Tältä se joskus tuntuu. Hyvää perjantaita=)
Kirjoittajan arkistot: numeroidentakaa
Kaikkea kaikille on ei mitään kenellekään, muistuttaa Milttonin some- ja digistrategiapomo Niku Hooli
Niku Hooli. Kuva: Lauri Hannus.
Puhumme Milttonin Niku Hoolin kanssa mm. arvojen pirstaloitumisesta, strategiasta, somesta, somen ROI:sta, henkilöbrändeistä ja vaikuttajamarkkinoinnista.
Se on TAAS täällä, Numeroiden takaa -blogihaastis!
Terve Niku! Työskentelet asiantuntijatalo Milttonissa tittelillä Social Media and Digital Strategy Director. Mitä vastuihisi ja arkeesi kuuluu?
”Mun työ on varmistaa, että Milttonilla ja meidän asiakkailla on käytettävissä paras mahdollinen tieto, osaaminen ja työkalut digitaalisissa kanavissa toimimiseen. Milttonin toimintakenttä on nykyään valtavan monipuolinen, minkä seurauksena on kyettävä arvioimaan tekemistä todella monesta kulmasta ja yrittää pysyä koko ajan askeleen edellä. Itse olen kiinnostunut erityisesti siitä, miten median kehitys ohjaa sisältöä. Parin viime vuoden aikana on esimerkiksi somessa siirrytty yhä enemmän uutisvirtapohjaisesta sisällönjakelusta story-muotoon, mitä monet yritykset eivät ole vielä ihan huomanneet. Itse tekemässäni asiakastyössä painottuu strateginen suunnittelu: vastaan siitä, että asiakas saa oikeita tavoitteita tukevaa sisältöä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.”
Sisällön suunnittelussa lähdetään yleensä liikkeelle kohdeyleisön tuntemisesta. Milleniaalien kohdalla puhutaan paljon arvojen korostumisesta. Tiedämme myös, että ihmisten arvomaailma pirstaloituu. Millainen haaste arvojen moninaistuminen on isolle yritykselle, jonka pitäisi tavoittaa ja sitouttaa laaja joukko potentiaalisia asiakkaita? Tämä liittyy dataankin: analytiikan tulevaisuus on yksilön ymmärtämisessä, poispäin ihmisten keskiarvoistamisesta.
”Tulee mieleen vanha viisaus: ’kaikkea kaikille on ei mitään kenellekään’. Kaupan siirtyessä yhä enemmän nettiin on isoilla firmoilla haaste siinä, miten ne perustelevat merkityksensä ja arvonsa kuluttajille jatkossa. Jo nyt on nähtävissä merkkejä, että geneeriset isot brändit ovat menettäneet jalansijaansa pitkän hallinnan jälkeen, kun markkinoille on tullut pienempiä haastajia, jotka ovat vallanneet tietyn kohderyhmän heille merkityksellisellä arvolupauksella (esim. Oatly) tai paremmalla palvelulla (esim. Dollar Shave Club). Isojen yritysten ratkaisu onkin viime aikoina ollut usein ostaa pienempiä, kiinnostavampia alabrändejä, kuten Unilever teki Dollar Shave Clubin tapauksessa.”
Totesit nimitysuutisesi yhteydessä joulukuussa 2017, että “Kuluttajat vaativat brändeiltä aitoa dialogia, ja tekemisen fokus siirtyy somessa vielä vahvemmin jatkuvaan vuorovaikutukseen. Voittajia ovat ne yritykset, jotka uskaltavat kokeilla vuorovaikutteista tarinankerrontaa sekä ottaa kantaa myös yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin.” Miltä maailma näyttää tässä suhteessa elokuussa 2018? Ainakin tuntuu, että aiempaa useammat yritykset uskaltavat ylipäänsä olla julkisesti jotakin mieltä, kun ennen sitä oikein välteltiin?
”Kyllä. Milttonin viime vuonna tekemässä tutkimuksessa peräti 75% suomalaisista halusi yritysten osallistuvan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ongelmien ratkaisuun. Virossa ja Ruotsissa luku oli vielä korkeampi. Tässä on tapahtunut selkeä muutos viime vuosina. Eräänlaisena käännekohtana pidän muutaman vuoden takaista #metahdomme yrityshaastetta, joka johti osaltaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Sen jälkeen yritykset tuntuivat toden teolla heräävän tähän asiaan.”
Nykyään puhutaan paljon henkilöbrändien merkityksestä. Voivatko isot brändit pärjätä somessa “kasvottomina”? Riippunee myös tuotteesta? En ole itse ns. päälleliimatun vaikuttajamarkkinoinnin fani, sitäkin näkee…
”Tässä on monta käsitettä ja asiaa. Henkilöbrändejä voi olla monenlaisia – joskus yhtiön tunnetuin sanansaattaja on sen pääjohtaja, joskus yksittäinen asiantuntija talon sisältä.
Toisaalta monet hyödyntävät ulkoisia vaikuttajia, jotka ovat heidän kohderyhmänsä parissa merkittäviä mielipidevaikuttajia. Kuten sanoit, riippuu tämä hyvin paljon toimialasta ja tuotteesta, one size fits all -ratkaisua on vaikea nimetä. Pahimmillaan sisäinen henkilöbrändäys menee siihen, että yrityksellä on tuhat sanansaattajaa Twitterissä, mutta kaikki postaavat samat linkit samalla saatetekstillä kuin botit konsanaan.”
”Vaikuttajamarkkinoinnissa on myös jonkin verran ylikuumenemisen merkkejä: brändit palkkaavat vaikuttajan, joka ei ole sitoutunut tuotteeseen tai brändiin tekemään sisältöä, jota vaikuttaja ei oikeastaan tunne omakseen. Olen joskus nähnyt saman vaikuttajan tekemässä yhden kalenterivuoden aikana somekampanjaa saman tuotekategorian kilpaileville brändeille. Ei kovin uskottavaa. Henkilöbrändäys ärsyttää monia, koska se on usein niin helvetin ärsyttävää. Mutta se mikä on toiselle ärsyttävää, resonoi toiselle todella vahvasti – siksi näemme myös paljon provosoivia, pullistelevia ja kehuskelevia henkilöbrändejä. Jokaisen kannattaa miettiä, millainen brändi toimii itselle ja minkä takana voi aidosti seistä. Feikkiä brändiä on aika raskasta pitää yllä pidemmän päälle.”
”Somevaikuttajien kanssa tehtävä markkinointi toimii silloin, kun palvelu tai tuote toimii aidosti vaikuttajan omissa kanavissa tehtävässä sisällössä. Usein sanotaan, että vaikuttajalle pitäisi antaa sisällön suhteen vapaat kädet. Tämä on jossain määrin totta, mutta jos käytössä on vaikuttajakanavat hyvin tunteva suunnittelija tai toimisto, voi vaikuttajalle ehdottaa omasta mielestään hyvää ideaa. Parhaimmillaan tämä auttaa vaikuttajaa tekemään sisällöstä entistä paremman – kaikki vaikuttajat eivät ole mestareita kaupallistamaan omaa, sinänsä erittäin laadukasta sisältöään. Huolellinen briiffaus ja tavoitteiden selittäminen vaikuttajalle on joka tapauksessa ensiarvoisen tärkeää. Jos sisällöstä tulee päälleliimattu olo, on se yleensä epäonnistunut yhteistyö.”
Mitkä ovat yleisimmät haasteet, kun lähdette rakentamaan asiakkaan kanssa sosiaalisen median strategiaa? Miten tarkastelette somestrategian suhdetta yrityksen kokonaisstrategiaan? Millainen on hyvä sosiaalisen median strategia?
”Hyvä sosiaalisen median strategia tukee asiakkaan liiketoiminnan tavoitteita ja kokonaisstrategiaa. Kaikki muut suunnitelmat ovat ajan- ja rahanhukkaa. Yllättävän usein nämä tavoitteet ovat edelleen yrityksille vähän hähmäisiä tai niitä ei osata muotoilla sellaiseen muotoon, jolla onnistumista voitaisiin mitata. Tämä on ehkä yleisin haaste alkuvaiheessa. Toinen käytännön haaste on se, että somen tekeminen on voinut pirstaloitua useaan yksikköön. Viestintä ja markkinointi saattavat esimerkiksi vastata eri kanavista eivätkä muista toteuttaa yhtenäistä suunnitelmaa. Somestrategina saakin usein ratkoa myös ihan liikkeenjohdollisia ja työn organisointiin liittyviä kysymyksiä.”
”Hyvän somestrategian ei tarvitse olla 50 sivua pitkä eikä monimutkainen. Yksinkertaisimillaan siitä selviää miksi, kenelle, milloin, missä ja miten. Viimeinen kohta on tärkeä: Olen joskus nähnyt strategioita, jotka kuulostavat ja näyttävät hyviltä, mutta joita ei tarkemmin tarkasteltuna voi viedä käytäntöön esimerkiksi resurssisyistä johtuen. Onneksi niitä on koko ajan vähemmän.”
Mitkä ovat keskeisimmät seikat, kun mietitte onnistumisen mittaamista somessa? Homma lähtee varmaankin liikkeelle tavoitteista?
”Jep, tässäkin tavoitteet ohjaavat tekemistä paljon. Mutta erityisesti viestinnän puolella on kaikesta datasta huolimatta edelleen välillä vaikeaa osoittaa vedenpitävästi joidenkin asioiden kausaliteettia. Toisaalta, jos tavoitteet ovat vaikkapa suoraan myynnillisiä, niin
silloinhan ostoputken näkee erittäin tarkasti ensimmäisestä kontaktista konversioon ainakin yleensä. Myös mittaaminen kannattaa suunnitella hyvin etukäteen. Tähän olemme panostaneet tänä vuonna ja palkanneet siihen erikoistuneita asiantuntijoita. Yllättävän monet eivät edelleenkään mittaa sosiaalisen median onnistumista lainkaan tai käyttävät liiketoiminnan kannalta epärelevantteja mittareita, kuten esimerkiksi tykkääjien määrän kasvua.”
Kuvitteellinen tilanne: Sinulta kysytään epäilevään äänensävyyn, kannattikohan tämä satsaus oikeasti eli mikä on sosiaalisen median ROI (investoinnin tuotto). Mitä vastaat ja vieläkö tätä nykypäivänä usein kysellään?
”Minusta ROI:ta pitäisi peräänkuuluttaa yhä enemmän. Yksi mielenkiintoisimpia työtehtäviä on tehdä sosiaalisen median auditointi, jossa imaisemme paria maksullista työkalua käyttäen datan asiakkaan somekanavista ja katsomme, mitä tilin konepellin alta löytyy ja miten se tukee määriteltyjä tavoitteita. Sieltä voi selvitä nopeasti asioita, jotka muuttavat koko tekemisen suunnan.”
Sinulla on taustallasi mm. vahvaa sisältömarkkinointiosaamista. Jo useamman vuoden on puhuttu siitä, että somessa erottautuminen on vaikeampaa, koska sisällön määrä on lisääntynyt. Mitä luulet, mihin tämä kehitys johtaa? Väheneekö sisältötulva koskaan ja jos, mitä sen jälkeen tapahtuu? Uutismedian sarallahan esimerkiksi mediatalojen Facebookiin tekemän natiivisisällön määrä on viime aikoina ollut joiltain osin vähenemään päin.
”Sisällön määrä kasvaa, ihmisten käytettävissä oleva aika ei. Voi olla, että sisältömarkkinoinnin kovin buumi volyymin osalta on jo nähty ja pian keskitytään tekemään vähemmän mutta laadukkaampaa sisältöä yhä rajatummille kohderyhmille ja spesifeihin tarpeisiin.”
Sosiaalisen median asiantuntijatyössä voi tulla paineita siitä, että hallussa pitäisi koko ajan olla kasvava määrä kanavia. On seurattava useita lähteitä tai putoaa kärryiltä. Itse tein muutama vuosi sitten tietoisen valinnan erikoistua onnistumisen mittaamisen saralla muutamaan someen (ettei pää hajoa…). Teki hyvää kun ei tarvinnut enää päivittäin avata Snapchatia, heh. Pääasia, että tietää mistä tai keneltä tiedon tarvittaessa saa. Miten sinä pysyttelet kartalla kaikesta uudesta tiedosta mitä työssäsi tarvitset?
”Huhhuh, nyt kuvailit työni ehkä keskeisimmän haasteen! Minun on ymmärrettävä paitsi digikenttää, myös kaikkia Milttonin asiantuntija-alueita ja pyrittävä yhdistämään nämä kaksi työssäni. Olen itse pyrkinyt keskittymään kokonaisuuden ja strategian ymmärtämiseen, ns. suuriin linjoihin ja siihen, miten nämä yhdistetään luovaan sisältöön. Spesifien analytiikan ja mittaamisen kysymysten osalta voin tukeutua työkavereihini. On kuitenkin sanottava, että usein ollaan tilanteessa, jossa jotain asiaa tai
sisältöformaattia tehdään ihan ensimmäistä kertaa. Tällöin ei auta kuin alkaa selvittää asiaa itse tai porukalla, mikä onkin usein tosi mielenkiintoinen vaihe duunissa! Ala muuttuu edelleen sellaista tahtia (kliseistä mutta totta), että on pakko pysyä uteliaana ja kokeilla uusia sisältöjä vaikka sitten omissa kanavissaan.”
Loppuun muutama nopea:
Short form vai long form?
”Ihan sama, kunhan se on kiinnostavaa.”
Onko IGTV olemassa vuoden päästä?
”Kyllä, mutta erilaisena kuin nyt.”
Onko Facebook Watch olemassa viiden vuoden päästä?
”Sanotaanko näin, että uskon FB:n tuottavan omaa sisältöä silloin jossain muodossa, kyllä.”
Someloma, harrastatko?
”Päivän-pari kerrallaan muutaman kerran vuodessa. Yllättävän vaikeaa. Suosittelen kaikille!”
PS. Niku löytyy Instasta ja Twitteristä handlella @Nikuhooli.
Milttonin Niku Hooli on Numeroiden takaa -blogin yhdeksäs blogivieras.
Aiemmat blogivieraat: Professor of Practice & senior advisor Atte Jääskeläinen, Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laine, United Screens -Youtube-verkoston Suomen-maajohtaja Sami Törmä, Ilta-Sanomien vt. toimituspäällikkö Panu Karhunen, YleX:n ja Yle Kioskin digistrategi Anne Saloranta, Ylen Head of Customer Experience Jaakko Lempinen, Allerin datapomo Sini Kervinen ja Very Finnish Problemsin luoja Joel Willans.
Numeroiden takaa on helmikuussa 2017 perustamani blogi, joka käsittelee onnistumisen mittaamista kansantajuisesti. Julkaisen blogin FB-sivulla myös materiaalia, josta en erikseen bloggaa, käyhän seuraamassa!
Minusta eli kirjoittajasta löydät lisätietoa tämän blogin esittelysivulta.
Blogivieras Atte Jääskeläinen: Journalismin julkinen arvo jää höttöpuheeksi, jos sitä ei yritetä mitata
Atte Jääskeläinen. Kuva: Lappeenrannan teknillinen yliopisto.
Media, journalismi ja onnistumisen mittaaminen. Olin kiinnostunut kuulemaan, mitä tästä teemasta nykyään ajattelee Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan entinen (2007–2017) johtaja Atte Jääskeläinen, joka oli kauden 2017–18 vierailevana tutkijana journalismin tutkimuksen ehkä arvostetuimmassa lokaatiossa, Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa. Jääskeläisen kanssa Ylessä työskennelleenä tiesin, että aihepiiri kiinnostaa häntä, ja luonnollisesti se kiinnostaa myös itseäni.
Jääskeläinen työskentelee nykyään Professor of Practice -tehtävässä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä senior advisorina konsultointitoimisto Fourkindissa, jonka ydinosaamista ovat tekoälyyn liittyvät ratkaisut.
Miten onnistumisen määrittelyä journalismissa tulisi mielestäsi lähestyä? Tässä yhteydessä puhutaan joskus kattokäsitteenä vaikuttavuudesta tai yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, joka kuvaa laajasti kaikkea, mitä on saatu aikaan, mutta sen mittaaminen on monimutkaista, ei aina pelkillä numeroilla näytettävissä.
”Journalismia on monenlaista, mikä uutistoimituksissa usein unohtuu. Aikoinaan, joidenkin mielestä ”vanhoina hyvinä aikoina”, journalismi oli sitä mitä journalistit päättivät tehdä. Nyt kun journalismi joutuu yhä enemmän taistelemaan olemassaolostaan markkinoilla, mittaristossa korostuu, millaisia tuloja se tuottaa. Tämä on realiteetti varsinkin rajun kilpailun markkinoilla, mutta kirkasotsaisille journalisteille kauhistus tai tabu.
Vaikuttavuuden käsite on käytössä ennen kaikkea siinä osassa journalismia, jossa korostetaan sen arvoa demokratialle ja yhteiskunnalle kokonaisuutena. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sekin on vaikuttavuutta, että saa aikaan maailmansodan. Yhden vaikuttavuus on toiselle kauhistus tai rikos. Ei ole ihan helppo määritellä, milloin journalismin pitäisi ajaa jotain asiaa ja milloin sen pitäisi raportoida ja antaa muiden päättää.”
“Laatujournalismi” on sana, jota kuulee alan sisällä usein vaativin äänenpainoin – että kun tehdään Laatua, niin se kyllä myy. Joskus samassa lauseessa naureskellaan vähättelevästi tietyntyyppisille viihdemedioille, mitä pidän hieman ylimielisenä, kapeakatseisena ja yleisöjä aliarvioivana. Yleisöistä päästäänkin siihen, kenelle mikäkin on The Laatua. Itse lähtisin liikkeelle omista tavoitteista ja asiakkaiden näkökulmasta, koska miellän laadun tarkoittavan merkityksellisyyttä sisällön kohteelle eikä tekijälle. Siis: journalismin laatu, voiko sitä mielestäsi mitata, kun käsitys siitä on subjektiivinen?
”Itse käytän mieluummin käsitettä arvo. Journalismilla on arvoa käyttäjilleen, mutta sillä on myös yhteistä arvoa tai julkista arvoa, joka voi olla olemassa riippumatta siitä käyttääkö sisältöä kukaan. Journalismin arvo muodostuu siis yksilöille syntyvien arvojen summasta, mutta ei yksin siitä: mutta siihen pitäisi lisätä myös tämä julkisen arvon komponentti, ja sen mittaaminen on haastavaa. Silti sitä pitäisi yrittää, koska muutoin siitä puhuminen jää pelkäksi hötöksi ja on pohjimmiltaan joko ideologista paatosta tai lobbaamista.”
Voiko sellaista journalismia mielestäsi kutsua laadukkaaksi, josta yleisö ei kiinnostu? (riippuen toki siitä, miten kiinnostuminen määritellään).
”Jos journalismi on yhdellekin ihmiselle laadukasta, se on hänelle laadukasta. Arvoa journalismi sen sijaan tuottaa sitä enemmän, mitä laajempi yleisö sillä on. Ja oikeastaan vielä enemmän: Se, että journalismin yleisö kasvaa voi kasvattaa sen laatua eksponentiaalisesti: Arvo syntyy myös siitä että muutkin ovat tämän sisällön nähneet ja voivat siitä keskustella. Se synnyttää yhteisöllistä arvoa.”
Journalismilla ei ainakaan tietääkseni ole akateemisesti yhteisesti sovittuja tapoja mitata onnistumistaan. Mistä se johtuu, ja olisiko syytä olla?
”Osittain se johtuu varmaan siitä, että journalismilla on ollut erilaisia kulta-aikoja, jolloin yleisöistä ei ole tarvinnut niin paljon välittää. Journalismille on ollut tilausta tai ainakin rahoitusta muutoinkin. Nyt tilanne on erilainen: Koko ala supistuu ja vain parhaat jäävät henkiin. Silloin on hyvä olla hyvät mittarit, mutta eihän sekään vielä menestystä takaa.”
Niinkin sanotaan, että ihan kaikkea ei pidä eikä tarvitse mitata. Mitä journalismissa ei tarvitse mitata?
”Mittareiden avulla pyritään pääsemään päämäärään joka tiedetään. Mutta journalismissa pitäisi päätyä myös tuntemattomille poluille. Niiltä löytyvät kaikkein arvokkaimmat asiat. Sellaiset, joita kukaan ei ole ennen tehnyt eikä kukaan tiennyt tarvitsevansa.”
Jos mennään mediatalojen tekemien journalististen sisältöjen kulutuksen mittaamiseen ihan arjen tasolle, se on yleisesti ottaen melko repaleista: televisiolle on omat mittaustapansa, radiolle omansa, verkolle omansa, somelle omansa – ja tulevaisuuden jakelukanaville taas omansa. Lukuja ei voi verrata yksi yhteen, ja jo yhdenkin jakelukanavan sisällä on eri käytäntöjä. Kaikissa mittareissa on heikkoutensa, joista ehkä suurin on, että ne harvoin kertovat kovinkaan täydellisesti katsomisen, lukemisen tai kuuntelemisen todellisesta intensiteetistä (mittari ei tiedä, katsoitko tv:tä ajatuksella vai oliko se vain auki, tai luitko pitkästä verkkojutusta oikeasti vain yhden otsikon, vaikka skrollasitkin loppuun). Mitä ajattelet tästä? Itse haluaisin ajatella, että kun tavoite on asetettu, valitut mittarit ovat heikoista vaihtoehdoista parhaita, ja eteenpäinkin koko ajan mennään.
”Asia on juuri noin. Osittain alalla myös halutaan suojella numeroiden luomaa illuusiota suuresta yleisöstä käyttämällä lahoja mittareita. Parempia mittareita kannattaa kuitenkin kehittää ja pikku hiljaa teknologia tekee sen mahdolliseksi. Ja mainostajatkin niitä vaativat.”
Mitä ajattelet kysytyn ja mitatun tiedon suhteesta? Vähän kärjistäen viittaan siihen alalla melko tuttuun haasteeseen, että jos ihmisiltä kysytään sisältöjen kulutuksesta, he vastaavat että eivät lue iltapäivälehtiä ja katsovat historiadokumentteja, kun totuus mitatun tiedon valossa saattaa olla päinvastainen.
”Kysymällä ihmisiltä ei saada selville heidän oikeata käyttöään saati oikeita tarpeitaan. Tarvitaan lisäksi dataa, laadullista analyysiä ja monia muita menetelmiä. Lisäksi tarvitaan ammattitaitoa, intuitiota, valmiuksia kokeilla ja kasvattaa siten tietoa siitä mikä on arvokasta ja mikä ei. Usein kaikkein arvokkainta on sellainen sisältö jota yleisö ei itse tiennyt kaipaavansa, koska se avartaa heidän maailmaansa. Mutta mittarit kyllä kertovat jälkikäteen onnistuttiinko, ja siitä voi oppia. Seuraava arvaus on parempi.”
Millainen on hyvä tavoite? Millainen on hyvä mittari?
”Hyvä tavoite on se mitä oikeasti tavoitellaan, ei mikään strategiapalaverissa ahdistuksessa keksitty hätäversio. Sen oivaltaminen mitä tavoitellaan, voi olla joskus yllättävän vaikeaa. Hyvä mittari muistetaan, ja se on esillä joka päivä. Hyvä mittari kertoo siitä, saavutettiinko oikea tavoite, ja sen lisäksi se on riittävän tarkka ja mielellään liikkuu niiden toimenpiteiden seurauksena joilla sitä yritetään liikuttaa. Hyvän mittarin kehitys voidaan piirtää kuvaksi. Liian usein palkinnot saavutetaan sillä, että mittari värähtää tilasto- tai mittausvirheen vuoksi, ei siksi että asiat muuttuisivat paremmiksi. Ja liian usein mittarit on niin heikosti mietitty, että kolmen kuukauden päästä niitä ei enää muista tai ne jopa hävettävät. Ja lopulta palkitaan tuloksesta jota enää edes haluttaisi, koska maailma on muuttunut.”
Journalismin yhtenä tehtävänä pidetään demokratian tukemista, ja yksi keinoista voi olla pyrkiä lisäämään ihmisten välistä ymmärrystä. Voiko sellaista mitata? Pitääkö sen olla mitattavissa?
”Ihmisten välinen rakentava dialogi ja ymmärrys on journalismin yksi julkisen arvon komponentti, ja sitä pitäisi pyrkiä mittaamaan. Ei se ole helppoa, mutta uskon että kun riittävän paljon älyä laitetaan sitä miettimään, se on mahdollista. Voi olla, että jos tähän löytyisi hyvä mittari, paljastuisi että journalismi ei välttämättä tuota tätä arvoa, vaan tuhoaa sitä. Entä jos journalismi heikentääkin dialogia ja ymmärrystä? Ei kai se niin voi olla, eihän? Eihän?”
Miten tekoäly tulee muuttamaan onnistumisen mittaamista mediassa ja journalismissa?
”Dramaattisesti. Mittareiden avulla on helpompi tehdä sisältöjä jotka vastaavat ihmisten tarpeisiin. Mittaaminen tulee osaksi ihan jokapäiväistä journalistista työtä, samoin tekoälyä hyödyntävät toimitus- ja julkaisujärjestelmät ja sisällön valikointi ihmisten saataville.
Sanoisin, että tekoälyyn pätee jännällä tavalla sama jako kuin Daniel Kahnemanin pelkistämissä kahdessa ajatteluprosessissa: On toisaalta hidasta, energiaa ja keskittymistä vaativaa ajattelua ja sitten nopeaa, automaattista, intuitiivista. Tekoäly tulee ensin sille alueelle jossa se korvaa tai tukee intuitiivista päätöksentekoa. Ikävä totuus on kuitenkin se, että moni journalisti tekee työtä juuri intuition varassa, toistamalla aiemmin tehtyä aivojensa oppimien alitajuisten sääntöjen avulla. Uuden luominen on vielä pitkään, ellei ikuisesti, ihmisten vaativinta ajattelua ja siksi niin kovin, kovin arvokasta.”
Atte Jääskeläinen on Numeroiden takaa -blogin kahdeksas blogivieras.
Aiemmat blogivieraat: Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laine, United Screens -Youtube-verkoston Suomen-maajohtaja Sami Törmä, Ilta-Sanomien vt. toimituspäällikkö Panu Karhunen, YleX:n ja Yle Kioskin digistrategi Anne Saloranta, Ylen Head of Customer Experience Jaakko Lempinen, Allerin datapomo Sini Kervinen ja Very Finnish Problemsin luoja Joel Willans.
Numeroiden takaa on helmikuussa 2017 perustamani blogi, joka käsittelee onnistumisen mittaamista kansantajuisesti. Julkaisen blogin FB-sivulla myös materiaalia, josta en erikseen bloggaa, käyhän seuraamassa! Lisää mielenkiintoisia blogivieraita on luvassa aivan lähiaikoina.
Minusta eli kirjoittajasta löydät lisätietoa tämän blogin esittelysivulta.
Ankeilussa ei ole mitään hyvää, vaikka positiivisuus on perseestä -vitsit naurattaisivatkin
VMP – Vittu mitä paskaa – olisi kymmenen vuoden takainen minäni ajatellut tämän kirjoituksen otsikon nähtyään. Asiatko muuttuvat positiivisiksi hokemalla, että ne ovat hyvin? VMP.
Eivät tietenkään muutu. Liekö kukaan niin väittänytkään. Kaikenlaisille tunteille on aikansa.
Mutta ankeilu. Uskallan väittää, että siinä ei oikeasti ole mitään hyvää, ja sanon tämän monivuotisella ankeilukokemuksella. “En ole pessimisti, olen realisti”. “Pessimisti ei pety”. Kuulostaako tutulta?
”Isoin asia on ollut uskaltaa ottaa hyppyjä tuntemattomaan. Hypyt ovat lääke VMP:hen.”
Ankeilulla tarkoitan tietoista tai tiedostamatonta taipumusta nähdä asiat lähtökohtaisesti nihkeässä valossa. Se voi tarkoittaa lannistunutta “ei tästä kuitenkaan mitään tule”-asennetta, mutta vaikeimmanlaatuista ankeilua on sellainen, jonka käyttövoimana on kiukku tai puhdas vitutus. Jälkimmäisestä voi olla vaikeampi päästä eroon kuin ensimmäisestä. Se syö sisältä, kasvaa ja vaikuttaa myös ympärillä oleviin, ja kun se purkautuu – ja se purkautuu –, voi olla jo myöhäistä.
Syyt ankeilun taustalla voivat olla ymmärrettäviä, mutta se ei tee seurauksista yhtään helpompia.
Enää en koe itseäni ankeilijaksi. En todellakaan sano tätä jeesustellakseni, että olisin tullut paremmaksi ihmiseksi, mutta juuri siltä se itse asiassa tuntuu. Että on parempi olo itsensä kanssa. Luulen jopa, että olen matkalla optimistiksi, mikä on ihan että huhhuh.
Ankeilusta etääntymistä voi harjoitella. Se ei tarkoita, että kaikki olisi naminami-ihanaa tai että olisi kaikkien kanssa samaa mieltä.
Kukin tavallaan. Minulle ei toiminut se tapa, että muuta ensin asenteesi ja sitten se näkyy myös teoissasi. Oli tehtävä ja tapahduttava jotain ensin. Ne olivat tiettyjä syviä kokemuksia perhe- ja työelämässä, eikä niistä tässä sen enempää, mutta ne valmistelivat sen ymmärtämiseen, että pystyn vaikuttamaan omilla valinnoillani omaan onnellisuuteeni. Kukaan muu ei sitä puolestani tee.
Luulen, että ankeiluuni on vaikuttanut introvertti luonteeni: en viihdy ihmispaljoudessa ja tietyt ryhmätilanteet saattavat syödä paljon energiaa, mutta toisaalta nautin kiinnostavien ja inspiroivien ajatusten vaihtamisesta varsinkin jos koen, että siitä on molemminpuolista hyötyä. Jälkimmäistä olen ammatillisessa mielessä tietoisesti harjoitellut pyrkimällä tutustumaan minulle ennestään tuntemattomiin ihmisiin oppiakseni uutta, mikä olisi vielä jokin aika sitten ollut oikein mega-VMP.
Minun kohdallani ankeilusta etääntyminen on tarkoittanut muun muassa sitä, että epävarmuus tai isot muutokset eivät enää hetkauta niin kuin ennen. Ammatillisesti se on tarkoittanut myös selkeämpiä päämääriä ja sen kuuluisan oman jutun löytämistä. Ja sen ymmärtämistä, miten valtava merkitys innostuksella on kaikessa tekemisessä.
Kohdallani se on tarkoittanut jossain määrin myös sitä, että olen tietoisesti pyrkinyt karsimaan elämänpiiristäni negatiivisia ihmisiä. Vilpittömästi toivon silti jokaisen elämään hyvää, mitä en rehellisesti sanoen aina ole tehnyt. Ylimielisyyteen ei ole varaa kenelläkään.
Isoin asia on ollut uskaltaa ottaa hyppyjä tuntemattomaan. Hypyt ovat lääke VMP:hen.
Aion jatkaa harjoittelua. Veikkaan, että se kestää loppuelämän.
– Kalle
Otsikot 15 vuoden takaa: Tältä näyttivät suomalaiset uutissivustot 2000-luvun alun juhannuksina
Suomalaisten uutissivustojen teknologia ja visuaalisuus ovat kehittyneet melkoisesti 15 vuoden aikana, mutta jos sisällöistä puhutaan, tietyt puheenaiheet ovat ja pysyvät.
Tein pienen pienen aikamatkan 2000-luvun alkuun Wayback Machine -nettipalvelun avulla, joka arkistoi internetsivuja.
Tällaisia otsikoita löytyi Ilta-Sanomien, Iltalehden, Helsingin Sanomien, Aamulehden, Yle Uutisten ja MTV(3):n uutisten verkon etusivuilta juhannuksena vuosina 2004–2005:
Ilta-Sanomat 25.6.2004.
Yle Uutiset 24.6.2005.
Helsingin Sanomat 26.6.2005. (Wayback Machinen arkistointityökalu ei välttämättä näytä kuvaa täysin oikein)
MTV:n uutiset 26.6.2004.
Aamulehti 24.6.2004.
Iltalehti 27.6.2005.
Reuters-instituutin Digital News Report 2018: FB:n käyttö uutislähteenä kääntyi laskuun, sisältöjen jakeluvauhti kolmansien osapuolten alustoille pysähtynyt, tilausmaksut kasvavat
Oxfordin yliopiston Reuters-instituutti julkaisi tänään vuosittaisen raporttinsa, joka on laajin uutisten kulutuksen tutkimus maailmassa. 144-sivuista Digital News Report 2018:aa varten on tehty kyselyitä 74 000 ihmiselle 37 markkina-alueella, mukaan lukien Suomessa, sekä myös laadullista tutkimusta.
Keskeisiä löydöksiä:
- Facebookin käyttö uutislähteenä on kääntynyt laskuun useamman vuoden kasvujakson jälkeen usealla markkina-alueella – viestisovellukset ovat yhä tärkeämpiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa FB:n käyttö uutislähteenä laski 9 prosenttiyksikköä.
- Pohjoismaissa on merkittävästi lisääntynyt niiden ihmisten määrä, jotka maksavat verkkouutisista (Norjassa 30%, +4, Ruotsissa 26%, +6, Suomessa 18%, +4).
- Yli puolet vastaajista on hyvin tai erittäin paljon huolissaan, mikä internetissä on totta tai valetta. Huolestuneisuus on korkeinta Brasiliassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa, missä ääripäistynyt poliittinen ilmapiiri yhdistyy korkeisiin sosiaalisen median käyttölukuihin.
- Samaan aikaan kun Facebook pyrkii ujuttamaan algoritmiinsa kyselypohjaista tietoa brändien luotettavuudesta, raportissa kerrotaan luotetuimmat ja vähiten luotetut brändit 37 maassa. Perinteiset uutismediat nousivat luotetummiksi kuin “digisyntyiset” tai ns. vaihtoehtoiset mediat.
- Raporttia koonnut Nic Newman tulkitsee, että viimevuotiseen verrattuna on olemassa enemmän positiivisia signaaleja, ja että “muutosta on ilmassa”, kun useat mediayhtiöt keskittyvät laadukkaisiin sisältöihin ja lukijoiden maksuvaihtoehtoihin kiinnitetään enemmän huomiota: “Sisältöjen voimakas jakeluvauhti eri kolmansien osapuolien alustoille on pysähtynyt, tai jopa alkamassa kääntyä laskuun, kun samalla tilausmaksujen määrä kasvaa useassa maassa.”
- Televisio on monille edelleen keskeinen uutisväline, mutta katselun edelleen vähentyessä vuositasolla “nousee uusia kysymyksiä julkisen palvelun uutistoimijoiden tulevaisuuden roolista ja niiden kyvystä saada kiinni seuraavan sukupolven katsojia”.
- Uutissovellukset, sähköpostin uutiskirjeet ja kännyköiden uutisilmoitukset ovat yhä tärkeämpiä. “Mutta joissakin maissa käyttäjät ovat alkaneet ilmaista tyytymättömyytensä siihen, että heitä pommitetaan liian monilla viesteillä.”
- Käyttäjät eivät (edelleenkään) ole kovin halukkaita katselemaan uutisvideoita julkaisijoiden omilla alustoilla, mukaan lukien sovellukset. Yli puolet uutisvideoiden kulutuksesta tapahtuu kolmannen osapuolen alustoilla kuten Facebookissa ja Youtubessa. Amerikkalaiset ja eurooppalaiset haluavat nähdä verkossa vähemmän uutisvideoita, aasialaiset enemmän.
- Podcasteista tulee yhä suositumpia, koska sisältö paranee ja jakelu helpottuu. Podcastit ovat Yhdysvalloissa lähes kaksi kertaa niin suosittuja kuin Britanniassa (33%–18%).
- Ääniohjattujen virtuaaliapureiden käyttö kasvaa kovaa vauhtia, mikä luo yhä uusia mahdollisuuksia uutisille. Käyttö on yli kaksinkertaistunut Yhdysvalloissa, Saksassa ja Britanniassa. Noin puolet, joilta laite löytyy kotoa, kuluttaa sillä uutisia.
Suomi
Entä Suomi? Suomi on siinä mielessä poikkeus moneen muuhun maahan verrattuna, että täällä verrattain iso osa tulee edelleen verkon uutispalveluihin suoraan. Tilanne oli sama myös viime vuonna.
“Perinteiset suomalaiset mediayhtiöt ovat pitäneet vahvan ja luotetun suhteensa yleisöihin viimeisen vuoden aikana, eikä ulkomainen uutismedia käytännössä niitä uhkaa. Suomen kieli ja pieni markkina näyttävät suojelevan kansallisia uutisbrändejä jonkin verran kansainväliseltä kilpailulta. Yksi signaali mahdollisesta muutoksesta voi kuitenkin olla MSN News -uutispalvelun viikkotavoittavuuden nousu 9%:iin 6%:sta. Se tarjoaa sisältöjään sekä englanniksi että suomeksi”, Suomen-maaraportissa todetaan.
Suomessa uutisista maksavien osuus kasvoi 18%:iin oltuaan vuodet 2014–2017 noin 15%:ssa. Maksuhalukkuus niissä jotka eivät vielä maksullisia uutispalveluita tilaa kasvoi viisi prosenttiyksikköä 11%:iin.
Suomessa Facebook on edelleen ylivoimaisesti suosituin sosiaalisen median uutislähde, mutta laskussa. Nousussa ovat Youtube, WhatsApp, Twitter ja Instagram.
Reuters-instituutin Digital News Reportin ennustukset ovat usein osuneet oikeaan. Viimevuotisen raportin keskeiset löydökset löydät tiivistettynä täältä.
Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laine: On ihan ok, että strategia ei kiinnosta kaikkia – tärkeintä, että tavoitteet ovat linjassa
Paula Laine johtaa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran strategia- ja ennakointitoimintoja.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on eduskunnan alainen 150 hengen organisaatio, joka kutsuu itseään “tulevaisuustaloksi”. Minua kiinnosti kuulla, mitä Sitran strategia- ja ennakointijohtaja Paula Laine ajattelee siitä, mihin maailma on menossa ja mitä pitäisi tehdä, jotta tulevaisuudessa pärjää. Ja myös, miten strategiatyön onnistumista voidaan mitata ja miten Sitra itse sitä tekee.
Terve, kertoisitko ensi alkuun, mitä teet työksesi.
”Johdan Sitran ennakointi- ja strategiatoimintoja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ennakoinnista vastaava tiimini tuottaa tulevaisuustietoa, kuten megatrendejä, jotta Suomessa tunnettaisiin tulevaisuuden mahdolliset kehityssuunnat hyvin. Strategiatiimini puolestaan valmistelee Sitran omien painopisteiden valintoja sekä vastaa Sitran yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnista.”
Aloitetaan strategiasta. Tiivistetysti: mikä on Sitran tehtävä, päämäärä ja strategia eli keskeiset keinot tuohon päämäärään pääsemiseksi?
”Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeiden muutosten edistäminen on se tehtävä, jota varten Sitra on olemassa. Sitran toimintaa ohjaa laki Sitrasta. Tuon lain puitteissa Sitran hallitus ja hallintoneuvosto hyväksyvät kulloinkin voimassa olevan Sitran vision, strategian ja vaikuttavuustavoitteet, jotka ohjaavat operatiivista toimintaamme. Sitran visiona on reilu ja kestävä tulevaisuus, hyvinvoinnin seuraava erä. Toimimme tällä hetkellä kolmella temaattisella alueella: Hiilineutraali kiertotalous, Uudistumiskyky, sekä Uusi työelämä ja kestävä talous. Jatkuvina toimintoinamme teemme johtamaani ennakointia sekä yhteiskunnallista koulutustoimintaa. Toimintamme muotoja ovat mm. uuden tiedon tuottaminen ja tulkinta, erilaisten osallistavien prosessien fasilitointi, verkottaminen, käytännön pilotit ja kokeilut, uusien toimintamallien levittäminen ja vakiinnuttaminen sekä vaikuttaminen poliittisen ja hallinnollisen perustan rakentumiseen muutoksille.”
”Ulkoa opittua paljon tärkeämpää on se, että mahdollisimman moni muodostaisi oman tulkintansa ja tapansa mieltää oma työ osana kokonaisuutta.”
Miten kuvailisit sitä prosessia Sitrassa, jonka tuloksena strategia syntyy? Johdat strategiatiimin lisäksi ennakointitiimiä. Miten nämä tiimit pelaavat teillä yhteen, millaista on niiden konkreettinen arki? Millaisella ajallisella syklillä uudistatte strategiaanne ja tai tarkistatte, ovatko asiat menneet niin kuin strategiassa on linjattu?
”Sitran strategiaprosessi on jatkuva. Tämä tarkoittaa sitä, että Sitralla on aina voimassa oleva ja ajantasainen strategia. Emme siis tee strategiaa kerrallaan vaikka kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen aloittaisimme puhtaalta pöydältä. Sitran johtoryhmä johtaa Sitran strategiaa kuukausittain pidettävässä strategiapaneelissa. Strategiapaneelien kautta ylläpidämme jatkuvasti ymmärrystä siitä, mitkä kohdat tai uudet avaukset strategiaan olisi seuraavaksi otettava työstettäväksi. Näitä aiheita työstetään tyypillisesti pari-kolme vuoden aikana joustavasti ja uusia linjauksia käsitellään ja hyväksytään johtoryhmässä sitä mukaa kun ne valmistuvat. Sitran hallitus johtaa Sitran strategiaa kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä strategiakokouksissa. Sitran hallintoneuvosto käsittelee Sitran pitkän tähtäimen suunnitelmaa, joka sisältää strategian, kerran vuodessa.”
”Tulostamme ei voi mitata liikevaihdon ja voiton kautta. Olen sanonut, että jos Sitra olisi tehdas, niin se tuote, jota ulos putkahtaa on juuri yhteiskunnallinen vaikuttavuus.”
”Ennakointi- ja strategiatiimit toimivat arjessa käytännössä yhtenä kokonaisuutena. Sisällöllisesti ennakointi muodostaa Sitran strategian lähtökohdan: rakennamme oman visiomme ja valintamme vahvasti megatrendeille ja muulle ennakoinnin tuottamalle tulevaisuustiedolle. Ennakointitiimin työ arjessa on projektimuotoista. Meillä on kulloinkin käynnissä muutamia ennakointiprojekteja, joihin tiimin jäsenet ovat organisoituneena projekteittain. Strategian toteutumisen seurantaa varten meillä on sisäisesti käytössä ohjauspaneeli ja ulkoisesti Sitran vaikuttavuusarviointi.”
Sitra on perustettu vuonna 1967 juhlistamaan Suomen 50:tä itsenäistä vuotta – miten Sitran strategia on muuttunut näinä vuosikymmeninä?
”Sitran rooli on vuosikymmenten aikana elänyt ajassa. Alkuvaiheessa toimimme T&K-rahoittajana, myöhemmin pääomasijoittajana ja nyt viimeiset vuodet yhteiskunnallisena muutosagenttina. Sitra juhli 50-vuotista taivaltaan viime vuonna ja värikkäät vaiheemme koottiin silloin historiikkiin.”
Yksi minulle kiinnostavimmista teemoista on strategian vaikuttavuuden mittaaminen, siis että millaista arvoa asiakkaille tuotetaan. Millaisia rooleja, käytäntöjä, työkaluja tai havaintoja asiaan liittyy Sitrassa?
Lähde: Vaikuttavuuden askelmerkit, Sitra
”Meillä Sitrassa vaikuttavuuden arviointi on todella keskeisessä asemassa. Tämä johtuu työmme luonteesta: tulostamme ei voi mitata liikevaihdon ja voiton kautta. Olen sanonut, että jos Sitra olisi tehdas, niin se tuote, jota ulos putkahtaa on juuri yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Yhteiskuntaa on totuttu hahmottamaan siten, että yksi osa konetta tuottaa rahaa, toinen kuluttaa. Mutta tarvitaan hyvin paljon enemmän kunnianhimoa siihen, mitä kulutettavalla rahalla saadaan aikaan. Siksi vaikuttavuuden arviointi on nyt kovassa nosteessa kaikessa julkisessa rahankäytössä. On ollut mielenkiintoinen haaste rakentaa johtamisjärjestelmää, jossa toiminnan ohjauksen ydindimensiona on tavoitteellinen vaikuttavuustyö.”
”Sekä strategiaa valmisteltaessa, että siitä arjessa puhuttaessa pitää mielestäni puolestaan käyttää kulloiseenkin ympäristöön istuvaa kieltä.”
”Yhtenä keskeisenä periaatteena vaikuttavuuden arvioinnissa meillä on se, että se kytkeytyy suoraan johtamiseemme ja kehittää omaa toimintaamme paremmaksi. Perinteisissä vaikuttavuusarvioinneissa on usein se heikkous, että toimintaa arvioidaan vuosia sen lopettamisen jälkeen, eivätkä tulokset siksi kytkeydy suoraan kenenkään työhön. Meillä tätä haastetta taklataan siten, että kaikelle tekemiselle yhteisiä vaikuttavuustavoitteita arvioidessa löydökset ovat relevantteja myös kaikille yhä käynnissä oleville ja tuleville projekteille, jotka kohdistuvat samoihin tavoitteisiin. Tässä lähestymistavassa tärkeää on rakentaa valtavan selkeä ymmärrys projektin alussa ja aikana siitä, millä tavalla projekti kytkeytyy kuhunkin Sitran vaikuttavuustavoitteeseen. Uudessa sisäisessä ohjauspaneelissa tämä kytköksen näkyvyyttä on parannettu mm. siten, että kukin projekti kytketään työkalun kautta Sitran vaikuttavuustavoitteisiin.”
Lähde: Vaikuttavuuden askelmerkit, Sitra.
Lähde: Vaikuttavuuden askelmerkit, Sitra
”Vaikuttavuuden mittaamisessa meillä on käytössä IOOI-malli (input – output – outcome – impact). Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen projektipäätöksen kohdalla yksilöimme kuinka paljon resursseja (rahaa, henkilötyövuosia) projekti vaatii (input). Hahmotamme, mitkä ovat projektin konkreettiset tuotokset (output), nämä voivat olla esimerkiksi julkaisuja, tilaisuuksia jne. Outcome, eli vaikutus on projektin näkökulmasta tärkein johtotähti. Siinä pyrimme ymmärtämään, mikä on se vaikutus yhteiskunnassa, jonka projektin tuotoksien pitäisi saada aikaan. Esimerkiksi Seuraava erä –visiotyön vaikutustavoitteena on ollut, että keskustelu pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta laajenee. Näitä vaikutuksia voidaan mitata kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Esimerkki Seuraava erä –vision numeerisesta tuloksesta on, että tällä hetkellä meillä on oli 225 000 sivunäyttöä alustan aineistoilla. Viimeinen askel on vaikutusten linkki Sitran laajempiin yhteisiin vaikuttavuustavoitteisiin, jota arvioidaan siis ulkoisten vaikuttavuusarviointien avulla (lisää IOOI:stä täällä)”
Kun puhutaan strategian viemisestä arkeen, mitä kaikkea se Sitrassa tarkoittaa tai mitä kaikkea sen yleisesti pitäisi mielestäsi organisaatiossa tarkoittaa?
”Mielestäni strategian ei strategiana tarvitse aivan erityisesti olla keskellä arkista tekemistä. Tärkeämpää on se, että se mitä päätetään tehdä parhaalla mahdollisella tavalla edistää strategiaa. Tällöin nimenomaan esimerkiksi uusien projektien valintatilanteet ovat keskeisiä strategian toteutumisen kannalta. Samoin uusien projektien valmisteluvaihe ja tavoitteiden määrittyminen ovat kriittisiä. Jos nämä saadaan linjaan strategian kanssa, voi tiimi keskittyä omien tavoitteidensa toteutumiseen, eikä tarvitse kantaa erikseen huolta strategiasta. Hyväksyn myös sen, että eri ihmiset suhtautuvat hyvin eri tavoin strategiaan. Toiset haluavat osallistua aktiivisesti sekä strategian tekemiseen, että sen esilläpitämiseen arjessa. Osaa strategia strategiana ei kiinnosta vaan heille tärkeämpää on vaikkapa omien tavoitteiden toteutuminen. Tällöin jos vain nuo tavoitteet ovat strategian kanssa linjassa, ei mielestäni ole tarvetta tuputtaa strategia-asioita, jos ne eivät kiinnosta.”
”Näen myöskin niin, että organisaation tasolla strategia ja arki ovat molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Vaikka strategialla on tärkeä rooli arjen tekemisen ohjauksessa, myös arjen tekeminen voi ja saa ruokkia strategiaa. Tekemisen kautta nousevat uudet mahdollisuudet ja suunnat, joita voidaan sitten ottaa strategiatyössä käsittelyyn.”
Niin kutsuttu strategiajargon herättää monissa ehkä hieman humoristisiakin ajatuksia. Mistä johtuu, että strategiakieli on usein niin kankeaa, tai ainakin mielikuvat ovat sellaisia, ja miten teillä on tätä asiaa lähestytty?
”Kieli on hyvää silloin kun palvelee kulloistakin käyttötarkoitusta. Mielestäni osa strategiakieleen liittyvistä ongelmista johtuu siitä, että johonkin päätöksentekotilanteeseen valmisteltua ilmaisua yritetään sellaisenaan käyttää aivan toisenlaisessa kontekstissa. Tähän liittyy mielestäni sellainen melko yleinen ajatus, että strategia tunnetaan ja se toteutuu vain silloin, jos jok’ikinen yhteisön jäsen osaa ulkoa sanasta sanaan saman strategiatekstin. Eihän se näin ole. Päätöksentekotilanteessa kielen onnistumista mittaa se, osataanko iso kokonaisuus tiivistää käsiteltävissä olevaan muotoon ja ymmärtävätkö päätöksentekijät mitä päättävät. Sekä strategiaa valmisteltaessa, että siitä arjessa puhuttaessa pitää mielestäni puolestaan käyttää kulloiseenkin ympäristöön istuvaa kieltä. Ulkoa opittua paljon tärkeämpää on se, että mahdollisimman moni muodostaisi oman tulkintansa ja tapansa mieltää oma työ osana kokonaisuutta.”
(”Hyppää pois kapulakielisyydestä” – Laineen kirjoitus kielen merkityksestä vision muodostamisessa löytyy täältä)
Puhutaan vielä tulevaisuudesta. Olet sanonut, että demokratialla on “15–20 vuotta aikaa näyttää kyntensä”. Demokratia ei tosiaan ole niin sanotusti muodissa monissa maailmankolkissa: millaisia uhkia tai miksei myös mahdollisuuksia näet tulevaisuudessa? Vuorovaikutuksesta puhutaan tämän teeman yhteydessä paljon, ja puhujasta riippuen sillä käsitetään myös hieman eri asioita. Millaisena näet tulevaisuuden tältä osin? Oppivatko ihmiset ymmärtämään toisiaan paremmin, hautaudummeko vain tiukemmin poteroihin vai jotain siltä väliltä?
”Uhkana demokratioille on se, jos ne eivät kykene tuottamaan toimivia ratkaisuja niihin huoliin, joita ihmisillä on tulevaisuutensa suhteen: ilmastonmuutokseen, työnäkymiin ja niin edelleen. Jos tulevaisuutta leimaavat uhkat ja näköalattomuus, kasvattavat autoritääriset mallit pikkuhiljaa suosiotaan. Mahdollisuutena näen puolestani sen, että tulevaisuuden menestyneet yhteiskunnat tulevat tarvitsemaan luovuutta, innovatiivisyyttä ja ketteryyttä. Nämä toteutuvat parhaiten silloin, jos ihmisillä on mahdollisimman suuri vapaus ajatella, organisoitua ja muuttaa suuntaa. Tällaiselle toiminnalle demokratiat tarjoavat periaatteessa parhaat edellytykset. Uskon siis vahvasti, että demokratia voi olla tulevaisuudessakin menestynein yhteiskuntamalli, kunhan vain onnistumme hilaamaan demokratian toimintatavat tähän päivään.”
”Vuorovaikutus tai dialogi on yksi keskeisimmistä demokratiataidoista tulevaisuudessa. Yhteiskuntamme ovat pitkälle erikoistuneet ja tehokkuusajattelun läpäisemät. Siksi meille tuntuu vaikealta ymmärtää, että meidän on varattava aikaa ja tilaa aidolle dialogille; sellaiselle, joka ei pyri konsensukseen tai ratkaisuihin, vaan tarkoitus on puhtaasti syventää ymmärrystä toisten ihmisten lähtökohdista ja sitä kautta omistakin. Tällainen dialogi on huiman erilaisista yksilöistä ja yhteisöistä koostuvan yhteiskunnan tärkeä liima ja toimivan demokratian perusedellytys. Olen superylpeä tiimissäni kehitetystä Erätauko-toimintamallista, jonka tarkoituksena on tehdä rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun käynnistämisestä ja käymisestä mahdollisimman helppoa kaikenlaisille toimijoille. Tavoitteenamme Erätauossa on, että tämän vuoden aikana Suomessa järjestettäisiin vähintään 50 Erätauko-keskustelua muiden kuin Sitran toimesta. Tällä hetkellä tavoitteen saavuttaminen näyttäisi mahdolliselta.
Paula Laine on Numeroiden takaa -blogin seitsemäs blogivieras. Aiemmat: United Screens -Youtube-verkoston Suomen-maajohtaja Sami Törmä, Ilta-Sanomien vt. toimituspäällikkö Panu Karhunen, YleX:n ja Yle Kioskin digistrategi Anne Saloranta, Ylen Head of Customer Experience Jaakko Lempinen, Allerin datapomo Sini Kervinen ja Very Finnish Problemsin luoja Joel Willans.
Numeroiden takaa on helmikuussa 2017 perustamani blogi, joka käsittelee onnistumisen mittaamista kansantajuisesti. Julkaisen blogin FB-sivulla myös materiaalia, josta en erikseen bloggaa, käyhän seuraamassa! Minusta eli kirjoittajasta löydät lisätietoa tämän blogin esittelysivulta, Journalisti-lehden jutusta tai laajemmin mutta englanniksi Newswhip-analytiikkayhtiön haastattelusta täältä.
Unelmasta totta: Seuraavaksi alan miettiä työkseni strategiaa
Ihmiset ovat tutkitusti motivoituneempia ja tuotteliaampia työssään silloin, kun he ymmärtävät, mihin laajempaan asiayhteyteen heidän työnsä liittyy. Parhaimmillaan voi kokea olevansa osa jotakin suurempaa.
Klassinen esimerkki on esittää simppeli kysymys: “Mitä teet työksesi?”. Vastaus voi paljastaa paljon. Ehkä kuuluisin tarina liittyy Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan siivoojaan, jolta kysyttiin kesken lattioiden moppaamisen, mitä teet työksesi. Hän ei vastannut siivoavansa, vaan auttavansa lähettämään ihmisiä Kuuhun. Kysyjä oli presidentti John F. Kennedy vuonna 1961.
Takaisin Maan pinnalle. Ei todellisuus tietenkään aina noin ruusuinen ole. Mutta se voisi olla.
Jotta ihmisillä on mahdollisuus kokea, että heidän työnsä on muutakin kuin vain sen kapein määritelmä, heillä on oltava tunne siitä miksi teemme sitä mitä teemme, selkeä päämäärä sekä keinot päämäärän saavuttamiseksi.
Toisin sanoen, missio, visio ja strategia. Nuo sanat, joille on helppo kyynisesti naureskella firman virkistysillan pakollisen osuuden kalvosulkeisissa. Saa naureskella, mutta kannattaa kuunnella. Missio voi olla suomeksi tehtävä tai olemassaolon syy, visio päämäärä ja strategia keinot päämäärän saavuttamiseksi – semantiikkaan ei kannata jäädä kiinni.
En voisi olla enempää innoissani. Pääsen pian miettimään työkseni julkisen palvelun strategiaa, sen ydintä, kansantajuistamista ja arkeen viemistä, kun siirryn strategia-asiantuntijaksi Ylen strategiaosastolle. Strategiaan liittyviä toimenkuvia on Ylessä useita, mutta strategia-asiantuntijan rooli on uusi. Vastaavankaltaisia löytyy maailmalta. Britannian yleisradioyhtiössä BBC:ssä tai New York Timesissa strategy analyst miettii, millainen maailma on nyt ja mihin se on menossa, miten yleisöt käyttäytyvät ja mihin koreihin voimavaroja kannattaisi sijoittaa, ja tekee sen pohjalta toimenpide-ehdotuksia tiiviissä yhteistyössä eri tahojen kanssa. Paino sanalla yhteistyössä. Samantyyppinen strategy analystin rooli löytyy myös esimerkiksi Sanomasta.
Tunnen olevani etuoikeutetussa asemassa, sillä tämä työ on minulle unelmaduuni – niin kuin on ollut nykyinenkin työni audience editorina Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan asiakkuustiimissä. Oppimani asiat ja toimintamallit otan uuteen työhön mukaani, kuten sen, että menestyksekkäitä asioita ei tehdä yksin, vaan yhdessä, verkostomaisesti organisaatiorajat ylittäen.
Miksi vaihtaa duunia, jos viihtyy hyvin nykyisessäkin? Ennen kuin päätin hakea uuteen tehtävään, mietin asiaa muutaman kysymyksen kautta, joista kirjoitin tässä blogissa huhtikuussa 2017. Nämä kysymykset ovat jääneet mieleeni eräässä koulutustilaisuudessa marraskuussa 2016 näkemästäni kuvasta. Palaan kuvaan silloin tällöin, koska satuin tallentamaan sen kännykkääni. En kuolemaksenikaan muista sen konsultin nimeä, joka kuvan tuossa tilaisuudessa seinälle heijasti, muuten kiittäisin:
Siis: Minne olen menossa? Olen myös nykyisessä työssäni saanut miettiä strategiaa ja opetella strategista ajattelua, mutta kaipuu koko ajan isomman kuvan hahmottamiseen maailmasta ei ole kadonnut. Siksi olen tässäkin blogissa pohtinut mediatoimialan nykyisyyttä ja tulevaisuutta, koska haluan yrittää ymmärtää, mitä ympärillämme tapahtuu, ja kertoa siitä ymmärrettävästi. Toisaalta, onnistumisen mittaaminen – jota tämä blogi pääasiassa käsittelee – on valtavan tärkeä osa strategiaa, on kyse sitten mediatalon kokonaisstrategiasta tai yksittäisen mediatuotteen strategiasta. Silti se on vain yksi osa.
Jatkan tämän blogin kirjoittamista entiseen tapaan, mutta luvassa on lisäksi harkittuja koukkauksia strategian maailmaan, myös onnistumisen mittaamisen näkökulmasta. Moni eteen tuleva asia on minullekin täysin uuden oppimista, minkä otan nöyränä vastaan. Omien ajatusten jäsentämisessä kirjoittaminen auttaa. Ajatuksiani mediatoimialan tulevaisuudesta voit lukea täältä.
P.S. Työpaikan vaihdos tarkoittaa, että siirryn Ylen sisällä 1.8.2018 alkaen yksiköstä toiseen eli uutis- ja ajankohtaistoiminnasta Yhteiset toiminnot -yksikköön. Yhteisiin toimintoihin kuuluvat mm. henkilöstöhallinto, viestintä ja strategia.
Tv-viihdejätti Fremantle Median digipomo Suomessa: Susan Boylen Talent-hitti avasi silmät, ettemme voi pantata sisältöjämme somelta
Fremantle Mediassa ajattelu lähtee aina liikkeelle tarinasta.
Vuosi oli 2009, kun skottilainen Susan Boyle esitti Britain’s Got Talent -kykyjenetsintäkilpailussa laulun ”I dreamed a dream”, mistä tuli välittömästi viraalihitti Youtubessa.
– Boyle sai meidät ymmärtämään, että meidän on sitoutettava yleisömme siellä (Youtubessa, somessa), kertoo Fremantle Median Head of Digital Kat Hebden.
– Ennen sitä emme halunneet antaa sisältöjämme sosiaalisen mediaan, koska ajattelimme että se vain käyttää niitä hyväkseen, emmekä saa mitään vastineeksi.
Yhtiö loi tuolloin ohjelmalle oman tilin ja alkoi tehdä yhteistyötä Youtuben kanssa. ”Fremantle has set up an official ’Britain’s Got Talent’ channel on the video-sharing site and plans to start selling ads around clips from the show once it obtains rights clearance.”, kerrotaan tässä uutisessa vuodelta 2009.
Hebden puhui Helsingissä perjantaina järjestetyssä Foom Pro -tapahtumassa. Nykyään Fremantle Median brändeillä on yli 300 kanavaa sosiaalisessa mediassa. Yhtiö tuottaa BGT:n lisäksi mm. Idolsia, X Factoria sekä ruokabrändi Munchiesia yhdessä Vicen kanssa.
– Julkaisutoimintamme sosiaalisessa mediassa on tarkoin mietitty show’n ympärille (Britain’s Got Talentista puhuttaessa). Ensijainen alusta on Facebook, Twitter on keskustelua varten, Instagram kurkistaa kulissien taakse. Snapchatista olemme luopuneet kokonaan tänä vuonna ja siirtäneet satsauksemme Instagram Storiesiin.
– Kaikkien brändiemme kohdalla meidän tärkein mittarimme on sitouttaminen. Käynnistysmäärä on haastava mittari, toki sitäkin seuraamme. Meille 10 käynnistystä Facebookissa tarkoittaa samaa kuin yksi käynnistys Youtubessa.
Hebdenin mielestä toimiva brändi rakentuu useiden formaattien, useiden alustojen ja useiden tulovirtojen varaan. Datan hyödyntäminen on keskeistä.
– Youtubessa saatoimme lopettaa formaatin nopeasti, jos se ei vetänyt, hän kertoi esimerkin The Football Republic -jalkapallobrändin synnystä.
– Facebookissa strategia on mietittävä uudelleen joka toinen kuukausi, koska algoritmi muuttuu niin nopeasti, hän sanoo.
Kanadalainen algoritmiekspertti Suomessa: Jopa 75% Youtuben ja FB:n käynnistyksistä ehkä feikkejä – sitouttaminen on paras mittari, mutta sekin on rikki
Perustatko onnistumisen mittaamisen somessa vain videoidesi käynnistysmääriin? Saatat myydä valhetta, ainakin jos on uskominen Suomessa piipahtanutta amerikkalaisen Jumpwire Median kanadalaista perustajaa Gavin McGarryä, joka on ollut tekemässä sosiaalisen median strategioita Sonyn, Coca-Colan ja BBC:n kaltaisille jäteille.
Jopa kolme neljäsosaa Youtuben ja Facebookin ilmoittamista videoiden käynnistyksistä voi olla epäaitoja, McGarry arvioi esityksessään Foom Pro -tapahtumassa Helsingin Korjaamolla perjantaina.
– Tämä on mielestäni isoin ongelma juuri nyt. Jotkut sanovat että luku on 50%, mutta pelkään että se on suurempi. Tästä syystä sanomme asiakkaillemme, että tehkää liveä, koska tiedämme, että siellä on oikeita ihmisiä, McGarry sanoo.
Omana huomiona: Jos käynnistysmäärät ovat feikkejä, niin silloin myös FB:n ja Youtuben ilmoittamissa videoissa käytetyn ajan luvuissa voi olla ilmaa, siis ei-todellista katselua.
Feikkiys tarkoittaa, että käynnistykset eivät tule oikealta ihmiseltä.
Käynnistyksiä aidompana mittarina McGarry pitää sitoutumista eli engagementia, mutta toteaa heti perään senkin mittarin olevan “rikki”.
– Engagement on yksi iso sotku. Sitä voidaan manipuloida ihan miten halutaan. Facebookin data on yhtä isoa sotkua, ja saamme sieltä tietoa koko ajan vähemmän.
– Kaikista tärkein asia somessa on, miten mittaat onnistumistasi. On sokeeraavaa, miten isoillakaan firmoilla ei ole siitä välttämättä hajuakaan.
Hänen mielestään sitouttamisesta syntyy valheellinen kuva, jos seuraa kokonaislukuna esimerkiksi vain jakoja, kommentteja ja reaktioita. Sitouttamista ovat myös konversiot eli linkkien klikkaukset, joiden huomioimisen tärkeyttä McGarry korostaa. Tärkeintä on hänen mielestään kuitenkin huomioida “dwell time” eli kokonaisvaltaisesti palvelussa kulutettu aika – siis paljonko ajastaan kukin palvelulle antaa. Instagramin toimitusjohtaja vahvisti hiljattain, että piakkoin Instagramin käyttäjät pääsevät itse näkemään, miten pitkään se palvelussa aikaansa kuluttavat, mihin sisältyy kaikki käyttäytyminen pelkästä fiidin skrollaamisesta lähtien. Juuri kaikesta tästä kokonaisvalteisesta käyttäytymisestä dwell timessa on kyse, ja se tieto Instagraminkin omistavalla Facebookilla on olemassa.
– Me tiedämme sen, koska saimme Facebookilta kerran tätä dataa vahingossa, McGarry naureskeli.
McGarrylla on ainakin puheidensa perusteella tiiviit yhteydet somejättien sisäpiiriin. Ehkä huolestuttavin arvio liittyy siihen mitä julkisuudessa on arvuuteltu aiemminkin: Facebookin algoritmi ei ole ihmisten käsissä lainkaan.
– Ihmiset Facebookin sisältä ovat kertoneet minulle, että siihen liittyy hyvin vähän ihmisten tekemistä, keinoäly tekee niin paljon. Yritämme Jumpwire Mediassa rakentaa parhaillaan keinoälyä hyödyntävää alustaa, joka matkii FB:tä, Instagramia ja Twitteriä, minkä jälkeen laitamme sinne sisältöjä jotta voimme tutkia, miten keinoäly näitä sisältöjä tulkitsee, McGarry kertoi.
Taistelu ihmisten kuluttamasta ajasta on kivenkovaa. Hyvä sitouttaminen somessa tuo McGarryn mukaan liikennettä myös omiin palveluihin (toki luvut ovat hänen edustamassaan englanninkielisessä maailmassa eri kaliiperia kuin Suomen kokoisessa minimarkkinassa). McGarry on erityisesti niin kutsutun yhteisömanageroinnin puolestapuhuja.
– Lähtökohta on, että kaikille vastataan. On monia isojakin yrityksiä, jotka eivät vastaa kysymyksiin somessa mitenkään. Moni ei tiedä tätä, mutta PewDiePiella (yksi maailman tunnetuimmista tubettajista) oli tapana vastata jopa 5000:een kommenttiin päivässä. Sillä tavalla hänestä tuli niin suuri kuin tuli. Ihmiset tykkäsivät siitä, että hän vastasi kaikille.
McGarry edustaa ajatusmaailmaa, jossa brändin pitää toimia natiivisti “kaikkialla” somessa.
– Eikä kyse ole enää vain somesta, vaan ihan kaikesta. Olemme siirtymässä yleisöpohjaisesta taloudesta (audience economy) fanipohjaiseen talouteen (fan economy). Fanipohjainen talous tarkoittaa, ihmiset suhtautuvat johonkin asiaan intohimoisesti ja haluavat kuulla siitä lisää.
Tässä vielä tiiviisti McGarryn esille nostamia muita keskeisiä huomioita:
– Usein puhutaan siitä että pitää olla enemmän videota, eikä teksti(muotoinen sisältö) ole niin tärkeää. Se on täyttä valhetta, älkää uskoko sitä. Myös teksti kiinnostaa, ja myös nuoria.
– Brändeillä pitää olla somessa persoonia, koska persoonat toimivat somessa.
– Pinterestillä on juuri nyt Amerikassa valtavasti kasvupotentiaalia nuorissa. Toinen kasvava on Instagram.
– Snapchat on “yksi iso sotku”. Pinterest on Amerikassa jo suurempi kuin Snapchat.
– Videorintamalle tulee sota. Amerikassa kaikki ovat “helvetin peloissaan”, mitä Amazon tulee tekemään.
– Sähköposti on edelleen tehokas keino tavoittaa yleisöjä.
– Facebookin uutisvirta on myyty. Watch on uusi uutisvirta.
– Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta uskon että se on lohkoketjuteknologiassa, mikromaksuissa ja sisällön autentikoinnissa.
– Facebookissa kannattaa tehdä mikrobuustausta sisällöille (buustaus=näkyvyyden ostoa rahalla), mikä tarkoittaa, että et laita heti 50:tä dollaria, vaan 5 tai 10 dollaria ja jos se lähtee leviämään hyvin, sitten voit laittaa lisää rahaa. Miksi? Siksi, että kaikki ei aina vedä ja raha voi mennä hukkaan. Hyödynnämme tätä tapaa juuri nyt tehokkaasti.
– Ette usko, miten moni iso asiakkaamme on ollut Instagramissa yksityisprofiililla. Siis: vaihda yritysprofiiliin.
– Opasta ihmisiä seuraamaan sivua eri someissa. On tehokasta (esim. että näin nostat FB-sivun fiidissäsi aina kärkeen).
– Someja tulee ja menee. VERO on kuollut, se kuoli kuten Ello aikoinaan. Musicallyyn suhtaudun skeptisesti tällä hetkellä, koska se ostettiin, mikä joskus tarkoittaa sitä, että ne tuhoutuvat.
– Buzzfeedillä jengi puhuu jo siitä, että ei mennä some edellä vaan tavara edellä: Ruokabrändi Tastyn yhteydessä myytäviä 149 dollarin hotpot-kattiloita myydään ihan törkeästi.
– Binge watching on iso juttu, jota tutkimme paljon tällä hetkellä. Miksi ihmiset katsovat jotakin niin paljon, kun he kiinnostuvat siitä? On tärkeää ymmärtää, miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät.
Numeroiden takaa 