TLDR: tiivistän tähän kirjoitukseen megalyhyesti erilaisia media-alan ennakointipaketteja, joissa tähyillään vuotta 2022. Päivitän tätä sitä mukaa, kun uusia raportteja tulee. Median ja journalismin vinkkelistä ehkä odotetuin paketti, Reuters-instituutin “Journalism, media, and technology trends and predictions 2022” julkaistaneen vasta ensi vuoden puolella loppiaisviikolla [edit: raportti julkaistiin 10.1.2022 ja tein siitä erillisen bloggauksen, jonka voit lukea täältä].
Mitkä aiheet tulevat (vastaajien mielestä) erityisesti olemaan esillä uutismediassa 2022?
Koronan pitkän aikavälin taloudellisten seurausten ilmeneminen pikku hiljaa.
Energiapula.
Tavaroiden ja palveluiden hinnannousu.
USA–Kiina-suhteet
Globaalia kysyntä-tarjontaketjua koskevat jutut aina kansainvälisestä työntekijäpulasta tavaraliikenteen ilmiöihin ja tarinoihin ihmisistä, jotka miettivät mistä saada ruokaa pöytään juuri tänään. Mediassa näkyvät työntekijät, jotka vaativat parempaa palkkaa ja parempia työolosuhteita. Matalapalkka-aloille ei löydykään niin helposti enää tekijöitä.
Mitkä aiheet ovat (vastaajien mielestä) aliedustettuja uutismediassa 2022?
Demokratian tila, erit. USA:n demokratian haavoittuvainen tilanne.
Tekoälyn vaikutukset yhteiskuntaan.
Kyberturvallisuus.
Toivoa herättävät jutut: tarinat myös onnistumisista.
Striimausbisneksessä tilaajapohjainen liiketoimintamalli on saavuttamassa jonkinlaista saturaatiopistettä, eli sen kautta ei saada kasvua samaan malliin kuin ennen. Tämä johtuu kilpailun merkittävästä kovenemisesta. On odotettavissa, että toimijat pyrkivät monipuolistamaan liiketoimintamallejaan eli hakemaan tulonlähteitä muilla tavoin tai myös muualta.
Kilpailu kovenee yhä myös sisältöjen esitysoikeuksissa. Urheilu, mukaan lukien e-urheilu, on aiempaa suuremmassa roolissa siinä, kun toimijat yrittävät tavoittaa uusia yleisöjä. Urheiluvuodesta 2022 on tulossa kova: Pekingin olympialaiset, futiksen MM ja futiksen naisten EM-kisat.
Jos Facebookin isosti esille nostama metaverse eli eräänlainen internetin seuraava vaihe jossain muodossa realisoituu, iso kysymys on, mikä on medioiden rooli siinä tai niissä.
Paineet rakentaa uusia tapoja mitata median toimivuutta yli erilaisten alustojen (tässä: markkinointikontekstissa) kasvavat. Tähän vaikuttaa myös verkkomainonnan iso muutos eli kolmannen osapuolen evästeiden poistuminen, jonka lopullinen vaihe on lykkääntynyt vuodesta 2022 vuoteen 2023.
Vastuullisuuden rooli mediassa ja markkinoinnissa tulee tärkeämmäksi, mikä alkaa näkyä isosti myös resurssien siirtymisessä. Tätä brändeiltä myös entistä enemmän vaaditaan. Luovan alan toimijat eivät välttämättä ole aina profiloituneet kaikista vastuullisimpina toimijoina. Keinoja ovat mm. sen parempi ymmärtäminen, mitä asiakkaat vastuullisuudesta ajattelevat ja näiden ajatusten linjaaminen oman toiminnan kanssa, vastuullisuustoimien selkeä viestiminen ulospäin sekä vaikuttajamarkkinoinnin hyödyntäminen viestin läpimenossa.
En lähde tätä journalismijulkaisu Nieman Labin artikkelikokoelmaa tiivistämään sen kummemmin, koska kyse on mielestäni käytännössä melko sekalaisista mielipiteistä, mihin median toivotaan menevän, ei niinkään dataan tai trendeihin pohjautuvasta ennakoinnista. Tsekkaa itse!
PS. Tässä olivat Googlen viime vuoden Suomen-hakutrendit:
Wau. Netflixin uusi toimintaleffa Red Notice on kerännyt julkaisunsa jälkeen kaikkiaan 148 720 000 katselutuntia. Tämä miljoonaluku siis saadaan, kun kaikkien katselijoiden leffan parissa kuluttama aika lasketaan yhteen. Hirmuinen luku, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Suoratoistojätti on vuosien varrella muuttanut julkisuuteen viestimiensä katselulukujen määritelmää useampaan otteeseen. Se on myös ollut tukkanuottasilla yhteismitallisia lukuja julkaisevan tutkimusyhtiö Nielsenin kanssa, jonka luvut ovat Netflixin mielestä näyttäneet liian pieniltä.
Tuoreimman muutoksen Netflix teki viime kuussa: yhtiö kertoi jatkossa ilmoittavansa katseluluvut katselutuntien määrässä, kun aiemmin yhdeksi katseluksi laskettiin vähintään kaksi minuuttia sisällön kulutusta.
Avoimuuden ja läpinäkyvyyden puutteesta kritisoitu Netflix on myös julkaissut erillisen TOP10-sivuston, jossa näkyy em. mittarilla viikoittain katsotuimmat sisällöt.
Mutta onko Netflixin ”uutuusmittari” oikeastaan uusi, ja missä määrin koko kuvio on vain PR:ää, jonka myötä suuri yleisö ei hahmota sitäkään vähää, millä toimijalla on katsotuimmat sisällöt?
Ensin mittarista. Uusi se ei toki ole. Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings totesi jo vuosia sitten, että palvelun tärkein mittari on käytetty aika. Sen ympärille on rakennettu erilaisia mittareita, joita läheskään kaikkia ei viestitä ulospäin.
Syyskuussa 2019 Netflix lähetti Ison-Britannian parlamentille kirjeen, jonka mukaan tärkeimpiä katselun mittareita oli yhtiössä tuolloin kolme: starters, watchers ja completers eli aloittajat, katselijat ja loppuunkatselijat.
Aloittajat katsovat vähintään kaksi minuuttia elokuvaa tai sarjan jaksoa.
Katselijat katsovat vähintään 70% elokuvaa tai sarjan jaksoa.
Loppuunkatselijat katsovat vähintään 90% elokuvaa tai sarjan jaksoa.
Vuoden 2019 tiedon mukaan näitä kolmea asiaa Netflix mittaa seitsemän ja 28 päivän jälkeen julkaisusta. Netflixin kirjeen mukaan aloittajat ja loppuunkatselijat ovat tärkeimmät kaksi lukua, ja niistä yhtiö viestii ohjaajille ja tuottajille. Katselijat puolestaan on “yleisempi” luku, jota Netflix on viestinyt julkisuuteen ja mm. osavuosikatsauksissaan – tai nykytiedon valossa, näin se teki vuoteen 2020 asti. Sen jälkeen Netflix määritteli katsotuksi elokuvan tai sarjan, jota on katsottu vähintään kaksi minuuttia, eikä 70 prosenttia kuten aiempi määritelmä kuului. Viime kuussa Netflix siis jälleen vaihtoi tätä julkisuuteen viestimäänsä lukua, joka nyt kerää ainoastaan yhteen kaiken katseluun käytetyn ajan. Eli: Kolmessa vuodessa julkisuuteen viestitty luku on muuttunut kolmesti.
Onko koko kuvio kuitenkin vain PR:ää, jättimäisten lukujen vyöryttämistä kilpailijoiden pienentämiseksi verisen kilpailun tuoksinassa? Media-alaa seuraavan Axiosin uutiskirje kertoi tällä viikolla, että kaikkien suoratoistojättien tilaajamäärien kasvu osoittaa pysähtymisen merkkejä. Yhtenä syynä pidetään Yhdysvaltain markkinan saturaatiopistettä. Kasvua haettaneen entistä enemmän muualta.
Varmasti PR-elementtejäkin on, mutta Netflixin TOP10-erillissivustoa voidaan pitää edes jonkinlaisena yrityksenä avoimuuteen, vaikkei se edelleenkään päästä ketään konepellinsä alle tutkimaan, mitä luvut aidosti pitävät sisällään.
”Sivuston julkaiseminen on merkillepantavaa, koska tähän asti Netflix on pitänyt katseluluvut lähinnä itsellään. Ja vaikka TOP10-sivuston data ei ole ulkopuolisten tahojen tarkasteltavissa, minkä tahansa lisätiedon julkistaminen yhtiön taholta on askel oikeaan suuntaan”, kirjoittaa CNN.
Näillä ilmauksilla voi paitsi pelata bingoa Linkedin-virrassa, niistä löytyy myös kosolti Google-osumia. Viimeksi mainittu on lisäksi tuoreehkon kirjan nimi.
Jos strategialla tarkoitetaan valintoja kohti haluttua päämäärää, herää kysymys, voivatko kaikki valinnat olla samanarvoisia.
Miten näihin mantroihin pitää suhtautua? “Pitää suhtautua maalaisjärjellä ja terveellä kyynisyydellä”, kommentoi kollegani, kun satuin lounaskeskustelussa kysymään hänen kantaansa asiaan.
“Ilmiöllä rahastaminen on uusi kuningas”, tokaisi toinen puolikyynisesti. Hän viittasi siihen, että kulloisistakin muotivirtauksista pyritään usein repimään irti – sinänsä ihan loogisesti – kaikki kaupallinen hyöty.
Akateemisissa piireissä ei ole jäänyt huomiotta tämä uusien kuninkaiden probleema. Hallintotieteen professori emeritus Risto Harisalo kirjoittaa Helsingin Sanomissa 26. lokakuuta, että organisaatioiden ongelma on kykenemättömyys nähdä kokonaisuutta, “koska jokainen lähestyy sitä omasta näkökulmastaan”.
“Organisaatiotutkijat korostavat suosimiaan ajatuksia. Yhdelle se on strategia, toiselle kulttuuri ja kolmannelle tehokkuus. Keskittymällä vain johonkin niistä menetetään ymmärrys organisaatioiden monista erilaisista tarpeista, jotka tulisi samanaikaisesti ottaa huomioon”, toteaa Harisalo.
”Niihin pitää suhtautua maalaisjärjellä ja terveellä kyynisyydellä.”
Kollega työelämän mantroista
“Oletamme, että organisaatiot ovat huippuunsa viritettyjä koneita ymmärtämättä, että ne ovat aina joissain suhteissa epätäydellisiä ja siksi jatkuvasti kehittyviä. Meidän tulisi opetella johtamaan organisaatioiden potentiaalia ‘hyperorganisoidun sfäärin’ sijasta”, hän sanoo.
Veikkaan, että erilaisten työelämän muotivirtausten yhteentörmäykset, tai positiivisesta vinkkelistä limittymiset, tulevat yleistymään. Tämä johtuu siitä, että yhä kompleksisemmassa maailmassa koetaan suurta tarvetta kokonaisvaltaisille malleille tai maailmanselityksille. Kääntöpuolena on tietenkin vaara lipsahtaa hopealuotiajatteluun, jossa on kulloinkin vain yksi kuningas.
Palaan tuohon alun kysymykseen. Voivatko kaikki olla kuninkaita? Ja myös, voiko kaikki liittyä kaikkeen? Logiikka menee esimerkiksi niin, että hyvä työntekijäkokemus mahdollistaa asiakaskokemuksen rakentamisen, jossa huomioidaan myös vastuullisuusnäkökulmat.
Pitääkö kaikki liittää kaikkeen? “Mutta kaikkihan liittyy kaikkeen”, tuumasi eräs kollegani viisaasti ja epäröimättä ihmettelyyni. On se niinkin. Nykyään esimerkiksi vastuullisuuden käsite on laajentunut siitä mitä se on joskus ollut. Asiakaskokemuksen käsite ymmärretään nykyään laajemmin kuin aikoinaan, ja niin edelleen.
Jäin miettimään. Minun vastuullani ei ole liiketoiminnan pyörittämistä, joten voin helposti viisastella, mutta itselleni mielenrauhaa tuo kolme ajatusta. Ensimmäinen on, että mieti kahdesti, ennen kuin seuraat sitä, joka huutaa kovimmin. Toinen on, että kyllä strategisessa mielessä täytyy voida uskaltaa sanoa, että yksi asia on toista tärkeämpi, vaikka kaikki liittyisi kaikkeen. Kolmas on, että jos kaikki liittyy kaikkeen, etene tarpeeksi pieni pala kerrallaan.
Piditkö lomalla paussin toimintaympäristön seuraamisesta? Hyvä, niin pidin minäkin. Näin takautuvasti voi todeta, että ei kesä aivan tapahtumaton ole ollut media-alallakaan. Seuraavassa poimintoja kesän uutisista mediatoimialalta tai sen liepeiltä, jaoteltuna seuraavien teemojen alle: kotimaa, teknologiajätit, tv-, suoratoisto- ja videobisnes, olympialaiset sekä uutismedia.
KOTIMAA
Alma ja Sanoma jopa ennakoitua paremmassa iskussa (huhti-kesäkuun osavuosikatsaukset, heinäkuu): Sekä Alma Median että Sanoman toisen vuosineljänneksen liikevaihto ja tulos paranivat edellisvuodesta, jopa hieman enemmän kuin analyytikot odottivat. Taustalla on digituotteiden ja -palvelujen odotettua kovempi kysynnän kasvu. Mainosmarkkina elpyi. Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven sanoi tiedotteessa, että vuoden alkupuolisko oli vahva ”kaikilla mittareilla”, Alman toimitusjohtaja Kai Telanne puolestaan luonnehti liiketoimintojen kehittymistä erinomaiseksi.
Alfa-TV:n pörssisuunnitelmat julki, haluaa kasvattaa uutistoimintaa (kesäkuu): Kotimaan mediauutisista puhuttaessa mainitsematta ei voi jättää alkukesästä julkistettuja aikeita viedä kristilliskonservatiivinen televisiokanava Alfa-TV pörssiin julkkisomistajien siivittämänä. Täsmentymätön valtamedialle kuittailu on ehtinyt herättää myös ihmettelyä. Yksi Alfaan sijoittaneista on mediakonserni Keskisuomalainen.
[lisätty julkaisun jälkeen, kiitos Silja vinkistä!] Mediakonserni Keskisuomalainen ostaa Hämeen Sanomat -konsernin yli kahdeksalla miljoonalla eurolla (kesäkuu).
Applen, Googlen, Microsoftin ja Facebookin toisen vuosineljänneksen tulokset olivat erittäin – joidenkin luonnehdintojen mukaan satumaisen – hyviä, vaikka sijoittajien kovia odotuksia eivät täysin tyydyttäneetkään. Esimerkiksi Facebook tuplasi huhti-kesäkuun tuloksensa viime vuodesta.
TV-, SUORATOISTO- JA VIDEOBISNES
Netflixin huhti-kesäkuun tulos oli odotettua pienempi. Tilaajamäärä kasvoi hitainta vauhtia kahdeksaan vuoteen. Netflix ennakoi tilaajamäärän kasvavan heikosti myös heinä-syyskuussa. Netflixin on huhuttu laajentavan videopeleihin ensi vuonna.
Tv-kanava CNN aikoo palkata alkuvuonna 2022 julkaistavan suoratoistopalvelunsa CNN+:n työstämiseen 450 ihmistä. Asiasta kertoi amerikkalainen The Wrap -julkaisu heinäkuussa.
Hyvän summauksen vuoden 2021 ensimmäisistä kuudesta kuukaudesta antoi Digiday+:n uutiskirje ”Future of TV Briefing” (maksullinen) kesä-heinäkuun vaihteessa. Analyysin mukaan suoratoistopalvelujen kilpailu alkoi kuumeta, ja uutena voimistuvana ilmiönä on halvempien tilausmaksujen tarjoaminen mainoksia vastaan. Nähtävissä on kuitenkin, että suoratoistopalvelujen kasvu on paikoin hidastunut ja hidastuu. Lyhytvideomarkkina elää ja voi hyvin, vaikka Quibin kaltaiset uudet toimijat eivät onnistuneet. Youtube, Facebook, Snapchat, Instagram ja TikTok tarjoavat edelleen mahdollisuuksia tavoittaa lyhytvideoilla suuria yleisöjä ja tehdä videoilla rahaa.
Hollywoodissa viime päivien suurin puheenaihe on ollut palkkioriita, joka liittyy suoratoistoon. Näyttelijä Scarlett Johansson haastoi Disneyn oikeuteen Black Widow -elokuvan suoratoistojulkaisusta, koska katsoi että yhtäaikainen suoratoisto- ja elokuvateatterilevitys pienentää hänen ansioitaan. The Wall Street Journal arvioi, että riidasta saattaa muodostua tärkeä ennakkotapaus.
OLYMPIALAISET
Yhdysvalloissa Tokion olympialaisten avajaisten tv-katsojamäärä oli alhaisin 30 vuoteen ja 36% alhaisempi kuin 2016 Riossa. Tämän arvellaan ennakoivan muutoinkin huonoja katsojalukuja, varsinkin kun amerikkalainen voimistelutähti Simone Biles vetäytyi. Huonot katsojaluvut eivät ole mainostajien mieleen. Esimerkiksi NBC-kanavan kerrotaan hyvittäneen asiakkaitaan ylimääräisellä ilmaisella mainosajalla, koska yleisöt eivät olleet niin suuria kuin oli luvattu (lähde: The Wall Street Journalin uutiskirje).
Digidaystä löytyy mielenkiintoinen juttu The Washington Postin ja USA Todayn lisätyn todellisuuden sovellutusten kokeiluista olympialaisissa.
UUTISMEDIA
Uutismedian tila Yhdysvalloissa 2020 -katsaus julki (Pew-tutkimuslaitos, heinäkuu):
Yhdysvalloissa perinteinen radionkuuntelu laskee, sen sijaan audion kuuntelu digissä kasvaa.
Lehtitilausten tuotto ohitti viime vuonna ensimmäistä kertaa lehtimainonnan tuoton.
Uutisten kulutus Isossa-Britanniassa 2020-21 -tutkimus julki (Britannian viestintäviranomainen Ofcom, heinäkuu):
Perinteisen television ote nuorista uutisyleisöistä jatkoi heikkenemistään. Koko väestön tasolla televisio on kuitenkin edelleen Ison-Britannian tärkein uutislähde.
”Koronakrapula” iski amerikkalaiseen yleisaikakauslehti The Atlanticiin, joka on tunnettu näyttävistä verkkototeutuksistaan. Pandemiavuosi ja Yhdysvaltain presidentinvaalit nostattivat Atlanticin tilaajamäärää merkittävästi, mutta nyt kasvu on hidastunut ja jopa osoittanut laskun merkkejä. Asiasta kertoi NBC-tv-kanava heinäkuussa.
Asema uutisluottamuksen kärkimaana vahvistui reippaasti, maksuttomat uutismediat lisäsivät tavoittavuuttaan, Facebook piti pintansa uutiskäytöltään suosituimpana somena, uutiskäyttö älypuhelimella nousi edelleen, uutisnotifikaateista ei tullut massatuotetta, uutisista maksavien osuus jatkoi nousu-uralla, keskustelu uutisista tai niiden jakaminen somessa laski merkittävästi. Tässä poimintoja uunituoreen maailman suurimman uutistutkimuksen Suomen-maaraportista. Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2021 julkaistiin tänään. Erityisen kiinnostavia tuloksista tekee koronapandemian vaikutus.
Tiivistän tähän kirjoitukseen Media-alan tutkimussäätiön rahoittaman ja Tampereen yliopiston tutkijan Esa Reunasen koostaman suomenkielisen Suomen-maaraportin. Englanninkielisen pääraportin globaalit päähavainnot käyn lyhyesti läpi erillisessä kirjoituksessa täällä.
Suomen-maaraportin päähavaintoja (kuhunkin teemaan liittyvät kuvat tulevat aina tekstiosuuden jälkeen ja ovat joko pääraportista tai maaraportista)
LUOTTAMUS. Uutismedialle positiivisin uutinen on, että koronavuosi nosti – kriisiajalle tyypillisesti – luottamusta siihen lähes kaikkialla. Suomen asema uutisluottamuksen monivuotisena kärkimaana vahvistui: Suomalaisten luottamus ”useimpiin uutisiin” kasvoi 9 prosenttiyksikköä 65 prosenttiin ja luottamus uutisiin, joita itse seuraa, neljällä prosenttiyksiköllä 73 prosenttiin.
TAVOITTAVUUS JA UUTISLÄHTEET. Perinteisen median (tv, radio, lehdet) tavoittavuus jatkoi trendinomaista heikkenemistään, mutta korona hidasti laskua. Verkkomedian rooli nousi yhä. Uutismediaa ainoastaan verkosta seuraavien osuus on vuodesta 2015 kaksinkertaistunut.
Perinteisen median verkkosivut ja sovellukset ovat Suomessa edelleen ylivoimaisesti suosituimpia uutislähteitä. Merkillepantavaa on, että suoraan uutissivuille tai sovelluksiin menevien määrä on kasvanut joka vuosi.
Verkossa suosiotaan ovat lisänneet erityisesti maksuttomat uutismediat. Voidaan pitää loogisena, että maksumuurillisten medioiden tavoittavuus ei niin herkästi kasva.
Uusista tulokkaista AlfaTV:n sähkeuutiset lisäsivät tavoittavuuttaan jonkin verran. Perinteisessä televisiossa tavoittavuus on viisi prosenttia ja verkossa kaksi, kun vuonna 2020 vastaavat Alfa-TV:n luvut olivat kolme ja yksi prosenttia.
Facebook on pitänyt pintansa, kun katsotaan uutiskäytöltään suosituinta somea Suomessa. Kun katsotaan somen käyttöä kaikkiaan Suomessa, Whatsapp ohitti Facebookin suosituimpana somepalveluna. TikTokia kertoo viimeisen viikon aikana käyttäneensä 10% aikuisväestöstä, 18-24-vuotiaista 43%.
Podcastien kuukausitavoittavuus ei noussut viime vuodesta Suomessa (mikä tahansa käyttö, ei vain uutiskäyttö). Toisin sanoen, podcastien kulutuksen kasvu on hidastunut.
Kännyköistään uutisnotifikaatteja seuraavien määrä (9%) ei kasvanut viime vuodesta, eli ns. massatuotetta niistä ei Suomessa ole tullut.
KÄNNYKKÄ VS. KONE. Uutiskäyttö älypuhelimella nousee edelleen, uutiskäyttö tietokoneella ennallaan, uutiskäyttö tabletilla laskee edelleen.
MAKSAMINEN. Viidennes suomalaisista maksaa verkkouutisista, nousua edellisvuoteen yksi prosenttiyksikkö. Maksamisen kasvupotentiaalin voidaan ajatella olevan noin kymmenen prosentin luokkaa: niiltä, jotka eivät olleet maksaneet uutisista viime vuoden aikana kysyttiin, kuinka todennäköisesti he maksaisivat niistä tulevan vuoden aikana. 11 prosenttia piti tätä melko tai erittäin todennäköisenä.
“Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että verkon uutissisällöistä maksavat erityisesti hyvätuloiset ja verkon politiikka- ja talouspitoisista uutissisällöistä kiinnostuneet. Hekin seuraavat verkon ilmaisia uutissisältöjä mutta maksavat maksullisista verkkouutisista siitä huolimatta. Verkkosisällöistä maksamattomat puolestaan tyytyvät ilmaissisältöihin ja seuraavat vain iltapäivälehtien verkkouutisia yhtä yleisesti kuin verkkosisällöistä maksavat.”
Tänä vuonna Suomessa ensimmäistä kertaa pelkkiä digitilauksia tehneiden osuus oli suurempi kuin painetun ja verkkolehden yhdistelmätilauksen tehneiden osuus.
Vaikka saatan yleläisenä olla jäävi juuri tähän asiaan, niin en malta silti olla mainitsematta kyseistä kohtaa raportissa:
”Viime vuosina on käyty keskustelua siitä, miten verkon ilmainen uutistarjonta vaikuttaa valmiuteen maksaa uutisista. Erityisesti Yleisradion tekstimuotoisia verkkouutisia on pidetty uhkana kaupallisen uutistuotannon kannattavuudelle. Kyselytulosten perusteella maksuttoman verkkouutistarjonnan seuraaminen ei kuitenkaan näytä vähentävän verkkouutisista maksamista, vaan päinvastoin ne, jotka seuraavat esimerkiksi Yleisradion verkkouutisia, myös maksavat verkkouutisista muita todennäköisemmin.” – – – ”Tämän vuoden tutkimuksessa Yleisradion verkkouutisia seuranneista 26 prosenttia kertoi maksaneensa verkkouutisista viimeisen vuoden aikana. Kaikkien vastaajien keskuudessa osuus oli 20 prosenttia ja Yleisradion verkkouutisia seuraamattomien keskuudessa 16 prosenttia.”
TALOUS. Tasan vuosi sitten Digital News Report 2020 ennakoi, että koronan vaikutukset mediayhtiöiden talouteen ovat paljon isompi asia kuin se, että ihmisten tavat kuluttaa mediaa muuttuisivat juuri koronan takia kovinkaan pysyvästi. Talousvaikutukset eivät näytä kuitenkaan olleet niin pahat kuin pelättiin. Huolenaiheita silti on, erityisesti maakunnissa.
KESKUSTELU/VUOROVAIKUTUS. Keskustelu uutisista kasvokkain tai somessa on kyselytutkimuksen mukaan merkittävästi hiipunut (oma huomio: tämä ei tarkoita, että varsinaisen somekommentoinnin määrä välttämättä laskisi, mutta se voi olla keskittynyt pienemmälle porukalle). Kiinnostus uutisiin yleensä on kuitenkin pysynyt korkealla tasolla: erittäin tai varsin kiinnostuneita uutisista kokee olevansa 67% vastaajista. Luku oli sama myös viime vuonna.
PAIKALLISUUS. Tutkimuksessa on kiinnostavaa tietoa taustaryhmittäin siitä, millaisia paikallisia aiheita ihmiset seuraavat.
”Yleisimmin seuratuiksi paikallisiksi aihepiireiksi suomalaisvastaajien keskuudessa osoittautuivat säätiedot ja koronavirusta koskeva informaatio (taulukko 11). Oman alueen kauppoihin ja ravintoloihin liittyviä tietojakin oli seurannut lähes puolet vastaajista, mikä kertonee kiinnostuksesta lähikauppojen tarjouksia ja mainoksia kohtaan. Paikallisia rikosuutisia sekä paikallispolitiikan ja hallinnon asioita oli seurannut noin kolmannes vastaajista. Eri paikallisaiheita koskeva kiinnostus vaihtelee selvästi vastaajan taustaryhmän mukaan. Naiset seuraavat miehiä yleisemmin paikallista säätä, koronavirustiedotusta sekä paikallisia kauppoja ja ravintoloita koskevia asioita, kun taas miesten keskuudessa painottuu paikallispolitiikan ja hallinnon, talousuutisten sekä urheilun seuraaminen. 35 vuotta täyttäneet seuraavat lähes kaikkia paikallisaiheita yleisemmin kuin heitä nuoremmat. Poikkeuksen tekevät kuitenkin paikallisia työpaikkoja koskevat asiat. Niitä 18–34-vuotiaat seuraavat yleisemmin”
LOPUKSI. Mikä siis oikeastaan muuttui Suomessa viime vuoteen verrattuna? Uutisten kulutuksessa ei niin moni asia kuin pandemian alussa arveltiin. Edes mediayhtiöiden taloudessa.
”Tämän tutkimuksen perusteella koronapandemian vaikutukset uutismedian käyttöön näyttävät Suomessa kuitenkin yllättävän pieniltä. Siirtyminen digitaalisiin uutiskanaviin ja älypuhelimiin jatkui, eikä poikkeamia pitkän ajan trendeistä juuri ole”, todetaan Suomen-maaraportin lopputiivistelmässä.
Uutismedioiden käytössä suurin muutos liittyy maksuttomien toimijoiden tavoittavuuden kasvuun, mutta:
”Toisaalta maksuttomia verkkouutisia tarjoavien viestinten tavoittavuus on ollut kasvussa jo ennen koronapandemiaa. Onkin mahdollista, että nähty kehitys liittyy pandemian sijaan enemmänkin kaupallisen uutismedian kiristyneisiin maksumuureihin.”
Palaan vielä raportin positiivisimpaan uutiseen eli luottamukseen, jota korona nosti. Tuloksesta voi iloita, mutta siihen ei ole syytä tuudittautua. Demokratian myllerrys jatkuu.
Luottamuksen ylläpitäminen voi olla munankuorilla kävelemistä. Uutismedian portinvartijuuteen suhtaudutaan tutkimuksessa ylipäänsä nihkeästi (kaikissa maissa).
”Virheellisten tietojen lisäksi luottamusta voi rapauttaa sekin, jos uutisten ei koeta edustavan riittävästi tai oikeudenmukaisesti omaa viiteryhmää tai omia näkemyksiä”, raportti huomauttaa.
”Tässä suomalaismedian kansalaisilta saamat arviot ovat melko hyviä. Yleisimmin koettiin epäoikeudenmukaisuutta omien poliittisten näkemysten uutisoinnissa. Näin kokeneiden osuus oli suurin, 32 prosenttia, poliittiseen oikeistoon itsensä sijoittaneiden keskuudessa. Silti heidänkin joukossaan uutisointia oikeudenmukaisena pitäviä oli enemmän, 44 prosenttia.”
Tiivistin suomenkielisen Suomen-maaraportin tähän kirjoitukseen. Englanninkielisen pääraportin globaalit päähavainnot käyn lyhyesti läpi erillisessä kirjoituksessa täällä.
Maailman laajin uutisten kuluttamisen vertaileva tutkimus, Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2021 on julkaistu tänään. Kyselytutkimusten piirissä oli taas ennätysmäärä ihmisiä, yli 92 000 (viime vuonna 80 000). Maita on 46, mukana totutusti myös Suomi. Mukana ovat ensi kertaa Intia, Thaimaa, Nigeria, Kolumbia ja Peru.
Tämänvuotisen tutkimuksen kiinnostavuutta lisää koronapandemian vaikutus tuloksiin.
Tiivistän Digital News Report 2021:n globaalit päähavainnot lyhyesti tähän kirjoitukseen englanninkielisen 164-sivuisen raportin pohjalta. Suomen-tuloksista suomenkielisen maaraportin pohjalta olen tehnyt erillisen yksityiskohtaisemman ja laajemman kirjoituksensa, jonka löydät täältä.
Digital News Report 2021:n globaalit päähavainnot (lähde):
Luottamus uutismediaan teki merkittävän hyppäyksen koronapandemian siivittämänä. Keskimäärin 44% prosenttia luottaa ”useimpiin uutisiin”, missä on kasvua kuusi prosenttiyksikköä. Luottamus palasi käytännössä vuoden 2018 tasolle, kun trendi on ollut laskeva. Suomi on jälleen uutisluottamuksen kärkimaa (65%, kasvua 9 %-yksikköä) ja otti kaulaa muihin. Vertailun maista USA:ssa luotetaan uutismediaan vähiten (29%). Suomessa luotetuin uutismedia on tuttuun tapaan Yle.
Niissä maissa, joissa on vahva julkisen palvelun media, kulutettiin enemmän perinteisten luotettujen uutistoimijoiden sisältöjä ylipäänsä.
Pandemia hidasti televisiouutisten kuluttamisen laskutrendiä, mutta printissä nähtiin voimakasta laskua lähes kaikkialla. Digikiihtymä voimistui.
Yleinen kiinnostus uutisiin horjuu, vaikka monet ovat yhä erittäin kiinnostuneita uutisista. Uutisten välttely yleistyy paikoin. Yhdysvalloissa kiinnostus uutisiin näyttää jopa romahtaneen presidentti Bidenin valinnan jälkeen.
Joissakin maissa koetaan, että media ei näytä tiettyjä ihmisryhmiä tarpeeksi monimuotoisesti ja -äänisesti. Diversiteettiä kaivataan.
Useimmat ovat sitä mieltä, että uutistoimijoiden pitää pysyä neutraalina, tosin erityisesti nuorissa on ihmisiä, jotka kokevat että puolueettomuus ei ole kaikissa asioissa tarkoituksenmukaista.
Sosiaalisen median käyttö uutislähteenä pysyi korkealla tasolla, erityisesti nuorilla sekä niillä, joiden koulutustaso on alempi. Facebookia pidetään pahimpana väärän tiedon lähteenä, joissain maissa kuten Brasiliassa tai Indonesiassa Whatsappia. TikTok tavoittaa neljänneksen alle 35-vuotiaista. Heistä seitsemän prosenttia käyttää sitä uutislähteenä.
Uutisista maksaminen on kasvanut vauraissa länsimaissa, mutta yleisesti uutisista maksavien osuus pysyy matalana. Norjassa peräti 45% maksoi jostain uutisista viime vuonna. Suomi on listan neljäs Norjan, Ruotsin ja USA:n jälkeen. Suomessa uutisista maksoi 20%, missä nousua yksi prosenttiyksikkö.
Voittaja vie kaiken -ilmiö voimistuu useimmissa maissa, kun uutismedian digitilaukset keskittyvät harvoille toimijoille. Tosin esimerkiksi USA:sta ja Norjasta on merkkejä, että olemassaolevien tilausten rinnalle otetaan uusia, käytännössä paikallisten tai alueellisten lehtien tilauksia.
Uutislähteiden kirjo laajenee. Keskimäärin vain 25% menee suoraan uutissivulle tai -sovellukseen. Nuorilla korostuvat some, uutiskoostimet ja mobiililaitteiden uutisnotifikaatit. Aasiassa käytetään enemmän kännykkäsovelluspohjaisia, (usein tekoälyavusteisia) uutiskoostimia kuin länsimaissa.
Uutisten käyttö kännykällä kasvoi koronavuonna, pöytäkonekäyttö pysyi entisellä tasollaan. Tablettikäyttö laski. Uutisten kulutus ääniohjatuilla laitteilla on marginaalista. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa älykaiutinten kautta uutisia kuunnelleiden osuus oli kuusi prosenttia, kun luku oli vuonna 2017 kolme prosenttia.
Suomalaisten mediayhtiöiden strategioiden tiivistäminen ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi. Ensinnäkin, suomalaiset mediayhtiöt ovat erikokoisia ja keskenään erilaisia. Toiseksi vaikka niitä yhä kutsutaan mediayhtiöiksi, ne puuhaavat nykyään paljon muutakin kuin vain mediaa. Kolmanneksi, osa on pörssissä, osa ei. Eivätkä kaikki ole strategiaansa edes julkisuuteen sellaisenaan kertoneet, jos varsinaista yhtiö- tai konsernistrategiaa edes on olemassa (Sanomalla ei ole yhtä sellaista). No, aina voi tutkia osavuosikatsauksia, vuosikertomuksia tai ulkopuolisia analyysejä sillä silmällä.
Strategia on valintoja, joilla pyritään kohti jotakin päämäärää. Koetan alla kuvata lyhyesti, millaiset valinnat missäkin korostuvat. Jotkut puhuvat tavoitteista, toiset painopisteistä tai painopistealueista. Usein sama asia. Onpa yhdellä “nelivetostrategiakin”. Jotkut lukevat strategiaan myös yhtiön arvot. Niitä en tässä käy läpi.
[aakkosjärjestyksessä]
A-lehdet: Verkkokauppabisneksestä on tullut A-lehtien kultajyvä. Konserni korostaa silti myös medialiiketoiminnan tärkeyttä, vaikka se on kutistunut. Strategiaa ei erityisesti avata konsernin verkkosivuilla. A-lehtien toimitusjohtaja Kaisa Ala-Laurila kertoi Journalisti-lehden haastattelussa vuonna 2020, että A-lehdillä on kaikkiaan kahdeksan ”tulevaisuuden ansainta-aihiota”. Niihin kuuluvat esimerkiksi podcastit. Käytännössä kaikki mediayhtiöt hakevat nykyaikana kasvua digistä.
Alma Media: Alma Median julkilausuttu strategia perustuu kolmeen asiaan: digimuutokseen, kasvuun digiliiketoiminnasta sekä kansainvälistymiseen. Yhtiön mukaan sillä on neljä strategista painopistealuetta: yleisöjen kasvattaminen, sitouttaminen ja kaupallistaminen, markkinointiratkaisut, tiivistyvä yhteistyö skaalaetujen kasvattamiseksi sekä datan kaupallistaminen. Skaalaetu tarkoittaa, että kun yrityksen tuotanto kasvaa tiettyyn pisteeseen, sen keskimääräiset kustannukset pienenevät. Mediatoimialan yleistrendin mukaisesti myös Alma hakee kasvua yritysjärjestelyin, luonnollisen kasvun lisäksi.
Ilkka-Yhtymä. Ilkka-Yhtymän visiona eli suuntana on olla ”tiedon ja teknologian taitaja sekä digitaalisen median, markkinoinnin ja teknologian ytimessä”. Sen toimintaa ohjaavat neljä painopistealuetta, jotka ovat ”investoimme tuottavaan kasvuun”, ”toimimme digitaalisesti ja johdamme tiedolla”, ”tuotamme asiakasodotuksia vastaavia sisältöjä, tuotteita ja palveluita” sekä ”panostamme oikeaan osaamiseen ja prosessien tehokkuuteen”. Ilkka-Yhtymän strategia löytyy täältä.
Kaleva Media. Kaleva Media kutsuu yhtiöstrategiaansa ”nelivedoksi”, johtuen siinä määritellystä neljästä tavoitteesta. Ne liittyvät työyhteisöön, sisällön tuottamiseen, markkinointikumppanuuteen ja ”skaalautuvimpaan palvelualustaan”. Jälkimmäistä selitetään näin: ”Tavoitteenamme on kehittää riippumaton kaupallinen palvelualusta, joka mahdollistaa leveämmät hartiat luotettavaan journalismiin, jakeluun ja markkinointipalvelujen myyntiin. - – – Tulevaisuuden media-alusta mahdollistaa paikallisille mainostajille globaalien markkinoiden ja kohderyhmien tavoittamisen hyödyntämällä kansainvälisen kohderyhmän dataa. Olemme saaneet hankkeeseen Business Finlandin tukea”.
Keskisuomalainen. Digikasvu ja yritysostot näkyvät myös Keskisuomalainen-konsernin strategiassa. Konsernin vuoden 2020 vuosikertomuksessa toistuu usein sanapari ”yhtiön kasvustrategia”. “Pitkään elinvoimaisena säilyvän printtimedian rinnalle kehitämme uusia digitaalisia tuotteita ja palveluita. Esimerkkinä tästä on nopeasti kasvava digitaalinen näyttöpintaliiketoiminta. Osana kasvustrategiaamme olemme valmiita myös yritysostoihin”, kertoi Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi pörssitiedotteessa jo vuonna 2017. Näyttöpintaliiketoiminta tarkoittaa diginäyttöjä sisällä ja ulkona sekä liikennevälineissä.
Otavamedia. Vuoden 2020 vuosikertomuksen mukaan ”Otavamedian strategiana on vahvistaa asemaansa Suomen johtavana aikakausmediatoimijana”. Yksi keino tähän ovat yritysostot. Osana strategiaansa Otava esimerkiksi osti vuonna 2020 Kariston ja Atena Kustannuksen. ”Tärkeää on myös asiakaskokemuksen parantaminen dataa hyödyntämällä. Näin sisältöjen laatu pysyy kaupallisesti kilpailukykyisenä, relevanttina sekä kiinnostavana lukijoille ja verkkokävijöille.”, todetaan vuosikertomuksessa.
Sanoma: Sanomalla on kaksi liiketoimintanyrkkiä, oppimisliiketoiminta sekä medialiiketoiminta. Ensiksi mainittu on kannattavampi. Perinteinen media ei tuo taloon rahaa samalla tavalla kuin joskus, mutta digituotot ovat kasvussa. Analyytikkoyhtiö Inderes on arvioinut, että Sanoman yritysostot painottuvat lähivuosina oppimisliiketoimintaan. Medialiiketoiminnassa yrityskaupat ovat pienimuotoisempia. Yritysostot ovat keskeinen osa Sanoman strategiaa. Keskeiseksi voidaan katsoa myös pyrkimys taloudelliseen tehokkuuteen. Inderesin mukaan ”Sanomalla ei ole julkilausuttua konsernitason strategiaa, ja yhtiön strategia muodostuu itsenäisten liiketoimintojen strategioiden kautta”. Inderes pitää ratkaisua perusteltuna, koska liiketoiminta-alueet ovat niin erilaisia. Sen mielestä kankea konsernistrategia voisi tuoda jopa kilpailuhaittaa (sen sijaan Sanoman konsernitasoinen vastuullisuusstrategia löytyy täältä).
TS-Yhtymä (mm. Turun Sanomat). TS-Yhtymän verkkosivuilla tai viimeisimmässä vuosikertomuksessa ei ole julkilausuttua tietoa yhtymän strategiasta. Sen toimialat ovat viestinnän lisäksi painopalvelut, kiinteistöt ja sijoitustoiminta.
PunaMusta Media (mm. Karjalainen) julkisti hiljattain uuden strategiansa, jonka sanotaan olevan aiempaa asiakaskeskeisempi. Toimintakulttuurissa korostuvat “datalla johtaminen, palveluiden helppous ja asiakaskokemuksen merkitys”. Päätavoitteita ovat digikasvu, kannattavuuden parantaminen ja uusien kokonaisasiakkuuksien kasvattaminen.
PS. Yleisradion vuonna 2020 uudistettu strategia “Kaikille yhteinen, jokaiselle oma” löytyy täältä!
Kuvassa poimintoja Amy Webbin 2021 Tech Trend Report -raportin mediaa koskevan osuuden trendeistä.
Amerikkalaisfuturisti Amy Webbin Future Today -instituutin vuosittainen Tech Trends -raportti julkaistiin eilen 14:ttä kertaa. Raportti on teknologia- ja media-alan odotetuimpia laajuutensa ja yksityiskohtaisuutensa vuoksi.
Näin tiivistämismielessä täytyy sanoa, että laajuutta on jo vähän liikaa, nimittäin sivuja on sata enemmän kuin viimeksi, yli 500, ja trendiraportteja ei tällä kertaa ole yhtä, vaan 12. No, kaikkea ei olekaan tarkoitettu kerralla luettavaksi vaan apuvälineeksi esimerkiksi yritysten tulevaisuustöihin.
Tiivistän tähän kirjoitukseen vain raportin numero kolme (”New Realities”) ja siitäkin vain sen osan, joka käsittelee mediaa. Eli minkä asioiden ennakoidaan nousevan mediassa tämän vuoden aikana. Webb ei tarkoita, että kaikki trendit nousevat vuonna 2021 välttämättä valtavirtaan, vaan alleviivaa, että niihin olisi viimeistään nyt hyvä herätä. Raportissa on eriasteisia toimintakehotuksia kunkin trendin yhteydessä, kuten “seuraa tarkasti”, ”informoi strategiaa” tai “toimi nyt”.
Kritiikkinä silti todettakoon, että moni teema on toistunut Webbin raportissa vuodesta toiseen nousematta kuitenkaan koskaan aidosti valtavirtaan ainakaan mediassa – esimerkkinä virtuaalitodellisuus tai älylasit. Viime vuonna Webb myös ennakoi median huomiomittareiden (attention metrics) loppua tai lopun alkua, samoin tänä vuonna. Mutta aika hiljaista on isossa kuvassa ollut. Tärkeä pointti siitä huolimatta. Ehkä joskus näin tapahtuu.
Ohessa vapaasti käännetty tiivistelmä vuoden 2021 mediaosuuden pääpointeista, joita on raportissa yhdeksän.
– Kun koronadigiloikan digivälitteisen todellisuuden muodot kehittyvät ja tulee uusia, ne väistämättä omaksuvat keinoja virtuaalitodellisuuden kirjosta.
– Häivytetty todellisuus (diminished reality, DR) on lisätyn todellisuuden (AR) muoto, joka keskittyy fyysisten ympäristömme olemassaolevien elementtien typistämiseen sen sijaan että sinne digitaalisin keinoin lisättäisiin jotain uutta. Häivytetty todellisuus tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia lisätyn todellisuuden sovellusten kehittämiseen.
– Siirtymä käsillä käytettävistä laitteista kuten älykännyköistä silmillä käytettäviin laitteisiin kuten älylaseihin vauhdittuu.
– 5G:n yleistyminen, silmillä käytettävien älylaitteiden yleistyminen ja internetin virtuaalitilaratkaisujen yleistyminen mahdollistavat aidosti vaikuttavan metatodellisuuden luomisen, joka nivoutuu fyysiseen todellisuuteen.
– Silmillä käytettävät älylaitteet osaltaan nojaavat kehittyneeseen ääniteknologiaan, joten voimme odottaa aiempaa enemmän investointeja esimerkiksi luonnollisen kielen prosessoinnin (NLP) menetelmiin. Virtuaali- ja lisätyn todellisuuden yhteenlaskettu liiketoiminnallinen arvo seuraavan vuosikymmenen aikana nousee satoihin miljardeihin dollareihin.
– Synteettisestä mediasta tulee aiempaa kiinteämpi osa tulevaisuuden laajennetun todellisuuden (XR, kattotermi joka kattaa VR:n ja AR:n) sovelluksia ja kokemuksia.
– Väärissä käsissä synteettinen media voi olla voimakas ja vaarallinen ase väärän tiedon levittämiseen, tahattomasti tai tahallisesti.
– Mediatoimialalla yritysostot ja sulautumiset jatkuvat, mikä tuo paineita journalistiselle riippumattomuudelle.
– Uutistoimijat saavat yhä useammin kilpailijoita mediatoimialan ulkopuolelta, kun tilauspohjaiset liiketoimintamallit yleistyvät maailmalla, ja valtava määrä yrityksiä kilpailee ihmisten huomiosta, ajasta ja rahasta.
Cancel-kulttuurista
Kuka saa päättää, kenen mielipide on “väärä”, vai pitäisikö kenenkään? Voimakkaan tiedostavuuden ilmentymästä cancel-kulttuurista raportti toteaa osuvasti, että sosiaalinen media on mahdollistanut superlatautuneen oravanpyörän, jossa ensin raivostutaan, sitten boikotoidaan sen jälkeen tulee vastareaktio. Raportti pitää cancel-kulttuuria disruptiivisena eli markkinoiden hämmentämiseen tai hajottamiseen pystyvänä muutosvoimana, jonka suhteen on toimittava nyt.
Yhtälö on vaikea ratkaistavaksi. Kuten raportissa todetaan, toisella puolella on joukko vaikutusvaltaisia tai etuoikeutettuja ihmisiä, jotka saattavat syyttää cancel-kulttuuria aiheettomasta ajojahdista, vaikka aihetta kritiikille olisikin. Toisaalta voidaan sanoa, että tietyt cancel-kulttuuriin luettavat ilmiöt ovat lähteneet liikkeelle vääristä motiiveista kuten kostonhalusta ja seurauksena joku tai jotkut joutuvat oikeusmurhan uhriksi.
Täällä länsimaissa vaipuu helposti mediatoimialan seurannan kuplaan yksinomaan länsimaisesta näkövinkkelistä, vaikka muuallakin tapahtuu paljon seuraamisen arvoista.
Puhetta toki riittää esimerkiksi Kiinasta ja teknologiajäteistä kuten Tencentistä, Alibabasta tai Baidusta, mutta nyanssit jäävät usein kieli- ja muiden muurien peittoon. Siksi olikin virkistävää kuunnella tänään Reuters-instituutin webinaarissa Daisuke Furutaa, joka on Buzzfeed Japanin perustaja ja entinen Asahi Shimbunin verkkopomo. Asahi on Japanin suurimpia sanomalehtiä. Furuta työskentelee nyt Googlen News Initiative -hankkeessa.
Furutan viesti oli yllättävä: hänen puheenvuoronsa perusteella Euroopassa ollaan median digitalisaatiossa valovuoden pidemmällä kuin Japanissa. Arvelin tilanteen olevan enemmän tasoissa.
– Japani on edelleen hyvin printtikeskeinen maa. Uutispuolella häviävän pieni osa liikevaihdosta tulee digistä, Furuta kertoi. Japanilaiset uutismediat myös hinnoittelevat harvat digituotteensa hyvin korkealle, Furutan mukaan Japanissa on maailman kalleimmat digiuutislehdet.
– Isoin ongelma on, että uutislehdet edelleen epäröivät digi-investointeja. Japanissa myös luottamus uutismediaan on alhaalla, mikä mielestäni osaltaan johtuu uutismedian erittäin hitaasta reagoinnista digitalisaatioon eikä niinkään polarisaatiosta, Furuta kertoi.
– It is not so big in Japan, Furuta vastasi kysymykseen, missä määrin Japanissa on polarisaatiota, ääripäistymistä.
Mediakritiikki on käytännössä hallitsevan pääpuolueen kannattajien kritiikkiä hallituksen toimia kritisoivia mediasisältöjä vastaan, mikä ns. kuuluu asiaan.
Havahduttavaa oli Furutan kuvailu japanilaisten sanomalehtien takapajuisuudesta länsimaista taustaa vasten – monet mediat esimerkiksi kieltävät toimittajan läsnäolon sosiaalisessa mediassa kokonaan, mikä vaikuttaa tietoisuuteen puheenaiheista. Verkkojournalismi on usein sitä, että “artikkelit kopioidaan printistä sellaisenaan Japanin Yahoosta löydettäväksi”. Yahoo on Japanissa vahva toimija.
– Se ei ole mielestäni lainkaan kestävää. Uutismedia ei ole ollenkaan optimoitu internetiä varten Japanissa, Furuta sanoi.
Työvoimasta valtaosa on sidottu perinteiseen printtiin, digiin vain murto-osa.
Jottei tässä olisi tarpeeksi, Japanin uutismedia on johdoltaan hyvin miehistä, naisia ei löydy oikein mistään.
Miltä mediatoimiala näyttää ulkoapäin sen jälkeen, kun sitä on vuosikaudet tutkaillut, elänyt ja hengittänyt sisältä käsin? Erilaiselta, naurahtaa Elina Yrjölä hetken miettimisen jälkeen.
– Ehkä demokratian ja muiden kauniiden asioiden kannalta toivoisin, että yleismedia pystyisi hiukan pakittamaan somelogiikasta, jossa julkaisemisen tahti on valtava ja volyymit isot. On siitä vähän pakitettukin. Hyvää on, että paikoin näyttää, että sellainen ”nyt me kuolemme kaikki”-fiilis on unohdettu. Osa kaupallisesta mediasta alkaa olla tilanteessa, että on löydetty uusia tapoja ansaintaan.
Yrjölä on mediayhtiö Talentumin (nyk. osa Almaa) entinen liiketoimintajohtaja ja terveydenhuollon uutislehden Mediuutisten entinen toimitusjohtaja-päätoimittaja. Sittemmin hän perusti henkilöstövuokrausyritys Journalistikoneen, jonka myi vuonna 2016.
”Vaikuttavuuslähtöisellä tavoitteenasetannalla kyetään kääntämään katsetta omasta tekemisestä tekemisen seurauksiin.”
Nykyään Yrjölän käyntikortissa lukee HNY Group, joka on hänen ja kahden muun media-alan ammattilaisen Kati Haapakosken ja Anna Niemelän muutama vuosi sitten perustama asiantuntijayritys.
HNY Group on muun muassa toiminut vaikuttavuustyön tukena Sitralle ja ollut rakentamassa vaikuttavuuden mittareita Lastensuojelun Keskusliitolle. Se on myös juuri julkaissut Maailmanparantaja-nimisen vaikuttavuustyökalun, jonka lupaus on kova: “Maailmanparantajan käyttö ei vaadi kuukausien kursseja vaikuttavuuden teoriasta tai päiväkausien työpajoja, vaan pääsette heti asiaan”.
Vaikuttavuudella, englanniksi impact, tarkoitetaan useimmiten muutoksia, jotka tapahtuvat pitkällä, jopa vuosien aikavälillä ihmisissä tai yhteiskunnassa. Yhteistä hyvää, voisi joku sanoa. Vaikuttavuus voi olla myös negatiivista. Maailma ei aina tule paremmaksi.
TAUSTAA: Mikä ihmeen vaikuttavuus? Voit lukea aiemman kirjoitukseni “Vaikuttavuuden mittaaminen mediassa – teoria(t), käytäntö, tulevaisuus” täältä.
Todentaminen ei ole matemaattista täsmäpuuhaa
HNY Group tekee muutakin, mutta halusin kuulla Yrjölän ajatuksia juuri vaikuttavuudesta, sillä vaikuttavuuden mallintamisen, arvioinnin tai mittaamisen parissa työskenteleviä mediataustaisia tai mediatoimialaa syvällisesti tuntevia asiantuntijoita ei Suomessa ihan joka oksalla ole. Toisaalta vaikuttavuus on juuri nyt yleisestikin kuuma teema, kun eri tahot miettivät, miten ne voivat osoittaa tekevänsä yhteiskunnalle sellaista hyvää kuin ne uskovat tai väittävät tekevänsä.
Yrjölän mukaan yksi syy vaikuttavuusbisnekseen lähtemiselle on se, että kaikkien HNY Groupin osakkaiden journalistisessa historiassa on yhteys terveydenhuoltoon.
– Olemme kaikki olleet uramme aikana aika paljon tekemisissä lääkealan kanssa, ja siellä puolella vaikuttavuusasiat ovat aika pitkällä. Suomessa on vuosia ollut tilanne, että ei voi päästä korvausjärjestelmään, ellei niin kutsuttuja vaikuttavuusmallinnuksia ole tehty. Lääkepuolella se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että katsotaan dataa miten jotakin lääkettä käytetään tai ei käytetä, ja millaisia seurauksia siitä tulee, kuinka paljon yhteiskunta säästää.
Konkreettisena esimerkkinä Yrjölä mainitsee biologiset nivelreumalääkkeet, joiden vaikuttavuusmallinnuksilla pyrittiin perustelemaan lääkkeiden korkeaa hintaa. Mallinnukset kuvasivat, miten lääkkeet auttoivat ihmisiä ja yhteiskunta säästi, kun sairauslomia jäi pitämättä ja varhaiseläkkeille lähtemättä.
Jos tehdään jotkut vaikuttavuusmittarit ja ilmoitetaan että näitä aletaan käyttää, niin sehän on epätoivoista, koska eivät ihmiset sellaiseen sitoudu.
HNY Groupin Maailmanparantaja-työkalu ei kuitenkaan ole suunnattu lääkealalle, vaan ensisijaisesti järjestöille, jotka tavoittelevat yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Sen todentaminen ei ole niin matemaattisen täsmällistä kuin lääkkeiden kanssa.
Yksi tapa lähteä hahmottamaan asiaa organisaatiossa on rakentaa niin sanottu vaikuttavuusketju, josta lisää hieman edempänä.
Idea Maailmanparantaja-työkalusta tuli Yrjölän yhtiökumppanilta Anna Niemelältä keväällä, ja siihen saatiin koronatukea ELY-keskukselta. Työkalun käyttö on ilmaista, mutta tarvittaessa voi ostaa konsultointiapua vaikuttavuustavoitteiden ja -mittareiden luomiseen.
– Esimerkiksi monet sotepuolen järjestöt kertovat, että niiden hallitukset ovat vaatineet vaikuttavuuden mittaamista. Eri asia sitten on, missä määrin hallituksissa tiedetään, mitä vaikuttavuus ylipäänsä on ja mitä se järjestöjen toiminnassa tarkoittaa, Yrjölä sanoo.
Pelkästään vaikuttavuus-termi on omiaan aiheuttamaan kirjavia mielleyhtymiä. Tärkeää onkin yhdessä määritellä, mitä sillä tarkoitetaan omassa organisaatiossa tai laajemmin omalla toimialalla. Teoreettisia pohjia kyllä löytyy.
– Ei se helppo harjoitus ole, jos kunnianhimon tason asettaa korkealle, että oikeasti mitataan, tuliko yhteiskunta paremmaksi oman toiminnan ansiosta. Se jää helposti korkealentoiseksi. Mutta ei vaikuttavuusketjun rakentaminen myöskään mahdotonta ole.
Vaikuttavuusketjun logiikka menee karrikoiden näin: millaista vaikuttavuutta haluat saada aikaan + mitä voimavaroja se vaatii + mitä toimenpiteitä se vaatii + millaisia tuloksia tai vaikutuksia toimenpiteistä syntyy (lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä) + millaista vaikuttavuutta syntyy (pitkällä aikavälillä). Vaikeinta yhtälössä on useimmiten todentaa, että jos vaikuttavuutta syntyykin, missä määrin se on seurausta omasta toiminnasta ja missä määrin jostain muusta.
– Tällä hetkellä olen omassa ajattelussani sellaisessa vaiheessa, että erityisesti järjestöjen kaltaisten organisaatioiden vaikuttavuustyön kaikkein arvokkain lopputulos voi olla se, että vaikuttavuuslähtöisellä tavoitteenasetannalla kyetään kääntämään katsetta omasta tekemisestä tekemisen seurauksiin. Miten vaikuttavuutta mitataan, voi olla jopa sivuseikka tai seuraavan vaiheen homma.
Miten vaikuttavuusajattelu sopii mediaan?
– Julkisen palvelun media on toki luontevin tällaisen ajattelun käyttäjä, kun sen toimintaa ei voi eikä pidäkään mitata taloudellisella menestyksellä. Mutta ottaen huomioon, kuinka myös kaupallinen media perustelee omaa olemassaolonsa oikeutusta ja erilaista tukirahojen lobbailua demokratian ylläpitämisellä, niin ei se mielestäni ihan pois laskuista olisi, että tämäntyyppistä ajattelua olisi muuallakin, sanoo Yrjölä.
Hän huomauttaa, että matkalle voi tulla myös sudenkuoppia, kuten seuraako vaikuttavuusajattelusta mielleyhtymiä siihen, että journalismilla olisi jonkinlainen agenda.
– Todellisuudessa medialla kuitenkin on agendoja koko ajan, sekä tiedostettuja että tiedostamattomia. On asioita, joiden puolella halutaan yhteiskunnassa olla. Olisiko se kuitenkaan kauhean huono idea miettiä vaikuttavuutta ihan vain harjoituksena? Koronakriisi on hyvä esimerkki missä todellakin kannattaisi katsoa, millaisia asioita media on saanut aikaan. Se voisi parantaa median omaa itsereflektiota.
– Ei tarvitse mennä puhdasoppiseen vaikuttavuusketjujen rakentamiseen saati matemaattiseen mallintamiseen, mutta voisi raatorehellisesti arvioida oman journalistisen toiminnan vaikutusta vaikkapa hallituksen päätöksiin ja viranomaistoimintaan, Yrjölä sanoo.
Miten välttää höttövaara?
Mitä sitten ihan käytännössä? Jotta vaikuttavuuspuhe ei jää ylätason hötöksi, täytyy sillä olla johdon tuki takanaan. Tämä vaatii keskustelua ja aikaa, jota vievät monet muutkin asiat. Yrjölä huomauttaa kuitenkin, että vain ruohonjuuritasolla tiedetään, millaista arki on. Haastavinta onkin hänen mukaansa rakentaa yhteys arjen ja ylätason tavoitteiden välille.
– Jos tehdään jotkut vaikuttavuusmittarit ja ilmoitetaan että näitä aletaan käyttää, niin sehän on epätoivoista, koska eivät ihmiset sellaiseen sitoudu. Meidän kokemuksemme mukaan kaikkein vaikeinta on rakentaa se välitaso, jonka toisella puolella ovat päivittäiset askareet – sanotaan nyt vaikka että päätetään tehdä 145 somesisältöä – ja toisella puolella korkealentoisemmat vaikuttavuustavoitteet.
– Ei minulla siihen ole mitään patenttiratkaisua antaa, mutta toimituksissa on yleensä sen verran fiksua porukkaa, että kyllä siellä osataan vaikuttavuusketjuja rakentaa, jos vain halutaan.
Yrjölän mukaan vaikuttavuusajattelussa on järjestömaailmassa erityisen hyvää se, että se auttaa kohdentamaan toimintaa aidosti tärkeisiin asioihin, “sen sijaan, että tehdään sitä mitä on aina tehty, mitä tykätään itse tehdä tai mitä joku yksittäinen hallituksen jäsen haluaa että tehdään”.
– Muodostetaan yhteinen käsitys, mikä on tärkeintä. Totta kai tehdään muutakin, mutta siihen ei voi koko ajan tulla jotain uutta, johon pitää reagoida ikään kuin toimintasuunnitelman ulkopuolelta. Järjestöissä näkyy, että silloin on koko ajan kiire ja resurssipula.
Yrjölän mielestä journalismi on tässä mielessä hieman eri asia, “siihen kuuluukin tulla koko ajan jotain uutta”. Mutta valinnoista siinäkin on kyse.
– Terveydenhuollossa puhutaan nyt koronan aikana siitä, että aina on olemassa potilas, joka jää hoitamatta, kun hoidetaan koronapotilaita. Journalismissa sama logiikka on, että jos teen 100 juttua koronasta, niin minulta jää tekemättä 95 juttua jostain muusta.
Numeroiden takaa 