpinäkyviä, että ne ovat käyttökelpoisia. Suomalainen startup Upright on tässä mielessä äärimmäisen mielenkiintoinen firma, joka tekoälyn avulla pyrkii mallintamaan ja mittaamaan, pisteyttämäänkin, yritysten vaikutuksia ympäristöönsä. Esimerkiksi Aktia-pankki on mitannut sijoitustensa vaikuttavuutta Uprightin kanssa. Jos Uprightin toimintamalli kiinnostaa, suosittelen kuuntelemaan sen perustajan Annu Niemisen haastattelun Leadcast-podcastista. Upright pyrkii todentamaan nettovaikutusta, mikä tarkoittaa positiivisten ja negatiivisten vaikutusten erotusta.

Lopuksi

Lienee aiheellista muistuttaa vielä asiasta, joka itseltäni tuppaa aina unohtumaan, vaikka kuinka sen yrittäisi muistaa:

Älä. Mittaa. Kaikkea. Aivan kaikkea ei tarvitse mitata. Etenkään sisältötalossa, jonka menestyminen perustuu luovuuteen.
Professori Alnoor Ebrahim toteaa vaikuttavuuden mittaamisesta Harvard Business Review’n julkaisussa ”Let’s Be Realistic About Measuring Impact” vuodelta 2013: ”Vaikuttavuuden mittaamisesta on tullut mantra. Ei enää riitä, että väittää, vaan on pystyttävä osoittamaan. Tämä on tervetullut trendi – – – Mutta onko todella järkevää, että kaikki tarkoitusorientoituneet yritykset mittaavat niiden pitkän aikavälin vaikutuksia yhteiskuntaan? – – – keskeistä on ymmärtää, milloin on järkevää mitata vaikuttavuutta ja milloin on ehkä järkevää pysyttäytyä tulosten mittaamisessa – erityisesti silloin, jos organisaation mahdollisuudet kontrolloida vaikuttavuutta ovat rajalliset, ja syy-seuraussuhteita ei ymmärretä hyvin.”

Lisäys 29.9.2020.

Tämän blogikirjoituksen tehtyäni törmäsin Pennsylvanian yliopiston Wharton Business Schoolin kurssilla Business Strategies for Social Impact niin selkeään esimerkkiin median vaikuttavuudesta, että haluan lisätä sen tähän. Amerikkalaisen tv-kanavan MTV:n ohjelma ”16 and pregnant” vähensi tietyillä alueilla merkittävästi teiniraskauksien määrää. Syy-seuraussuhde pystyttiin todentamaan kattavalla tutkimuksella – vähentymistä tapahtui nimenomaan ohjelmaa katsoneiden keskuudessa.

Business Strategies for Social Impact -kurssi lähestyy vaikuttavuuden mittaamista seuraavien kysymysten avulla…

…ja tulokset jäsennetään viisportaisen asteikon mukaan, jossa tasolla yksi todisteet vaikuttavuudesta ovat vähäisimmät, käytännössä olemassa on vain vaikuttavuuden malli:

Näiden jälkeen on vielä taso ”Q”, jossa kyetään jopa laskemaan SROI, eli yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen sijoitetun pääoman tuotto. Suomeksi: kannattiko satsaus.

Törmäsin aihetta penkoessani myös IRIS-järjestelmään, joka on vaikutusten ja vaikuttavuuden eräänlainen ”mittaripankki”, tai yksi niistä. ”Mittarikatalogin” mittariesimerkkejä saat esiin täppäämällä jonkin toimialan (mediatoimialaa tuolla ei ole):

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Huomiomittareiden loppu häämöttää, sanoo Amy Webb journalismista ja mediasta

Näyttökuva 2020-2-28 kello 14.38.44

Tech Trends 2020 -raportissa mittaamiselle on omistettu sivun verran asiaa.

Tunnettu amerikkalainen futuristi Amy Webb ennakoi tänään julkaistussa Tech Trends 2020 -raportissaan “huomiomittarien” (attention metrics) lopun alkua. Hän ei ole ensimmäinen. Asiasta on puhuttu useampi vuosi, mutta aika on ehkä nyt otollisempi muutokselle. Huomiomittari-termi viittaa vakiintuneisiin tapoihin todentaa näkyvyyttä, sitä, missä määrin ihmisten mielenkiinto heräsi – ei sitä, mitä syvempää aktiviteettia tuon näkyvyyden saavuttamisen jälkeen saatiin aikaan. Mediassa yleisin esimerkki huomiomittarista lienee tavoittavuus eli montako silmäparia saatiin kiinni, ja verkossa lisäksi klikit eli sivulataukset.

Kyse ei ole siitä, että huomiomittarit pitäisi kokonaan sivuuttaa. Ongelman yksi ydin on, kuka laskee ja mitä laskee. Digitaalinen ympäristö ei ole niin helposti mitattavissa kuin ehkä aikoinaan otaksuttiin.

Netflix ja isot luvut

Raportti muistuttaa, että verkon kävijämääristä iso osa saattaa olla epäaitoa, siis ei oikeiden ihmisten suoraan aikaansaamaa. On olemassa myös muunlaista huijaamista. Asialla on merkitystä, sillä digitalous rakentuu tiedolle siitä, kuinka paljon kuluttajat mitäkin käyttävät. Potentiaalisille yhteistyökumppaneille on tietysti kivempi ilmoittaa isompia lukuja kuin pienempiä.

Kun vertailtavuus katoaa, katoaa myös kyky suhteuttaa asioita toisiin. Raportti mainitsee esimerkin Netflixistä, joka kertoi elokuvalleen paljon suuremman katsojaluvun kuin mitä tv-alan perinteinen, Netflixin sivuuttama mittaustapa olisi antanut. Netflix ei sinänsä ole peitellyt erilaista laskentatapaansa, jos kohta ei ole sitä kovin läpinäkyvästikään avannut, mutta tällaiset ilmiöt muuttavat ihmisten mielissä käsitystä, mikä on suosittua ja mikä ei.

Mielikuvamittareita kylmien numeroiden rinnalle?

Raportti toteaa, että jos kerran ongelmia on näin paljon, miksi emme siirtyisi aikaan, jossa analytiikkajärjestelmät eivät pyri mittaamaan määrättömän paljon asioita, vaan ainoastaan sellaisia asioita, jotka enemmän tai vähemmän tiedämme todeksi: “Varautukaa tarkkanäköisempien reaaliaikaisten analytiikkajärjestelmien tuloon sekä omatekoisiin (=ei ulkoa ostettuihin) sitoutumismittareihin, jotka kuvastavat ihmisten sisällöistä kokemaa arvoa”, toteaa raportti.

Äkkiseltään Webbin näkemys kuulostaa sekä toivottavalta että epärealistiselta. Kuka näyttäisi esimerkkiä, koska raha puhuu.

Tulkitsen Webbiä median osalta myös niin, että ”kylmän numeraalisten” nykymittareiden rinnalla korostuvat jatkossa enemmän koetun arvon tai laadun mittarit, jotka ovat käytännössä ihmisten mielikuviin perustuvia. Esimerkkejä on ollut jo pidempään olemassa, Suomestakin – esimerkiksi yksittäisten verkkojuttujen yhteydessä saatetaan kysyä eri tavoin, olivatko ne lukijoiden mieleen. Mutta kertovatko nekään aidosti yleisöjen syvemmästä ajatusmaailmasta, on toinen juttu. Mielikuviin perustuu myös NPS-suositteluindeksi eli Net Promoter Score, joka on ehkä tunnetuin asiakastyytyväisyyden mittari, mutta hyödyiltään kiistanalainen, eikä vähiten median kontekstissa.

Webbistä ja huomiomittareista lisää minun ja Jaakko Lempisen Olutta ja analytiikkaa -podcastissa täällä.

Näyttökuva 2020-2-28 kello 14.41.11

Kuvakaappaus: Tech Trends 2020 -raportti.

Mediabisneksessä yksi ajankohtaisista teemoista on raportin mukaan jatkossakin yritysostot ja yritysten välinen yhteistyö. Voimavaroja on keskitettävä, jotta kilpailussa voi pärjätä. Tästä meillä on tuore esimerkki Suomesta, kun Sanoma hiljattain osti Alman maakuntalehdet.

Lue myös: ”Amy Webbin vuotuinen trendijärkäle julki: 9 tärkeintä havaintoa”.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Purkkavirityksiä? Tältä näyttää podcastien mittaaminen nyt – blogivieraana podcast-tuotantoyhtiö Jaksomedian toinen perustaja Olli Sulopuisto

olli mv IMG_2135.jpg

Olli Sulopuisto. Kuvaaja: Matti Kajaste.

Kuinka paljon podcastiasi kuunneltiin? Simppeli kysymys, mutta vastaus ei irtoakaan niin helposti.

Perussyitä on kaksi: Ensimmäinen on, että podcasteja julkaistaan eri alustoille, ja eri alustoilta saatava tieto ei ole välttämättä yhteismitallista. Toinen on, että osa kuuntelusta ei tapahdu reaaliajassa, jolloin mittaaminen olisi helpompaa, vaan vasta sen jälkeen kun podcast on ladattu omaan laitteeseen – lataamisen jälkeisestä kulutuksesta on vaikea saada tietoa. Jos taas podcast latautuu automaattisesti, latauksia voi kertyä paljon, mutta todellista kulutusta ei tiedetä.

”Applen omat podcastien top-listat ovat täyttä fuulaa.”

– Pitkään oli täysin epäselvää, mikä on latausten ja kuunteluiden välinen suhde. Tästä syystä isot ja pienetkin toimijat tekevät itse kuuntelijatutkimuksia. Latausmääristä saatavaa dataa on pakko täydentää kyselyillä, sanoo Numeroiden takaa -blogin kahdestoista blogivieras, podcast-tuotantoyhtiö Jaksomedian toinen perustaja Olli Sulopuisto.

”Sellaiselle järjestelmälle olisi kysyntää, joka yhdistäisi monesta eri paikasta dataa. Yhtä dominoivaa tuotetta ei tällä hetkellä ole.”

Yhdysvalloissa on kehitetty useiden mediatoimijoiden kesken yhteismittausta, joka perustuu audiotiedostojen tägittämiseen. Tästä niin sanotusta RAD-mittauksesta (Remote Audio Data) voit lukea lisää täältä. Ruotsissa on puolestaan käytössä Poddindex-yhteismittaus tavoittavuuksine ja kuuntelukertoineen. Poddindexin metodologiasta ja terminologiasta voit lukea lisää täältä.

– Poddindex mittaa vain latauksia, mutta hyvää siinä on yhteismitallisuus, eli yhdessä on sovittu, miten toimitaan. RAD:n idea on tarve saada hienojakoisempaa analytiikkaa. Siinä jaksoon aikakoodataan analytiikkatägejä ja kun kuuntelussa päästään aikakoodiin, soitin pingaa analytiikkapalvelinta. Voidaan saada selville, että näin ja näin moni kuunteli mainosspottiin asti tai 90 prosenttiin asti.

”Pitkään oli täysin epäselvää, mikä on latausten ja kuunteluiden välinen suhde.”

– RAD:n ongelma on se, jos Apple (iTunes) ei ota sitä käyttöön. Apple kummittelee koko podcast-analytiikan taustalla siinä mielessä, että sitä kautta tulee iso osuus kuuntelusta varsinkin Jenkeissä. Uusien podcastien löytäminen tapahtuu usein Applen kautta, mutta Applella ei tunnu olevan hirveästi kiinnostusta kehittää analytiikkaa. Se julkaisi vuosi sitten analytiikkatyökalun, josta näkee jotakin iOS:n sisäänrakennetulla soittimella tehdyistä kuunteluista. Mutta työkalun julkaisun jälkeen siinä ei ole käytännössä tapahtunut yhtään mitään.

– Apple on iso peluri, joten jengi ei halua tehdä valtavia rahallisia panostuksia analytiikkaan, jos ne päättävät Cupertinossa muuttaakin jotain. Applehan ei ota podcast-mainoksista siivua, eikä ole plattana samanlaisessa asemassa kuin Youtube, Sulopuisto sanoo.

Suomessa ei vielä yhteismittausta

Suomesta puuttuu Ruotsin Poddindexin kaltainen yhteismittaus. Toimitusjohtaja Tomi Härmä mediatoimialan mittauskäytäntöjä Suomessa kehittävästä Media Metrics Finlandista muistuttaa, että uusien medioiden tai jakelutapojen ”toimialatason mittausten käynnistäminen vaatii aina kehitysinvestointia ja jatkuvaa tuotantoinvestointia”.

– Jotta mittausinvestoinnit ovat järkevät liiketoimintahyötyyn nähden, niin usein ei kovinkaan aikaisessa vaiheessa luoda yhteismitallisia järjestelmiä. Varsinkin digitaalisissa sisällöissä eri medioilla on erilaisia omia mittauksia ja näidenkin eri mittausten harmonisoiminen saattaa olla yksinkertaisissa tapauksissa mahdollista, mutta sekin vaatii yleensä jonkinlaisen lisäinvestoinnin, Härmä totesi, kun asiasta häneltä kysyin.

Kaupallisesti ajatellen olisi tietysti hyvä pystyä tarkkailemaan sijoitetun pääoman tuottoa ja podcasteissa mahdollisesti kulutettavan mainonnan määrää. Digimainontaa ja markkinointia edistävä IAB suosittelee käyttämään “uniikkeja latauksia” kuvaamaan tavoitetun yleisön kokoa, mutta huomauttaa, että täydellinen mittari ei sekään ole, koska käytännöt alalla vaihtelevat.

Googlaamalla löytyy useampikin työkalu, joita melko huolettomasti mainostetaan kokonaisvaltaisena tapana tarkkailla podcastien käyttöä, kuten Transistor, joka lupaa mm. raapia eri alustoilta keskimääräisen latausmäärän, tilaajien määrän, sovelluskohtaisen jaottelun, kuunteluiden sijainnin kartalle ja niin edelleen.

– Transistorkin perustuu raakoihin latauksiin, eikä sen jälkeiseen kuunteluun, huomauttaa Sulopuisto.

– Entä mitä pitäisi ajatella vaikkapa siitä, jos latausmäärän trendi per jakso menee toisessa palvelussa toiseen ja toisessa toiseen suuntaan? Latausmäärä on toki nyt se tärkein valuutta, mutta kyllä sellaiselle järjestelmälle olisi kysyntää, joka yhdistäisi monesta eri paikasta dataa. Yhtä dominoivaa tuotetta ei tällä hetkellä ole, tosi monet ovat purkkavirityksiä.

Hänen mielestään erityisesti Applen omat podcastien top-listat ovat “täyttä fuulaa”.

– Ne eivät mittaa absoluuttista suosiota mitenkään, mutta jengi ajattelee, että kun pääset listalle, olet suosittu. Oikeasti se ilmeisesti mittaa uusien kuulijoiden suhteellisen määrän kasvua, eli se on pikemminkin jonkinlainen nousussa-signaali. Tämä on veikkailua, mutta silti on sanottava, että tunnetuista mittareista se on vääristynein.

– Kaikesta huolimatta uskon, että RAD tulee ennen pitkää vaikuttamaan asioihin tosi paljon. Siinä on uskottavan kokoinen posse mukana, ja sitä on kehitelty pitkään. Mysteeri on, mitä ihmettä Google tekee. Se julkaisi Android-puhelimiin sisäänrakennetun soittimen, joka on ihan kamala. Google on kuitenkin puhunut että podcastit on painopistealue, mutta teot eivät vielä täsmää.

”Epäselvää on se, miten paljon jengi skippailee mainoksia.”

Sulopuiston mielesatä Googlelta sopisi myös odottaa peliliikkeitä analytiikan suhteen, onhan sillä Google Analytics ja Youtuben analytiikkatyökalut.

– Ennen kun Applen työkalu tuli, alalla oli vähän pelkoa siitä, mitä jos luvuissa onkin ilmaa. Jos on miljoona latausta, entä jos vain puolet kuuntelee? Mutta ne olivatkin sitten aika hyvin linjassa. Latausmäärä on ollut suht hyvä indeksi siitä, miten paljon kuunnellaan. Sen takia RAD:n ympärillä ei nähdäkseni ole ihan yhtä suurta pelkoa. Epäselvää on se, miten paljon jengi skippailee mainoksia. Se on RAD:n käyttöönotossa seuraava mietittävä asia, Sulopuisto sanoo.

Millaisia laadullisia tai muita tavoitteita ja tai mittareita podcastilla on mielestäsi hyvä olla, kun yritetään arvioida onnistumista?

– Tämä on kiinnostava kysymys, osaksi juuri sen takia, koska latausanalytiikka on työkaluna vähän tylppä. Yksi vaihtoehto on puhua asiakkaiden kanssa. Tämä menee vähän asian vierestä, mutta kaupallisella puolella Jenkeissä mainostajissa on tosi paljon verkkokauppamainostajia, jotka laittavat jonkin alekoodin podcastiin mukaan. Ja tietysti siksi, että se toimii analytiikkatäginä: tiedetään, että Ollin podcast-koodilla on tultu tänne. Siellä tyytyväiset mainostajat on sanoneet, että en mä nyt tarvitse tarkempaa dataa, koska homma toimii jo ja saamme enemmän rahaa kuin mitä laitamme.

Podcastien kuluttamisesta puhuttaessa olen joskus törmännyt ihmettelyyn, että yksittäisten sisältöjen kulutus on Suomessa melko pientä. Olen tupannut olemaan vähän sitä mieltä, ei niiden tarvitsekaan olla megakokoluokan massatuotteita – vaikka kuinka esimerkiksi Ruotsissa joidenkin podcastien osalta näin olisi. Ajattelen, että nykyisessä pirstaloituneessa mediamaailmassa ei voida olettaa, että yleisöjen kokoluokat ovat samansuuruisia kuin perinteisemmissä kanavissa, joihin vertailu helposti kohdistuu. Mitä ajattelet tästä?

– Näinhän se just on. Asiakkaiden suuntaan iso osa on expectation managementiä. Halutaan tietää, paljonko jakso saa kuulijoita. Tietysti mäkin haluan, että jaksot olisivat suosittuja, mutta siinä on vaarana sokaistuminen, koska radio on kuitenkin aika kuunneltu media. On selvää, että podcastien kuulijamäärässä tulee tapahtumaan polarisoituminen, joka näkyvissä jo nyt. Käytännössä tarkoittaa sitä, että on muutama tosi iso podcast, jonka luvut kasvavat nykyisistä jyrkästi, mutta toisaalta on paljon ohjelmia, joilla on aika pienet kuulijamäärät. Sehän on lähes kaiken internetmedian melkeinpä luonnonlaki, että jakauma ei tule olemaan tasainen.

”On hyvä mieluummin valita kuulijalokero, jolle ei ole vielä sisältöä. Nicheä voi aina laajentaa.”

– Ongelma minusta on jos ajatellaan, että konsepti toimii vain jos on 500 000 kuulijaa. Suosituimmissa tullaan varmaan pääsemään satoihintuhansiin kuunteluihin, jos nyt kovimmat ovat kymmenissä tuhansissa. Jos konseptista puhutaan, ei minusta kannata heti tavoitella isoa kuulijakuntaa, sillä sitä matsia on hankala voittaa. On hyvä mieluummin valita kuulijalokero, jolle ei ole vielä sisältöä. Nicheä voi aina laajentaa.

Millaisena näet podcastien tulevaisuuden, miltä podcast-maailma näyttää Suomessa viiden vuoden päästä?

– En usko, että ihmiset jaksavat pitää kännykässään muutamaa audiosovellusta enempää, mistä voi jo päätellä jotain. Luulen, että tässä tulee tapahtumaan jonkinlaista keskittymistä, mutta vaikea sanoa, tapahtuuko se kolmessa vai viidessä vuodessa. Genret tulevat muuttumaan: jos podcasteihin on nyt liittynyt ajatus, että tehdään sitä mitä ei ole radion puolella, niin tulevaisuudessa niissä tehdään enemmän juuri sitä eli mikä nyt toimii hyvin lähetysvirtaradiossa tai televisiossa, kuten viihdettä. Mitä isommaksi podcastaamisen kuuntelu kasvaa, sitä mainstreamimpää sisältö tulee määritelmällisesti olemaan. Toki edelleenkin tulee olemaan myös spessujuttuja.

– Suomessa iso kysymys on raha. On vaikea uskoa, että pelkästään podcastia tekemällä pääsee isoille tuloille, mutta osana laajempaa tulovirtaa kyllä. Yksi rahoitusvaihtoehto on jonkinlainen maksumuuri tai mesenaattimalli.

Olli Sulopuisto on Numeroiden takaa -blogin kahdestoista blogivieras.

Aiemmat blogivieraat: Suomeen muuttanut ex-buzzfeediläinen Tabatha LeggettA-lehtien nuorten medioiden liiketoimintajohtaja Anni Lintula, Milttonin Social Media and Digital Strategy Director Niku Hooli, Professor of Practice & senior advisor Atte Jääskeläinen, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula LaineUnited Screens -Youtube-verkoston Suomen-maajohtaja Sami TörmäIlta-Sanomien vt. toimituspäällikkö Panu Karhunen, YleX:n ja Yle Kioskin digistrategi Anne SalorantaYlen Head of Customer Experience Jaakko LempinenAllerin datapomo Sini Kervinen ja Very Finnish Problemsin luoja Joel Willans.

Numeroiden takaa on helmikuussa 2017 perustamani blogi, joka käsittelee onnistumisen mittaamista kansantajuisesti. Julkaisen blogin FB-sivulla ja Linkedin-profiilissani myös materiaalia, josta en erikseen bloggaa, käyhän seuraamassa! 

Minusta eli kirjoittajasta löydät lisätietoa tämän blogin esittelysivulta.

Normaali
Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Numeroiden takaa -blogin TOP5-luetuimmat kirjoitukset 2018

zoe-ra-136057-unsplash

Kuva: Zoe Ra/ Unsplash.

  1. Kaikkea kaikille on ei mitään kenellekään, muistuttaa Milttonin some- ja digistrategiapomo Niku Hooli (8/2018)
  2. Blogivieras Atte Jääskeläinen: Journalismin julkinen arvo jää höttöpuheeksi, jos sitä ei yritetä mitata (8/2018)
  3. Unelmasta totta: Seuraavaksi alan miettiä työkseni strategiaa (5/2018)
  4. Nyt se tapahtui ja tältä se näyttää: FB-sivujen tavoittavuudet laskevat, koska Facebook muutti tapaa, jolla se määrittelee tavoittavuuden (2/2018)
  5. Kanadalainen algoritmiekspertti Suomessa: Jopa 75% Youtuben ja FB:n käynnistyksistä ehkä feikkejä – sitouttaminen on paras mittari, mutta sekin on rikki (5/2018)

Kirjoitusteni yksi punainen lanka on ollut, että onnistumisen mittareihin kannattaa suhtautua terveellä kriittisyydellä. Täydellistä mittaria ei olekaan – eikä ihan kaikkia asioita maailmassa tarvitse mitata. Oikein käytettynä data auttaa. Jotta osaa tehdä oikeita päätöksiä, on hyvä ainakin pyrkiä tietämään, mitä numeroiden takana on ja mistä ne koostuvat (vrt. Redditin ex-tj Ellen Pao viime viikolla: ”Kaikki mittarit ovat feikkejä”).

Numeroiden takaa -blogissa kävi vuoden 2018 aikana keskimäärin noin tuhat kävijää kuukaudessa (WordPressin mittareilla, eli ironista kyllä en tiedä tarkemmin miten WP ne määrittelee, heh). Kävijäliikenteestä lähes puolet tuli Facebookista kuten myös vuonna 2017. Hakukoneista liikennettä tuli noin 15 prosenttia, Twitteristä yhdeksän prosenttia ja Linkedinistä viisi prosenttia.

Luetuimmille kirjoituksille kertyi näyttökertoja tuhatkunta kappaletta. Lukuisat viestit, keskustelut ja haastattelupyynnöt lämmittivät. Kiitos! Ensi vuonna jatkan tuttuun tapaan vierashaastattelujen ja analyysien merkeissä.

Normaali
Strategia ja liiketoiminta, Yleisön ymmärtäminen & analytiikka

Blogivieras Atte Jääskeläinen: Journalismin julkinen arvo jää höttöpuheeksi, jos sitä ei yritetä mitata

atte-jaaskelainen-07.JPG

Atte Jääskeläinen. Kuva: Lappeenrannan teknillinen yliopisto.

Media, journalismi ja onnistumisen mittaaminen. Olin kiinnostunut kuulemaan, mitä tästä teemasta nykyään ajattelee Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan entinen (2007–2017) johtaja Atte Jääskeläinen, joka oli kauden 2017–18 vierailevana tutkijana journalismin tutkimuksen ehkä arvostetuimmassa lokaatiossa, Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa. Jääskeläisen kanssa Ylessä työskennelleenä tiesin, että aihepiiri kiinnostaa häntä, ja luonnollisesti se kiinnostaa myös itseäni.

Jääskeläinen työskentelee nykyään Professor of Practice -tehtävässä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä senior advisorina konsultointitoimisto Fourkindissa, jonka ydinosaamista ovat tekoälyyn liittyvät ratkaisut.

Miten onnistumisen määrittelyä journalismissa tulisi mielestäsi lähestyä? Tässä yhteydessä puhutaan joskus kattokäsitteenä vaikuttavuudesta tai yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, joka kuvaa laajasti kaikkea, mitä on saatu aikaan, mutta sen mittaaminen on monimutkaista, ei aina pelkillä numeroilla näytettävissä.

”Journalismia on monenlaista, mikä uutistoimituksissa usein unohtuu. Aikoinaan, joidenkin mielestä ”vanhoina hyvinä aikoina”, journalismi oli sitä mitä journalistit päättivät tehdä. Nyt kun journalismi joutuu yhä enemmän taistelemaan olemassaolostaan markkinoilla, mittaristossa korostuu, millaisia tuloja se tuottaa. Tämä on realiteetti varsinkin rajun kilpailun markkinoilla, mutta kirkasotsaisille journalisteille kauhistus tai tabu.

Vaikuttavuuden käsite on käytössä ennen kaikkea siinä osassa journalismia, jossa korostetaan sen arvoa demokratialle ja yhteiskunnalle kokonaisuutena. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sekin on vaikuttavuutta, että saa aikaan maailmansodan. Yhden vaikuttavuus on toiselle kauhistus tai rikos. Ei ole ihan helppo määritellä, milloin journalismin pitäisi ajaa jotain asiaa ja milloin sen pitäisi raportoida ja antaa muiden päättää.”

“Laatujournalismi” on sana, jota kuulee alan sisällä usein vaativin äänenpainoin – että kun tehdään Laatua, niin se kyllä myy. Joskus samassa lauseessa naureskellaan vähättelevästi tietyntyyppisille viihdemedioille, mitä pidän hieman ylimielisenä, kapeakatseisena ja yleisöjä aliarvioivana. Yleisöistä päästäänkin siihen, kenelle mikäkin on The Laatua. Itse lähtisin liikkeelle omista tavoitteista ja asiakkaiden näkökulmasta, koska miellän laadun tarkoittavan merkityksellisyyttä sisällön kohteelle eikä tekijälle. Siis: journalismin laatu, voiko sitä mielestäsi mitata, kun käsitys siitä on subjektiivinen?

”Itse käytän mieluummin käsitettä arvo. Journalismilla on arvoa käyttäjilleen, mutta sillä on myös yhteistä arvoa tai julkista arvoa, joka voi olla olemassa riippumatta siitä käyttääkö sisältöä kukaan. Journalismin arvo muodostuu siis yksilöille syntyvien arvojen summasta, mutta ei yksin siitä: mutta siihen pitäisi lisätä myös tämä julkisen arvon komponentti, ja sen mittaaminen on haastavaa. Silti sitä pitäisi yrittää, koska muutoin siitä puhuminen jää pelkäksi hötöksi ja on pohjimmiltaan joko ideologista paatosta tai lobbaamista.”

Voiko sellaista journalismia mielestäsi kutsua laadukkaaksi, josta yleisö ei kiinnostu? (riippuen toki siitä, miten kiinnostuminen määritellään).

”Jos journalismi on yhdellekin ihmiselle laadukasta, se on hänelle laadukasta. Arvoa journalismi sen sijaan tuottaa sitä enemmän, mitä laajempi yleisö sillä on. Ja oikeastaan vielä enemmän: Se, että journalismin yleisö kasvaa voi kasvattaa sen laatua eksponentiaalisesti: Arvo syntyy myös siitä että muutkin ovat tämän sisällön nähneet ja voivat siitä keskustella. Se synnyttää yhteisöllistä arvoa.”

Journalismilla ei ainakaan tietääkseni ole akateemisesti yhteisesti sovittuja tapoja mitata onnistumistaan. Mistä se johtuu, ja olisiko syytä olla?

”Osittain se johtuu varmaan siitä, että journalismilla on ollut erilaisia kulta-aikoja, jolloin yleisöistä ei ole tarvinnut niin paljon välittää. Journalismille on ollut tilausta tai ainakin rahoitusta muutoinkin. Nyt tilanne on erilainen: Koko ala supistuu ja vain parhaat jäävät henkiin. Silloin on hyvä olla hyvät mittarit, mutta eihän sekään vielä menestystä takaa.”

Niinkin sanotaan, että ihan kaikkea ei pidä eikä tarvitse mitata. Mitä journalismissa ei tarvitse mitata?

”Mittareiden avulla pyritään pääsemään päämäärään joka tiedetään. Mutta journalismissa pitäisi päätyä myös tuntemattomille poluille. Niiltä löytyvät kaikkein arvokkaimmat asiat. Sellaiset, joita kukaan ei ole ennen tehnyt eikä kukaan tiennyt tarvitsevansa.”

Jos mennään mediatalojen tekemien journalististen sisältöjen kulutuksen mittaamiseen ihan arjen tasolle, se on yleisesti ottaen melko repaleista: televisiolle on omat mittaustapansa, radiolle omansa, verkolle omansa, somelle omansa – ja tulevaisuuden jakelukanaville taas omansa. Lukuja ei voi verrata yksi yhteen, ja jo yhdenkin jakelukanavan sisällä on eri käytäntöjä. Kaikissa mittareissa on heikkoutensa, joista ehkä suurin on, että ne harvoin kertovat kovinkaan täydellisesti katsomisen, lukemisen tai kuuntelemisen todellisesta intensiteetistä (mittari ei tiedä, katsoitko tv:tä ajatuksella vai oliko se vain auki, tai luitko pitkästä verkkojutusta oikeasti vain yhden otsikon, vaikka skrollasitkin loppuun). Mitä ajattelet tästä? Itse haluaisin ajatella, että kun tavoite on asetettu, valitut mittarit ovat heikoista vaihtoehdoista parhaita, ja eteenpäinkin koko ajan mennään.

”Asia on juuri noin. Osittain alalla myös halutaan suojella numeroiden luomaa illuusiota suuresta yleisöstä käyttämällä lahoja mittareita. Parempia mittareita kannattaa kuitenkin kehittää ja pikku hiljaa teknologia tekee sen mahdolliseksi. Ja mainostajatkin niitä vaativat.”

Mitä ajattelet kysytyn ja mitatun tiedon suhteesta? Vähän kärjistäen viittaan siihen alalla melko tuttuun haasteeseen, että jos ihmisiltä kysytään sisältöjen kulutuksesta, he vastaavat että eivät lue iltapäivälehtiä ja katsovat historiadokumentteja, kun totuus mitatun tiedon valossa saattaa olla päinvastainen.

”Kysymällä ihmisiltä ei saada selville heidän oikeata käyttöään saati oikeita tarpeitaan. Tarvitaan lisäksi dataa, laadullista analyysiä ja monia muita menetelmiä. Lisäksi tarvitaan ammattitaitoa, intuitiota, valmiuksia kokeilla ja kasvattaa siten tietoa siitä mikä on arvokasta ja mikä ei. Usein kaikkein arvokkainta on sellainen sisältö jota yleisö ei itse tiennyt kaipaavansa, koska se avartaa heidän maailmaansa. Mutta mittarit kyllä kertovat jälkikäteen onnistuttiinko, ja siitä voi oppia. Seuraava arvaus on parempi.”

Millainen on hyvä tavoite? Millainen on hyvä mittari?

”Hyvä tavoite on se mitä oikeasti tavoitellaan, ei mikään strategiapalaverissa ahdistuksessa keksitty hätäversio. Sen oivaltaminen mitä tavoitellaan, voi olla joskus yllättävän vaikeaa. Hyvä mittari muistetaan, ja se on esillä joka päivä. Hyvä mittari kertoo siitä, saavutettiinko oikea tavoite, ja sen lisäksi se on riittävän tarkka ja mielellään liikkuu niiden toimenpiteiden seurauksena joilla sitä yritetään liikuttaa. Hyvän mittarin kehitys voidaan piirtää kuvaksi. Liian usein palkinnot saavutetaan sillä, että mittari värähtää tilasto- tai mittausvirheen vuoksi, ei siksi että asiat muuttuisivat paremmiksi. Ja liian usein mittarit on niin heikosti mietitty, että kolmen kuukauden päästä niitä ei enää muista tai ne jopa hävettävät. Ja lopulta palkitaan tuloksesta jota enää edes haluttaisi, koska maailma on muuttunut.”

Journalismin yhtenä tehtävänä pidetään demokratian tukemista, ja yksi keinoista voi olla pyrkiä lisäämään ihmisten välistä ymmärrystä. Voiko sellaista mitata? Pitääkö sen olla mitattavissa?

”Ihmisten välinen rakentava dialogi ja ymmärrys on journalismin yksi julkisen arvon komponentti, ja sitä pitäisi pyrkiä mittaamaan. Ei se ole helppoa, mutta uskon että kun riittävän paljon älyä laitetaan sitä miettimään, se on mahdollista. Voi olla, että jos tähän löytyisi hyvä mittari, paljastuisi että journalismi ei välttämättä tuota tätä arvoa, vaan tuhoaa sitä. Entä jos journalismi heikentääkin dialogia ja ymmärrystä? Ei kai se niin voi olla, eihän? Eihän?”

Miten tekoäly tulee muuttamaan onnistumisen mittaamista mediassa ja journalismissa?

”Dramaattisesti. Mittareiden avulla on helpompi tehdä sisältöjä jotka vastaavat ihmisten tarpeisiin. Mittaaminen tulee osaksi ihan jokapäiväistä journalistista työtä, samoin tekoälyä hyödyntävät toimitus- ja julkaisujärjestelmät ja sisällön valikointi ihmisten saataville.

Sanoisin, että tekoälyyn pätee jännällä tavalla sama jako kuin Daniel Kahnemanin pelkistämissä kahdessa ajatteluprosessissa: On toisaalta hidasta, energiaa ja keskittymistä vaativaa ajattelua ja sitten nopeaa, automaattista, intuitiivista. Tekoäly tulee ensin sille alueelle jossa se korvaa tai tukee intuitiivista päätöksentekoa. Ikävä totuus on kuitenkin se, että moni journalisti tekee työtä juuri intuition varassa, toistamalla aiemmin tehtyä aivojensa oppimien alitajuisten sääntöjen avulla. Uuden luominen on vielä pitkään, ellei ikuisesti, ihmisten vaativinta ajattelua ja siksi niin kovin, kovin arvokasta.”

Atte Jääskeläinen on Numeroiden takaa -blogin kahdeksas blogivieras.

Aiemmat blogivieraat: Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula LaineUnited Screens -Youtube-verkoston Suomen-maajohtaja Sami TörmäIlta-Sanomien vt. toimituspäällikkö Panu Karhunen, YleX:n ja Yle Kioskin digistrategi Anne SalorantaYlen Head of Customer Experience Jaakko LempinenAllerin datapomo Sini Kervinen ja Very Finnish Problemsin luoja Joel Willans.

Numeroiden takaa on helmikuussa 2017 perustamani blogi, joka käsittelee onnistumisen mittaamista kansantajuisesti. Julkaisen blogin FB-sivulla myös materiaalia, josta en erikseen bloggaa, käyhän seuraamassa! Lisää mielenkiintoisia blogivieraita on luvassa aivan lähiaikoina.

Minusta eli kirjoittajasta löydät lisätietoa tämän blogin esittelysivulta.

Normaali